kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 30.09.2018

Kieltäydy. Ja ole onnellinen!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
10 kommenttia

Mä olen etsinyt oman elämäni ja hyvinvointini tasapainoa nyt jo tovin. Joskus sekavammissa elämäntilanteissa olen kuvitellut, että osa epätasapainoisiin fiiliksiin, terveysremppoihin ja sen sellaisiin epätoivottaviin fiiliksiin on johtunut elämäntilanteestani. Ja niin varmasti osin on tietysti ollutkin! Mutta kyllä suurin syy on ollut ihan tämä oma tapani ja luonteeni ajautua äärirajoille monella tavalla. Se on ollut mulle ikään kuin luontaista, vaikka toisaalta kroppa onkin potkinut vastaan.

Osasyy tiheään elämäntahtiin on tietysti tämä täysillä painava on/off -luonteeni. Osa syy siinä, että olen halunnut tehdä asiat hyvin silloinkin, kun voimia ei ole ollut enää yhtään.

Kun sitten syksyllä kirjoitin – vähän ikään kuin flow-fiiliksessä ja ”vahingossa” – olevani tällainen sosiaalinen introvertti, joka tarvitsee paljon palautumista ja kotiaikaa, ja joka stressaa liian kovasta menosta ja eri paikoissa ramppaamisesta, avasi se teksti lopulta minussa myös jälkikäteen monta oivallusta. Nimittäin niin paljon kun rakastankaan hektistä työtä, ihania menoja, matkoja ja uusien ihmisten näkemistä, vievät ne minusta usein myös voimia. Eivät siinä hetkessä. Päinvastoin. Mutta etu- ja jälkikäteen: Minun on vaikea saada persuukseni liikkeelle uuteen paikkaan. Ja toisaalta tapaamisten ja menojen jälkeen tarvitsen paljon rauhaa. Muuten menen epävireeseen, stressitilaan.

Juttelimme tästä asiasta viime sunnuntaina A:n kanssa ja sain idean tehdä itselleni listan siitä, mitkä asiat oikeasti tuovat mulle hyvää oloa ja voimia. Asia liittyy myös vahvasti tähän parin viikon takaiseen postaukseen, jos kiinnostaa lukea siitä vielä palanen. Lista ei ollut välttämättä mikään kaunis tai ylevä. Siellä jököttivät sulassa sovussa niin suuret kuin pienetkin elämän asiat.

Tuijotettuani tuota listaa tajusin kuitenkin heti, että jos oikeasti aion elää hyvää elämää terveenä – jumaliste edes elää – on minun karsittava elämästäni asioita, jotka vievät voimia! Ja tuotava niitä, jotka sinne voimia tuovat. Tämän luulisi olevan yksinkertainen asia, mutta kun ei vaan itse asiassa (ainakaan kohdallani) ole. Esimerkiksi minä lähtökohtaisesti rakastan kokemuksia ja ihmisiä, mutta toisaalta liiaksi buukattu sosiaalinen kalenteri saa olon kiireiseksi. Joskus siis se maailman ihanin dinneri, teatteriesitys, kasvohoito tai kahvittelu on vaan KOKONAISUUDEN kannalta liikaa.

Päätinkin siis, että alan toteuttaa kieltäytymisen periaatetta. En vaan siis täytä kalenteria sitä tahtia kun ennen! Tämä pätee niin työ- kuin vapaa-ajankin menoissa. Vaihdan face-to-face -paliksen skype-palaveriin, jos vaan onnistuu (säästän menemisen vaivan). Jätän enemmän ei-mitään-tekemistä-päiviä ja olen yksinkertaisesti itsekkäämpi siinä, mitä haluan tehdä ja minne haluan mennä.  

Tämä on nyt tällä viikolla tarkoittanut käytännössä seuraavaa:

Olen kieltäytynyt tosi kivan kuuloisesta lounastapaamisesta ja kaksista kirjajulkkareista.

Olen sanonut meneväni erääseen tilaisuuteen, mutta vain niin, että olen siellä puolet ajasta.

Olen delegoinut yhdet kuvaukset kokonaan töissä kuvaustiimille, vaikka olen yleensä itse paikalla (tosin tällä viikolla olin myös kipeä, kipeän lapsen kanssa, mutta entinen Karoliina olisi lähtenyt töihin siinäkin tapauksessa ).

Vaihdoin kasvokkain tapaamisen sähköpostiin.

En tehnyt mitään suunnitelmia A:lle ja minulle etukäteen tälle viikonlopulle, vaikka mummo ja pappa tahtoivat kaapata lapsenlapsensa kokonaiseksi vuorokaudeksi hoiviinsa.

Muistan, kun joku bloggaaja (en muista kuka, saa vinkata) kertoi Lilyssä syksyllä, kuinka hän ei koe iloa mukavuusalueelta poistuttaessaan, vaikka sellaiseen rajojen ylittelyyn yllytetään koko ajan mediassa. Että sellainen toiminta vaan stressaa häntä. Tämä on osin sama asia!  Kun tiedän, että mulle paras olo tulee siitä, että saan olla välillä rauhassa ja kotona ja tämän läppärin ja omien juttujeni kanssa, miksi ihmeessä tuuppisin itseäni koko ajan Cheekin sanoin ”äärirajoille”.

Mun uusi mantra – kaikkien niiden vanhojen ”viisauksieni” lisäksi – onkin kieltäytyä fiksusti. Se itse asiassa lisää onnellisuuttani myös niissä tilanteissa, kun EN nyhvää kotona. Koska silloin tuollaiset hypyt uusille urille, menoihin ja ihmisten sekaan ovat spesiaalikeissejä, eikä mitään merkityksettömiä jatkeita pitkässä kalenterissani. Tämän viikon kieltäymysten kautta – siitäkin huolimatta, että osa niistä olis enterorokon aiheuttamia – olo on erilainen. On ollut voimauttavaa sanoa ”ei” ja on ollut hienoa tajuta, että ainoa tyyppi, jotka rajat itselleen voi laittaa, on juuri minä.

Ensi viikonloppuna mä matkaan tyttöporukalla Turkuun. Mä odotan sitä ihan kauheasti. Ja ehkä, ihanien naisten lisäksi, myös siksi, että nyt on saanut tällä viikolla vaan olla ja möllöttää.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

 

 

Kommentit (10)

Hei Karoliina! Olen tunnistanut sinun teksteistä itseni niin monesti viime aikoina, sulla on ihan mielettömän hyvää pohdintaa omasta luoneesta, jaksamisesta ja omista rajoista. Olen saanu näistä voimaa ja huomannu myös että olen väsyny.

Ja ihanaa että joku on sanonut ääneen, että omalta mukavuusalueelta poistuminen on stressaavaa, IHANAA! Niin se onkin jos sitä jatkuvasti joutuu tekemään. Joutuu pinnistelemään ja niin kuin sanot, palautuminen vie aikaa.

Ja samoin kuin sinä, minä olen se ikuinen reipas tyttö ja vihaan ja pelkään epäonnistumista. En tiedä mitä kaikkea yritän tässä kertoa, mutta haluan kiittää sinua. Saan sulta voimaa pohtia omaa tilannettani <3

Lapsikin tarvii viikonloppuja ilman ohjelmaa.

Olen lueskellut tähän teemaan liittyviä kirjoituksiasi hymistellen, miten samastunkaan. Joskus muutama vuosi sitten, luin blogeistasi jotain aivan muuta ja ihmettelin aina että miten ihmeessä selviät hengissä tahdistasi ja ”suorittamisesta” jo pelkissä arjen toimissa. (Älä pahoita tästä mieltäsi) Minulla on ollut aika helppoa elämää (aikataulullisesti) vuosia ja SILTI valtaosa viikonlopuistani on olleet sellaisia, etten sovi mitään vaan teen fiiliksen mukaan jos teen. Olen iisosti introvertti, ehkä erityisherkkäkin ja kuormitun hyvin helposti liioista kalenteritäytteistä. Tuskailin aikoinaan miten vaikea onkaan keksi verkostolle selityksiä, miksi haluaa pitää vaikka viikonlopun täysin tyhjänä ja torpata tekemisiä ns.turhaan. Mutta, kieltäytymistarvettaan kun kuuntelee, sisäinen elämä helpottuu. Suuresti.

Nyt odotan vauvaa ja elämä on muuttumassa. Siinä introvertille aika iso pala kakkua…

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X