Muistatte varmasti, kun kirjoittelin maaliskuussa paljonkin minun astma-asioistani ja sairaalassa ramppaamisesta. Noh. Kerran tutkimuksia vietiin vielä pahimman ahdistusvaiheen jälkeenkin eteenpäin, alkoi selvitä mielenkiintoisia – ja jopa aika yllättäviä – asioita.
Minua tutkittiin erilaisin testein TAYSissä, ja kun lopulta menin kaikkien noiden kokeiden jälkeen astmalääkärin vastaanotolle, oli uutiset yllättäviä. Hänen mukaansa oli nimittäin aika todennäköistä, ettei minulla ollutkaan astmaa. Siis sairautta, joka minulla on sanottu olevan lapsuudestani asti ja johon minulla oli ollut esimerkiksi Kela-kortissa korvausnumero 25 vuotta! Lääkäri toki sanoi, että niin vahvalla lääkityksellä, jota olin ennen testejä joutunut ottamaan, ei tietysti voida sulkea astmaa kokonaan pois, koska varsinaiset kokeet pitäisi tehdä luomu-tilassa. Mutta lääkäri ei kuitenkaan pitäisi ihmeenä sitä, jos näin todella olisi asioiden laita.
Kun aloin sitten ihmetellä kevättalvista painon tunnetta rinnassani, kuristavaa oloa, PEF-tuloksia ja hapensaantiongelmia, lääkäri totesi, että ne ongelmat olivat kyllä (olleet) todellisia. Syy ahdistukseen ja heikkoon oloon ei vaan ollut keuhkoissa, kuten oli koko ajan luultu. Lääkäri nimittäin epäili, että minulla olisikin astman sijaan jokin kurkun alueen sairaus, jota pitäisi alkaa tutkia nyt perinpohjaisesti. Hapen kulun ongelmat kun olivat edelleen todellisia. Stoppipaikka olikin kuitenkin nyt luultavammin kurkussa.
Vaikka uutiset aluksi hämmensivätkin, tuntui uusi diagnoosi paljon järkeen käypäisemmälle kuin varsinainen astma. Tämä nimittäin selvittäisi kaikki ne ”astman” hoidon kompastuskivet, joita tänä keväänä matkalleni oli sattunut. Ensinnäkin sen, miksi minusta on tuntunut oireideni aikana sille, kuin joku kuristaisi minua kurkusta. Yleensä kun astmaan liittyy ”vain” paine rinnassa, mutta minulla oli paineen lisäksi koko ajan myös tuo kuristava olo. Toisekseen syy siihen, miksi sairaalan spira toimi minulle niin hyvin, mutta normiastmalääke ei, selittäisi myös kurkkuasiaa. Spiralla otettavan lääkkeen sivutuotteena kun sattuu tulemaan vesihöyryä, joka taas kosteuttaa kurkkua hoitaen sitä. Luultavasti minulle oli ollutkin siis enemmän apua juuri tuosta vesihöyrystä kuin itse lääkkeestä spiran mukana. Kolmanneksi kurkkuongelmasta antoi viitteitä sekin, että minulle juuri sisäänhengitys on ollut vaikeaa. Astmassa kuulemma ongelmaa on enemmän uloshengityksessä.
Vaikka kurkkuepäilyt tietysti saivatkin mielikuvitukseni laukkaamaan, koska tottakai tässä alkoi käydä läpi kaikkia niitä vaihtoehtoja, joita kurkussa voisi olla. Ja toisaalta prosessiin keskeneräisyys tai oikeastaan alkupisteeseen meno harmittaakin, oli lääkärikäynnissä ja testeissä paljon hyvääkin. Ensinnäkin astmalääke – jota ei kuitenkaan vielä uskallettu kokonaan lopettaa – vaihdettiin vähemmän kurkkua ärsyttäväksi. Samoin spira-laitteen kotikäytön järkevyydelle saatiin vielä suuremmat perusteet, koska vesihöyry on nyt minun oloilleni niin tärkeää. Iloinen uutinen oli myös se, että varsinaisesti keuhkoni ovat erinomaisessa kunnossa. Joten oman voinnin mukaan esimerkiksi lenkkeily on oikein hyvä juttu.
Mutta nyt sitten näillä tiedoilla kohti uusia testejä, lääkekokeiluja ja kevättä! Tämä taas kerran todisti sen, miten monimutkainen laitos tämä ihmisvartalo onkaan. Se nyt edelleen – 25 vuoden jälkeenkin – piti pintansa, että minua allergisoi kissat, hevoset, koivu, timotei, pöly ja leppä. Eli allergialääkkeet ja nenäsumutteet tuli ottaa käyttöön koko komeuden kruunuksi. Voisin perustaa varmasti kohta jo oman apteekin tällä lääkemäärällä!
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Asu: toppi, Vila // neule, Uhana Design // farkut, Dr.Denim
Kommentit (15)
Onkos kilpirauhasta tutkittu? Entäs rautavarastoja?
Mutta hetkonen, jos sinulle on tehty astmadiagnoosi joka ihan Kela-kortissahan niin sinullahan on diagnostiset kriteerit täyttyneet silloin? Jos astma kerran todetaan, se on valitettavasti loppuelämän tauti eikä muuksi muutu.
Kela kun siis vaatii aika tiukkojen kriteerien täyttymistä ja niiden täyttyminen kyllä tarkoittaa että astma löytyy. PEF-seurannassa pitää näkyä bronkodilataatiovaste, vuorokausivaihtelu tai steroidihoitokokeessa PEF-tason paranema tai sitten samat löydökset spirometriassa. Kurkkuperäisissä tulee näissä ihan eri tulokset eli ainakaan tuolloin dg-hetkellä ei ole voinut olla kyse vain kurkkuperäisestä.
Mutta toki voi olla, että nyt sitten säännöllinen lääkitys pitänyt astman hyvin kurissa (hyvä!) ja sitten ilmestynyt jokin ylemmän hengitystien alueen ongelma, joita selvitellääkin sitten KNK:lla. No mutta joka tapauksessa, toivottavasti syy löytyy pian.
Terveisin lääkisopiskelja
http://agsdevelopers.com/ Web Development Company
http://agsdevelopers.com/shopify-development/ Shopify Development Services
http://agsdevelopers.com/volusion-development/ Volusion Customization Services
http://agsdevelopers.com/magento-development/ Magento Development Services
http://agsdevelopers.com/bigcommerce-development/ BigCommerce Development Services
http://agsdevelopers.com/wordpress-development/ WordPress Development Services
http://agsdevelopers.com/volusion-developers
http://agsdevelopers.com/volusion-customization-services
http://agsdevelopers.com/ecommerce-product-data-entry-services
http://superstupidfresh.com/product/customized-tee-shirts
http://superstupidfresh.com/product/create-custom-shirts/
http://superstupidfresh.com
Moi! Mulle hiipi syksyllä aivan järkyttävä hapensaanti ongelma..monien verikokeiden jälkeen googletin itse asioita ja meninkin fysioterapeutille. Hän teki mulle testejä ja selvisi että mulla oli toiminnallinen hengityshäiriö, eli krooninen hyperventilaatio oireyhtymä. Kävin kuukauden ajan fyssarilla ja tein itse hengitysharjoituksia ja nyt olo on normaali! Olin itse kehittänyt itselleni liikahengittämällä tuon olon. Kannattaa myös googlettaa liikahengitys josko sunkin oireet täsmäis? Toki jos kurkustasi ongelma löytyy niin ei sitten mitään 🙂 toivottavasti saat avun ja parannuksen, ei sitä ihminen ymmärrä millaista on kun ei saa henkeä päivittäisissä toimissa, ennenkuin itse sen kokee.
Kyllä tämän kaltaisiin toiminnallisiin häiriöihin kuten hyperventilaatio tai äänihuulisalpaus, auttaa juuri fysioterapia ja puheterapeutin antamat harjoitukset (täytyy todella tuntea tämä vaiva, että osaa ohjata oikean rentoutumisharjoituksen). Hianoa, että sait avun.
Auttaisiko oireisiin nebulisaattori ja ihan keittosuolan hengittely sen kautta. Jos ei Suomessa myydä, tilaa ulkomailta netin kautta? Me asutaan ulkomailla ja sellainen ihan kotikäytössä. Maksoi paikallisessa apteekissa noin 20 euroa. Tsemppiä!
Hei Voitko kertoa mikä astmalääke sinulla oli käytössä ja mihin se vaihdettiin? Oireissasi ja spirahoidosta saadusta avussa oli tosi paljon samaa kuin lapsellani, jonka astmadiagnoosista olen epävarma. Allergiat samat kuin sinulla +muutamia muita lisäksi. Siitepölyt aiheutti hengenahdistusta, joten hän on käynyt koivun/lepän siitepölysiedätyshoidon. Mielenkiinnolla seuraan tilannettasi, kiitos jos jaksat jakaa tietoa tutkimuksista jne. Voimia ja mahdollisimman hyvää terveyttä sinulle!
Hei, voisiko kyse olla toiminnallisesta äänihuulisalpauksesta? http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2008/19/duo97539
Itselläni rytmihäiriöt aihettaa tykytyksen lisäksi kuristuksen tunnetta kurkussa. Välillä ahdistus kurkussa on ilman selkeitä sydäntuntemuksia ja silti auttaa propralin eli beetasalpaajan ottaminen. Mutta sulla varmaan on sydän tutkittu jo aemmin?
Moi. Täysin sama ”diagnoosi” minkä itsekin sain TAYSin keuhkoylilääkäriltä, todella tutulta kuulostaa sekä oireesi että lääkärin sanomiset. Astmalääkkeitä minullekin aina määrätty sekä astmaa tutkittu useampaan otteeseen. Nyt lääkäri totesi, että ongelma on kurkussa keuhkojen sijaan, mutta toisaalta ei löytänyt ratkaisua oireiden hoitamiseen. Myös muuta ”todellista” allergiaa minullakin, joten oireet hämäävät toisiaan.
Itselleni jäi käynnistä hämmentynyt olo. Toisaalta haluan uskoa alan ylimpiä asiantuntijoita. Toisaalta kuitenkin ratkaisua tai hoitoa ongelmaan ei kyetty antamaan, joten astmalääkkeillä mennään edelleen.
http://www.aaaai.org/conditions-and-treatments/related-conditions/vocal-…
Tämä sekoitetaan usein astmaan.
Itse ehdottelen edelleen refluksia. Siinä tulee kurkun kuristustunnetta.
Pyydä tutkimaan hypertrofinen kardiomyopatia. Samat oireet, astma lapsuudesta, lopputulema perinnöllinen sydänsairaus.
Tsemppiä! Onko apteekin vesipiippu tuttu? https://www.yliopistonapteekki.fi/vesipiippu-muovinen-inhalaattori-1-kpl…
Mulle tuli kans ensimmäisenä mieleen rauta-asiat ja kilpparivaivat. Raudanpuute (anemialla tai ilman) tuntuu olevan koko ajan entistä enemmän esillä. Meitä vakavasti raudanpuutteisia on paljon. Oireet on niin monenkirjavat, ettei sitä todellakaan tulisi edes ajatelleeksi kärsivänsä tuosta vaivasta. Hyvin monelle se on vielä ihan tuntematon juttukin – valitettavasti myös alan ammattilaisille. Omatoimisesti kannattaa kyllä asiaan perehtyä, jos oireet vähänkin sen sorttisia on ja rautavarastoja ei ole tutkittu.