kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.06.2019

Reima-alekoodi! Tekniset vaatteet kuuluvat myös kesään!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Mun toivo siihen, että voisin vaikuttaa juurikaan F:n sisävaatteisiin, on jo mennyt. Tytöllä on aivan oma makunsa ja hän myös pukee tasan sitä päälle, mistä tykkää. Kuten jo talvella (vai kevättalvella?) kerroin, on ulkovaatteet kuitenkin vielä vaateryhmä, jossa meillä aikuisilla on painava sana. Ulkotamineiden kun täytyy pitää lapsi lämpimänä, kuivana, hikoilemattomana ja muutenkin siellä tavalla suojalla säiltä, jotta ulkoilu onnistuu. Reiman kamppeissa onneksi kohtaa aikuisten haluamat tekniset ominaisuudet kuin koululaisen oma esteettinen silmäkin.

Mulle on ollut tähän kesään asti tiedossa teknisistä kesävaatteista ainoastaan UV-suojan sisältävät vaatteet ja uikkarit, mutta samalla kun tekniikka on kehittynyt myös tekstiilien osalta, olen saanut oppia myös paljon uutta. Nimittäin vaatteiden tekniset ominaisuudet eivät rajoitu enää ainoastaan UV-tuotteisiin (joita hyviä tietysti nekin).

Reima on tuonut tänä keväänä myynti useitakin teknisiä ominaisuuksia sisältäviä vaatteita, jotka on suunniteltu erityisesti kesäkäyttöön. Esittelen nyt F:n päällä olevat vaatteet ja niiden ominaisuudet tarkemmin.

Me valittiin (kerrankin yhteisymmärryksessä) tyttärelle kesäiset vaatteet, joissa voisi olla lämpimällä säällä ulkona niin, että liikkuminen, kärrynpyörät ja kaikki touhu onnistuisi sujuvasti. Asuilta vaadittiin siis joustoa, sporttisuutta ja mukavaa ihotuntumaa.

F:n Brygge-verkkatakki, Yyteri-toppi ja vajaamittaiset Korsi-legginsit ovat aivan uutta Xylitol Cool -materiaalia, joka onkin sitten aivan ihmeellinen tuote. Xylitol Cool -materiaali on nimittäin viimeistelty ksylitolilla ja erytritolilla, jonka ansiosta Xylitol Cool -tuotteita käyttäessä ihon lämpötila laskee 1-3 astetta. Itse materiaali on kuitenkin myrkytön, eli lapsen iholle turvallinen ja täysin haitaton. Materiaalina muutenkin tämä setti on sellainen, että ne siirtävät kosteutta (eli hikeä) ulospäin, kuivuvat nopeasti ja kaiken lisäksi niiden jousto on sellainen, että edes verkkatakkia ei tarvitse ottaa päältä pois, kun alkaa tehdä akrobatiatemppuja. Aika tärkeä ominaisuus, koska muuten tuo neiti roikottelisi ulkohommissaan ilman pitkähihaista, säällä kuin säällä.

Kun mä näin ensi kerran Reiman tilaisuudessa  Fresh Breeze -kengät, olin varma, että ne ovat juuri oikeat kesäpopot F:lle. Ja niin ovat olleetkin! Superkevyet kengät voi sujauttaa nopsasti jalkaan ilman nauhoja ja kaiken lisäksi ne eivät hierrä edes ilman sukkia. Kenkien materiaali on todella hengittävää, eli vaikka liikkuisikin, ei kengät hiosta kuten esimerkiksi peruslenkkarit. Voi siis hyvin pitää myös helteillä! Plussaa siitä, että kengät voi pestä 30 asteessa koneessa.

Sellaisia kesävinkkejä meidän murun vaatekaapista! Täytyy vielä vinkata siitäkin, että Reimalla on vielä yksi tekninen materiaali kesän tuotteissa, ihan huikealle kuulostava Anti-Mosquito -viimeistelyllä tehdyt tuotteet, jotka pitävät – voitteko kuvitella – hyttyset loitolla!

Mulla on ilo antaa teille alekoodi KOLMISTAAN20, jolla saatte peräti -20% alen kaikista normaalihintaisista tuotteista Reiman nettikaupasta! Koodi voimassa 9.6.2019 asti, eli tämän viikon loppuun!

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X