Syyllisyyden täyteinen kesäkuu

Jaahas. Se olisi kesäkuun 2018 viimeinen päivä.

Kuukausi on mennyt hirveän nopeasti. Tuntuu ihan sille, että tekisi mieli mennä takapakkia ja käyttää päivät vielä paremmin hyväksi. Eihän kesä voi tätä vauhtia mennä!

Häämatkan lisäksi kesäkuuhun on kuulunut mökkeilyä, juhannuksenviettoa, työpäiviä ja inventaarioita. Haasteelliseksi kesän on tehnyt se, että sekä A ja minä olemme käytännössä joka arkipäivä töissä, mutta F:lle ei silti ole buukattu mitään erityistä kesäleiripaikkaa tai ohjattua toimintaa päiviksi. Toisin sanoen, koska A:n työ vaatii paikallaoloa, menee minun työpäiväni nyt vähän tällaisessa kaaoksessa, että samalla kun yritän viettää F:n kanssa lomapäiviä hänen olleessaan kotona, tulee jossakin välissä silti hoitaa duunit. Tämä tietysti on tuonut eteeni sen syyllisyysaspektin, joka iskee itselleni ehkä vähän liiankin usein. Kun olen F:n kanssa, syyllisyys kalvaa tekemättömistä töistä. Kun teen töitä, on kauhea olo siitä, etten ole F:n kanssa.

Ehkä seuraavina kesinä täytyy miettiä nämä asiat vähän paremmin. Ehkä teen tarkemmat suunnitelmat työn ja loman välillä. Ehkä F menee jonnekin aamupäiväkerhoon tai sitten vaan opin elämään tämän säädön kanssa.

Heinäkuussa olisi tarkoitus mökkeillä lisää, mahdollisesti festaroida, viettää F:n kanssa Tampere-aikaa rannalla ja lähellä kotia. Pakastaa mansikat, saada kodin inventaario valmiiksi, leikata tukka lyhyeksi (tai edes lyhyemmäksi) ja syödä niin monta toriaamupalaa, kuin mahdollista.

-Karoliina-