Kuinka traditioaddiktista tuli nainen, jota ei huoleta, miten juhlapyhät vietetään?

Jännä juttu, miten ennenkokemattomiin tilanteisiin tämä uusperhe-elämä ajaa jatkuvasti, vaikkeivat asiat sinällään enää uusia meille olekaan. Taas on edessä pääsiäinen, jollaista ei ole ennen sattunut kohdalle.

F lähti tänään ”ensimmäisen” pääsiäisensä viettoon, josta palaa takaisin Tamperelle lauantaiaamuna. Minä ja A jäimme puolestaan kotiin. Tarkoituksena olla tekemättä yhtikäs mitään. Tai okei. Noora ja Matti tulevat kyllä illalla kylään, ja me Nooran kanssa tehdään hetki töitä, mutta illan teemaksi oli kuitenkin päätetty ”syödään kollarihousut jalassa sohvalla Woltin ruokaa.” Toisin sanoen aika sellaisen matalan kynnyksen pääsiäisjuhlintaa tiedossa.

Mä olin ennen todella jämähtänyt niihin ajatuksiin, kuinka mitäkin juhlaa tulisi juhlia oikein. Ja jos totta puhutaan, kyllä me ekan vuoden juhlakierroksen aikana saatiin A:n kanssa aikaan montakin väittelyä siitä, missä ja miten kemut vietetään. Siitäkin huolimatta, että me molemmat ajattelemme, että täytyy joustaa. Omien tärkeiden asioiden äärellä se ei kuitenkaan aina ole ihan helppoa.

Mitä enemmän joustoja on tehnyt, ja mitä erilaisemmin tavoin me olemme juhlapyhämme viettäneet, sitä mukavammaksi traditioiden noudattamatta jättäminen onkaan tuntunut. Nykyisin mä koen sen, etten tiedä, millä kokoonpanolla ja missä vaikkapa juhannus ja joulu vietetään, ihan hemmetin vapauttavaksi. Kun ei ole edeltä päätettyjä kaavoja, saa tehdä tasan sitä, mitä huvittaa.

Meidän pääsiäinen on tänä vuonna siis tällainen sillisalaatti, ihan erilainen kuin ennen. Ensin ollaan kaksin ja sitten lauantaista maanantaihin vietetään aikaa F:n ja koko mun perheen kanssa Hankasalmella lapsuudenkodissani. Saas nähdä, miltä tällainen tapa tuntuu. Etukäteen ainakin odotan pyhiä jo kovasti!

Joten vastaus otsikon kysymykseen: Pakosta. Joka muuttui lopulta onnenpotkuksi.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu; takki, Joutsen (kuvaustakki) // farkut, NEUW (saatu) // kengät. Vagabond