kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.04.2019

Raikkaampi nacho-pelti illanistujaisiin

Teksti
Karoliina Pentikäinen
3 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Linkosuo

Kun päivät pitenevät ja valon määrä kasvaa, samalla myös sosiaaliselle elämälle tapahtuu muutoksia. Se, missä talvella nähdään ihmisiä suunnitellummin, muuttuu keväällä tapaamiset paljon spontaaneimmiksi. ”Tuletteko meille kohta syömään?” ”Okei. Menee ehkä tunti.”

Tällainen tilanne tapahtui taas viikonloppuna, kun tajusimme A:n kanssa, että viikonlopulle suunnitellusta nacho-pellistä riittää jaettavaa useammallekin. Niinpä ei mennyt kuin hetki, kun herkkua oli jakamassa useampikin suu.

Mä olen tehnyt yhteistyötä Linkosuon kanssa jo viime vuodesta lähtien. Ja itse asiassa tutustunut brändiinkin vain muutama vuosi sitten, kun muutin Tampereelle ja löysin tämän lähituotteen. Oli – taas kerran – uskomatonta tutustua yritykseen, joka tekee ihan oikeasti tuotteensa omassa kotikaupungissani.

Linkosuon nachoja löytyy sekä ruis- , että kauraversioina, ja ne löytyvät kaupasta texmex-hyllystä. Perusmaissinachoihin verrattuna ne ovat toki huimasti terveellisempiä, koska ruis ja kaura sisältävät paljon kuituja, protskua ja kaiken lisäksi ne nachot on paistettu uunissa (ei siis uppopaistettu rasvassa).  Ruis-maissi nachoja löytyy kahdessa maussa:  sea salt ja cheese. Kevään uutuutena nachoja saa myös kaura-maissiversiona, ja näiden nachojen maku on chia & sea salt. Ja vielä sellainen huomio, että nachot – lukuun ottamatta makua cheese – ovat myös vegaanisia.

Nachot sopivat toki sellaisenakin naposteluun ja itse olenkin popsinut näitä välillä ihan vain välipalana. Niiden kanssa voi toki tarjoilla vaikkapa kermaviilidippiä, salsaa tai guacamolea. A kuitenkin kokkaili viikonloppuna nachoista nacho-vuoan, joka menee aivan pääruuasta tai illanistujaispopsittavana.

 

NACHO-VUOKA KANALLA JA YRITTIÖLJYLLÄ

  • 1 pussi Linkosuo RyeNacho sea salt ja/tai OatNacho chia & sea salt -nachoja
  • 4kpl kanan rintafileitä
  • kanalle sopivat, omavalintaiset mausteet
  • 1 ruukku basilikaa
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • suolaa
  • tuoreen limen mehua
  • ½ pakettia cheddar-juustosiivuja
  • 1 mozzarella-juusto
  • tomaatteja
  • kurkkua
  • purkkimaissia
  • 2kpl avocadoa
  • ½ purkkia ranskankermaa +  ½ ranskankermaa
  • tuoretta korianteri

 

  1. Levitä nachot leivinpaperin päälle, uunipellille.
  2. Paista kanan rintafileet pannulla ja mausta ne oma maun mukaan. Leikkaa pihvit siivuiksi paistamisen jälkeen.
  3. Pilko kasvikset.
  4. Ripottele nachojen päälle juustot ja laita vuoka n. 15 minuutiksi uuniin, 180 asteeseen.
  5. Valmista sillä aikaa yrttiöljy. Iske blenderiin ruukullinen basilikaa, reilu loraus öljy, suolaa, pippuria ja limen mehua. Surauta tasaiseksi.
  6. Muussaa avocado ja sekoita kahteen avocadoon noin 1dl ranskankermaa.
  7. Nosta vuoka uunista. Asettele sen päälle yrttiöljy, avocadokastike, kasviket, maissi ja kanat. Purista päälle vielä vähän limen mehua ja revi koko komeuden päälle hieman tuoretta korianteria.

 

Mukavaa iltaa! Pieni info vielä loppuun: Linkosuon nachot on ensimmäinen kotimaassa tehty texmex-nacho. 

-Karoliina-

Kommentit (3)

”½ purkkia ranskankermaa + ½ ranskankermaa” öh siis… Mitä? 😀 myöhemmin ohjeessa neuvotaan käyttämään noin desi, eli senkö verran yhteensä tarvitaan?

Linkosuo on Kangasalla.

Joo vähän epäselvästi 🙂 Eli puoli purkkia, noin desi, avocadon kanssa. Toisen puolikkaan voi lätkiä vielä sellaisenaan vuoan päälle.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X