Mitä odotan joululta?

Tänään se alkaa. Nimittäin meidän yhteinen joulu. Haetaan lapsi illalla ensimmäisen joulunsa vietosta ja sitten ajetaan yötä myöden – sellaiset kuusi-seitsemän tuntia – kohti määränpäätä.

Perillä odottaa miehen perhettä ja sitten tapanina vietetään vielä yksi ”aatto” minun perheeni kanssa.

Vaikka paikat vaihtuvat, on mun joulutoiveena – niin kliseistä kun se onkin – rauhaa ja rakkautta. Mähän rakastan ylläreitä ja toki mun mielesä esimerkiksi puolisolle annettava lahja on yhdenlainen huomionosoitus, mutta ei se silti ole asia, joka tekee joulusta joulun. Itse asiassa suuri tavaramäärä vaan ahdistaa, vaikka vielä esimerkiksi kymmenen vuotta sitten ajattelin, että myös aikuiset tarvitsevat ison kasan lahjoja. Nyt minusta edes lapset eivät tarvitsisi järjetöntä määrää.

Mä siis toivon, että vaikka meillä paikat vaihtuvat kesken pyhien ja ihmisiä on paljon, voisimme silti ottaa joulun ilman kiirettä. Syöden, ulkoillen, lukien, leikkien ja jutelleen. Nukkuen pitkään. Niin ja jotenkin paineettomasti niin, että antaa asioiden mennä omalla painollaan. Vaikka kuinka on joulu, ei jokaisen vaiheen tarvitse mennä kuin saduissa. (Josta tulikin mieleeni, pitäisikö katsoa vakkarijoululeffani: Rakkautta vain, Holday tai Pikku naisia?”

Olen ostanut itselleni joulukirjaksi Henriikka Rönkkäsen Bikinirajatapauksen ja toivon, että ehdin myös lukea sen.

Otan myös kolmen päivän jouluvapaat duunihommista, joka taitaa olla muutamaan vuoteen mun pisin postaustauko. En tiedä, suljenko kokonaan myös koko internet-yhteyden puhelimesta vai en. Sen näkee, millainen fiilis on. Pääsiäisenä pari päivää pääasiassa lentotilassa (henkisesti ja puhelimen ruudulla) teki hyvää.

Joten näillä aatoksilla nyt oikein ihanaa ja mieltä lämmittävää joulua! Blogissa taas eloa seuraavan kerran torstaina. Kuva muuten joulusta 2016. Miten pieni ja harvahampainen F onkaan tuon joulun kuvissa <3

-Karoliina-