kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 29.07.2019

10 x kivaa asiaa raskaudessa!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Suomalaisista sanotaan, että me annamme usein liian negatiivisen kuvan siitä, millaista vaikkapa raskaus tai parisuhde on. Itse asiassa mäkin olen useaan otteeseen kirjoittanut siitä, että onnellisuus on ikään kuin meidän suomalaisten tabu.

Siksi mua vähän nolottaakin, kun olen tämän raskauden aikana ollut todellinen valittaja varsinkin Insta Storiesissa. En lupaa lopettaa valitusta kokonaan, koska #tukalaa , mutta ajattelinpa nyt vastapainoksi kertoa tosi kivoja juttuja, mitä raskaus on mulle ja meidän elämään tuonut. Koska faktahan on se, että joka tapauksessa kyse on elämän siisteimmästä asiasta – perheestä.

  1. No tietysti itse vauvat. Raskautuminen ei ole todellakaan mikään itsestään selvä asia, joten on ihan älytön siunaus, että me odotetaan nyt perheenlisäystä. Tuntuu ihan mahdottoman onnekkaalle ja epätodelliselle, että meitä onni potkaisi vieläpä kahdesti.
  2. Kontaktit. Mä olen kertonut monta kertaa, että F:ää odottaessa en osannut/halunnut tutustua juuri muihin äiteihin ja perheisiin. Nyt on ollut ihan huikean siistiä, että olen voinut jakaa raskausasioita monen ystävän kanssa. Toiset ovat vielä raskaana, toiset juuri synnyttäneet, mutta kaikkia meitä yhdistää se, että voidaan aivan rauhassa höpistä raskaus-, synnytys- ja vauvajuttuja. Huikeinta on se, että meidän naapuriin syntyi juuri pikkuinen vauva. En malta odottaa, että päästään hänen äitinstä kanssa viettämään YHDESSÄ äitiyslomaa! 
  3. Vauvojen liikkeet. Moni raskauden kehollinen asia ei ole mua varten, mutta vauvojen liikkeiden tunteminen on ihanaa. Silloinkin, kun se joskus sattuu niin, että saatan kiljaista vaistomaisesti. Liikkeet kertovat kuitenkin ihanan elävästä meiningistä. Niiden tunnustelua on ollut kiva jakaa myös perheen ja ystävien kanssa. Hekin saavat esimakua siitä, millaiset tyypit mahassa oikein pyörii. Hauskin ja kreisein tunne on se, kun kaksoset päättävät vaihtaa paikkaa tai lekottelusuuntaa. Sitä tunnetta on aivan mahdoton kuvailla. Aivan kun sisäelimet lähtisivät liikkeelle.
  4. Syömisen helppous. Mä en tajua, mistä johtuu, mutta olen voinut syödä koko raskauden ajan gluteenia. Jopa RUISLEIPÄÄ, jota rakastan, ja joka on aiheuttanut suurimmat oireet. Tosin enpä ole kokenut (kuten en F:nkään raskaudessa), mitään siitepöly- tai eläinallergiaa. Toivotaan, että sama meno jatkuu synnytyksen jälkeen.
  5. Konmaritus. Koska päätettiin jäädä näihin meidän neliöihin ja kahden makkarin kotiin, on se vaatinut – TAAS KERRAN – kaappien perkaamista, jotta pienten kamat mahtuvat mukaan. Koska olen vähän hullu, on ollut ihanista ihaninta siivota ja tyhjentää taas meidän kämppää.
  6. Yhteiset hetket. Kyllähän raskaus on asia, joka yhdistää perhettä. Minusta on ihan sairaan suloista, kun esikoinen ja mies suukottelevat mahaa tai kun he vaikkapa rasvaavat iltaisin mun mahan. On ollut kiva tehdä yhdessä mentaaliharjoituksia siitä, millaista meidän elämä voisi tulevaisuudessa olla: Missä isosisko voi auttaa, millainen vilske meillä on, miltä pienet näyttävät jne.
  7. Vauvanvaatteet ja ylipäättään lastenvaatteet. Monen vuoden tauon jälkeen mä olen innostunut hypistelemään oikein toden teolla lastenvaatteita. Totta kai olen aina ollut visualisti ja jotkut vaatteet ja vaatemerkit ovat sykähdyttäneet myös ”hiljaisessa vaiheessa”, mutta nyt olen selvästi innostunut tästä aiheesta uudelleen.
  8. Blogi- ja instaseuraajien kanssa käydyt keskustelut. Kuten tietysti tiedätte – kerran somea seuraatte – some-keskustelu on siirtynyt suurimmaksi osaksi täältä postausten alta instan inboxiin. Musta tuntuu, että olen käynyt raskausasian julkaisun jälkeen niin mielenkiintoisia ja ihania inboxi-keskusteluja, että on taas tuntunut sille, että tietty ”vanhanaikainen” yhteys teihin on löytynyt ikään kuin uudelleen. Vaikka olen välillä huono ajan puutteen vuoksi vastailemaan teille, koen kaikki nuo lähetetyt viestit todella tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Mä saan niistä tosia paljon inspiraatioita ja intoa kirjoittaa.
  9. Huolettomuus. Kun pahoinvointi kaatoi keväällä sänkyyn ja sen jälkeen olen muuten vaan ollut hidas ja voimaton, on ollut älyttömän terveellistä huomata, että maailma pyörii, perhe pyörii ja itse asiassa mun tärkeimmät työtkin pyörii, vaikka en stressaa, kuten ennen. Jotenkin en jaksa enää huolia sellaisista asioista, vaan tiedän, että aina kaikki kuitenkin lutviintuu.
  10. Raskaus. (Nyt A ja pari muuta luottotyyppiäni raskausmanailuissa vetävät kahvit väärään kurkkuun). Mutta oikeasti: Vaikka vaivoja on sen sata ja kiroilen ja puhisen ja manailen ja valitan, niin onhan äidiksi tuleminen näin kuitenkin tosi hienoa. Tiedän, että jos en olisi saanut koskaan kokea raskautta, varmasti kokisin siitä surua. Perheitä ja lapsia saa monella tapaa, eikä mikään toinen tapa ole toista oikeampi. Silti tuntuu hienolle, että kroppa – se sama kroppa, joka ei ole aina toiminut ihan moitteettomasti – on ainakin tähän asti kuitenkin pystynyt jo tämmöisiin suorituksiin. Meistä on ihana F:n kanssa jutella siitä, millainen hän oli minun mahassani, miten hän syntyi ja niin edelleen. Samalla tapaa toivon, että pääsen kertomaan F:n pikkusiskoille heidän hurjaa tarinaansa maailmaan.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay 

Kommentit (5)

Hyvä, että toit ihania asioita esille sillä valitusta on totta tosiaan piisannut. Vertasin sinua eräänä päivänä Hanna G:hen joka sai myös identtiset kaksoset ja heidän menoa kun seurasi, ei Insta ollut täynnä valitusta.
Tsemppiä ja sitä posia!

Ihana kooste <3 Onko sinulla suosikki lastenvaateliikkeitä Tampereella, joissa hypistellä tuleville vauvoille vaatteita? 🙂 odotan itse lähes samoilla viikoilla esikoistani, enkä ole vielä uskaltanut ostaa mitään tulevalle pienelle (vaikka mieli jo tekisi)

Valitusta kuulee raskaudesta tarpeeksi. Onhan asiassa paljon ihania puoliakin. Itsestä esim. oli aivan ihanaa tuntea pojan ensiliikkeet ja miettiä millainen tyyppi on tulossa ja niiden vauvan vaatteiden hankinta oli myös kivaa (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

Mulla oli aika paljon kaikenmoista, supistelua niin et ei voinut liikkua, supistelua niin et ei voinut istua jne, yöt tosi tukalia jne mutta just eilen muistelin miten ihanaa oli olla raskaana. Just noi liikkeiden tuntemiset, parasta. Ja hikka! ❤️

Tulipa kurja olo edellistä viestiä lukiessa.Älä vertaa. Raskaudet ovat erilaisia, tiesitkö? Tsemppi ei paljon tsemppaa jos viestin alku on sellainen kuin sinulla. Toivottavasti tajuat olla sanomatta tuolla tavoin päin keskustelukumppanin naamaa, joskin kommenttikentissäkin tulisi sanoa asiat niin kuin voisi sanoa keskustellessakin…

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X