Meillä oli viikonloppuna A:n siskon tytär hoidossa. Pieni ihanuus, jonka odotusajan F ja minä olimme jo kuvioissa ja jonka olemme koko sakki nähneet ensi kerran kahden päivän ikäisenä. Tuo pieni on ollut aina F:n serkku, eikä meistä kukaan ole itse asiassa ajatellut F:n ja pikkuisen biologisia siteitä sen enempää.
Kun F sitten jutteli serkustaan ystävälleen, kysyi tämä, kenen lapsi oli siis kyseessä. ”A:n siskon”, vastasin ja kaveri oli vähän äimänä. ”Siis A:n? Mutta eihän se ole sitten F:n serkku?” Tuijotimme hetken kaikki toisiamme hämmästyneinä, kunnes tajusimme, mitä ystävä tarkoitti. Niin totta tosiaan, ei biologisesti.
Mulla ei ole ollut omakohtaista kokemusta uusperhe-elämästä ennen tätä omaani. Mun vanhemmat ovat edelleen yhdessä, samoin ystäväpiirini on ollut aina hyvin ydinperhekeskeistä. En ole siis saanut mistään mallia siihen, kuinka näissä asioissa tulisi toimia. Kuinka uusperheen äitien- ja isänpäivät juhlitaan, mitä nimiä perheenjäsenistä tulee käyttää ja kuten sunnuntai osoitti – kuinka ollaan sukulaisia. Koska tottahan se on, ettei uusperhe rajoitu vain pienen perheen piiriin. Se vaikuttaa pitkälle sukuun asti. Mummoihin, serkkuihin, täteihin ja setiin.
Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat pistäneet minut siis ihan uuden äärelle. En ole oikein tiennyt ”etikettiä”, jolla uusperheessä pitäisi olla. On vaan menty niin kuin kaikista on tuntunut hyvälle. Ihan vaan perheenä ilman erityisiä etuliitteitä.
Minä itse olen nähnyt perheen – erityisesi lapseni perheen – tällä ”uudella ajalla” kauhean laajana yksikkönä. Tietysti en voi päästä kokonaan lapseni pään sisään, enkä siihen, miten hän itse näistä asioista vaikka aikuisena ajattelee, mutta olen yrittänyt ajatella niin, että hänellä on yksi iso perhe ja sitä kautta myös suku, jossa on biologisia ja ei-biologisia jäseniä. Niitä serkkuja, joiden kanssa ei virtaa sama veri. Ja niitä veriserkkuja, jotka ovat myös rakkaita, vaikkei toisessa kodissa niitä enää niin tunnettaisikaan. Molemmat tärkeitä lapselleni, joten molemmat yhtä arvokkaita kodin puheissa.
Olin viime viikolla Helsingissä kun A soitti minulle hänen ja F:n lääkärireissulta. Lääkäri halusi kysyä minulta puhelimen välityksellä F:n nielu- ja kitarisaleikkauksesta, joka oli tehty tälle 4-vuotiaana. Kun olimme jutelleet puhelun, lääkäri sanoi: ”Mä annan puhelimen nyt takaisin isäpuolelle. Tai siis puoli-isälle. Minusta kun se isäpuoli on niin kauhean ruma ilmaus. Ei kukaan voi olla perheessä puolikas.” Ilmeisesti tämä uusperhenimistö ja sukulaisuussuhteet ovat myös joskus pohdinnan paikka ulkopuolisillekin.
Voisi ajatella, että nimitykset – kuten vaikkapa serkku – ovat vain sanoja. Mutta todellisuudessa ne ovat paljon enemmän. Niillä yhdistetään ja myös erotetaan ihmisiä toisistaan. On meitä ja teitä. Meidän jengi ja sitten toisaalta se, joka on ulkopuolella. Ei ihan mikään merkityksetön juttu.
-Karoliina-
Kommentit (2)
”Voisi ajatella, että nimitykset – kuten vaikkapa serkku – ovat vain sanoja. Mutta todellisuudessa ne ovat paljon enemmän. Niillä yhdistetään ja myös erotetaan ihmisiä toisistaan. On meitä ja teitä. Meidän jengi ja sitten toisaalta se, joka on ulkopuolella. Ei ihan mikään merkityksetön juttu. ”
Tämä pisti silmään. Minusta taas sukulaisuus on sellainen, joka joko on tai sitten ei. Ei se silti tee kenestäkään ulkopuolista tai vähempiarvoista. Perheeseensä voi lukea kuuluvaksi kenet haluaa, mutta sukulaisuus on geenejä ja biologiaa.
Nimityksiähän voi toki jokainen käyttää muten haluaa. Varsinkin suomalaisilla on niin tärkeää, että asioilla on joku nimi. 🙂
This aspect produces a congenial social relationship but sometimes it gives a sort of polite glibness. One of you may pretend friendliness and affection to avoid unpleasantness or to gain social financial, or cultural advancement and status. When the relation is sincere you may share many common interest in philosophical Essay writers service UK.