Kiintymystä, herkkyyttä ja seksiä
Mä olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana hävettävän vähän. Viimeksi olen tainnut tarttua ihan oikeaan kansia ja paperia olevaan kirjaan joululomalla.
Koen kuitenkin, että haluan lukea. Pysyä kiinni ajassa. Tietää, mistä siellä kirjallisuuskentässä tapahtuu. Saada sellaisen rentoutumisen, ilon ja tunneskaalan, jota hyvä kirja parhaimmillaan antaa.
Kuten tiedätte jo tiedättekin, olemme lapsen kanssa BookBeatin vakkarikäyttäjiä. Jostain syystä itseltäni BookBeat on kuitenkin vähän unohtunut nyt alkuvuonna, vaikka F kuunteleekin suosikkikirjojaan illasta toiseen. Meidän hupia on itse asiassa käydä tällainen keskustelu:
F: ”Hei. BookBeatissa on uusi Supermarsu-kirja?”
Minä: ”Ai millainen?”
F: ”No Supermarsu ja lasten valtakunta”
Minä: ”Kappas. En olekaan KOSKAAN kuullut sellaisesta.”
Sen jälkeen Lastan valtakunta laitetaan pauhaamaan noin tuhannetta kertaa, jota kuunnellessa yritetään puhua repliikit ulkomuistista etukäteen. Voin sanoa, että osaamme kirjan jo melkoisen hyvin!
Inspiroituneena lapsen BookBeat-innosta – en niinkään hänen jumittuneisuudestaan vanhoihin suosikkeihin – kokosin tähän alle ne kirjasuosikit, joita BookBeatin Tieto- ja Hyvinvointi-kategoriat tarjoavat. Osan olen ehtinyt parin viikon kirjaheräämiseni aikana kuunnella jo kokonaan, mutta osa on vielä kesken. Kaikkia niitä taidan kuitenkin uskaltaa jos suositella, niin hyviä alkuja on ollut.
TIETO
Mikael Gabriel: Alasti (Laura Friman & Anton Vanha-Majamaa). Miklun kirja tuli ulos vasta tällä viikolla ja siitä syystä tämä kirjakuuntelu on kaikista tuorein ja keskeneräisin. Mä kuitenkin tykkään Lauran tavasta kirjoittaa, joten luotan siihen, että kirja on alusta loppuun timanttia. Koko Miklun tarina kaikkine hurjine ja karmeine tapahtumineen on koukuttava. On ihanaa, miten rehelliselle hän kirjassa elämästään vaikuttaa.
Näin kasvatat lapsestasi mukavan aikuisen (Kaija Puura) Kirjan nimihän on ihan läppä. Ja jotenkin sellainen, että alkaa ihan hävettää, että tällaiseen tarttuu. Mutta tököstä nimestään huolimatta itse sisältö on hyvää. ”Mukava ihminen -termin” takaa kun paljastuu sellaisia elämäntaitoja, jotka ovat ihan oikeasti tarpeellisia. Sellaisia, joita toivoisi todellakin olevan ympärillä häärivillä aikuisilla.
Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin (Marianne Power) Mun mielestä äänikirjoja tehdessä ei kiinnitetä tarpeeksi huomioita siihen, millainen ääni sopii minkäkin kirjan lukijaksi. Tässä kirjassa sen sijaa asiat ovat toisin: Pirjo Heikkisen loistava – vähän lakoninen – ääni on aivan loistava! Kirjan hupaisiin käänteisiin tulee aimo annos lisää huvittavuutta, kun Pirjo lukee ne.
Herkäksi syntynyt. (Prinsessa Märtha Louise, Elisabeth Nordeng) Erityisherkkyydestä ei ole kauheasti julkaistu suomenkielistä kirjallisuutta, joten ”Herkäksi syntynyt” on oiva kirja tästä aiheesta. Kirja on ihanan lempeä ja kannustava. Sellainen, joka kertoo myös erityisherkkyyden positiivisia puoli. Kirjassa sanotaankin, että maailman tarvitsee myös erityisherkkien äänen. Extrahyvää kirjassa on se, että se tuo esille, että myös ekstroverteissä ihmisissä on erityisherkkiä.
SE – Seksipuhekirja (Rosa Merilainen & Sanna Seiko Salo) Mä en yleensä pidä Merilaisen tyylistä kirjoittaa. Mun makuun se on liian provoa ja liian ronskia. Tämä kirja oli kuitenkin iloinen yllätys. Teksti oli helposti kuunneltavaa ja erityisesti tykkäsin kirjan haastatteluosuuksista.
Kiintymyssuhteet elämänkaaressa (Jari Sinkkonen) Sinkkonen on persoona, joka jakaa nykyisin mielipiteitä. Mutta mä diggaan hänestä aivan kympillä! Sinkkonen on sellainen tervejärkinen tyyppi, joka osaa pukea vaikeatkin asiat selkeästi sanoiksi ja lauseiksi. Kiintymyssuhdekirja on hyvää ja samanhenkistä kuunneltavaa (luettavaa), jos olet lukenut esimerkiksi Tunne lukkosi -kirjan. Niinhän se on, että ihminen on kokonaisuus, jossa historia vaikuttaa kaikkeen tässäkin hetkessä.
Rakkauden voimakirja (Jutta ja Juha Larm) Mä tykkäsin tästä kirjasta, vaikka kannen imelähkö ilme ensin saikin ajattelemaan, ettei kirja ole mulle sopiva. (En edes tiedä, mikä kannesta teki imelän. Hymy?) Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys ja varsinkin se, että rakkaudella tarkoitettiin kaikkea rakkaudellista. Erityisesti tervettä itserakkautta, joka on avain muuhunkin rakkauteen ja hyvinvointiin. Mä tykkäsin kuunenlla Jutan ja Juhan ääntä, joten olisin toivonut, että he olisivat lukeneet koko kirjan, eikä vain omia osuuksiaan.
Sellaisia luku- ja ennen kaikkea kuunteluvinkkejä BookBeatin kevättalveen. BookBeatiahan voi aina testata ekan jakson ilmaiseksi, kahden viikon ajan. Mutta klikkaamalla tästä linkistä sisään, kestää ilmainen kokeilujakso meikäläisen blogin lukijoille, uusille bookbeatilaisille, peräti kuukauden. Kannattaa siis testata.
Kivaa torstai-iltaa!
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Kommentit (1)
Linkki ei taida toimia