Jokainen raskaana oleva tai ollut varmasti tietää, että kun ilmoitus perheenlisäyksestä kiirii yleiseen tietoon, myös neuvoja alkaa sadella roppakaupalla. Jokainen neuvoista varmasti tähtää hyvään, mutta kaikki niistä eivät ole varsinaisesti käyttökelpoisia aivan sellaisenaan. Ja arvatkaapa miksi? Siksi, että jokainen raskaus, odottaja, raskauden ajankohta ja vatsassa kasvava vauva/kasvavat vauvat, erilaisia. Tiedän tämän ihan siksi, että monet niistä asioista, jotka pätivät minulle 25-vuotiaana F:ää odottaessani, eivät toimi nyt 9 vuotta jälkikäteen sitten lainkaan. Tässä muutama neuvo tai heitto, jonka olen kuullut joko useasti tai kerran. Mutta yhteistä näillä on kuitenkin se, että neuvo on – tähän raskauteen – ollut aivan surkea.
Raskaus ei ole sairaus. Klassikkoväittämä, joka pitää tavallaan kyllä paikkansa. Mutta. Mitä jos raskaus tekee sairaudenkaltaisia oireita? En ole onneksi sairastanut mitään (lopulta) hengenvaarallista tautia, mutta voin silti sanoa, että moni niin sanottu aito sairastamani sairaus on kevyempi, kuin moni odotus. Ja tiedän, että olen vielä kaiken lisäksi päässyt PALJON helpommalla kuin moni muu odottaja. Silti kymmenen viikon rupeama, jossa kärsin joka viikko 2-3 päivää (ja yötä!) migreenistä, jota ei saanut edes kunnolla hoitaa, oli aika HC-settiä jatkuvan oksentamisen ja öllötyksen kaverina. Kun päälle lisää vielä turvotuksen, ummetuksen, kömpelyyden, nenän tukkoisuuden, uniongelmat, rintojen säryn, vatsanahan venymisen, liitoskivut ja muut mieltä ylentävät aspektit, tekisi mieli motata jokaista, joka tulee selittämään ei-ole-sairaus -väittämiä.
Raskaus on asennekysymys, jonka aikana ei tarvitse elää normaalisti poikkeavasti. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että moni asia elämässä on asenteesta kiinni. En kuitenkaan vertaisi raskautta – vaikka kuinka luonnolliseksi olotilaksi väitetäänkin – olomuodoksi, jossa voi elää normaalisti. Vai onko joillekin normaalia käydä pissillä kuusi kertaa yössä, kasvattaa kuppikokoa koolla kuukaudessa, lihoa kymmentä kiloa puolessa vuodessa, vältellä Nygrenin taivaallisia graavikaloja uusiperunaikaan, tarvita nostokurkea sohvalta nousemiseen ja omaa assaria kenkien sitomiseen? Niin ja jakaa elämä yksiköihin, joissa kaksi yksikköä ei mahdu samaan päivään. Jos menee työreissuun, ei voi mennä illalla kylään, koska ei vaan pysty. Tai jos menee kaupungille, täytyy varata sen jälkeen kahden tunnin päiväuniaika. Normaalia? En sanoisi.
Turha ostaa mitään äitiysvaatteita. Jep. Tämän taisin itsekin päästää suustani vuonna 2010. Mutta, mutta. En ihan silloin tajunnut, että kaikki eivät marssi synnärille 63-kiloisina ja sieltä ulos vauvan kanssa 57-kiloisina. Meikäläisen maha menee tässä raskaudessa neuvolan plussakäyrien ulkopuolella monen ruudukon päässä. Eikä tässä tilanteessa auta vanhat löysät housut, eikä pikkuisen pidemmät topit. Ei jumalisten edes 115-kiloisen ja kaksimetrisen miehen kaikki paidat. Aluksi tappelin henkisesti äitiysvaateostoja vastaan, mutta todellisuudessa ne ovat pelastaneet mielenterveyteni. Kyllä ihmisellä tulee vaan olla vaatteet, jotka mahtuvat päälle. Ja joissa tuntee itsensä edes hitusen verran itsekseen. Äitiysvaatteet on ollut viimeisen viiden vuoden aikana yhdet tärkeimmistä vaateostoksistani.
Kaksosten odottaminen menee siinä missä yhdenkin. Hmm. Enpä ole kyllä huomannut, että MIKÄÄN menisi tässä raskaudessa, kuten yhden vauvan kanssa. Ja miten edes voisi mennä? Hormonit ovat tuplat, samoin tila, jonka vauvat vievät mahasta. Puhumattakaan istukan koosta, lapsivedestä, kontrollointien ja riskien määrästä. Ja jos yksi vauva voi potkia paljon, kahden vauvan paikanvaihdokset ja vaakatasosta pystyasentoon siirtymät ne vasta mielenkiintoisia onkin.Ja vaikka raha onkin niin isossa asiassa, kun elämän tärkeimmässä asiassa, sivuseikka, on myös summat jo raskausaikana ihan erilaisia, mitä normaaliin yksikköraskauteen laitetaan. Riskiraskausultrat, joita kaksosille tehdään siis vähintään kaksi kuussa (mikä on ihanaa!!!), maksavat joka kerta erikseen, vaikka kunnallisesta palvelusta onkin kyse.
On sitä ennekin lapsia – myös kaksosia saatu. Nykyisin hössötetään täysin turhasta ja varotaan aivan liikaa. Ihan naseva kommentti, paitsi että: Ennen on toki lapsia saatu, hirveän isoja katraita, mutta lapsikuolleisuus – varsinkin riskiraskauksissa, joihin kaksoset kuuluvat – on ollut sata vuotta sitten aika järkyttävän suuri. Esimerkiksi vielä niinkin vähän aikaa sitten kun 50-luvulla (!) kuolleina syntyi 1849 lasta ja 1930-luvulla alle vuodenikäisiä menehtyi 4543, kun vuonna 2008 vastaavat luvut olivat onneksi 189 ja 159. Synnytykseen tai raskauden aiheuttamiin vammoihin kuoli vielä vuonna 1936 375 äitiä, kun viime vuosina näitä tapauksia on ollut vain muutamia*. Joten: ”Hössötyksellä”, sairauslomilla, kontrolleilla, ultrilla ja verikokeilla on ihan oikeasti paikkansa, koska jokainen – se yksikin turha kuolema ja vammautuminen – on liikaa.
Millaisia tosi hyviä, mutta raskauden aikana pannuun ottaneita vinkkejä, sinä olet saanut? Tai saati itse antanut, ja tajunnut myöhemmin, ettei homma ehkä sittenkään mennyt aivan putkeen?
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
*Lähde: Tilastokeskus
Kommentit (26)
Ei varsinaisesti liity raskausaikaan, mutta aikoinaan kun esikoista oli yritetty jo muutama vuosi, eikä ollut tietoa saadaanko alulle ikinä, sain kuulla useamman kerran ”sä et saa ajatella sitä liikaa” ja ”et saa stressata asiasta”. Jepjep.
Mä olin 7 kuukautta raskaudesta vuodelevossa. Vähänkään pidempi hiljainen kävely teki supistuksia joka aukaisi myös kohdunkaulan kanavaa.
Silloin kuuli kyllä kaikkea järkevää.
Varsinkin ihmisten kuvat kuntosalilta ärsytti, koska kaikki raskaana olevat jotka ei salilla nosta sataa kiloa on ihan patalaiskoja. Phtyi!!!! Tsemppiä Karoliina!
Siskoni voi omassa raskaudessaan aikoinaan mainiosti. Hänen vauvansa syntyi rv 30. Alkaessani odottaa ensimmäistäni, voin pahoin 24/7 ja olin jo ennen raskautta todella hoikka. Oksensin joka päivä aamusta iltaan (en yleensä öisin), olin syönyt tai syömättä mitä tahansa. Tuli kokeiltua yhtä sun toista, kuten luulisi ymmärtävän. Siskoni, joka ei siis ollut oksentanut raskaudessaan kertaakaan, totesi simppelisti: ”Olet päästänyt nälän liian pitkälle, siitä sun oksentelu johtuu.” Joo-o. Okei. ”Syö pieniä annoksia usein, syö ennen kuin nouset ylös”, en ollut esim. tällaisia kokeillutkaan. Toivoisin, mikäli et ole kokenut raskauspahoinvointia, sitä päivästä toiseen jatkuvaa oksennan koko ajan/ krapulaa, älä kerro, miten raskaana oleva ikään kuin omasta syystään voi jatkuvasti pahoin. Toinen asia, josta siskoni jaksaa huutaa kaikelle kansalle on se, miten hänelle ei tullut vatsaan lainkaan arpia. Oma vatsani on päässyt myös vähällä (menossa parhaillaan kolmonen rv 36), mutta mainitsin kyllä siskolleni raskauden keston rv30 saakka vrt. 41 saakka olevan hieman eri mittakaavassa vatsan venymisen suhteen.
Tästäpä tuli avautuminen, pahoittelut 😅
Ensinäkin ihana toi kuvassa näkyvä paita! Ja joo voin kyllä samaistua noihin kommentteihisi, siis tosiaan ”raskaus ei ole sairaus”, eipä niin, mutta on se nyt piru vie että jos voi huonosti niin voi huonosti, sitten kuitenkin tarttis olla töissä kuin ei mitään, mutta joku joka ei ole raskaana ja on sitten sairas ja samanlaisissa oloissa niin sillon on ihan ok olla kotona saikulla.. välillä ei ihan mene kaaliin 😀 ja vaikka itsestäkin tuntuu kuinka hölmöltä ostaa vain hetken takia noita äitiysvaatteita niin pakko se vaan on. Ei tule mitään jos sulla on vain yksi normipaita joka mahtuu päälle, kyllä siinä pää hajoaa ja housut nyt ei mene millään että ne vähintään on hankittava. Ja toisaalta ostaahan ihmiset normaalitilassakin hetken mielijohteesta vaatteita, joita ei edes välttämättä tule käytettyä kuin kerran jos sitäkään, niin kai se on vaan parempi ostaa niitä äitiysvaatteita, vaikka hölmöltä tuntuisikin 😀
Jotenkin repesin tuolle kommentille, että kaksosten odottaminen menee siinä missä yhdenkin. Ja kyllä, olen kaksosten äiti. Itselle oli järkytys jäädä ns. täydestä vauhdista totaaliseen vuodelepoon kuudeksi viikoksi, minkä onneksi sain olla kotona. Ja silti tultiin maailmaan kuusi viikkoa etukäteen hätäsektiolla rauhallisen tilanteen muuttuessa sekunnissa aivan toisenlaiseksi. Eli oman kokemuksen mukaan ei vaan mene ja mistään et voi tietää ja parempi olla liikoja suunnittelematta.
Tsemppiä 💗 itsellä liian ”tuoreessa” muistissa kaksosten odotus kesältä 2014. Siinä, kun muut nauttivat helteistä ei höyrylaivan kokoisena turvonneena muumina naurattanut. Kommentit siitä kuinka iso olinkaan ei paljoa jaksanut edes hymyilyttää. Oksensin viimeisen kerran viikolla 20 ja vaikka näin jälkikäteen olen onnellinen, että epäidenttiset lapsemme syntyivät virallisesti viikolla 38+1 (oikeasti 39+1, koska hoitojen vuoksi tiedämme hedelmöityshetken, mutta sikiöiden koon vuoksi la vaihtui) ja juuri ja juuri 3kg rajan ylittäneinä, ei aika ole kullanut muistoja raskausajasta. Se oli todella raskasta!
Mutta lopussa kiitos seisoo ja kaksosten äitinä on ihanaa!! Varmaan yksöstenkin ja kolmosten sekä nelosten, mutta etenkin kaksosten 🥰
Tutun kuuloisia juttuja, vaikka omat raskaudet oli kaukaisella 90-luvulla. Omat raskaudet oli tosin aika vaivattomia enkä ole kokenut kaksosraskautta, joten ei ihan verrannollisia. Ekalla kerralla olin jotenkin ”raskaus ei ole sairaus ”-hurmoksessa ja oli vaikeuksia asennoitua, kun lääkäri kielsi mannertenvälisen lennon. Mutta joo, kaikenlaisia hyviä ohjeita tuli. Tai tyhmiä ”kehuja”: ”sulla on säilynyt sääret ihan hyvännäköisinä, et oo turvoksissa”. Ihan kuin se kenellekään kuuluisi olenko turvoksissa vai en tai onko se omaa ansiotani tai ei. Jos ne turpoaa, ne turpoaa. Minkäs sille mahtaa? Tai sillekään, jos eivät turpoa. Loppuvaiheessa kyllä turposivat :-). Kokonaisuutena pääsin kyllä aika vähällä ja oma äitini oli tosi neutraali ja asiallinen, siitä hänelle 10 pistettä.
En oikein osannut välittää ulkopuolisten kommenteista raskausaikana ja toimin niin kuin itse parhaaksi näin. Tein varmasti paljonkin sellaisia asioita raskausaikana, joihin monellakin olisi ollut mielipide, kuten pyöräilin loppuun asti, lensin työni ja asuinpaikkani takia nelisenkymmentä lentoa enkä noudattanut orjallisesti kaikkia ruokasuosituksia. Raskaana ollessa saa paljon erilaista kommentointia, mutta uskon suurimman osan tarkoituksen olevan vain hyvä. Jotain kuitenkin on yleensä tapana sanoa ja tuntuu siltä, ettei enää ole muuta turvallista aihetta kuin pelkkä onnittelu. Seuraan satunnaisesti Instagram-tiliäsi ja muistaakseni mainitsit siellä erikseen, ettet haluaisi luovuttaa äitiysvaatteiden suhteen, mutta silloin oli pakko. Ehkä siitä syystä sait kommentteja, että myös ilman äitiysvaatteita voi pärjätä (vaikka ei varmaankaan kaksosten kanssa).
Kaikki on mennyt omassa raskaudessani juuri päinvastoin kuin mitä omat kuvitelmani olivat ennen odotusta. Olin sitä mieltä, että olen aktiivinen, urheilen ja paiskin töitä yhtä paljon kuin muutenkin… todellisuudessa oksensin ensin 4 kk, sitten kärsin pyörtyilystä, supisteluista ja liitoskivuista, yllätysoksennuksista ja ties mistä milloinkin. Pelkäsin, että lihon tolkuttomasti, mutta painoa kertyi vain muutama kilo vaikka olen hoikka ja syönyt mitä sattuu. Ajattelin, että en sorru hössötyksiin ja suhtaudun tulevaan vauva-aikaan rennosti ”go with the flow”-asenteella, mutta viimeksi tänään lainasin kirjastosta vauvan hoitoon liittyvän oppaan ja ilmoittauduin lasten ensiapukurssille. Kaikki raskauteen liittyvät ennakko-odotukset ja asenteet joutuivat romukoppaan.
Ehkä ärsyttävin kommentti, jonka olen kuullut on, että ei ole väliä onko lapsi tyttö vai poika kunhan on terve. Siis tätä kommenttia kuulin siihen asti kunnes synnytin kehitysvammaisen lapsen. Kumma kyllä tuon jälkeen en kyseistä ”viisautta” ole kenenkään kuullut itselleni sanovan, vaikka muutaman lapsen olen keva-lapsen jälkeen saanutkin.
Tässäpä minun pari postausta aiheeseen liittyen:
http://www.jennyfer1980.fi/2019/05/mika-on-arsyttavinta-raskaana-ollessa…
http://www.jennyfer1980.fi/2019/05/miten-ystavani-suhtautuvat-aitiyteeni…
Terkuin
Jennyfer 1980 -blogi
Mulle sanottiin myös esikoista odottaessani että ei sillä ole väliä onko tyttö vai poika kunhan on terve. No esikoiseni kuoli sitten hetken synnytyksen jälkeen viikoilla 33. Toista lasta kun aloin odottamaan mun motto oli tyttö tai poika kunhan on hengissä!
Kaikkea älytöntä sitä tosissaan kuulee. Vaikkapa painosta.
Viimeisessä raskaudessa lihoin 26 kiloa joista neuvolan hoitaja oli kovasti huolissaan. Olin myös siis vuodelevossa suurimman osan raskaudestani. Ei minkäänlaista hikiliikuntaa/töitä/lenkkejä. 2 kilon nostorajoitus.
Kyllä hyytyi hymy neuvolassa kun oli mennyt puoli vuotta ja 26 kiloa oli lähtenyt pois.
Eikä mulla ollut siitä stressiä, olin vaan niin älyttömän turvoksissa ettei tosikaan!
Olin rv38, aivan valmis koko raskauteen ja odotin synnytystä kuin kuuta nousevaa. Vatsani oli valtava ja ei kyllä varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi, että olin ollut jo pienen hetken raskaana. Bussissa vastapäätä istuva parikymppinen pojankloppi antoi jos jonkinlaista neuvoa puhelimen käytöstä ym, mutta suosikkini: ”älä anna miehen hieroa akillesjänteitä, voi aiheuttaa keskenmenon”. Loppukaneettina totesi vielä: sulle ei varmaan kannata kertoa rokotusten vaaroista? Siihen päättyi ihastuttava 15 minuutin kohtaamisemme. Olen välillä melkein yhdeksän vuotta myöhemmin nähnyt tyyppiä ja tekisi mieli mennä sanomaan pari juttua. Mutta olen sitten valinnut tämän netissä pauhaamisen 😀
Synnytin 39+3 noin 3,5 kg tytön ja painoni oli noussut raskauden aikana 14 kg. Mahani oli muhkea, mutta ei mielestäni mitenkään valtava. Oli todella rasittava kuunnella jostain rv20 lähtien kommentteja tyyliin ”Miten tuo sun maha on noin iso, ei (lisää tähän vapaavalintainen naisen nimi):llä ollut edes just ennen synnytystä tuollainen!”
Aivan. Tämähän auttoi.
Toisaalta raskaana ollessa odottavan äidin vointia kysellään joka paikassa koko ajan. Se on minusta ihanaa mutta eikö me voitais kysellä toisiltamme muutenkin vähän useammin? Jännää, että yhtäkkiä kovasti kiinnostaa kaikkia ja sitten ei taas yhtään.
”voih meidän kaksoset löydettiin edellisenä päivänä ennen syntymää. Ei siihen aikaan mitää hienoja ultralaitteita ollut, lääkäri vaan totesi löytäneensä kahdet sydänäänet ja siinähän ne sitten syntyivät. Huoli pois, jos kuolema tulee niin luoja vaan korjaa viallisia ihmisiä pois”. Tai erittäin korkeasti koulutetun naisen päivittely ”saatko sä olla 60 päivää enemmän kotona vaan siksi että saat kaksoset! Kyllä sitä yhdenkin lapsen kanssa olis sen halunnut olla, mutta eipä meillä taviksilla sellasia etuuksia ole!”. Kyseessä oli mo-mo kaksoset ja joka päivä mä vaan pelkäsin heidän menehtyvän. Kyllä siinä raskaushuuruissa satutti toisten ajattelutavat. Tai ajattelemattomuus. Oltiin kateellisia myös siitä, kun rv31+6 kiireellisenä sektioon ja aloin saada äitiysrahaa,” jota ei edes laskettu niihin ylimääräisiin päiviin!”
Onneksi Suomessa on maailman parasta ”sairastua” raskauteen. Ja onneksi Suomessa on aivan huikeaa keskosten hoitoa. Että ne ”vialliset kaapissa kasvaneet” ovatkin ihan ikätasollaan olevia pieniä toivoja tulevaisuuteen. 💕
Hirmuisesti jaksamista ja voimia raskausaikaan, fyysisesti ja henkisesti ❣️
Etenkin ruokailuun ja thl:n ruokasuositusten noudattamisesta olen saanut paljon kommentteja tyyliin ”kyllä sitä ennenkin syötiin ja terveitä lapsia tuli”. Joo-o, mutta 30 vuodessa on tutkittu paljon ja keskenmenot, lapsikuolleisuus ja erilaiset kasvuhäiriöt yms ongelmat ovat vähentyneet tietoisuuden myötä. Kaksi keskenmenoa ja kaksi vuotta raskaaksi tulemista odotelleena jaksaa ihan hyvin olla syömättä graavilohta tai juustoja sen 9kk. Välillä niin ärsyttävää! Jokainen syököön raskausaikana mitä tahtoo, minä en ainakaan tahallani halua listeriaa tai muutakaan saada.
Mä olin raskaana vuonna 2016 ja silloin pari työkaveriani kertoivat kumpikin hyvin innokkaasti, että imettäessä sitten tarvitsee nänneihin Bepanthenia. Sitä kuulemma menee ja paljon. No, niinpä minä sitten näiden ”asiantuntevien neuvojen” perusteella hommasin apteekista oikein kaksi maxi-kokoista tuubia Bepanthenia. Neuvolassa sitten ohimennen juttelimme jotain imetyksestä terveydenhoitajan kanssa ja mä mainitsin tän Bepanthenin, että sitä käytetään sitten nänneihin. Hän totesi, että joo, voi sitä laittaa, mutta sitten se tulee pestä pois ennen imettämistä. Eli silloin 2016 vuonna käytettiin nänneihin sellaista lampaanvillavoidetta. En muista sen virallista nimeä enää. Se muistutti vaseliinia ja sitä ei tarvinnut pestä pois. Oli vallan hyvä ja toimiva tuote! En tiedä, onko sen jälkeen markkinoille tullut muitakin vastaavia voiteita. Työkaverini olivat olleet raskaana vuonna 2011, eli sen jälkeen noissa suosituksissa oli tullut muutoksia. Kerroin heille tästä terveydenhoitajani ohjeesta ja he totesivat vaan nauraen, että eivät he ole sitä pesseet pois. Niinpä siis meillä on edelleen näin kolmen vuoden jälkeenkin ainakin toinen niistä Bepanthen-tuubeista vielä… 🙂 Hyvä voidehan se on, mutta nänneihini en ole sitä laittanut…. 🙂
Aika kultaa muistot – kun vaikeat synnytykset unohtuu niin miksi ei myös raskaudet. Siinä varmasti on yksi ihmiskunnan hienoimpia asioita. Ennen lapsia saatiin / hankittiin paljon nuorempina, uskon että itsekin olisin ollut varmasti hieman jaksavampi jos olisin esikoisen saanut vaikkapa 21 vuotiaana. Onneksi tosin aivot saivat mahdollisuuden kehittyä 34 vuoteen asti jolloin minusta tuli varmasti paljon ajattelevampi äiti. Mielestäni raskaana kaikki meni aivan eri tavalla kun oletin. Minua peloteltiin lihomisella ”no vähintään 30 kiloo”, joten jouduin viimeisellä kolmanneksella ostamaan pienempiä vaatteita. Kammottava olo loppui viikolla 12 tasan. Viikon 7 jälkeen en päässyt sängystä ylös tai syönyt muuta kun limsaa. Pelkäsin tosissani että olo jatkuu läpi raskauden. Baby showereissa viikolla 36, kaverit sanoi ettei musta näkisi että oon raskaana jos ei tietäisi kun istuin ruokapyödässä. Viikolla 42 selvisi että laskettu aika on vaan arvio. Nyt muutama vuosi myöhemmin, muistelen aikaa jonka olen jo unohtanut. Onneksi näin. Kyllä se siitä, älä kuuntele ketään muita kuin itseäsi. No ehkä vähän lääkäreitä ja perhettäkin joskus!
Minulla on 3 alle kouluikäistä lasta ja odotan nyt neljättä. Olen voinut pahoin ja muita ikäviä vaivoja ennen aikaisten supustelujen lisäksi on tullut. Ihmiset kommentoivat, että minun täytyisi nyt olla rauhassa ja levätä mahdollisimman paljon (lääkärit myös) , mutta aika vaikeaa se on kolmen pienen kanssa, kun kuitenkaan kukaan lepoa suositteleva ei auta lastenhoidossa, edes oma suku tai ystävät. Se vähän tympii!
Älkää nyt siihen synnyttäkö
Tämä sun postaus tsemppaa mua tänään paljon. Odotan vain yhtä vauvaa ja eka kolmannes on nyt takana. Oon viimeisen kuukauden joutunut tekemään vajaata työviikkoa, kun voimat ei yksinkertaisesti vain riitä. Oon välillä tuntenut oloni täydeksi luuseriksi, kun pomo vaatimuksineen hengittää niskaan ja itse ei väsymyksen vuoksi saa mitään aikaan. Eilen erehdyin ajattelemaan, että mitä jos tätä kestää loppuun asti. Siinä tapauksessa pää hajoaa sekä multa että mieheltä. 😨 Onneksi tiedän, että on paljon muitakin samassa tilanteessa olevia.
Siis miten jotkut voi olla ostamatta äitysvaatteita?! Mulla on rv 17 menossa eikä edes mikään megamaha, mutta ei puhettakaan, että voisin käyttää vanhoja vaatteita – ainakaan siten, ettei raskaus näkyisi kilometrien päähän. Tai ehkä auttaisi, jos tyyli ei perustuisi tyköistuviin kynähameisiin ja tiukkoihin ja korkeavyötäröisiin farkkuihin 😀 Paidatkin on helposti ihan liian lyhyitä. Toki siinä vaiheessa, kun mahaa kehtaa enemmän esitellä, vapautuu joitakin tiukempia mekkoja ja hameita käyttöön.
Kaksosista: ”Oletteko varautuneet toisen menettämiseen jos jotain kävisi?” – Ei olla enkä ymmärrä miksi pitäisi ja miten lapsen menettämiseen voi varautua edes ajatuksen tasolla. ”Jos joudut B vauvan osalta sektioon niin ainakin saisit kokea molemmat synnytystavat yhdellä kertaa!” – Sehän olisikin hienoa, palautuminen helppoa ja muutenkin toivottava tilanne.. Not! ”Kannattaa juoda etenkin helteillä paljon vettä.” – Kiitos vinkistä… Ja syödäkin pitää. Ja levätä. Ja seurata ettei turvota. ”Siinähän kaksi menee kuin yksikin.” – Mutta sinulla ei taida olla kokemusta? Kaksosraskauden ja yksösraskauden sekä vauva-arjen kokeneelta voisin huolia tämän neuvon. Töissä: ”Sinähän olet niin energinen että voisit olla vielä ainakin kuukauden täällä!” – Ei houkuttanut selittää, miten loppu olen työpäivän jälkeen ja miten sairaalassa on suositeltu rv28 olevan viimeinen työviikko – vaikka kaikki olisi pääpiirteittäin hyvin – ennenaikaisen syntymän ehkäisemiseksi. Toisinaan on kyllä niin rankkaa odottaa ns julkisesti.
”Raskaus ei ole sairaus” mantraa hoettiin työpaikalla esimiehen toimesta. Ei tosiaan naurattanut kun maha pystyssä työnsi painavia potilaita huonosti liikkuvilla sängyillä leikkaukseen ja heräämöstä osastolle ja varsinkin siinä vaiheessa kun huomasin että raskaisen siirtojen aikana ja jälkeen maha meni aivan kovaksi. Joo ei ole sairaus mutta ei ole järkeä teettää raskaimpia hommia sillä joka on viimeisillään raskaana. On muuten entinen työnantaja nykyisin.
”ei kannata iloita vielä vauvasta kun se voi kuolla synnytykseen” tämän vinkin sain sellaiselta joka oli ilmeisesti lapsen menettänyt synnytyksessä. Ymmärrän hänen tuskan mutta on se aika jäätävä kommentti viimeisillään raskaana olevalle.
Voihan sitä aina sanoa että raskaus ei ole sairaus, eikä se varsinaisesti sitä olekaan. Silti se joillakin aloilla elämän osa-alueilla on asia joka estää naisia suoritumasta esimerkiksi kaikista työtehtävistä tasa-arvoisesti miesten kanssa. Samoin on asia myös liika-lihavuuden kanssa sukupuoleen katsomatta, vaikka se ei itsessään ole sairaus niin se vaikuttaa samalla tavalla eriarvoistavasti vaikkapa nyt sitten työelämässä. Lihavat sekä raskaanaolevat saavat sairauteen verratavissa olevaa etua helpotuksia terveiden kustannuksella ja tai ohi.
Sama juttu ärsytti muakin: eihän sillä ole väliä ovatko tyttöjä vai poikia, kunhan ovat terveitä. Itse mietin että olen ikionnellinen jos säilyvät hengissä tästä riskiraskaudesta. Kaikki muu olisi meille vain plussaa. No, ihmisillä on niin erilaisia elämänkokemuksia..
Kaksosraskaudessa ärsytti myös neuvot raskausajan liikunnasta. Yksösraskaudessa kävelin ylämäkihikilenkkejä vielä viikolla 39, nyt liikunta jäi viikolla 9 ensin pahoinvoinnin takia ja myöhemmin kaikkien muiden vaivojen. Siinä kohtaa Todella sapetti neuvot siitä miten kannattaa pitää kuntoa yllä että kyllä se on ihan itsestä kiinni. Juueiole!