kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.10.2018

Vähän parempi janssonin kiusaus

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

 

Mä en muista, että meillä olisi koskaan ollut lapsuudenkodissa janssonin kiusausta. Oltiin niin sanotusti kinkkukiusausihmisiä.
 
Mä kuitenkin olen aikuisena alkanut diggailla anjoviksesta. Reilu kuukausi sitten sain kuitenkin sellaista anjovista, että melkein meinasi lähteä taju. SE.OLI.NIIN.HYVÄÄ!
 
Kyseisiä anjoviksia sai kuulemma Tampereen Kauppahallin Mama`s Cornerista, joten niinpä päätin suunnata sinne. Ja koittaa, tulisiko janssonin kiusauksesta vieläkin parempaa oikein hyvistä anjoviksista. Kyseinen anjovis tottelee nimeä BREZZO FILETTI DI ACCIUGHE IN OLIO D’OLIVA*.
Ja tulihan siitä parempaa. Niin hyvää, että ajattelin jakaa myös ohjeen. Taas kerran on todettava, että kun raaka-aineet on kohdallaan, on vaikea mennä mönkään. Ristin sen nimellä:
 
VÄHÄN PAREMPI JANSSON KIUSAUS MAMA`S CORNERIN AVULLA

  • vajaa kilo perunoita
  • sipulia
  • BREZZO FILETTI DI ACCIUGHE IN OLIO D’OLIVA -anjoviksia
  • suolaa
  • pippuria
  • vajaa 2dl kuohukermaa
  • voita
  1. Kuori ja pilko perunat.
  2. Viipaloi sipulit ja kuullota ne voissa pannulla.
  3. Lado perunat, sipulit ja anjovikset päällekkäin voideltuun vuokaan. Anjoviksen mukana saa ja pitää tulla vähän mausteöljylientä laatikon mukaan.
  4. Lorottele kerma näiden päälle. 
  5. Paista laatikko uunissa 175 asteessa vajaan tunnin. Anna laatikon vetäytyä n.30 minuuttia ennen tarjoilua. 

Tänään me vietämme meidän perheen rapujuhlaa. Ja mukaan lähti myös Mama`sin anjovispurkit leipäsiä varten. 

-Karoliina-
 
*saatu 
 

Kommentit (5)

😀 Nyt alkoi tehdä mieli janssoninkiusausta, vaikka siitä en oo koskaan edes pitänyt! 😀

Sardelleja pitäisi saada (just tuollaisissa lasipurkeissa) ihan hyvin varustetuista marketeistakin, niitä on meidän lähiö- K-supermarketissakin! Ja kuten edellä jo todettiin, tuote on todellakin eri kalaa kuin meikäläinen ”anjovis”, joka siis on kilohailia :).

Sardellin intohimoisena ystävänä täytyy tähän kommentoida, että makuero johtuu enimmäkseen siitä, että Suomessa anjovis myydään maustekastikkeessa, ja sama pätee myös janssoninfileisiin. Jumalten herkku sardelli taas köllii purkissa oliiviöljyn ja runsaan suolan kanssa. Molemmille on oma paikkansa, janssoninfileet ovat hyviä janssoninkiusauksessa ja sardellit sopivat pizzan päälle ja osapuilleen kaikkiin tomaattikastikkeisiin, mutta sekoittaa niitä ei pidä, aamen.

Jansson kiusaus on minulle lohturuokaa. Kun menen äidin luokse yökylään, niin hän usein tekee sitä minulle.

Tuo italialaisten anjovis on sardellia, kun meillä Pohjoismaissa anjoviksena tunnetaan kilohaili. Siitä kalalajien vaihdostakin siis se makuero johtuu. Mutta kiitos tiedosta, että nyt sitä saa Treeltakin!!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X