kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.10.2018

Opettajilla on olemattomat työajat ja poskettomat lomat. Eiku. (Ope-postaus 2/4)

Teksti
Karoliina Pentikäinen
43 kommenttia

Jatkoa eiliseen opettajapostaukseen, joka on luettavissa täältä.

Kun mä jätin opettajan työt, multa tultiin useimmiten kysymään kahdesta asiasta. Ensimmäinen liittyi – tietysti – lomiin. Kuinka kestäisin sen, ettei mulla ole enää opettajan pitkiä lomia. Toki olin itsekin aikaisemmin ajatellut, että tämä loma-asia nousisi isoksi kysymykseksi. Missä muussa duunissa olisi kahden kuukauden kesälomaa plus kaikki muut lomat päälle? Ei missään! Ja sehän on tietysti fakta.

Yllätyksekseni kuitenkin huomasin, että tarve lomiin muuttui kuitenkin aivan toisenlaiseksi, kun koulumaailma jäi. Iltapäivällä ei ollut  – kymmentuntisen työpäivänkään jälkeen  – ollut samalla tavalla väsynyt kuin ennen. Ja kaiken lisäksi lomankin pystyi aloittamaan ihan jo ekana lomapäivänä. Opena kun aina tuntui sille, että lomamoodiin pääsi vasta päivien ja viikkojen jälkeen, kun kroppa edelleen ikään kuin teki töitä vielä kauan sen jälkeenkin, kun varsinainen loma oli jo alkanut. Mä en ole itse asiassa kertaakaan kaipaillut pitkiä lomia tässä uudessa työssäni. Ehkä se on johtunut siitä, että nykyisin loman tarve ei ole samanlainen, kun itse arjessa saa olla oman aikataulunsa herra. Tai ehkä sitten syy löytyy tästä (ja seuraavista) postauksista. Kun työ ei ole enää niin kuormittavaa, on loman tarvekin erilainen. 

Toinen kysymys liittyi oppilaisiin. Kun olen kertonut uusille tuttavuuksilleni, että olin ennen YLÄKOULUN äikän maikka, saan poikkeuksetta kauhistuneita ilmeitä. ”No huhhuh. Ei ihme, että vaihdoit alaa. Eikö ne ole aivan kauheita? Teinit.” Ja joka kerta on pakko todeta, että ei ne ole. Itse asiassa: Juuri ne teinit olivat se syy, miksi työ oli niin ihanaa. Ja jonka vuoksi oli valmis kestämään ne työn todelliset varjopuolet.

Oikeasti mä tähtäsin koko mun opiskelujen ajan juuri sinne yläkouluun, eikä alakoulu   –  jossa myös toki hetken työskentelin  – tuntunut lainkaan niin kodille. Mun jutulle. Ja juu: Olihan se välillä rankkaa. Koko se teiniangstin määrä, kiroilu ja isojen oppilaiden isot ongelmat, mutta samalla kaikki tuo oli aivan parasta. Ne ihanat, älykkäät, herkät ja voimakkaat uudet ihmisalut, joiden kanssa sai aikaan huikeita keskusteluja, ratkiriemukkaita tilanteita ja joiden kanssa oppi elämästä ja itsestään koko ajan vaan lisää. Sain itse asiassa tänään muistutuksen työn huippuhetkistä, kun sain Instagramissa viestin vanhalta   – nyt jo aivan aikuiselta  –  oppilaalta. Hän kertoi minun vaikutuksesta häneen ja hänen ajattelumalliinsa. Samalla tuo viesti toi miljoonia muistoja kyseisen valvontaluokkani yläkouluajoilta. Niistä meidän välisistä väännöistä, jutteluhetkistä, nauruista, retkistä, normitunneista ja perjantain ruokavälkän ”avautumisvälkistä”, jonne sai tulla purkamaan sydäntään. Ihan alkoi itkettää kaikki se hyvä, jota nuorten kanssa koki ja mikä koulussa on parasta laatuaan! Sellaisia kiksejä kun ei muualta elämästä edes saa. 

Eli: Jos työ olisi vain sitä murrosikäisten opettamista ja kasvattamista, olisi päätös lähdöstä ollut paljon vaikeampi! Mutta kun ei se ole. Ja siinä se syy onkin, miksi opettajat – minun mielestäni – lähtevät livohkaan kouluista. He eivät saa opettaa ja kasvattaa. 

Seuraava listaus, joka jatkuu ihan torstaille asti, on aika karua luettavaa. Se on mielestäni totta, mutta niin on myös työn ihanuus. Siksi haluankin tähän alkuun sanoa, että opettajan töissä ja varsinkin nuorissa/lapsissa on miljoona hyvää asiaa. Enkä siksi kadu yhtään päivää opettajana. Enkä myöskään todellakaan kiellä sitä, ettenkö sinne joskus vielä palaisi.

Mutta koulumaailmassa on kuitenkin myös niin paljon ongelmia, että haluan nostaa ne esille. Nämä ehkä selittävät myös sen, millaisia viestejä minä ja siskoni olemme saaneet. Syyn, miksi niin moni opettaja väsyy työssään ja kuinka opettajankoulutuksesta mennään jopa suoraan muualle kuin kouluun töihin. 

 

Aikuiskontaktien puute

Vaikka yksi opetyön hienoudesta onkin lapset ja nuoret, on se myös yksi työn haasteista. Koulun aikuisilla on nimittäin aivan älyttömän vähän aikaa viettää aikaa yhdessä, kollegaseurassa. Enkä nyt puhu mistään kahvin kittaamisesta opehuoneessa – joka sekin on älyttömän tärkeää rankan luokkahuoneduunin vastapainoa – vaan ylipäätään keskustelulle ja työn jakamiselle ei ole aikaa. Olen ollut työurani aikana töissä viidessä eri koulussa, kolmen kunnan sisällä, eikä eroa tässä asiassa näiden välillä juuri ole ollut. Välitunnit – ne, josta opettajille usein kuittaillaan, ettei missään muussa työssä ole TAUKOA 45 minuutin välein – kun menevät levon sijaan oppilaiden riitojen tai sosiaalisen elämän selvittelyyn, papereiden kopiointiin, kotiin kirjoitettavien viestien kirjoittamiseen, välkkävalvontaan tai seuraavan tunnin materiaalien haalimiseen. Ehkä tampoonnin etsimiseen juuri menkkansa saaneelle tytölle tai soitolle lastensuojeluun. Käytännössä koulussa ei ehdi päivien, ei edes viikkojen, aikana jutella kollegan kanssa kuin muutamia minuutteja sieltä täältä. Ei ihme, jos tuntuu, että on työnsä kanssa yksin. Ja silloin tietysti ongelmatkin tuntuvat suuremmille, kun niitä ei saa jakaa kenenkään kanssa. 

 

Yhteistyön ongelma

No tottakai tähän opettajien aikuiskontaktipulaan ja yksin puurtamiseen on haluttu tarttua myös ylemmältä taholta. Joka on tietysti äärimmäisen hyvä juttu! Ja monessa koulussa kannustetaankin yhteisopettajuuteen ja porukassa tekemiseen. Onhan se osa uutta OPSiakin. Mutta. Tässä on edessä vaan muutama ongelma.

Kun opettajille, jotka ovat muutenkin päälle kaatuvan työmäärän alla, isketään uudeksi tavoitteeksi – kaiken sen muun lisäksi – tehdä yhteisopettajuutta, lisää se aika usein myös opettajien stressiä. Tämä yksinkertaisesti ihan siitä syystä, että työmäärä kasvaa yhteisopettajuuden myötä rajusti, mutta mitään entisistä töistä ei kuitenkaan karsita. Siinäpä yhtälö, jonka lopputuloksen jokainen osaa laskea. 

Monessa muussa työssä – kuten olen jo nyt huomannut nykyisissä töissäni– töiden tekeminen yhdessä on voimavara, joka vähentää painetta. Opetyö on kuitenkin lähtökohtaisesti ollut yksinäistä puuhaa, ja sen saattaminen yhteiseksi työksi, vaatii aikaa ja aika helkkaristi lisätyötunteja. Luokan eteen kun ei voi mennä kaksi sinne tänne haahuilevaa opettajaa, jotka ”vähän testailevat eri tapoja yrityksen ja erehdyksen kautta”. Sellainen fiilispohjalta toimininen sopii hyvin moneen työhön, mutta 25-45 oppilaan edessä testailulle ei kerta kaikkiaan ole varaa. Pohjaduuni on siis tehtävä tuplasti niin hyvin kuin yksin opettaessa. Ja se vaatii, tuplasti myös sitä aikaa.

Moni opettaja toki tajuaa, että yhteistyö helpottuu, mitä enemmän sitä tehdään. Ja samalla sillä varmasti saavutetaan juuri ne tavoiteet, jotka siinä alunperin olivatkin. Eli kepeämmän työn, paremman opettajuuden ja uuden oppimisen. Mutta. Sellaiseen yhteisopettajuuteen on vielä monessakin paikassa aikamoinen matka. Ja jos sitä matkaa tehdään voimavarojen äärirajoilla, työtaakkaa lisäten, ei se voi olla oikea reitti. Fiksua olisi tietysti antaa opettajille tähän hommaan konkreettista aikaa, toisin sanoen karsia muista töistä. Mutta sitä harvassa koulussa on tehty ja niinkin mukavasta asiasta kuin yhdessä tekemisestä ja oman työn kehittämisestä on tullut sen sijaa taakka.

 

Ylityöttömät ylityöt

Edelliseen kohtaan liittyen yksi ongelmakohta on tietysti opettajien työaikaan liittyvät asiat.

Olen kuullut miljoona kertaa (ja eiliseenkin postaukseen asiasta kommentoitiin) sen, kuinka opettajilla ei ole varaa valittaa, koska onhan heillä niin lyhyet työpäivät. Totta on, että opettajallahan on opetusvelvollisuus, joka taitaa olla aineesta riippuen 18-24 tuntia. Ja se on  – minunkin mielestäni  – hyvin vähäinen määrä tunteja.

Ongelmassa tullaankin kuitenkin siihen, että tuo tuntimäärä kertoo vain sen, minkä ajan opettaja on fyysisesti luokan kanssa. Sen päälle tulee sitten toinen mokoma tunteja, jotka eivät näy ehkä ulospäin, mutta jotka ovat juuri se opettajan työn kuorma. Hankalaksi tämän asian tekee se, että koska opettajan opetusvelvollisuuspalkkaan on sisällytetty myös tuo kaiken-muun-sälän-työtunnit, täytyy opettajan käytännössä tehdä töitä ilman mitään rajaa. Tälle muulle opettajan työn työlle kun ei ole laitettu mitään tuntimäärärajaa. Sitä ei valvota, siitä ei saa ylityökorvausta, eikä mikään kellokortti vapauta lopettamaan töitä klo 17.00. Toisin sanoen opettajille pystytään lykkäämään kasapäin ylimääräistä – oppituntien ulkopuolista työtä – ilman, että siitä voi käytännössä edes valittaa. Tämä suunnittelu- ja kehitystyö kun kuuluu osana opettajan työtä. 

Joskus vuosikymmeniä sitten kaikki-tämä-muu piti sisällään lähinnä tuntien suunnittelua. Toisin sanoen opettajan palkka koostuisi tuolloin A)tuntisuunnitelmista, B)itse opetustunneista, C)satunnaisista vanhempainilloista ja D)vaikkapa kokeiden/aineiden tarkastuksista. Itse ajattelen, että jos opetustyö menisi edelleenkin  pääpiireittäintuolla kaavalla, olisi palkan ja työn kuormittavuuden suhde ihan ok. 

Mutta. Ja taas se mutta. Uusi maailma ja uusi koulukulttuuri ovat tuoneet opettajille niin paljon lisätöitä viimeisten vuosien saatossa, että sitä harva ulkopuolinen edes uskoo. Sen lisäksi, että opettajat tekevät kaiken saman kuin ennenkin, niihin samoihin vuorokauden tunteihin ja samaan palkkaan sisällytetään jättimäinen kasa kaikkea muutakin. Tehdään OPSia, istutaan työryhmissä, aktivoitetaan koulun ja kodin välejä, vastataan Helmi- ja Wilma -viesteihin, raportoidaan Helmiin ja Wilmaan päivän tapahtumista, tehdään yhteistyösuunnitelmia toisten opettajien kanssa, täytetään Kiky-velvollisuus, ollaan VESOssa, ollaan viikkokokouksissa, täytetään HOJKsia, tehdään tehostetun tuen paperit, raportoidaan väkivaltatilanne, ollaan liikkuvassa koulussa välitunnilla tupla-aika jne jne. Lista on oikeasti aika mahdoton ja loputon.

Yksi ongelmista onkin se, että opettajien työn määrä lisääntyy vuosi vuodelta, mutta sitä ei huomioida palkassa, mutta ei myöskään itse työpaikoilla. Sitä tungetaan vaan lisää painoa kuormaan ja toivotaan, että vaunut kestää. Yksi tätä ruokkiva asia on se,  että opettajanhuonekulttuurissa elää edelleen vahvasti sellainen sankariopettajan ihanne, joka jaksaa ja kykenee kaiken. Moni sinnittelee äärirajoilla, mutta ei kerro asiasta edes kollegoille, jotta ei olisi muiden silmissä huono ja heikko opettaja.

Kiinnostuksella odotan aikaa, jos opettajat siirtymät kokonaistyöaikaan. Mietin, aletaanko loputtoman työn ongelmaan herätä vasta sitten, kun tuhannet opettajat alkavat laskuttaa ylityötunneistaan? Voi olla, että siinä vaiheessa loppuu valtion ja kuntien rahat. 

 

Turhat tiimit ja ympäripyöreä jauhanta

Kouluja arvostellaan usein siitä, etteivät ne enää vastaa nykypäivän tarpeisiin. Ja että koulu on erkaantunut muusta maailmasta. Koska se on osin totta, ja tietysti tähän pulmaan halutaan vastata mahdollisimman hyvin, halutaan kouluissa tarttua kiinni aikaan. Ja tapa, jolla se usein tehdään, on opettajien istuttaminen asiantuntijakoulutuksiin ja -luennoille, jonka teemana on tulevaisuuden koulu. Tästä syystä koulut ovatkin oivallisia paikkoja hurahdusliikkeille.

Tällä tarkoitan sitä, että nykypäivän kouluissa ramppaa jos jonkinmoista asiantuntijaa kertomassa opetushenkilökunnalle siitä, millainen tulevaisuuden unelmakoulu olisi, ja kuinka meidän opettajien tulisi alkaa uudistamaan tapaa oppia ja opettaa. Opettajiin yritetään iskostaa trendikkäitä keinoja ajatella. Siellä sitä istutaan sitten ylevien aatosten kanssa iltapäivällä opetustuntien jälkeen. Tehdään tiimityötä, täytetään postereita (edistyksellisimmät jopa power pointia), kirjataan arvomaailmatavoitteita ja ylipäätään aletaan elellä jossakin sellaisessa maailmassa, joka on tietysti hyvin kaunis ja ihana, mutta ainakin mielestäni todellisuudessa aika todella kaukana siitä aidosta luokkahuone-elämästä. On ihanaa puhua vaikka itseohjautusta oppimisesta ja erilaisista teemoista, mutta kun aamulla luokkaan astelee lapsi, joka on valvonut yön ryyppäävien vanhempien vuoksi, joka on paennut pihalle pelastaen samalla pikkusisaruksensa ja jonka maha kurnii nälkää, tajuaa siinä jokainen, että jenkkiläisen kasvatusgurun aatoksen ihmismielestä eivät sovi tähän palettiin. 

Tiedän itse kokemuksesta, että olen täyttänyt kymmeniä tunteja erilaisia kyselyitä, kaavakkeita ja tavoitelistoja ihan aidosti innostuen ja hurahtaen. (Olen siis juuri otollista maaperää tällaisille koulutuksille!) Ja sitten palannut seuraavana päivänä luokkaan ja tajunnut, ettei mikään arvojen ja teemojen toistelu mantranomaisesti oikeasti hyödytä normitilanteessa yhtään mitään. Nyt ihan oikeasti naurattaa jotkut tällaiset ”meidän koulun teema on vesi -tyyppiset” ajatukset, jonka vuoksi sitten koko koulun on seistävä päällään ja mietittävä, miten ihmeessä saan väkisin tungettua tähän talvisodan käsittelyyn  tai kertotauluihin mukaan tämän vesielementin.

Uskon myös, että vaikka nämä hurmokselliset tavoitteet tai puheenvuorot pyrkivät tietysti hyvään, ja joskus tuovatkin hyvää(!), aiheuttavat ne myös kauheasti paineita. Jos opettajilla on normityössäkin tekemistä ja turha kokoustaminen, isot abstraktit tavoitteet ja päälle liimatut teemat vaan lisäävät tunnetta siitä, että opettaja ei ehdi tehdä kaikkea.

 

Hurahtaminen

Liittynee vahvasti edelliseen aiheeseen. Jokainen opettaja tietää sen esimiehen, kunnanjohtajan, koulutoimen johtajan tai johtotiimissä olevan opekollegan, joka on hurahtanut johonkin omaan intohimoaiheeseensa. Ja jos henkilöllä on opettajakunnassa valtaa, tulee tämän johtohahmon omasta tavasta sitten se koko koulun yhteinen tavoite. Tämä käytännössä tarkoittaa ihan jo sitä, että esimerkiksi resurssit tehdä niin ,että tämä ysktiääinen tavoite nostetaan jo rahallisestikin kaikkien muiden tavoitteiden yläpuolelle.

Ei ole vain satua, että koulu, jossa ei ole varaa ostaa edes oppikirjoja, pitää kunnollisesta luokkatilapuhtaudesta huolta tai taata erityistä tukea kaipaaville lapsille tarpeeksi apua, satsaavat jonnekin pilvipalveluihin, sähköisiin alustoihin ja iPadeihin niin paljon rahaa, ettei mihinkään muuhun yhteensä vuosiin.  Tällainen toiminta vihastuttaa, vaikka jokainen ymmärtää, että minä jos joku, olen ihminen, joka ymmärtää myös sähköisen oppimisen ja esimerkiksi mediakasvatuksen roolin. Toivoisi kuitenkin, että kun kyseessä on maamme lasten tasavertainen oikeus oppia, olisi se oikeasti tasavertainen, eikä kiinni alueellisista(hurahdus)eroista.

 

Huh! Siinäpä ensimmäiset syyt siihen, mikä mun mielestä johtaa opettajien uupumiseen. Lisää tulossa huomenna keskiviikkona ja torstaina.

-Karoliina-

Kommentit (43)

Sama Uupunut ope eilisestä kommenttiketjusta täällä hei 🙂 Kiitos, postauksesi selventänee hyvin koulumaailman ulkopuolisille mistä opettajien väsähdys johtuu. Itse koen rankaksi juuri sen, että tavoitteita ja velvoitteita lisätään ja kaiken sälän keskellä ei tunnu riittävän aika lasten kohtaamiselle vaikka se on tän työn ydin. Oon opettanut yhteisopettajuudessa, se oli upeaa, antoisaa ja antoi happea, iloa ja tukea työhön. Nyt yksin puhuttaessa huomasin, että tän työn yksinäinen suorittaminen ei vaan kertakaikkiaan oo mun juttu. Vaikeat tilanteet hanska työparin kanssa aivan eri tavoin kuin yksin, suunnittelutyö kevenee yhdessä tehden ja kollegan kanssa opettaminen antoi hyvän mahdollisuuden kehittyä työssään. Tukea tarvitsevat oppilaatkin huötyivät yhteisopettajuudesta, kun saimme ryhmiteltyä lapsia tarpeen mukaan. Yksin masennun ja hukun loputtomaan työmäärään omatunto soimaten, kun en luokan ainoana aikuisena mitenkään repeä auttamaan kaikkia tukea tarvitsevia oppilaita.

Moi Karoliina! Olen lukenut blogiasi hyvinkin satunnaisesti enkä ole aiemmin kommentoinut mitään, mutta nyt, nyt minun on pakko sanoa jotain. Haluan kiittää sinua siitä, että olet ottanut tämän asian esille. Odotan kovasti kahta jäljellä olevaa postaustasi. Tämä postaus on nimittäin niiiiin täyttä totta, että melkein itkettää. Toimin kolmatta vuotta yläkoulun opena, ja sijaisuuteni päättyessä seuraavaan Suvivirteen toivon löytäväni joitain muita kuin opettajan töitä. Juurikin noista sinun mainitsemistasi syistä. Musertavalta tuntuvan työmäärän ja työn henkisen kuormittavuuden takia olen jatkuvasti stressaantunut ja univelkainen. Sosiaalinen elämäni on nykyään nollassa. Töissä jaksan vielä ulospäin olla iloinen, reipas ja energinen, mutta tiedän, etten montaa vuotta (enkä varmaan enää ensi lukuvuottakaan, kun edessä olisi lisäksi koulun vaihto uuteen yhteisöön sopeutumisineen) pysty jatkamaan tällä tavalla. Nyt kun vielä keksisin, miksi isona oikein ryhtyisin…

Opetusala on melkoisessa myllerryksessä. Akateemisuus ja sivistys ovat kirosanoja, pelillisyys ja leikillisyys ovat päivän trendi.

Kokonaistyöaika. Maailman huonoin idea nykytyylin aikana. Kouluja ajetaan kokonaistyöaikaan kovaa vauhtia, mikä on uusi tapa saada sama työ halvemmalla erityisesti yläkoulussa ja mikä on jo ajanut useita ammatillisen puolen äikkäkollegoja saigonille tai sen porteille, kun koulut on malliin tungettu. Kaikkien työmäärä on lisääntynyt ja palkka laskenut. Ei niistä ylitunneista muuten koskaan makseta kaikkea (jos mitään). Ylhäältä määrättyjä lisäduuneja tulee vuoden aikana koko ajan, ja huhtikuussa tunnit ovat jo täynnä. Kuinka luetaan sitten lopputyöt ja -tentit? Opettaja, vaikka ilman korvausta. (Kun itse ei ole pitänyt tunneistaan huolta.)

Näin ulkopuolisen näkökulmasta (en ole opettaja koulumaailmassa, mutta tuttavapiirissä on opettajia ja siksi mulla on ikkuna siihenkin maailmaan) ongelma on osin se, että vuosityöaika pitää puristaa pääosin lukuvuoden ajalle (olen siis itse vuosityöajalla 1624h/v ja mun työ mahtuu ihan ok kalenteriin, kun teen sen normin 7,5h/pv +ruokis ja pidän about 6vk vuodessa lomia). Jos tän nyt ajattelee opettajan työhön, niin siinä (koululaisilla) on (about) lomia 10vk (kesä) + 2,5vk (joulu) + 1,5vk (hiihto+syys)= 14vk. Tästä seuraa sitten yhtälö, jossa opettajat ahtavat vuoden työt paljon lyhyempään väliin kuin ”muut työntekijät”, mistä varmasti seuraa että viikkotuntimäärät työlle menee kamaliksi. Ja on totta, että iso osa opettajan työstä on sellaista, että se on tehtävä silloin kun koululaiset on koulussa, mutta mitäpä jos sitä osaa joka ei vaadi koululaisten kanssa läsnäoloa tekisikin silloin kun koululaisilla on loma, eikä ajattelisi että joutuu ”lomalla” töitä tekemään. Onhan se toki varmasti mullistava ajatus, mutta en mä esim. omalla kohdallani pystyisi pitämään vuodessa edes 10vk lomaa saati sitten 14vk (joo ja tiedän että ei opettajan kesäloma ole 10vk oikeasti, mutta silti lomia on paljon enemmän kuin mitä monella muulla).

Sit Kiky-tunnit on aika monellakin muulla alalla vaan survottava kalenteriin, siitä voi kiittää armasta hallitusta ja se ei opettajan työhön liity millään tavalla.

Eli mun mielestä opettajan työn rasittavuus johtuu osin huonosta suunnittelusta ja siitä että työtunnit puristetaan liian vähiin viikkoihin. Toinen puoli on sitten tuo Karoliinan kirjoittama jatkuvasti lisääntyvä silppu ja sälätyö, mikä on todella syvältä (ja todellinen ongelma, sitä en missään nimessä kiistä).

Ja kun tuossa yllä sanoin, että mun työt mahtuu 7,5h/pv muottiin + 6vk lomaa, niin oikeastihan välillä mun päivät venyy iltaan ja paljon (esim. syyskuun ja lokakuun lähes kokonaan olen tehnyt ensin 7h työpäivän, viettänyt sitten illan lapsen kanssa ja jatkanut 2h lisää illalla lapsen nukkuessa). Mutta toisaalta mä nyt itse itseäni johtaen balansoin tätä sillä, että marraskuulle on buukattu lyhyempiä työpäiviä.

Niin yritäppä tehä erityisen tuen hakemuksia, järjestää tapaamisia vaadittavien henkilöiden (vanhempien, kuraattorien, sosiaalityöntekijän you name it) kanssa loma-aikoina, kun kukaan muu tarvittavista henkilöistä ei tee niitä töitä sinä aikana. Tai arvioinnit, ennen ku kaikki siihen tarvittava tieto ja materiaali on käyty läpi. Lisäksi tuntisuunnitelmat seuraavalle vuodelle tai materiaalihankinnat, pitää tehdä jo keväällä ennen lomien alkamista. Todennäköisesti joku ylempi taho antaa määräyksen, milloin se pitää tehdä. Eli et voi venyttää sitä kesälomalle tai tehdä liian aikaisin. Tuntejahan monet varmasti suunnittelevat/muokkaavat myös loma-ajalla, mutta joskus saat uuden luokan kanssa huomata jo ekan kahden viikon aikana, että ei hele tän poppoon kanssa nää jo tehdyt suunnitelmat joutuu odottaan seuraavaa porukkaa. Sitten pitää tehdä suunnitelmat uusiksi tai muokata sopivammiksi.

Se, että käyttää vuodesta toiseen samoja tuntisuunnitelmia kaikkien ryhmien kanssa muokkaamatta niitä yhtään ko. ryhmän tarpeita enemmän vastaavaksi, ei välttämättä ole hyvän opettajan merkki. Totta kai on varmasti tehtäviä ja malleja, jotka toimivat vuodesta toiseen, mutta kyllä hyvä opettaja myös käy läpi ja muovaa suunnitelmia niin, että se vastaa myös uusille oppijoille.

Kyllä, opettajien töissä joutuu aikatauluttamaan todella monen ihmisen kanssa (siitä kun laskee ekaksi luokan oppilaat, heidän vanhemmat ja sitten vielä pidemmälle, niin onhan se ihan älytön määrä jengiä ja aikatauluja soviteltavaksi). Ja kyllä, ylempi taho tulee ja antaa määräyksiä. Yllätyksenä saattaa tulla, että monessa muussakin työssä on näin (omassa työssä ylhäältä tulevat määräykset ja itsestä riippuvat aikataulut on enempi sääntö kuin poikkeus). Suunnitelmat elävät ja sellaista se on. Mutta silti, suunniteltava on ja yksi mahis oman työn rauhoittamiseen on, että luopuu kuvitelmasta, että oppilaan loma-ajat on myös open loma-aikaa. Kun tod. näk. ei nykyäänkään käytännössä ole (ts. töitä on tehtävä vaikka juuri sillä viikolla ei ole opetustunteja).

Olen myös itse opettanut noin 15 vuotta yliopistotasolla (opetus ei ole päätehtäväni), ml. noin 300 opiskelijan kursseja (eli arvioinnin työläys on myös hyvin tiedossa) ja tuttua on myös, että (hyvä) luentotunti vaatii aika monta tuntia suunnittelua ja toteutusta, kuten myös se, että suunnitelmien on elettävä opiskelijoiden mukana. Silti, suunnitellun opetuksen muokkaaminen on paljon pienempi homma kuin itse suunnittelu ja suunnitelman toteutuskuntoon saattaminen ja kyllä itse oman mielenrauhan vuoksi pyrin sen suunnittelun hoitamaan mahdollisimman pitkälle ennen kurssin alkua (mikä käytännössä on tarkoittanut sitä, että olen tehnyt töitä normaalien ihmisen loma-aikoihin, jos en ole päätoimeni lomassa kurssia valmistelemaan).

Aika monet opettajat ovat nykyään määräaikaisessa työsuhteessa ja aika monet näistä opettajista koko kesän työttömänä. Osa muitakin lomia. Tällöin kesällä et välttämättä edes tiedä mitä luokka-astetta opetat syksyllä, saati millainen luokka on. Mielestäni on myös aika kaukaa haettua olettaa toisen tekevän työtä, vaikka työsopimus on katkaistu kesäksi eikä palkka juokse, vaikka tietäisikin mitä syksyllä on edessä. Lisäksi tosiaan suurin osa vaadituista opetuksen ulkopuolisista asioista on sellaisia, jotka pystyy hoitamaan vain tiettyyn aikaan. Loma-aikaan usein myös moniammatilliset yhteistyötahot lomailevat.

No kesälomalle ei tietenkään töitä voi jättää, mutta luulet siis, että syys-, joulu- ja talvilomilla ei tehdä töitä. Kappas kun opettaa 12 ryhmää (reippaasti oli 250 oppilasta siis) ja jakso loppuu syyslomaan. Kaikki kokeet jää siihen parin viimeisen viikon ajalle eli syyslomalle sitten jää niitäkin korjailtavaksi. Aiemmin syysloma oli meillä vain 2 päivää eli pelkästään kokeitten korjaamista, nyt onneksi koko viikko.

Näin on. Aika usein on kesälomaa lukuunottamatta loma mennyt kokeita tai muita oppilaiden töitä korjatessa, pääsiäinen yo-kokeiden korjatessa ja kesälläkin eka viikko menee vielä kokeiden parissa.

Opettajilla on kikyt joo, kuten monilla muillakin aloilla, mutta en käsitä miten Suomen kilpailukyky ja työllisyys muka nousevat laittamalla opet töihin lauantaiksi.

Hyviä kommentteja tullut monelta. Itse olen aineenopettaja lukiossa ja nyt kolmatta vuotta alalla, siihen päälle vuoden sijaisuudet eri kouluissa eri luokka-asteilla. Kokemusta myös erityis- ja aikuispuolelta. Olin saanut alasta kokemusta jo ennen kuin hain pedagogisiin, joten tiesin millaiseen työhön olen lähdössä. En ole katunut, pidän työstäni paljon! Samaa mieltä kuitenkin siinä, että opettajien pitäisi saada keskittyä enemmän oppilaan kohtaamiseen ja tunnin suunnitteluun, eikä liiallisiin teemapäiviin tai turhiin projekteihin.

Niin totta! Itselläni oli vielä se, että en palautunut töistä kunnolla, jonka vuoksi paniikkikohtaukset ja masennus palasi. Ja kun ei palaudu, työ hidastuu ja lisääntyy… Kauhea rinki, joka ei katkea. Vaikka minulla on luokanopepätevyys kuvisopen lisäksi, en tule luultavimmin tekemään päivääkään alakouluun töitä. Tykkään opettaa kuvataidetta, joten koitan suunnata ennemmin kuvataidekouluun kuin peruskouluun opettajaksi. Se, että pitää siinä 15 minuutin ”tauolla” käydä läpi kaikki alustat: Wilmat ja viisi muuta… Dream on. Heräsin välillä kuudelta aamulla tekemään töitä ja lopetin yhdeksältä illalla. Jälkeenpäin mietin, että millainen ”turvallisuusriski” olinkaan opettaja, kun väsyneenä opetin yläkoululaisia? Entä jos olisikin tullut tulipalo ja pitänyt evakoida oppilaat, kun oli väsynyt ja kävi ”pitkillä piuhoilla”? Opettajaksi minuksi ei ole peruskouluun, kokeiltu on.

Jep. Valmistuin opeksi 2009 ja olen työskennellyt sekä peruskoulussa että aikuispuolella. Peruskoulussa teen koko ajan töitä jaksamisen äärirajoilla. Kohtaamisia on liikaa, eriytettäviä oppilaita liikaa, kaikkea sälää on liikaa. Myös iltatöitä on joka kuukausi, aina joku vanhempainilta tai discovalvonta tai ties mitä. Paha näistäkin kieltäytyä, kun tekee töitä määräaikaisella sopimuksella. Koulussa ei ole tarpeeksi tilaa, joten opetan milloin missäkin, luokassa ilman tietokonetta ja tykkiä tai käytävällä jne.

Olen äitiyslomilla ja muutenkin vilkuillut työkkärin sivuja jatkuvasti, mutta eipä sieltä mitään löydy. Opettajuus tuntuu olevan kirosana, kun hakee muihin töihin. En ole päässyt muille aloille hakiessani edes työhaastatteluun. Koulutukseltani olen suomen kielen maisteri, joten luulisi, että tällä koulutuksella työllistyisi helpommin kuin vaikkapa historian maikka. En todellakaan tarvitsisi lomaa näin paljon vuoden aikana, jos työ olisi muunlaista. Kunpa keksisin muita töitä, lähtisin heti.

Eniten raivostuttaa se, että teen työn eteen hulluna töitä, palkaksi saan paniikkikohtauksia ja järjettömän stressin, enkä meinaa jaksaa olla iltaisin läsnä omien lasteni kanssa.

Minusta nämä monet ongelmat kuulostavat siltä, että johdossa on ongelma. Ei kaikenlaista uutta voi tuoda työhön, jos se tarkoittaa sitä, ettei ensisijaista työtä pysty tekemään kunnolla.
Itse teen töitä yrityksessä ja meillä työt priorisoidaan ja paljon to do- listan asioita jää seuraavalle kvartaalille tai tippuu pois. Eikö opettaja voi sanoa, että tähän oppiaineeseen ja tässä vaiheessa lukukautta en voi sisällyttää teemaa x (vaikkapa ilmastonmuutos), koska tiedän, että tämä asia opitaan parhaiten tällä vanhalla oppimateriaalilla. Pitääkö oppimateriaalikin tehdä joka tunnille uudestaan? Olen ajatellut, että yksi pitkään opettaneen hyvä puoli on se, että hänellä on materiaalit valmiina ja niitä on helppo tarvittaessa muokata ja hän osaa opettamansa aineen ”ulkoa” ja siksi pystyy myös keskittymään niihin oppilaisiin ja kaikkiin ristiriitatilanteisiin luokassa. Toki materiaalia pitää päivittää, mutta niin nykyään joka työssä pitää oppia uutta ja uudistua.

Toisekseen viestiminen oppilaiden vanhemmille lienee aihe, josta pitäisi tehdä koulun virallinen linja, jota kaikki noudattavat. Usein kuulee myös vanhempien valitusta wilmasta ja opettajien tavasta kirjata jokainen oppilaan tekemä asia wilmaan ja laittamalla myöhään illalla uusia ohjeita seuraavan päivän uusista jutuista jne.

Ylityöt on kolmas asia. Edellyttääkö työnantaja jatkuvaa palkatonta ylityötä vai miksi opettaja ei voi sanoa, että tätä uutta hurahdusasiaa en saa sisällytettyä opetukseen, koska viikkotyöaika on täynnä. Varmaan joka työssä, jossa työ on mahdollista tuoda kotiin, tunnollisilla tai liian työssä kiinni olevilla on riskinä se, että tekee ilmaista työtä, mutta esimiehen pitäisi puuttua tähän. Ylitöitä ei monissa töissä enää varsinaisesti olekaan vaan työajasta välillä joustetaan, jotta työ saadaan valmiiksi ja ylimääräiset tunnit saadaan takaisin saldotunteina.

Hommahan vaan menee niin, että jos se on koulun tai kunnan opetussuunnitelmaan kirjattu, että nämä tavoitteet ja aiheet pitää käydä läpi tämän luokka-asteen aikana, niin silloin ne pitää käydä läpi ja mielellään tietenkin niin, että oppilaat ne oppii edes jollain asteella. Omassa suunnitelmassahan sulla sitten on se, että mitkä asiat kaikkien pitäisi osata vähintään ja mitkä sitten on sitä bonusta, minkä pohjalta sitten teet arvioinnit. Ja nykyään kun opetussuunnitelmat velvoittavat oppiaineiden integraatiota ja ilmiöpohjaisuus on vallalla, niin silloin sitä tulee opetuksessa parhaansa mukaan toteuttaa. Aivan kuten yritysmaailmassa on deadlineja niin tavallaan myös opetuksessakin, ne eivät vain näyttäydy samalla tavalla ulkopuolisille.

Sittenhän on sekin, että uusi opetussuunnitelma on ollut valtakunnallisesti käytössä vasta sen kaksi vuotta, joten jos vaikka opetat samaa porukkaa luokilla 1-4 niin et välttämättä ole vielä voinut suunnitella opetusta kuin niille kahdelle ekalle vuodelle. Miksei ne vanhat suunnitelmat käy, jos olet opettanut yli kymmenen vuotta? Koska ne eivät välttämättä vastaa uusia opetussuunnitelmia ja tavoitteita. Toisilla tieten työskentely on aina tai pidempään ollut jo saman suuntaista, kuin uudessa suunnitelmassa ja silloin nämä onnekkaat jatkavat vähemmillä muutoksilla. Toisille se on merkinnyt enemmän työtä ja varsinkin vanhemmalla koulukunnalle, jotka eivät yliopistossa ole saanut samaa taustaa tällaiseen työskentelyyn, tämä on suhteellisen suuri muutos työskentelyyn. Nuoremmat taas, jotka ovat tällaiseen malliin koulutettu, eivät ole vielä ehtineet välttämättä löytää sitä itselleen parhaiten toimivaa mallia tai luoda niin kattavasti materiaaleja, koska ovat olleet alalla niin vähän aikaa. Riippuen koulusta ja opettajasta nämä muutokset ovat olleet joko pieniä tai suuria.

Ja kuten tullut esille ei niitä kaikkia töitä, ilman erillisiä hurahduksiakaan, ehditä tekemään siinä reilussa tai vajaassa 20 tunnissa. Koska tuo aika yleensä kattaa vain ne opetettavat tunnit. Kyllähän maalaisjärkikin sanoo, että eihän sillä aikaa kun on opetusta pysty tekemään niitä muita juoksevia asioita, oli se sitten arviointia, koulutuksia, palvereita yms., silloin ollaan siellä luokassa niiden oppilaiden kanssa ja nuo kaikki muut tulee siihen päälle. Hyvällä tuurilla niistä osan ehtii tekemään välitunneilla, mutta silloin täytyy myös ehtiä huolehtimaan valvontoja, oppilaiden huolia, valmisteluja jne. Arvioinnithan ja HOJKSit ja kaikki muu sellainen on vaan yksinkertaisesti tehtävä mahtui se niihin kirjattuihin tunteihin tai ei. Vai haluaisitko esim. että oman lapsesi erityisen tuen tarpeen saaminen tai muu apu viivästyisi, koska hei sori ope ei nyt vaan ehtinyt käymään tän viikon sopimukseen kirjattujen työtuntien aikana kaikkia sen vaatimia proseduureja läpi? Tällähän hetkellä nuo prosessit saattavat kestää ja venyä ajanpuutteen takia, vaikka niitä ylitöitä tehtäisiin kuinka, niin mitenkäs sitten kun ei tehtäisikään enää töitä kuin vain ne tunnit, joilta palkkaa tulee?

Uskon, että moni opettaja olisi tyytyväinen ja vähemmän uupunut, jos niitä resursseja tosiaan olisi enemmän. Olisi enemmän avustajia luokassa, sosiaali ja terveysalan ihmisiä koulussa tukemassa oppilaita niissä ongelmissa, joihin opettajilla ei varsinaisesti ole pätevyyttä. Ryhmäkokojen pienentyminen olisi jo suuri muutos siihen työtaakkaan ja jo siihen, kuinka paljon huomiota voi antaa yksittäiselle oppilaalle. Tässähän kukaan ei ole sanonut, että muilla aloilla olisi helpompaa, ei se todennäköisesti ole, jokaisella alalla on omat ongelmansa, mutta se että vedotaan opettajien vähäisiin tunteihin ja pitkiin lomiin helppoudesta puhuttaessa ei ole reilua, koska se työn henkinen taakka on suhteellisen suuri ja sopimuksessa olevat tunnit eivät vastaa todellisuutta läheskään aina.

Ja sitten tietenkin se suurin syy, miksi niitä ylitöitä tehdään oman jaksamisenkin hinnalla on ne lapset ja nuoret. Siinä on oikeasti kyse toisten tulevaisuudesta ja heidän oppimisestaan, jos opettaja ei tee työtään hyvin ja tee niitä kaikkia oheishommia, koska ei ole työtunneissa se vaikuttaa helposti oppilaisiin. Kuukausi lisää tuettua oppimista on monille jo tosi paljon apua. Vuosi tai puolikin vuotta huonosti järjestettyä opetusta tai huonolla opettaja-oppilas suhteella vaikuttaa paljon lapsen ja nuoren oppimiseen ja suhtatumiseen koulua kohtaan. Yksikin väärin ajoitettu ja väärin muotoiltu lause voi olla merkittävä tekijä, samoin oikeaan aikaan sanottu kehu tai rohkaisu voi tehdä ihmeitä. Mutta ryhmäkokojen kasvaessa, resurssien vähentyessä, opetuksen ulkopuolisten tehtävien ja vastuiden lisääntyessä sitä aikaa huomioida yksittäistä oppilasta on aina vain vähemmän. Ja se monia juuri harmittaakin, kun haluttaisiin olla hyviä opettajia, saada se lapsen tai nuoren asenne ja oppiminen sille mallille, että heillä on mahdollisimman hyvät eväät elämään koulun jälkeenkin, mutta ei vain yksinkertaisesti aika ja jaksaminen riitä enää huomioida kaikkia yhtä yksilöllisesti kuin haluaisi ja opetussuunnitelmakin vaatisi.

Siis jos tekee viikossa 20 tuntia opetustyötä niin siinä on vielä 20 tuntia viikossa aikaa tehdä arviointeja ja valmisteluja, kokeiden tarkistuksia ym. SItten ollaan vasta samassa tuntimäärässä kuin normaali viikkotyötunti. Ja sitten tulee vasta ylitöitä.

Oon itse pohtinut myös tätä samaa työaikakysymystä. Oon ite ollut ope ja samoin jokunen tuttu ja mun tuntuma on, että hyvin harva tekee yli klo14. Ja kun pohtii sossun tai sairaanhoitajan yhtä raskasta työtä jossa työpäivä aina klo 16 asti ja lomat huomattavasti lyhyemmät. Ymmärrän toki open työn raskauden mutta keskustelu tuntuu monien muiden ammattien kannalta myös epäreilulta joissa pitkä palauttava loma myös tarpeen. Ja ehkä siinä vaiheessa kun opet on töissä klo16 asti voidaan arvioida jääkö sitä tekemätöntä työtä.

Et vaikuta oikeasti yhtään siltä, että olisit ainakaan pätevä opettaja. Jos olisit, tietäisit, ettei työpäivä todellakaan pääty klo 14. Vaikka kolulta poistuisikin tuohon aikaan, työpäivä jatkuu kotona viimeistään lasten mentyä nukkumaan, ja myös viikonloppuisin on suunniteltava opetusta ja korjattava kokeita yms. Myös oppilaiden vanhempien kanssa yhteydenpito vie aikaa.

Edellinen kommenttini oli tarkoitettu Elliinalle.

Aika harvoin sitä pääsee lähtemään koululta ennen klo 16 vaikka oppitunteja ei sinne asti olisikaan, eikä ne työt siihen lopu, illalla jatketaan töitä kotona, tuntisuunnitelmia, sanakokeiden, aineiden yms korjaamista tms. Koeviikolla yritetään yhtä aikaa laatia kokeita, valvoa kokeita ja pitää pohjatunteja, korjata kokeita ja suunnitella seuraavan jakson tunteja. Viime koeviikon jälkeen ennen palautuspäivää tein sunnuntaina töitä 20 tuntia putkeen ja nukuin vain pari tuntia jotta opiskelijat saisivat arviointinsa ajallaan. Kun joskus saisikin lopettaa työt jo klo 16.

Arvostan itsekin haastavasti käyttäytyvien teinien kanssa työni tekevänä opettajien työtä kovasti. Silti koen 40 h viikossa sillä vajaalla kuudella vuosilomaviikolla töitä painavana tän ylityökeskustelun naurettavaksi.

Ehkä työaika olisi tosiaan järkevää märitellä kouluissa uudestaan, vaikka samoin kuin kuraattorilla ja terkkarilla jo nyt, tällöin välituntia ei ehkä tarvitsisi käyttää tekstissä kuvatusti wilma-viesteihin vastaamiseen, vaan siihen voisi palata klo 14.

Omien kokemuksieni mukaan työtaakan pitäminen kohtuullisena on tosi vaikeaa erityisesti määräaikaisessa työsuhteessa oleville. Ja niitähän opealalla riittää. Voit joutua tekemään vuosikausia töitä niin, että haet joka vuosi/puolivuosittain uutta paikkaa ja olet kesät työtön. Tällöin on tosi vaikea alkaa mistään kieltäytymään tai valittamaan, että saat varmasti jatkossakin töitä.

Itse olin pari kuukautta ammattikoulun opena ja se ylimääräisen työn määrä oli ihan järkyttävä. Jostain vain ilmestyi näitä ”viitsitkö tehdä kokeen tälle oppilaalle (jota et ole koskaan nähnytkään)/järjestää uusinnan näille kahdelle/ottaa vastaan nämä pari tutkielmaa (joiden ohjeistusta et edes ole nähnyt, saati sitten kuullut koko kurssista mitään)”, joihin oli käytännössä mahdoton sanoa ei. Lisäksi tarkistin vielä omien oppilaiden kokeita ja tein arviointeja viikko työsopimuksen päättymisen jälkeen, koska tähän varattu aika ei riittänyt (tein tarkistusviikon töitä aamusta iltaan), ja oppilaat olisivat jääneet ilman arvosanoja.

Opetusala kaipaisi ennen kaikkea resursseja: enemmän opettajia, enemmän muita ammattilaisia  (kuraattorit, sos. työntekijät, koulupsykologit jne.), pienemmät ryhmät, kunnolliset tilat, enemmän erityisopettajia ja avustajia. Se olisi ainoa lääke tähän nykytilaan. Itse olen suoraan sanottuna sitä mieltä, että opettajat saisivat lopettaa liian kiltteyden ja mennä lakkoon, jotta päättäjien silmät saataisiin vihdoin auki. 

Toki määräaikainen joutuu suhtautumaan eri tavalla, mutta monet kommentoijat ovat olleet virassa.
Minä en omassa työssäni voisi ottaa vastaan työtehtäviä, joita en osaa tehdä ilman ohjeistusta, koska pahimmillaan tekemäni virheet näkyvät asiakkaalle asti. Minusta koulussa pitäisi suhtautua samalla, koska miten esim. tutkielmaa voi arvioida, jos ei itse tunne aihetta. En myöskään ymmärrä miten voidaan edes olettaa, että työntekijä tekee arviointeja sen jälkeen, kun työsopimus on päättynyt. Kuten sanottu, johdossa ja esimiehissä on vikaa, jos tällaisia käytäntöjä pidetään normaalina.

Varmasti on ongelmia johdossakin, mutta hekään eivät kauheasti voi tehdä yläpuolelta tulevien vaatimusten edessä. Kaikki em. ylläritehtävät kuulostavat aivan älyttömiltä, mutta erityisesti amiksessa ne valitettavasti ovat arkipäivää. Jos esim. itse olisin jättänyt arvioinnit tekemättä työsopparin loputtua, olisi taakka kaatunut jonkun toisen niskaan ja arvioinnin luotettavuus kärsinyt. Koulu on siitä erikoinen työpaikka, että sinne vaatimukset satelevat poliitikoilta, yrityksiltä ja kunnilta. Ja sanomattakin on selvää, etteivät nämä tahot tajua koulun arjesta yhtään mitään. Rehtorit harvemmin lisäävät opettajien työpainetta, vaan yrittävät luovia korkeampien tahojen vaatimuksissa. Itse siis ajattelen, että ongelma on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ja vähäisistä resursseista johtuva. Koulun tarpeita ei ymmärretä siellä, missä resursseista ja uudistuksista päätetään, mikä on tosi huono homma meidän kasvattajien kannalta. 

Tietyt teemat ja aiheet tulevat opetussuunnitelmasta, jota opettaja on velvollinen noudattamaan. Totta kai tehdään muokkauksia ja joustoja mutta periaatteessa jättäessäsi jotain kokonaan pois, olet harmaalla vyöhykkeellä: tuliko tehtyä virkavirhe?
Opetusmateriaaleja ei tarvitse tehdä täysin uusiksi mutta omissa oppiaineissa (biologia ja maantiede) uutta dataa tulee sellaisella tahdilla, että asiat pitää aina päivittää kun uusi kurssi alkaa (tilastot, kartat, katastrofien uudet polttopisteet, ajankohtaiset uutiset ja ongelmat maailmalla, tieteen uudet saavutukset: geenitekniikassa ja lääketieteessä mennään vauhdilla eteenpäin, jne).
Meillä ei ole ylitöitä kun ei ole työaikaa. Jos jättää jotain tekemättä, on se vastassa jossain muodossa myöhemmin. Lisäksi asioiden priorisointi ei ole sosiaalisessa työssä aina niin helppoa: jos opiskelijalla on ongelmia elämässään, niin harva opettaja toteaa: ”Tämä ei kuulu minulle, mene psykologille” vaan tarjoaa kuuntelevan korvan, miettii ratkaisukeinoja nuoren kanssa ja ohjaa eteenpäin sekä jatkossa seuraa nuoren vointia. Ja hyvä näin!

Eli summa summarum: opettajan työaika on 24h/vrk ja mitään ei voi priorisoida, koska muuten saa syytteen virkavirheestä ja materiaali pitää päivittää ennen jokaista tuntia ettei vaan missään ole vanhentunutta tietoa ja vanhemmille pitää vastata heti ja koko ajan jne. Tietenkin sosiaalisessa työssä pitää huomioida ihmiset, mutta priorisointi on mahdollista. Esim. Wilma-viestintään voi koulu tehdä säännöt ja viestiä niiden puitteissa eikä niin, että opettajan pitää olla koko ajan valmiudessa viestiä vanhempien kanssa. Monet vanhemmatkaan eivät halua jatkuvaa Wilma- viestintää.
Ulkopuolisen silmin tuntuu oudolta, jos opetustunnit on esim. se 20 h viikossa ja sitten ne toiset 20 h viikossa koetaan jo ylitöiksi ja siinä ajassa ei ehdi tekemään näitä muita juttuja. Tuntuu myös erikoiselta, että kaikkeen lisäkoulutukseen on pakko osallistua omalla ajalla. Eikö opettajana voi toimia, jos on vaikka yh tai puoliso tekee vuorotyötä/iltatyötä/reissutyötä ja pitää oikeasti hakea lapsi päivähoidosta viimeistään klo 17.

Jes! Allekirjoitan ja odotan innolla seuraavaa postausta 🙂

Kiitos kirjoituksesta ja tärkeän asian esiin tuomisesta! Itse paloin loppuun tuossa pyörityksessä, en kestänyt luokanopettajana edes 5 täyttä vuotta ennen kuin voimat ehtyivät täysin. Nyt olen toistaiseksi sairaslomalla ja kauhulla mietin, miten selviän tulevista työvuosista. Vaihtaisin alaa heti, jos osaisin tehdä jotain muutakin kuin opettaa.

Tää blogiteksti oli illan kohokohta! Ihan mahtavasti kuvaat opettajan arkea ja työnkuvaa! Naurattaisi melkein tuo mainitsemasi vesi-teema, ellei oikeasti itkettäisi. Se on just niin, että kun joku ”pikkupomo” hurahtaa johonkin, on koko koulun väännyttävä mutkalle, jotta tämä upea uusi juttu saadaan ujutettua JOKA HELKKARIN TUNNILLE! Meillä teemana tällä hetkellä Liikkuva koulu, joka päivä. Saimme ohjeeksi tehdä lihaskuntotreenejä oppituntien alussa oppilaidemme kanssa. Treenaapa siinä vatsalihaksia, kun samalla selvittelet kuka löi turpaan ja ketä, kenen kirjat on kateissa taas kerran, niin ja kukas Mikkoliisoista ei nyt sitten saa tehdä just tätä liikettä, koska kipeä polvi… Ja oppitunnin aiheena pitäisi kuitenkin olla vaikkapa Paavalin teot. Mutta tokihan Paavalikin niitä vatsalihaksiaan varmaan reenasi, miksi emme mekin 😀

Mitä hemmettiä??? Lihaskuntotreeniä tunnin alussa?

Opetustunti on 45 min, tauko / välitunti 15 min. Tämän ajan voi hyödyntää; vastata Wilma viesteihin, korjata kokeita, valmistella tuntia ( yleensä opettajilla on osittain valmista materiaalia edellisistä vuosista, kirjojen opettajien opetusmateriaalista…) Palkka siis kohtuullinen työmäärään nähden. Opetus noin 23 tuntia ja tähän muutama tunti kokeiden korjaamiseen jne kun kaikkea ei ennätä välitunnilla. Käsittääkseni opetusvelvollisuuden ylittävistä lisätunneista maksetaan paremmin eli edunvalvonta on ollut hyvä.

Tämä kommentti kertoo kaiken siitä, ettet ymmärrä opettajan arjesta mitään.

Juuri näin! Teinit ovat mahtavia! Kun heille antaa aikaa ja voittaa pikkuhiljaa luottamuksen, työstä saa sellaista iloa, etten keksi mistä muusta saisi.
Mutta. Tähän on koko ajan vähemmän aikaa. Jos käytän työaikani niinkuin työnantaja haluaa (aikaa ei todellakaan resursoida nuorten kohtaamiseen vaan johonkin tehokkaaseen, rahassa mitattavaan), jää työn paras puoli saavuttamatta enkä voi arvostaa itseäni opettajana. Ja eivät arvosta teinitkään.

Kävin kouluelämässä pyörähtämässä kun piti miettiä mitä teen isona, kaikki testit huusivat minulle opettajan ammattia, mutta muutamassa kuukaudessa kävi selväksi mitä se työ oikeasti on ja en edes pyrkinyt kyseiselle alalle. Tosiasia kyllä on että alalla kuin alalla ns. oikean työn tekemiseen jää entistä vähemmän aikaa ja oma nykyinen ala ja työ luokitellaan erittäin vaativaksi ja siihen kun vielä tulee ihme juttuja koko ajan lisää niin huh huh tätä nykymaailmaa..

Onpas melkoista valitusta. Kuitenkin tunnen enimmäkseen kollegoja, jotka toki tunnustavat että reursseja saisi olla enemmänkin, mutta myös suunnittelevat työnsä resurssien mukaan ja viihtyvät työssään. Ja yhteissuunnittelu on ollut paras keksintö viimeisten vuosikymmenien aikana – itse pyrin siihen jo 90-luvulla. Bloginkirjoittaja tuskin on entisellä opettajaurallaan sitä edes tehnyt, jos se on niin vaikeaa …
Suurinpaan osaan kiireestä opettajat ovat itse syypäitä: Jos työvuosi aloitettaisiin pari viikkoa ennen oppilaiden lukuvuoden alkua ja suunnitelmat tehtäisiin silloin niin puolet kiireestä jäisi pois. Mutta tätä kesäloman lyhennystä edes rahasta suuri osa opettajista ei hyväksy sitten millään. Ja kokonaistyöajastakaan ei näytä monille kelpaavan – voi lukea kommenteista. Miten osa opettajista ajatteleekin että heidän työnsä ei saisi muuttua sitten yhtään …

Allekirjoitan joka sanan! Vielä on jaksanu ja varmaan yllättävän pitkään jaksaa, kun tää on ainoa ammatti mihin ikinä oon itseni osannut kuvitella. Mutta just tuollaista se on. Kyynistynyt olen kyllä tuossa rallissa vuosi vuodelta pahemmin..

Kiitos Karoliina. Alkoi itkettää. Kolmetoista vuotta opena ja ei meinaa jaksaa, ei sitten millään. Rakastan työtäni, mutta viikottain mietin, että tämä ei ole tämän arvoista. Viikonloppu ei riitä työviikosta palautumiseen ja työ vie elämäni, kohta myös elämäniloni.

Onko opettajat sitten asennoituneet niin että työtä on vain se n. 20 tuntia viikossa ja pitkät lomat päälle? Voi se sitten tuntuakin raskaalta jos pitää tehdä normaalia työaikaa joka on n. 40 tuntia viikossa ja 30 lomapäivää koko vuotena.

Jos jollakulla aloittavalla opettajalla on tuollainen asenne, se kyllä karisee nopeasti pois 😀 Opettajia ja kouluja on monenlaisia, ja työn kuormittavuuteen vaikuttaa mm. missä vaiheessa uraansa opettaja on, onko luokanvalvojuutta tai muita erityistehtäviä hoidettavana jne. Yläkoulussa opettajalla voi hyvin myös olla opetusta joku päivä klo 8-16, minkä jälkeen tulee vielä monta tuntia päälle esim. sitä wilma-viestintää ja seuraavien tuntien suunnittelua ja valmistelua. Toki jonain toisena päivänä tunteja on sitten vähemmän. Varmasti monet opettajat lähtevät koululta aikaisin (ainakin alakoulussa, jossa pienimpien oppilaiden päivät ovat lyhyitä), mutta väitän, että useimmat heistä jatkavat työskentelyä vielä kotona.

Toisena opettajavuotenani olin joka aamu töissä viimeistään 7.40 ja lähdin ajamaan kotiin klo 17.30. Jatkoin työskentelyä ma-to-iltoina vielä 1-3 h tuntia sen jälkeen, kun sain lapsen nukkumaan. Sunnuntaisin tein 6-8 h töitä joka viikko. Ei varmaan tarvitse lisätä, että lukuvuoden sisällä olevista ”lomista” suuri osa kului töiden parissa. Lisäksi koin jatkuvaa riittämättömyyttä, koska töitä oli jatkuvasti rästissä. Työmäärä johtui siitä, että itse työssä ja omassa opettajuudessa oli vielä paljon opeteltavaa, lähes kaikki oppimateriaalit olivat minulle uusia, suurin osa ryhmistä oli niin heterogeenisia ja haastavia, että oli mahdoton edetä pelkän valmiin oppimateriaalin varassa, ja minulle osui myös erittäin työllistävä valvontaluokka. Lisäksi varmasti tein työni ”liian hyvin”, mutta huonosti valmistellut tunnit epäonnistuivat sen ”oppilasaineksen” kanssa varmasti, ja ne onnistuneet tunnit (ja ihanat kollegat) olivat se, mistä työhön sai virtaa.

Onneksi työsuhde oli määräaikainen ja olen sen jälkeen osunut ”helpompiin” kouluihin töihin. Nykyisin normaali työpäiväni alkaa 7.30-7.45 ja päättyy 15.30-16, mistä olen edelleen kiitollinen. Kiitos myös päiväkodille, jonka takia työt on pakko lopettaa ajoissa. Siihen ihanaan tuntien suunnitteleluun ja valmisteluun kun voisi muuten uppoutua ties kuinka pitkäksi aikaa 🙂

Olen tehnyt kaksi vuotta kka:n töitä erityiskoulusss, molemmilla kerroilla pääsin saman ihanan opettajan pariksi. Olimme alkuopetuksen puolella ja oppilaat olivat aivan ihania. Eka vuosi oli kiva. Henkilökuntaa oli suht riittävästi ja itse tein silloin vielä vaan avustajan työtä 30h/viikko. Työ oli kivaa, vaikka meillä yksi raivokohtauksia saanut oppilas olikin, sen kanssa kuitenkin selvittiin. Sitten jäin äitiyslomalle ja kun myöhemmin palasin töihin kaikki muuttui. Työskentelin parhaimmillaan oman luokkani lisäksi kahdessa muussa luokassa ja kahdessa harrastekerhossa, sekä vielä aamu- ja iltapäiväkerhoissa. Tein siis tällöin täyttä työtuntia.

Omassa luokassamme oli kaksi väkivaltaista oppilasta ja meillä oli soittovalmius oltava aina kahdelle toiselle avustajalle väkivaltatilanteissa. Miehiä oli avustajina silloin kolme. Opettajina oiskos ollut 5. Eli vahvempia osapuolia ei mitenkään liikaa. Kun kyseessä oli kaksi yhdistettyä koulua, erityiskoulu ja peruskoulu. Henkilökuntaa oli aivan liian vähän, kiitos kaupungin vähennysten. Opettajat ja avustajat alkoivat oireilla. Itse aloin saada paniikkikohtauksia, opettajani kärsi jatkuvasta närästyksestä ja uniongelmista. Väki alkoi olla aivan loppu. Sen vuoden jälkeen en enää siihen työpaikkaan palannut. En pystynyt. Ja se on surullista, koska ensimmäisen vuoden oikeasti olin rakastanut työtäni. Mutta silloin sain keskittyä yhden luokan oppilaisiin ja avustajia oli enemmän.

Kuvailemasi on aivan täyttä totta. Olen ammatillinen opettaja ja tein opettajan töitä neljän vuoden ajan. Opetusvelvollisuus oli 24,5h ja kuitenkin olin viime syksynä joka päivä töissä myös opettamassa (ma-pe). Onneksi nyt ollaan ottamassa käyttöön kokonaistyöaikaa tai vuosityöaikaa kaikkiin ammatillisiin koulutuksiin parin vuoden sisällä. Tämä juuri siitä syystä, että opettaja ei tekisi liikaa töitä ja työtä voidaan valvoa paremmin. suurin osa työn ajankäyttöä voidaan valvoa. Nyt menee aika kaikkeen muuhun paitsi opettamiseen ja suunnitteluun. Kirjaaminen, hojksit ja muut hallinnolliset työt vievät ihan mielettömästi aika.

Hyvä kirjoitus. Mutta ylimääräisestä opettajantyöstä myös maksetaan, nimittäin lukion puolella. Opettajat eivät tarkista ilmaiseksi ylioppilaskokeita, vaan siitä saa ihan sievoisen summan palkan päälle jokaisten kirjoitusten aikaan. Lukion opettajilla tämä on merkittävä summa. Niin ja vielä lisään, että monessa muussakin työssä työt venyvät vapaa-ajalle ilman, että siitä maksetaan yhtään mitään. Sen lisäksi henkilö on kenties ensin jo tehnyt normaalin fyysisen istumisen työpaikalla (7,5 h), joten ehkä ne kotona tehtävät paperityöt tuntuvat vieläkin raskaammilta.)

(Kyllä, puhun omasta puolestani. Myönnän kadehtivani opeystäviäni, jotka lähtevät töistä usein klo 12.30, kun minä olen vasta lounaalla. Toisaalta olen kuullut heiltä niin paljon opettajantyön raskaudesta, että en sitten kadehdikaan.)

Muuten tuo kyllä kuulostaa aika ankealta, tuo kaikenlainen silppusälä. Itse olen työskennellyt julkisella puolella ja myös ei-opeilla on (kuntapuolella) valtavasti turhia tiimipalavereita, lippusten ja lappusten täyttöä ja muuta, jolla ei kyseisen työn ja sen laadun kannalta ole lopulta mitään tekemistä. Kehittämistiimeihin hurahtaneet (hyvä termi tuo, mitä käytät) eivät älyä, että kaikki pelleilytiimeissä istuttu aika on pois varsinaisesta työstä. Joka on kuitenkin hoidettava. Vaikka sitten lauantai-iltana kun muu perhe katselee telkkaa. Tämä on kuntapuolen ja kaiken tällaisen virkamiestyön haitta. Toivottavasti muutosta olisi näköpiirissä, ennen kuin kaikki asialliset henkilöt häipyvät muihin hommiin.

Aamen täältäkin! Niin huippu kirjoitus ja samaistun täysin!
Itse olen myös nyt hoitovapaalla ensimmäisestä lapsestani ja sain myös viran keväällä, vihdoin! Oltuani lähes viisi vuotta kunnan palveluksessa opettajana, ja kesät ilman palkkaa tietenkin. Tammikuussa pitäisi palata takaisin töihin ja ahdistaa.

Aamen! Niin samoja ajatuksia. Viisi vuotta alalla olleena ekat vuodet sain tehdä yhteisopettajuutta ihanan parin kanssa, sittemmin yksin. Työ on täysin erilaista yksin puurtaessa! Nyt kotona kolmannen lapsen kanssa, eikä niin minkäänlaista mielenkiintoa palata työelämään. Viran sain keväällä, joten sekin etappi viimein saavutettu, ja silti vain tympii enemmän 😀

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X