Tervehdys sunnuntai-iltaan! Kuten Instassa mua seuranneet ovatkin tänään varmasti huomanneet, me ollaan lentokentällä matkalla kohti Espanjaa.
Luvassa on viikon loma vailla mitään suunnitelmia. Mennään tuttuun paikkaan, tuttuun kotiin, levitetään kamppeemme ja aloitetaan ennakkokesäloma. Matkassa on meidän lisäksi myös tyttären paras ystävä. Joka tosin lentää puolen viikon päästä toiselle reissulleen, jolloin me jäämme sitten ihan kolmistaan.
Meressä ei vielä varmaankaan oikein voi uida, mutta altailla olisi tarkoitus kuitenin polskia. En innostu enää nykyisin juuri shoppailusta, mutta toki sellaisissa kaupoissa on kiva kierrellä katselemassa, mitä Suomessa ei ole. F on säästänyt koko kevään rahaa tätä reissua varten, joten tytöt varmasti haluavat kaupoille.
Me pakkasimme tapamme mukaan vain käsimatkatavarat ja muutenkin loma ajateltiin ottaa kevyellä varustuksella. Mulla on mukana pari mekkoa, yksi haalari ja yhdet housut. Kännykät ladattiin täyteen leffoja ja kirjoja, lapset ottivat sen lisäksi mukaan vähän leluja.
Muuten haluaisin vaan grillata, loikoilla sängyssä pitkään, hakea viereisestä leipomosta aamupalaleivät ja sen kun vaan olla. Käydä autoajelulla ja kävelyillä, katsella ihmisiä.
Blogia ajattelin päivittää tällä kertaa reissupäiväkirjameiningillä. Luvassa on siis… Tai no: Mistäs minä vielä tiedän, mitä on luvassa. Sen näyttää uusi viikko 🙂
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
Kommentit (6)
Et taida enää syödä gluteenittomasti? Oliko se sinulle muotidietti vai oletko ”parantunut” siitä mikä sinulla olikaan?
Gluteenittomuus ei tarkoita vehnättömyyttä.
Ei tarkoitakaan.
Mukavaa lomaa😊
Kiitos ❤️
Mulla ei ole koskaan ollut keliakiaa, vaan IBS. Siinä vehnä – varsinkaan pahoina jaksoina – ei sovi ollenkaan. Mutta hyvinä sitä voi syödä rajoitetusti. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua Fodmap-ruokavalioon. IBS:stä ei voi täysin parantua, mutta kun olosuhteet ovat otollisia ja syö viisaasti, voi oireet saada kuriin.