kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 31.05.2018

Ihana Bachelor-Kaisa ja kauhea Temppari-Elias!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

En ole vuosiin katsonut tv:tä niin paljon, kun tämän kuluneen talven ja kevään aikana. Eritoten olen ollut koukussa kahteen tosi-tv-formaattiin: Tempation Island Suomeen ja Bachelor Suomeen. Ja itse asiassa fanitukseni näiden sarjojen kanssa on mennyt jopa niin pitkälle – nolottaa vähän jopa myöntää – että olen OSTANUT nettitelkkarin lisäpalveluita niin, että olen päässyt katsomaan Bachelorin ja Temppareiden jaksot etukäteisesti.

Tällä viikolla on ollut kuitenkin kovat paikat sen suhteen, että ensin Bachelor-Joni valitsi mielitiettynsä ja toisekseen Tempperitkin loppuvat tänään kuumottaviin iltanuotiotunnelmiin. Niin moni tiistai-,keskiviikko- ja torstai-iltojen ilo on hetkessä poissa.

Vaikka tosi-tv onkin vähän kuin Seiska – kaikki katselee, mutta kukaan ei myönnä pitävänsä – olen niin iloinen, että tämmöisiä(kin) ohjelmia tehdään. Koska mistä muusta, kun siitä todellisestä elämästä, saa niin paljon irti. Ja vaikka toki tosi-tv:kin on käsikirjoitettua, on siinä kuitenkin oikeat ihmiset. Ja siksi koko homma onkin niin mielenkiintoista seurattavaa.

Ensinnäkin tosi-tv:ssä parasta on se, että ymmärrys erilaisia ihmisiä kohtaan kasvaa. Voi nimittäin olla, että sarjan ekoissa jaksoissa jokin hahmo tuntuu todella ärsyttävälle (tämmöisen ihmisen tuomitsisi varmasti tosi elämässä aika helposti), mutta sarjan edetessä inhokista voi alkaa jopa pitää ihan hirveästi. Tosi-tv antaa usein vastauksia ihmisen ulkokuoren takaa. Tällä tavalla minulle kävie vaikka Bachelor Suomen Marin kanssa. Pidin naista aluksi todella ärsyttävänä, jopa ihan hullusti käyttäytyvänä, mutta kun katselin häntä useamman illan, tajusin, että tuo nainenhan vaan oli peloissaan. Ja lopulta monet hänen tunnereaktionsa tuntuivat enemmän luonnollisille kuin monen viilipyttymäisen ”kisaajan” cool toiminta. Ei ihme, jos pää alkoi hajoilla tuossa tilanteessa, jossa naiset elelivät. 

Toisekseen tositelkkarin avulla voi nähdä ja ymmärtää jotain sellaista, joka ei muuten omaan elämään kuuluisi. Esimerkiksi Temppareiden Eliaksen (ainakin minun tulkintani mukaan) aika kauhea käytös on jotain sellaista, joka tuo varmasti suhteen henkisen väkivallan paljon ymmärrettävämmäksi niille, jotka eivät ole sitä omassa elämässään kokeneet. Eliasta ja Vilmaa katsoessa kuitenkin näkee niin konkreettisesti sen, miksi huonosta suhteesta on joskus niin vaikea päästä pois. Ja kuinka tiettyä koukuttavaa retoriikkaa käyttävä ihminen voi huijata ihan kaikkia. Jopa yrittää sanojen vääntelyä silloinkin, kun jo reisiään myöden sonnassa. Uskon, että Eliaksen, ja ja toisaalta edellisen Temppari-kauden Elämän peli -mies ovat opettaneet ainakin sen, että aina elämä ei ole niin yksinkertaista. Ja ”miksi et vaan jätä sitä” sellainen heitto, johon ei kaikissa tilanteissa olekaan aivan yksinkertaista vastausta tai toimintaa. 

Toisaalta tosi-tv:n ihanin asia on tietysti kaikki se kauneus, joka ihmisissä – ainakin osassa – on. Miten sydän meinaakaan pakahtua, kun näkee Temppari-Santerin antavan olkapäätään kerta toisensa jälkeen ja kertoo ”lentävänsä vaikka Oulusta Helsinkiin”, jos on siihen ystävällä tarve. Miten täydellisen ihanalle ja hymyn huulille pelkään tv:n välitykselläkin saava ihminen Bachelor-Kaisa voikaan olla ja miten toisaalta ihmisten hupsuus voikaan saada hyvän mielen ja kunnon naurunpyrähdykset aikaiseksi.

Itse koen, että sellaiset määritelmät kuin ihana, kauhea, symppis, aito ja ärsyttävä ovatkin aika vaarallisia (erityisesti) silloin, kun ihmisestä näkee vain kuoren, eikä tätä tunne oikeassa elämässä. Eikä siksi vaikka nuo kirjoittamani tämän postauksen otsikon määritelmät henkilöistä kerro tietenkään mistään muusta kuin muutaman tunnin leikkaamalla saadusta matskusta ja vieläpä yksittäisen naisen tulkinnasta näiden leikkausten perusteella! Mutta kuten Terhi Kokkos -gatessa jo totesin, on tosi-tv:ssä ja erityisesti sen kulisseissa jotain niin koukuttavaa, että alkaa melkein tuntea sille, että tuntisi nuo ruudulla näkyvät ihmiset ihan todella. On ihanaa ihastua, vihastua, samaistua ja pyöritellä silmiä kauhistuksesta. Sellaisia fiiliksiä harva perinteinen tv-ohjelma saa aikaiseksi. 

Joten kiitos huikeasta tosi-tv-keväästä Tempparit ja Bachelor! Millähän tämän tv-ohjelmavajauksen saisi nyt täytettyä. Ohjelmasuosituksia otetaan vastaan.

-Karoliina-

Kuvat: Nelonen.fi:n pressikuvapankista // Temptation Island Suomi -kuvan kuvaaja Lars Johnson // Bachelor-kuvan kuvaaja tuntematon 

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X