Melkein täydellinen olohuone. Totaalisen täydellinen olohuoneen matto.
// Kaupallinen yhteistyö: Veke //
A kysyi yhtenä iltana epätoivoisennäköisenä, enkö koskaan ole tyytyväinen meidän kodin sisustukseen. Olin juuri ehdottanut kahden seinän maalaamista ja skrollailin samalla netistä uusia ideoita. Tuijotin häntä hetken sillä ilmeellä, oliko mies tosissaan. Ja kyllä hän tosiaan oli.
Siinä hetkessä tajusin, että meillä on hyvin erilaiset tavat suhtautua kotiin. Hänen mielestään koti on hyvä sellaisena kuin se on, jos siinä ei ole konkreettista vikaa. Esimerkiksi rikki olevaa huonekalua tai seinää. Minusta koti taas on projekti, joka ei tule valmiiksi koskaan. Se ei tarkoita, etten olisi siihen tyytyväinen. Minä vaan rakastan asioiden jalostamista ja sitä, että saan suunnitella jotain uusia kohteita.
Yksi viime viikkojeni lempikohde meillä kotona on ollut tämä meidän olohuone, jossa hengaamme varmasti 70% valveillaoloajastamme. Olkkarissa makoillaan sohvalla, ollaan ystävien kanssa, tehdään läksyt, syödään ja tehdään työt. Siksi olohuoneen laitto on ollut minulle myös se suurin projekti. Huone, jota käytetään eniten, tulee olla mielestäni myös se kaikista kaunein.
Tässä Tampereella ollessani oli ehtinyt vaihtaa jo huoneen ruokapöydän, sisustaa seiniä, muokata ikkunalautojen sisustusta ja vaihtaa mattoa…ööö.. neljä kertaa. Mutta nyt, VIHDOIN, tuntuu sille, että asiat ovat oikein. Varsinkin maton suhteen!
Aloitettuani yhteistyön Veken, kotimaisen nettisisustusliikkeen kanssa, löysin Veken mattovalikoimasta maton, joka täytti kaikki ne vaatimukset, jotka olohuoneen matollemme olin päässäni koskaan asettanut. Ensinnäkin maton tyyli on meidän olkkariin täydellinen. Se on yhtäaikaa boheemi, mutta kuitenkin jollain tapaa arvokas ja perinteinen. Ja sehän on juuri sellainen kombo, jota yritän muutenkin ujuttaa tänne meidän kotiin!Laittaa rinta rinnan vanhaa, jopa aika klassista sisustusta hauskojen ja modernien huonekalujen pariksi. Tyyliseikkojen lisäksi maton väri meni täydellisesti olohuoneen muihin sävyihin. Olen himoinnut itämaishenkistämattoa jo kauan, mutta ongelma on ollut se, että olen kuvitellut, että minun tulisi hommata punainen matto. Eipä tarvinnut. Sain sen fiiliksen huoneeseen, minkä halusin. Mutta pystyin pitämään värimaailman silti melko maltillisena.
Lisäplussaksi pitää mainita, että tälle matolle on kaatunut kolmen viikon aikana jo yksi köyhätritarit-kermavaahto-vattuhillokokonaisuus, sekä kupponen kahvia. Molemmat lähteneet matosta ihan vain paikallispesulla, kotikonstein.
Nyt ei tarvitse enää kuin sohvalle muutama sisustustyyny, kukkia taukoamatta maljakkoon, syksyn ekat kynttilät ja siinä se ihana olohuone nyt on. Melkein. Ennen kun keksin uuden projektin tai löydän jonkun hauskan jutun kirppikseltä. Neilikoiden 4Living-merkin kukkamaljakko on muuten myös Vekestä. Kaikki Veke-matot löytyvät tämän linkin takaa.
-Karoliina-
Kommentit (3)
Tykkään matosta tosi paljon!:) Jotenkin ajaton, klassinen ja kuitenkin kodikas ja persoonallinen samaan aikaan.
https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Hei, ihana matto. Mitä ainetta se on?
Hyvältä näyttää, ja kukat toimii aina!👌 Tuon maton ostoa olen harkinnut itsekin. Veken kuvissa matto näyttää vähän sinertävän harmaalta, mutta todellisuudessa taitaa värisävyt olla lähinnä harmaata ja beigeä?