Perjantain asu, nro 16. Ihana yöpuku, jossa hengasin koko joulun.
Asu: yöpuku
Merkki: H&M
Hankintapaikka: Hämeenkadun H&M.
Käyttöönottotoimenpiteet: Ei mikään, vaikka olen kyllä kuullut, että monet tämmöiset vaatteet pitäisi pestä ennen käyttöä.
Käyttökohde: Mä olen rumien yöpukujen mestari. Nukun yleensä vanhassa t-paidassa ja lököboxereissa. Yleensä A:n vanhoissa. Varsinkin talvella, kun ei tarkene hepeneissä, koristaa t-paita-boxerit -yöppäriä illat ja aamut kauhtunut neule ja kollaripöksyt. Siksi olenkin yrittänyt koota myös yöppärivarastosta kaunista pienin askelin. Koska miksi ihmeessä kotona pitää näyttää nuhjuiselle, kun siellä kuitenkin viettää niin paljon aikaa?
Hankinnan kannattavuus: Tässä tullaan ehkä kohtaan, jota aina mietin: Periaatteessahan kotiasuja ei näe kukaan muu kuin kotiväki, eikä heitä varmasti kiinnosta, missä tamineissa kotona laahustelen. Siellä vaatteiden ei tarvitse viestiä yhtään mitään, joten periaatteessa yöppärin osto ei ole muuten kannattavaa kuin oman hyvinvoinnin vuoksi. Koska: Musta on ihana pukeutua kauniisiin vaatteisiin, olin sitten kotona tai en. Ja jos viettää päivän muuten meikittä, tukka pystyssä – kuten nyt jouluna vietin – on ihanaa, että edes asu on siisti.
-Karoliina-
Kuva:Noora Näppilä
Kommentit (27)
Ihana yökkäri!! Onko mitä matskua, keinokuitua vai puuvillaa?! Sellaiset satiiniset kiiltävät on ikävän sähköistyttäviä eikä lämpimiä, joten etsin puuvillaista tai edessä sekoitematskua. Tuo olis ulkonäöllisesti täydellinen! Harmi, ettei löytynyt H&M:n nettikaupasta:(
Ihana pyjama ja kaunis Karoliina
Kiitos <3
Nopeasti unohtui ne kotimaiset tuotteet.
Tätä mä kyllä jo ihan odotin 🙂 Että pääsitpäs sanomaan. Hyvää ja lämmintä joulumieltä sinullekin!! Ja todellakin parempaa ja hyväntahtoisempaa uutta vuota 2019.
Heips kahteen edelliseen! Juuri kirjoittelin tuolla yhteenvetopostauksessa viime viikolla (2/3), että harmittaa, ettei ole kauniita kotimaisia yöppäreitä (en laske Marimekko-paituleita kauniiksi yöpuvuiksi). Paitsi Uhanalla, mutta ihan kahta sataa euroa ei mulla ole laittaa yöpukuun 🙁 Ehkä joku kotimainen firma tarttuu tähän markkinarakoon <3
Minä käytän yöpukuna vanhoja vaatteita, jotka soveltuvat nukkumiseen/oleiluun, mutta joita ei enää ihmisten ilmoilla tule käytettyä. Ovat myös kauniita ja samalla tulee käytettyä vaatteita loppuun asti. Yökylässä ollessa käytän trikoita ja t-paitaa/toppia, joita käytän muutenkin. Erillistä yöpaitaa en ole omistanut sitten lapsuuden. 🙂
Olen ihmetellyt näissä asupostauksissa sinun käyttöönottotoimenpiteitä, kun niissä yleensä on vain viiva. Etkö todella pese vaatteita ennen käyttöä? Ehdottomasti kannattaisi, varsinkin suoraan iholle tulevat tekstiilit. Itse pesen kaikki ulkovaatteita lukuunottamatta.
En pese 🙂 EU-lainsäädäntö on sellainen, että vaatteissa ei pitäisi olla mitään vaarallisia kemikaaleja yms. Mutta toki muualta tulevat pitäisi pestä, eikä varmasti mikään pesu olisi haitaksi. Lakanat ja pyyhkeet taitaa olla itse asiassa ainoat, jotka pesen ennen käyttöä.
Itse pesen vaatteet siksi, että niissä voi olla myös pölyä, likaa jne. Vaatteilla on kuitenkin matkaa valmistuspaikasta kauppaan, jossa joku saattaa niitä vielä kokeillakin. Neuleita en pese, mutta niitä en pidä ilman aluspaitaa. Pesen myös esim. astiat ennen käyttöönottoa.
Kerrotko vielä tarkemmin, mikä tällainen ”EU-lainsäädäntö” johon viittaat on ja miten se on Suomessa implementoitu? EU:han ei sinänsä voi antaa Suomea sitovia määräyksiä, vaan kaikki pitää saattaa täällä erikseen voimaan kansallisella lainsäädännöllä. Toki tämän tekstiilialan ammattilaisena tiesitkin ja itseä kiinnostaa aidosti, joten selvennys olisi tarpeen. Laita vaikka linkkiä suoraan säädökseen johon viittaat tms 🙂
Mä kanssa pesen astiat.
EU:ssa valvotaan siis tarkasti sitä, millaisia kemikaaleja tekstiiliteollisuus saa käyttää ja mikä tekstiilien kemikaalipitoituus on, kun ne lähetetään maailmalle. Viereilin esim. Portugalsissa sellaisessa tehtaassa, jossa mitattiin jatkuvasti, että kaikki arvot ovat turvallisia ja rajojen sisällä. Ja EU nimenomaa antaa sellaisia määräyksiä kaikille mailleen, joita jokaisen EU-maan on noudatettava yhteisesti.
Sitä en tiedä, miten niitä vaatteita esim. mitataan, jota on tehty kaukomailla, mutta jotka tuodaan vaikkapa Suomeen. Että päteekö samat kuin EU:n sisällä tehdyillä.
Laitatko vielä linkit niihin EU-määräyksiin, joihin viittaat ja joita kaikkien on yhteisesti noudatettava. Minun ymmärrykseni mukaan asia ei voi olla niin, että jokin EU-määräys on suoraan kaikkien jäsenvaltioiden noudatettavissa. Määräyksiä toki annetaan (asetukset, direktiivit jne) mutta ne pitää implementoida kansallisesti. EU ei voi siis suoraan säätää lakeja meillä Suomessa, jossa ainoa lainsäädäntövalta on Eduskunnalla.
Voin toki olla väärässäkin, mikä varmaankin selviää linkitettyäsi määräykset.
Mulla ei valitettavasti ole tähän mitään erityistä linkkiä. Enkä uskalla veikkailla enempää, koska en ole kuitenkaan alan asiantuntija. Uskoisin, että tässä pätee sama kuin muussakin elämässä: On määräykset, joita suurin osa noudattaa, mutta aina myös joku rikkoo. Faktaa aiheesta voisin kuvitella löytyvän Tukesilta ja Suomen tekstiili ja muoti ry:ltä! Jos jaksat viedä asiaa eteenpäin, kerro ihmeessä, mitä selvisi <3
Vaatteet kannattaa pestä jo ihan likaisuuden vuoksi. Ei niissä varmaan mitään myrkkyjä olekaan, mutta usein vaatteita säilytetään pölyisissä varastoissa, kuljetetaan pelkän kangashupun alla rekassa ja lastataan käynnissä olevasta rekasta kauppaan (pakokaasut). Ja me kaikki kai nähtiin uutinen, jossa vauvahaalarin kanssa muovipussissa oli kuollut lisko :/ Lisäksi ne pyörii kaupan lattialla ja on parhaimmassa tapauksessa jonkun vähemmän hygieenisen ihmisen päällä sovituskopissa. Uusi vaate haiseekin niin kemikaaleille.
Nämä ja mljoona muuta syytä pestä vaate ennen käyttöä 🙂
Tai sit vois antaa aikuisten ihmisten tehdä ihan miten parhaaksi kokee? 🙂
Apua! Kuollut lisko! Alkoi puistattaa.
Sori mulla ei suoraan kommenttiin vastaaminen toimi ollenkaan…
En sano, että jokaisen pitäisi pestä uudet vaatteensa, mutta suosittelen sitä kaikille lämpimästi. Varsinkin, kun työpaikalla näen sitä vaatteiden kuljetusta ja varastointia. Vähän harmillista, jos hyvään keskusteluun kommentoijan ja bloggaajan välillä tulee kolmansia osapuolia huutelemaan ja loukkantumaan toisen puolesta. Mä en usko, että Karoliina tuosta minun vaatteiden pesu -kysymyksestä loukkaantui. Vai loukkaannuitko?
En tietenkään 🙂
Kaikki tyylillään. Höpöhommaa olla niin lujasti aina vastaan. En pese minäkään ja meidän perheessä ollaan harvoin kipeinä. Pieni lika ja pöly lienee aivan hyväksi. Siedätystä, siedätystä. 🙂
Kaikki tyylillään 🙂
Höh Heidi. Miksi sinun sieraintasi herne kutittaa niin paljon, jos joku vaan vinkkaa toiselle jotain :/
En ole Heidi mutta kommentoin edelliseen. Tämän suuruusluokan kysymyksiin eli siihen pitääkö tehdä niin vai näin ottavat kiihkeästi kantaa henkilöt jotka eivät muuhun kykene.
Kai nyt jokainen ihminen pesee vaatteen ennen käyttöönottoa JOS se näyttää likaiselta tai pölyiseltä yms yms. Jos se on puhdas ja siisti niin turha toimenpide silloin. Jos se haisee kemikaaleilta niin silloin sitä tuskin kukaan järkevä ihminen ostaa. Eiköhän jätetä nämä jutut jokaisen omaan harkintaan ihan rauhassa.
Ps. Ihana pyjama.
Just näin! Aika pikkujuttuja, joissa kullakin tapansa – ”huolestuneet” neuvot on aika usein vain sen vahvistamista että oma tapa on oikea. Antaa aika holhoavan kuvan opettaa 30+ aikuiselle perheelliselle milloin vaate pitää pestä 😀 miksi muuten koit, että kommenttini olisi vaatinut jonkun loukkaantumista? ei kai tämä kommenttiosio ole tyhjiö tai privaattichat, vaan keskustelualue. Joten en koe tulleeni mihinkään ”väliin”.
Näissä on niin monta tapaa kuin ihmistäkin 🙂 Uskon, että kaikki neuvot on hyvällä sanottuja!
Sinä et paljon enemmän metsään olisi voinut minun kommenttiani tulkita 🙂 Sanat ”holhoaminen” ja ”opettaminen” on aika kaukana siitä, jos aikuinen vinkkaa jostain asiasta toiselle aikuiselle. Myöskään minkäänlaisesta ”huolestumisesta” ei ole kyse.
Sinun kommenttisi ei ottanut osaa keskusteluun, jota käytiin vaatteiden pesemisestä, vaan sinun kommenttisi tarkoitus oli lytätä minun sanomiseni. Karoliina perusteli oman näkemyksensä (jonka ymmärrän) ja minä perustelin omani. Ja sinä tulit paikalle mitään perustelematta ja omaa kantaasi sanomatta vain huutelemaan, että eiköhän kaikki osaa huolehtia omista asioistaan. Ymmärrätkö? Tarpeeton, keskusteluun kuulumaton kommentti.
Mutta nyt hyvää uutta vuotta teille kaikille 🙂
100 % viskoosia 🙂 Mäkin inhoan sellaisia polyesteri yms. sähköistäviä matskuja. Viskoosi on mun käytössä (ainakin päivävaatteissa), ollut aina aika toimiva!