Lähti lapasesta. Aloin etsiä kuvaparia mun ensimmäisestä ja viimeisestä Facebookin profiilikuvasta. Kuten puoli muutakin Suomea.
Samalla eksyin katselemaan kaikkia niitä profiilikuvia, joita olin vuosien saatossa ladannut. Niitä oli yhteensä 56. Ja vaikka kuinka tällainen profiilikuva onkin vain yksi kuva, näkyy niissä hauskasti – ainakin näin matkan päästä – moni sellainen asia, jonka voi lukea rivien välistä. Sellainen, jota siinä hetkessä ei uskonut ”paljastavansa”, mutta joka kuitenkin pilkistää jostain sieltä taustalta. Ainakin siis toki minulle, koska nyt ajan takaa on helpompi katsoa tiettyihin hetkiin ja elämänvaiheisiin.
Säästän teidät kaikilta 56:lta kuvalta, mutta tässä silti iso liuta kuvia ja aatoksia niiden takaa.
VUOSI 2007. Mun eka Facebook-profiilikuva on julkaistu 6.11.2007 ja se on otettu edellisenä kesänä. Se otettiin parin aurinkoisen kesäpäivän jälkeen, kun oltiin Auroora-siskon kanssa makoiltu sama aika, samoilla suojakertoimilla (eli vuonna 2007 ei kovin suurilla) rannalla. Meidän ihonvärigeenit hiukan erilaiset, kuten näette.
VUOSI 2008. Tämä kuva on vuodelta 2008. Ja siinä on mun tulevaisuuden tukkatavoite. Kattokaa tota lettiä! Omaa kaikki väristä lähtien, muutamia raitoja lukuun ottamatta. Mä opiskelin tässä vaiheessa yliopistossa ja olin edellisenä vuonna selättänyt pahan aivokalvontulehduksen. Kuvasta näkee, että mä olin taas voimissani ja näytin terveelle. Toisin kuin pitkään aikaan aivokalvontulehduksen jälkeen. Koti oli juuri niin ”aikuiskoti” kuin olla ja voi. Ikean Lack-pöytää ja paneeliverhoja myöden. Törsäsin tämän asunnon sisustukseen monta tonnia mun opintolainasta, jota maksan muuten edelleen.
VUOSI 2009. Kaksi kuvaa bilettämästä (ja näitä olisi kyllä ollut useampikin). Eka kuva on helmikuulta 2009, mun siskon 18-vuotiskemuista Jyväskylästä. Oli löydetty uutukainen seepiafiltteri. Muistan, että juhlin kyseisenä viikonloppuna sekä perjantain, että lauantan. Lutakossa ja Giglin Marlinissa, eli kotoisasti Kikkelissä, kuten meillä oli Jykylässä tapana sanoa. Asuin tosin itse tällöin Hesassa, mutta kävin edelleen Keski-Suomessa tiuhaan.
Toinen kuva on napattu (yllätys)erään baarireissun jälkeen mun Virva-ystävän eteisestä Pikku Huopalahdesta. En meinannut saada kenkiä irti. Yllättävän moni kuva vuosina 2008-2009 on otettu enemmän tai vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena. Virva asui tällöin Pikku Huopalahdessa ja minä Etelä-Haagassa. Se oli ihanaa aikaa, kun lenkkeiltiin (!) yhdessä, käytiin yhdessä solariumissa (mitä helkkaria?!?) ja juhlittiin. Niin ja mentiin toisillemme yökylään baarireissujen jälkeen. Tänä päivänä mä olen Virvan tyttären kummi, Virva F:n kummitäti.
VUOSI 2009 JATKUU, NYT ON TULLUT KESÄ. Meikäläinen on näemmä ollut ahkera päivittäjä vuonna 2009. Näemmä myös bilettäkä, koska ensimmäinen kuva on baarista, Jyväskylästä. Taas. Ihana muuten huomata, että kaikki kuvissa olevat ystävät – kuten tämä kuvan AR – on edelleen mun sydänystäviä. Mua niin naurattaa tämä tyyli, joka mulla tuohon aikaan oli. Asuun piti AINA olla väreihin sopivat muovikorut.
Toisessa kuvassa mä olen ekaa kertaa elämässäni Barcelonassa. Hirvittää, miten paljon otin aurinkoa ÖLJYTYLLÄ iholla tuolloin. Onhan tuo väri kaunis, mutta sen seuraukset todella pelottavia. Tuossa iässä niitä ei ajatellut.
Kaikki seuraavat kuvat ovat syksyn ja talven biletysreissuilta 2009. Mulla oli tosi kauan aivan musta tukka.
VUOSI 2010. Näissä kuvassa mä olen jo raskaana. Barcelonassa taas. Ja Ilosaari Rockissa. Tuo kakkoskuvan mekko oli kauan mun lempimekko. Enää en jaksaisi varmasti lähteä raskaana katselemaan festarimenoa, mutta silloin valinta tuntui ihan hyvälle. Tuntui, ettei elämä ollut ohi, vaikka olikin raskaana.
VUODENVAIHDE 2010-2011. Ja sitten musta tuli äiti. Ja lapsi täytti myös oman profiilikuvapaikan. Asia, joka kummastuttaa mua nyt, koska eihän lapsi ole sama henkilö, mitä facebook-profiilin nimi kertoo. Mutta ihana pieni F .
2012. Yksi mun lempikuvista. F on niin suloisen ihana pallero ja minä palautunut vauva-ajan huuruista.
VUOSI 2013. VAI 1990? Tämä taisi olla joku vanhojen kuvien viikko, johon tietysi osallistuin.
VUODET 2014 JA 2015. Kolme seuraavaa kuvaa on näin jälkikäteen katsottuna pysähdyttäviä. Vaikka olen toki valinnut kuvat Facebookiin sillä perusteella, että ne ovat minusta kauniita, on niissä jotain kauheaa. Itse asiassa olen jopa vähän kauhuissani näistä kuvista, kun katson niitä nyt. Mä näytän niissä jotenkin tosi surulliselle ja elottomalle. Ja kokovartalokuvassa kaiken lisäksi aivan sairaan laihalle. Ja vaikka laihuudessa (niin kuin ei muissakaan vartaloon kokoasioissa) ei ole sinäänsä mitään pahaa, näen ja tiedän, ettei toi ole mun vartalon ”luonnollinen” ja terve olotila. Se on stressiolotila. Tulee ihan sellainen olo, että mikä ihme sua(mua) vaivaa ja mitä silmille on tapahtunut.
VUOSI 2016 HELMIKUUSTA JOULUKUUHUN. Kaikki kuvat Aution Janitan ottamia. Kaikki kuvat blogia ja/tai kirjapromoa varten niin, että meillä oli ollut kuvauksissa superkivaa. Janita oli eka ihminen, joka sai mut nauttimaan (ainakin melkein) kameran edessä. Koen, että se on ollut myös yksi askel sillä polulla, että mä olen voinut alkaa bloggaamaan enemmänkin. Tämä homma kun vaatii väkisinkin kameran edessä olemista.
SYKSY 2016. Mä tykkään tästä kuvasta kauheasti. Otin sen itse kännykällä mennessäni töihin lokakuussa 2016. Muistan, että lähetin sen myös A:lle Saksaan. Ja musta tuosta naamasta paistaa vaan niin vahvasti rakastuminen, että huhhuh. Olin niin onnellinen, että meinasin pakahtua joka hetki. Siitä huolimatta, että välimatkaa oli jonkin verran.
KESÄ 2017. Tämä kuva on mun, A:n ja meidän ystäväpariskunnan Prahan matkalta, kun eksyttiin tuollaisiin historiallisiin tunnelmiin yhteen kuvausstudioon. Tuon takia rakastan matkoilla extempore-haahuilua, koska tämäkin seikkailu olisi jäänyt tekemättä, jos sellaista päätöntä kävelyä ei olisi tehty. Tuo reissu oli kaikella tavalla aivan erityinen ja mieleenpainuva. Matkaseura osui täysin nappiin!
2017-2018. Kolme seuraavaa kuvaa on puolestaan Noora-murun ottamat. Itse asiassa tuo polkkatukkakuva (jossa on näin jälkikäteen katsottuna aivan liian pitkät ripsipidennykset) on aivan ensimmäinen kuvaussessio, joka meillä on ikinä ollut yhdessä. Me ei tunnettu Nooran kanssa yhtään ja nähtiin silloin ekaa kertaa. Blondilettikuva on otettu viime talvena kesken sen mun karmean astmakeissin ja viimeisin kuva viime kesänä yhdellä meidän kuvausreissulla. Mulla oli koko kuvausten ajan tosi epävarma ja epämiellyttävä olo (=menkat), mutta jotenkin diggailin tästä kuvasta, jossa näkyy mulle tyypillinen vino hymy. Joskus mulle on sanottu, että mun vinon hymyn ja epätasaisesti ”toimivien” kulmakarvojen taustalla on joidenkin kasvon lihasten surkastuminen. Tiedä sitten.
Semmosia! Hassu, miten tuollainen aika persoonaton naamakuva (kirjaimellisesti) kertookin pitkällä tähtäimellä usein monta tarinaa.
-Karoliina-
Kommentit (5)
Ihana postaus! Oikein uppouduin sinun kuviin ja tarinoihin.
Jännä että mainitsit tuosta sinun erikoisesta hymystä, olin juuri pistävinäni silmään että aikajanan alkupuolella hymyä ei huomaa!? Vai kuvittelenko vain.
Mutta olet niin kaunis. Tykkään varsinkin toiseksi viimeisestä nutturakuvasta 🙂
Hei, ihana postaus! Jaksan harvemmin nykyään lukea blogeja kun musta ne tuntuu niin sieluttomilta ja keskenään samanlaiselta tuotebrassailulta, mutta mun täytyy selkeesti ainakin kurkata sun blogia kun tänne eksyin vahingossa ja tuli postauksesta niin kivat vibat. Thanksjuuu ja mahtavaa loppuvuotta 😊
Kiva postaus! Huomasitko, että vuosien 2004-2005 kuvissa olet pukeutunut vain mustaan? Ei ihme, että näytät elottomalta ja surulliselta. Ilmeisesti silloin elämässäsi oli muutenkin surua, mutta musta väri sopii vain harvalle suomalaiselle. Sinulla on upeat värit, jotka hehkuvat oikeissa väreissä. Oletko tutustunut värianalyysiin? Olisi mielenkiintoista lukea juttua väreistä, jos aihe sinua yhtään kiinnostaa.
Hyvä pointti. Mä kyllä tosiaan rakastan mustaa, vaikka olen aina tiennyt, ettei se varsinaisesti sovi mulle. Jotenkin se on vaan ihana turvaväri. Ja aina tyylikäs.
Kiitos <3 Mäkin tykkään siitä, koska kerrankin nuttura on onnistunut. Tuntuu, että 95% nutturanlaittokerroista menee reisille.