kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 05.08.2018

Tämän takia äiti-ihmisen pitää harrastaa liikuntaa!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

 

Palasimme tunti sitten kotiin viikonloppureissulta Hyvinkäältä. Reissu oli blogin kaupallinen yhteistyö (huomasitte varmasti, jos seurasitte Instagramia eilen ja tänään) ja siitä tulee varsinainen postaus myöhemmin. Tämä postaus on kuitenkin ihan vaan taas tätä meikäläisen omaa ajatuksenvirtaa vailla kaupallisia kulmia, vaikka kuvissa kiipeilläänkin maastoissa, jonne liput saatiin blogin kautta. Se näin alkuun siis tiedoksi, kun asia saattaisi aiheuttaa muuten hämmennystä.

Olimme siis eilen kiipeilemässä koko perheen voimin. Kipusimme pitkin ratoja, hikoilimme päämme märiksi ja laskimme hurjia vaijeriratoja. Tänään painoimme pää punaisena liikuntapuistossa. Pompimme naamat punaisina trampalla, pelasimme ilmakiekkoa, tanssimme ja iskimme pingistä. Vaikka olin alun perin ajatellut, että tämä reissu oli ensisijaisesti lasta varten, huomasin, että itse asiassa tämä loma teki hyvää meille kaikille. Saimme hullutella porukalla. Olla yhdessä samassa liemessä, yrittää tehdä maaleja yhdessä ja osua yhdessä samaan koriin.

Siinä kivutessa puuhun ja tsempatessa lasta eteenpäin – vaikka itseänikin vähän hirvitti – tajusin jotain aika olennaista. Nimittäin sen, kuinka tärkeää oli, että me olimme – molemmat aikuiset – itse myös mukana ylittämässä omia rajojamme. Joko fyysisiä tai sitten henkisiä. Heittäytyen tuntemattomalle maaperälle (ainakin minä) unohtaen omat aikuisroolimme ja antaen liikunnan ilon viedä.

Itsehän ylipäätään inhoan termejä ”aktiiviloma” ja tuota käyttämäni sanaa ”liikunnan ilo”. Niistä tulee mieleen jokin ylipirteä jumppaohjelma tai sporttilehti. Mutta ne sanat vaan mieleeni meidän viikonlopusta nyt tulivat. Ensinnäkin yhdessä tehdyt ponnistelut ovat omiaan lähentämään perhettä (tai mitä tahansa porukkaa). Toisekseen se esimerkki, jota lapselle voi näin yhdessä liikkumalla antaa, on alkanut tuntua yhä tärkeämmälle. Se, että lapsi näkee, että liikunta kuuluu kaikille – ei vain lapsille – on varmasti se malli, jonka haluan hänelle antaa.

Minulla itsellänihän on aika ristiriitainen suhtautuminen liikuntaan (niistä asioista voi lukea vaikka täältä ja täältä), mutta olen tehnyt viime vuosina paljonkin töitä sen eteen, että asenteeni muuttuisi positiiviseen suuntaan. Sellaiseen, jossa liikunta on normaali osa arkea. Ei apina selässä.

Ja kyllä. Olen ollut myös se joskus vanhempi, joka istuu tramppaparkin laidalla kännykkä kourassa. Nyt mietin, miksi ihmeessä! Se, että saa hien pintaan ja naaman tomaatiksi perheen kanssa yhdessä, samalla kun pitää HAUSKAA, on aika älyttömän mahtava juttu. Olenkin alkanut pohtia, miksi olen ylipäätään koskaan sinne kentän tai leikkimaan reunalle jäänyt. Ja miksi niin moni muu aikuinen tekee sitä samaa. 

Minulle tuli tästä viikonlopusta sellainen olo, että niin pitkälle kuin voin itse kroppaani vaikuttaa (sairaudet eri asia!), aioin kyllä pysyä siinä kunnossa, että voin kivuta tuonne puuhun vielä jopa lastenlastenikin kanssa.

Niin ja sitten se vastaus otsikkoon. Pähkinänkuoressa. Jotta liikkumisesta tulee lapselle luonnollinen osa arkea. Jotta oma pää pysyy kasassa (hikoilu mulle ainakin parasta lääkettä diippeihin oloihin). Jotta voi pitää hauskaa ja jotta energiaa riittää kaikkiin elämän käänteisiin. Otsikossa pitäisikin varmasti lukea: ”Tämän takia kaikkien pitää liikkua.”

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X