Elämäni parhaat farkut ja harvoin nähdyt korolliset kengät. Perjantain asu, nro 5.
Asu: farkut, nilkkurit ja merinovillaneule
Merkki: Farkut on mun uuden lempparifarkkumerkin, NEUW Denimin*. Malli on nimeltään Marilyn, super high skinny. Korolliset nilkkurit Vagabond ja neule Makia*.
Hankintapaikka: Juuri nämä kyseiset farkut mä olen saanu blogin kautta suoraan NEUW:lta, mutta alun perin rakastuin merkkiin, kun ne esiteltiin mulle INCH Storen bloggaajatapaamisella. INCH onkin yksi niistä harvoista paikoista, joka myy NEUW:n naisten farkkuja. Kenkien ostopaikkaa en enää muista. Neuleen olen saanut viime talvena Makilata.
Käyttöönottotoimenpiteet: Farkkuja ja paitaa en ole mitenkään erityisesti käsitellyt ennen käyttöä. Muutenkin pyrin siihen, että en pese villatuotteita tai farkkuja juurikaan. Tuuletus ja pakastus riittävät useinkin. Kengät sen sijaa suojaan aina ennen ensimmäistä käyttöönottoa suihkeella. Ja sen lisäksi pyrin huoltamaan nahkakengät 1-2 kertaa talven aikana.
Käyttökohde: Mulle farkut on asu, joka on uniformu niin arkeen kuin juhlaan. Siksi olenkin ollut vähän hukassa viime aikoina, kun on tuntunut sille, ettei sellaisia täydellisesti istuvia, kivalle näyttäviä ja hyvälle tuntuvia farkkuja ole vaan löytynyt. Mutta kun vedin ekat NEUW:t jalkaani, oli etsintä loppunut samoin tein! Näissä on vaan yksinkertaisesti kaikki kohdallaan. Mä voin mennä farkuilla niin töihin kun leikkipuistoonkin, työtapaamiseen kuin ihan juhliinkin. Kunhan se on vaan puettu ja asustettu oikein. Korot on sen sijaa asia, jota mulla nähdään aika harvoin. Mun jalat tulee helposti kipeäksi koroissa, enkä oikein koe, että olen sellainen ”korkokenkänainen”. Mulle tulee nimittäin usein sellainen olo, että jos mulla on korolliset kengät, mä näyn ja kuulun (kopina!) liikaa. Nämä nilkkurit on kuitenkin mun luottikset, jotka puen silloin, kun haluan koipiini lisää pituutta ja tilaisuus vaatii panostusta. Ne ovat hyvät jalassa, sopivat melkein kaikkiin asuihin ja ovat juuri oikeankorkuiset.Ylipäätään Vagabondin lesti sopii mulle. Neule on farkkujen lisäksi mun vaatekaapin kulmakivituote. Rakastan lämpöä ja pehmeyttä. Käyttökohde niin arki kuin juhlakin.
Hankinnan kannattavuus:
Farkut ovat olleet aivan ykköshankina. Mun pukeutumisesta on tullut taas helppoa, kun kaapista löytyy parit eriväriset NEUW:t, joihin voi yhdistää minkä tahansa yläosan. On vähän kliseistä sanoa, että vaatekaapissa ei tarvitse olla kuin pari hyvää tuotetta, jos ne ovat täydelliset. Pätee kuitenkin tässä mun farkkuasiassa aivan täysin! Kengät ovat myös maksaneet itsensä jo moneen kertaan takaisin. Vagabondin lesti sopii mulle. Sen lisäksi merkillä on mielestäni hyvä hinta-laatusuhde. Vähän reilut satasen kengät, jotka todella kestävät vuosia ja käyttöä. Toiset mun Vagabond-suosikit on kiilakorkonilkkurit, jotka ovat vanhemmat kuin tyttäreni! Neuleita minulla on paljon, joten aivan jokainen neule ei ole aivan välttämätön. Toisaalta kun neuleita on monia, saa osa levätä kaapissa, eikä paidat näin ollen kulu niin nopeasti loppuun. Tässä paidassa mua sykähdyttä paidan yksinkertaisuus ja poolokaulus.
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
*saatu tuote
Kommentit (3)
Upeat -näitähän täytyy käydä sovittamassa! Onko farkkujesi väri Nytorget?
You should have clearly define topics which you want to learn and start collecting study material according to that topics. you can feel stuck and could not find ways to approach your assignments, but, you can always seek for assignment help.
I actually have continually completed, and indulged in many stuff at the identical time and for a long term what motivates me both at paintings and hobbies in preference to ambition, passion. A passionate man works together with his soul: he enjoys new mastering and rejoices in his achievements.Uni Assignment Writing Service