// Kaupallinen yhteistyö: Aarrekid/Aarre //
Huomenna se vihdoin julkaistaan. Aarrekidin Aarre-aikuistenmalliston AW18-19 neulemallisto, jonka kaulusreunamia olette nähneet jo parin viikon ajan Instagram Storiesissani, mutta jonka kokokuvat on nähtävillä vasta NYT. Eikö näytä aika ihanalle? Syksylle ja pehmoiselle ololle?
Te tiedätte, että mä olen suuri villaneulefani. Johtuen yksinkertaisesti siitä, että palelen niin paljon. Ja minusta hyvä ja laadukas neule kun on vaate, jota voi pitää melkein missä ja miten vaan. Kotoisasti aamulla yöpuvun päällä, normipäivänä farkkujen parina, paremmissa menoissa nahkahameen tai vaikka shortsien, sukkisten ja korkojen kanssa.
Mun suuri ihastus viime talvelta oli tämä Aarteen Bubble-mekko/tunika, joka itse asiassa ei ollut vain oma ja tyttäreni rakkaus. Bubble taidettiin myydä mustassa värissä kaksikin kertaa loppuun, enkä ihmettele. Kun materiaali ja leikkaus ovat täydelliset, on kyseessä varma klassikko.
Uudet Aarteen neuleet mukailevat sellaista samaa yksinkertaista, mutta kuitenkin persoonallista tyyliä. Sitä, jossa ei tarvitse tehdä isoja, räikeitä yksityiskohtia erottuakseen muista. Vaan jonka juju piilee juuri pienissä – mutta merkittävissä – piirteistä.
Sileät tunikamekot ovat superpehmeää mulesing vapaata merinovillaa. Viime talven mustan värin lisäksi mukana huomenna ilmestyvässä mallistossa on harmaa ja vihreä(!!) tunika. Mutta se, mikä tässä syksyssä erityisesti ilahduttaa, on bubble-vaatteiden tyyliä henkivät muhkeat neuletakit. Pulleat, rosopintaiset, taskulliset(!!) ihanuudet, joita voi pitää joko merinovillatunikan päällä näillä keleillä ihan takkina, tai sitten myöhemmin syksyllä ja talvella sisätiloissa. Neuletakissa villaa on 80%, polyamidia 20%. Polyamidi tekee neuleesta pehmeämmän ihoa vasten (=ei kutita niin paljon) ja samalla myös kestävämmän.
Aarrekid haluaa aidosti kuunnella asiakkaitaan ja ottaa huomioon toiveita. Asiakkaiden toiveista Aarre-malliston tunikoista löytyy nyt myös XS-koko. Lisäksi lasten neuleuden kohdalla on tehty Facebookissa väriäänestystä ja nyt ne toiveet on otettu huomioon ensi kevään mallistossa.
Tämmöisiä herkkuja siis huomenna klo 9.00 Aarrekidin nettikaupasta.
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Kommentit (3)
Oot niin kaunis ja ihanan näköinen nyt ilman ripsipidennyksiä ja ruskeilla hiuksilla! Toki olit aiemminkin, mutta nyt oot jotenkin taas niin itsesi näköinen 🙂
Siis ihan täydellisiä vaatteita, tykkään!
<3: http://www.rakkaudellahenna.fi/
Oon ihan samaa mieltä! Tämä luonnollisempi look sopii sulle täydellisesti