Pariisitar lentokoneessa
Hellurei ja terkut täältä Portugalista. Takana on pitkä päivä kera lentokenttien, konevaihtojen, autoajelujen, herkkuruokien ja vaatetehtaan. Kömmimme hetki sitten, illallisen jälkeen, jokainen omaan huoneeseemme tänne hotellille. Jalat ovat muussina (turpoavat aina lennoilla) ja muutenkin tuntuu sille, kuin takan olisi yhden päivän sijaan ainakin kaksi päivää. Tosin niinhän tässä melkein onkin. Kun on herännyt 3.30 Suomen aikaa, ja täällä kello on vielä kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä, on päivä todella ollut pitkä.
Nukuin lentomme alkuosan. Simahdin samoin tein jo Helsinki-Vantaalla ja heräsin tunnin päästä siihen, kun kuola ja huulipuna olivat sotkeneet ennen lentoa ostamani järkyttävän ruman, mutta ihanan pehmoisen matkatyynyni läntikkääksi.
Koska heräsin miltei viisi tuntia ennen varsinaista määränpäätämme, Portoa, päätin aloittaa BookBeatista kirjan kuuntelun. Olin ladannut illalla reissua varten peräti kuusi kirjaa, koska halusin, että vaihtoehtoja on monia. Minulla on ollut aina se, että kirjan pitää sopia aina kulloiseenkin fiilikseen. Eikä sitä tosiaan voi edellisiltana tietää, onko seuraavan päivänä syvällinen, romanttinen vai jännitystä kaipaava olo.
Tämän aamun kirjakseni valikoitui Helena Liikanen-Rengen teos Mon Amour – rankasalaisen parisuhteen jäljillä. Olen seurannut Liikanen-Rengenin blogia säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosia, joten kirjan sisältö kiinnosti heti. Joku tuossa suomalais-ranskalaisen perheen arjessa kutkuttaa. On hauska peilata omia suomalaisia ajatusmallejaan ranskalaisiin. Ja toisaalta lukea, kuinka Liikanen-Rengen on itse kahden kulttuurin ristitulessa monet arkiset asiat kokenut.
Ja kuinkas sitten kävikään? Kirja tempaisi mukaansa heti ensimetreiltä, enkä käynyt edes lentokoneen vessassa ilman, että kuulokkeissa pauhasi kirjan tarina. Vaikka olenkin pitänut Liikanen- Rengenin tavasta kirjoittaa jo aikaisemminkin, kolahti tämä kirja aivan ytimeen. Kuuntelin kirjaa ja tein koko ajan muistiinpanoja itselleni: ”Jaahas, 43 minuutin kohdalla sanottiin näin, tässäpä oiva aihe pohdiskella myös omassa blogissa” tai ”miten erilaisia meidän tapamme suhtautua parisuhteeseen tai tasa-arvoon onkaan” tai ”olipa mielenkiintoinen ajatus”.
Mitä pidemmälle kirjaa kuuntelin, sitä ilahtuneemmaksi ja hämmentyneemmäksi tulin. Toki kirjassa oli paljon itselleni vieraita ajatuksia, joihin oli aika vaikea samaistua. Mutta monet kirjan esittämät oivallukset tuntuivat silti yllättävän tutuille! Itse asiassa kirjassa oli monia sellaisia mietteitä parisuhteeseen ja sen hoitamiseen, joita olen itsekin monen monta kertaa ajatellut, mutta jotka eivät ole saaneet juurikaan vastakaikua vaikkapa naispuolisilta ystäviltäni. Ranskassa nuo samaiset ajatukset tuntuivat kuitenkin olevan ihan yleisiä.. Aloin saada selityksiä, näkökulmia ja sanoja sellaisille asioille, joiden kanssa olin kuvitellut olevani yksin.
Astein lentokoneesta ulos leveä hymy kasvoillani. Ei jumankekka. Olinkohan sittenkin sisimmässäni ranskalainen? En ehkä ulkoisesti chic, mutta sisimmässäni wannabe-pariisitar vaikkakin korkokenkiä en koskaan ajatellut alkaa käyttämään (ainakaan kotona sisätiloissa, kuten eräs kirjan nainen).
Reissu alkoi siis lupaavilla oivalluksilla Liikanen-Rengenin ansiota. Ja voin luvata, että tulen referoimaan ja pohtimaan tuota kirjaa täällä blogissa seuraavan kuukauden. Jos olet lukenut itse kyseisen opuksen, kerro ihmeessä ajatuksiasi siitä!
-Karoliina-
P.S. Mainittakoon tähän, etten ole eläessäni edes käynyt Ranskassa. Pitäisiköhän varata pitkä viikonloppu syksyksi?
P.P.S. Tämä Ponte de Lima on aivan ihanan kaunis paikka.
Kuva: Noora Näppilä
Asu: Ivana Helsinki (saatu)
Kommentit (1)
Jalkojen turpoamista vastaan lennoilla auttaa niinkin yksinkertainen kikka kuin mini-aspiriini! 🙂 Otan nykyään aina yhden ennen lentoa. Auttanee myös ehkäisemään veritulppia, koska ohentanee verta..?