kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.03.2019

Viikon kirppislöytö: Farkkumekko lapselle

Teksti
Karoliina Pentikäinen
3 kommenttia

Viime viikon Hankasalmen reissu kirvoitti moniin kivoihin kirppislöytöihin.

TUOTE

Farkkumekko

OSTOPAIKKA

Hankasalmen Aseman kirppis

HINTA

4e

KÄYTTÖKOHDE

F:lle kouluun leggareiden kanssa ja kesällä ihan vaan sellaisenaan.

KÄYTTÖÖNOTTOTOIMENPITEET

Konepesu

ARVIO OSTOKSEN KANNATTAVUUDESTA

Ostan todella harvoin F:lle vaatteita kirpparilta, koska koen, että vaatteiden etsiminen vaatii paljon enemmän aikaa ja paneutumista kuin kodin esineiden. Mä olen myös aika tarkka vaatteiden laadusta ja mua häiritsee kulumat. En osaa itse korjata myöskään vaatteita, joten siksi tulee ostettua aika harvoin käytettyä. Tosin jos esimerkiksi tutuilta jäisi yli aina F:n kokoisia vaatteita, olisi tilanne ihan toinen. Tällä kirppiskerralla kuitenkin löysin F:lle jopa kahdet housut ja kaksi mekkoa samasta kirpparipöydästä. Sattui juuri F:n koko ja maku kohtaamaan vielä kohtuulliset hinnat.

OSTOKSEN HINTA-LAATU -SUHDE

Koska lapsi on kaivellut mekon päälle jo useamman kerran puolentoista viikon aikana, pitäisin sitä erittäin hyvänä ostoksena. Ostoksen kannattavuus 4/5.

-Karoliina-

Kommentit (3)

Moi ja kiitos kivasta blogista! Olen lukenut blogiasi jo monta vuotta, mutta minulla ei ole tapana kommentoida. Nyt kun kerran kommentoin, niin samalla on sanottava, että olen pitänyt myös todella paljon kirjoistasi. Ne ovat minusta olleet ihanan arkisia, helppolukuisia, hauskoja ja samastuttavia myös täysin eri elämäntilanteessa olevalle. Olisi kiva päästä tulevaisuudessa lukemaan lisääkin teoksiasi! 🙂

Halusin tulla kertomaan, että postauksesi eivät ole Lilyn päivityksen myötä päivittyneet Blogloviniin. Lilyssä ehkä ollaankin jo tästä tietoisia, mutta ajattelin kommentoida varmuuden vuoksi. Minulle kävi pari päivää sitten niin, että blogisi tuli jostain syystä yhtäkkiä mieleeni ja rupesin miettimään, ettei sinulta ole tullut pitkään aikaan postauksia. Huolestuin jopa siitä, mahtaako sinulla/perheellänne olla kaikki hyvin, kun ilmoittamatta oli tullut yhtäkkiä näin pitkä postaustauko. Kun klikkailin blogiisi, siellähän olikin paljon uusia postauksia, mutta eivät vaan olleet näkyneet Bloglovinissa, jonka kautta blogit aina selaan. 🙂 Onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa sitten. 😀

Toivottavasti postaukset alkavat pian päivittyä Blogloviniin, toki päivitysten yhteydessä kaiken maailman odottamattomia haasteita tuntuu aina syntyvän, ja varmaan tämäkin saadaan taas pian korjattua. Ihanaa kevään odotusta ja kivaa loppuviikkoa sinulle!

Karoliina, kun kerroit mummustat, joka keitti hyvää kahvia, niin kysymys. milloin sinusta tulee mummu ?.
Kysyy isoisä.

Oi kiitos, kun panosti, ja jaksoit kirjoittaa noin kattavan kommentin. Mäkin toivon, että kirjoja vielä tulee. Harmi vaan, että nyt siihen ei ainakaan vielä ole aikaa :/
teknisiä ongelmia on ollut monenlaisia ja tosiaan toivotaan, että kohta kaikki nämä on korjattu!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X