kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.10.2018

Meidän perhe pitkästä aikaa yhdessä - rapujuhlat!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

 

Me vietettiin eilen meidän perheen jo perinteeksi muodostuneita rapujuhlia. Tilanne oli siinä mielessä ihan spesiaali, että tällä kertaa – pitkästä aikaa – me olimme koolla ihan koko sakin voimin. Ja tällä meidän sakillahan mä tarkoitan minun, A:n ja F:n lisäksi mun vanhempia ja molempia siskojani aviomiehineen. 

Ja. Kuten aikaisempinakin vuosina. Syötiin järkkyhyvää safkaa, saunottiin ja paljuiltiin. Rohkeimmat (F ja miehent) ui järvessä ja illan pimetessä F pääsi mummon ja papan kanssa mummolaan kun me ”nuoret” jäätiin viettämään iltaa mökillä keskenämme. On aika hurjan siistiä, että omat huippusiskot ovat saaneet puolisoikseen miehet, joiden kanssa on myös ihan ihana viettää aikaa. Meillä on nimittäin aika helkkarin hyvä kuuden kopla nykyisin!

A ja minä olimme tosin (taas kerran?) ne hannarit, jota eivät jaksaneet valvoa pikkutunneille. Mun sen sijaa saimme yöunet, jollaisia en muista nukkuneeni koko vuonna. Heräsimme yhdeltätoista! Illan humuun pääsi tosin mukaan, kun kuunteli sängystä ulkoa ja paljusta tulevaa musiikkia. Nauratti erityisesti jo klassikoksi muodostunut siskoni ja toisen siskoni miehen yhteinen lempparibiisi: Ankronikan tunnari. 

Me jäimme F:n kanssa tänne Hankasalmelle nyt viettämään vielä alkuviikoksikin syyslomaa, kun A jo suuntasi tänään takaisin Tampereelle. Vaikka läppäri kulkeekin tänne maallekin mukana, on ihanaa saada irtiotto tavalliseen arkeen. Töiden teko kun tuntuu ihan erilaiselle täällä kun kotona Tampereella. 

Kuvasaldo rapujuhlista jäi muuten aika vähäiseksi, koska tällä kertaa syömingin aloitetiin niin myöhään. Tosin. Kattaus oli hyvin sama kuin aikasempina vuosina, joten herkut ja lisää tunnelmaa voi katsella vuoden 2017 ja 2016 rapujuhlista täältä (rapujuhlat 2017) ja täältä (2016). 

-Karoliina-

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X