kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.05.2019

Kesä, jolta en odota yhtään mitään

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mulla on ollut todella monelle kesälle todella tarkat suunnitelmat, toiveet ja haaveet. Kesälle on ollut suunnitellut lomamatkat, tapahtumat ja juhlat, jotka on laittanut kalenteriin yleensä jo talvella.

Mä aloitin äsken kirjoittamaan tätä kesän to do -lista postausta, kuten niin monena vuonna aikaisemminkin, mutta tajusin, että eihän mulla olisi listaan yhtään mitään laitettavaa.

Kun olin opettaja, kesäloman ja työtalven välinen raja oli niin äärimmäisen selkeä, että väkisinkin kesälle asetti suuret tavoitteet. Lomailu oli – vaikka toki bloggasin silloinkin – muutenkin ihan erilaista kun nyt yrittäjänä. Oli se aika vuodesta, kun painettiin tukka putkella koko ajan ja se, jolloin vietettiin käsittämättömiä kissanpäiviä viikosta ja jopa kuukaudesta toiseen.

Nykyisin mulla ei oikein ole työlle ja vapaa-ajalle juuri rajoja. Se on tietysti kirous (koska ihminen tarvitsee joskus myös totaalilomaa, oli työ kuinka kivaa tahansa), mutta myös siunaus (koska lomailla voi joustavasti). Esimerkiksi Espanjan viikolla olin lomalla, mutta tein töitä joka ilta muutaman tunnin. Se oli oikein hyvä kombinaatio.

Samalla tavalla työn muodon muutoksen ovat vaikuttaneet siihen, mitä kesältä odotan. Tai siis mitä en odota. Koska nykyisin elämän koko rentoutumiskonseptia ja ylipäätään kesää ei tarvitse änkeä kahden kuukauden jaksoon, tuntuu, ettei kesän ”suorittamisellekaan” ole tarvetta. Kesä on tässä jo toukokuussa työpäivän jälkeen, jos siltä tuntuu. Se on lounastreffejen jälkeen syödyssä jäätelössä, vaikka siitä pitääkin pyyhältää takaisin vielä tietokoneen ääreen. Tai se on mökkirannassa, jonne voi ajaa vain iltasaunaan keskellä viikkoa. Tai mansikoissa, jotka voi popsia lapsen kanssa rannalla sen jälkeen kun on ensin piipahtanut palaverissa.

Eli mitä odotan kesältä? En mitään erityistä, mitä en odottaisi elämältä yleensäkin. Haluaisin vaan kivaa aikaa perheen kanssa. Herkkuja, aurinkoa, rentoilua ja töitä sopivassa suhteessa. Siis sitä saamaa, mitä toivoin viime marraskuussa.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X