kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.08.2019

Keksi blogille uusi nimi – ja voita Me Naiset -lehden vuosikerta!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
272 kommenttia

Mun blogin nimi juontaa juurensa vuodelta 2010. Mä olin juuri perustamassa mun ihkaensimmäistä Kolumnia Kaksplus-lehteen, kun multa kysyttiin ehkä neljän tunnin varoajalla, mikäs kolumnin nimeksi laitettaisiin. Mun loistokas (öh) idea oli Sex and the Cityn mukaan Baby and the City, mutta se ei jostain kumman syystä mennyt toimituksessa läpi. I wonder why.

Siinä me sitten makoiltiin mun ystävän, F:n tulevan kummitädin kanssa, meidän asunnon nojatuoleilla Hakaniemessä ja pohdittiin, mikä ihmeen nimi kolumnille oikein keksittäisiin. En muista, mitä muita vaihtoehtoja oli, mutta Kolmistaan tuntui varmalle ja tylsälle valinnalle. Koskaan nimi ei varsinaisesti kolahtanut, mutta koska kiire oli ja lehti piti saada painoon, päädyttiin lopulta siihen.

F syntyi ja lehti kolahti postiluukusta pari päivää myöhemmin. Kolmistaan oli syntynyt.

Kolumnin jälkeen aloin kirjoittaa blogia. Ihan vaan silloin tällöin Kaksplussan nettisivuille. Koska blogin oli tarkoitus ikään kuin promota kolumnia, oli selvää, että Kolmistaan-nimi säilyisi. Ja niinhän siinä kävi, että puoli-inhokkina pitämäni nimi on kulkenut matkassa jo kohta yhdeksän vuotta.

Vaikka elämä on noiden vajaan yhdeksän vuoden aikana muuttunut monta kertaa, on nimi säilynyt matkassa, koska jollakin tapaa sen ollut aina jollain ilveellä perustelu nimi. Ensin kolmen hengen ydinperhe, sitten blogi minusta, tyttärestä ja meidän kodista ja myöhemmin taas kolmihenkinen uusperhe. Oikeastaan nyt Kolmistaan-Karoliina -nimi sopii tavallaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin, koska olenhan minä 3in1-paketti vauvat mahassani vielä hetkisen. Mutta jatkossa – sitten kun vauvat syntyvät – Kolmistaan ei tunnu enää millään muotoa relevantille nimelle. Ne ajat ovat meiltä menneet ikuisesti.

Nyt minä tarvitsenkin teidän apuanne! Keksikää blogilleni uusi nimi! Joku nerokas intertekstuaalisia viitteitä vilisevä kuten Sota ja kauha tai Rakkautta ja Mamarkiaa (näille nimille ikuisesti kateellinen!!). Tai sitten muuten vaan jokin kuvaava, ajaton ja sellainen, jonka nimeä sanoessa ei tarvitse selittää, etten pidä mitään kimppakivablogia.

En lupaa, että valitsen yhtäkään noista nimistä (hah), koska tämä on yhtä vakava asia kun valitsisi lapselleen nimeä. Mutta jos timanttia tarjoatte, en voi jättää sitä tietenkään käyttämättä!

Joka tapauksessa. Kaikkien nimeä ehdottaneiden kesken arvotaan kokonainen MeNaisten vuosikerta! Joten ehdotuksia todella kannattaa nyt pistää ilmoille. Nimenkeksimisaikaa on sunnuntaihin 18.8.2019 klo 7.00 asti. Ja hei: Iskekää ideanne tänne postauksen alle (eikä esim Instan inboxiin), jotta muutkin kuin minä näkevät ehdotuksenne!

– 3in1 Karoliina –

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (272)

TuplaKupla olis hauska

”Uudestaan”

Luitko jo kaikki? Viiden ruuhka on loistava.. samoin Koodinimi Karoliina 🙂

Aseman kirppistelijä
Hankasalmen Liina
Hanksulaiset hoksottimet
Juuret Hankasalmella
ProHanksut
Emä emäpitäjästä
Hauskaa Hanksulta

Kaksosten armoilla

Kardemamma
Karo von Mamma
Karoliina von Benedictus
by Caroline
xx Karoliina

Kulmillaan

Liikkikset =Ihanat , ei selityksiä tämä kertoo kaiken .

Rimakauhua ja Rakkautta

Tamperelaisten bändien innoittamana:

Kersantti Karoliina

Mää ja Tapparan mies 😀

Ihan uus….ihanuus
Vain Koolla on väliä

Femma fatale

(femme fatale on elokuvissa ja kirjoissa kohtalokas nainen, mutta femma on vitonen)

Ai että hekottelin, hyviä ehdotuksia! Hmm… viisiö taitaa olla vielä tuore. Oma nimi on hyvä. Tai joku motto… viisin aina vilkkahampi 😀 on kyllä vaikea. Kellä kolme, sillä onni. 50varvasta 😀 ai kauhee, nyt tämä ideointi lähtee lapasesta. Ihanaa, kamalaa, elämää. Kerron, kerron ja kuvasin.

Tarja-tätisi ehdotti Lillin höpinät

Kolmistaan toimii edelleen!
Karomaista
Karoliina Pentikäinen

Viidestään

Meitikäinen

TOP 5
Akkavalta
Elämän koko kirjo
Elämän värit
Järki ja tunteet
Haalareita ja halauksia
Onnenpäivät
Onnenpyörässä
Dream Team
L´chaim!
Ilostelijat
Voittoarpa
Pieniä timantteja
Pitkän yön aamu
Onnen punainen lanka

Kainalopaikka

Karoliina Pentikäinen

Viitosvaihteella eteenpäin

PentikÄiskä

Jokin lainaus tai sanapari Minna Canthin, Astrid Lindgrenin tai muun kirjailijan teoksesta, joka miellyttää sua 😊

muita ideoita:
Kirjoitushuone
Äiti kirjoittaa
Naisvoimaa
Tytöstä kirjailijaksi
Opettajasta kirjailijaksi
Pedagogiikasta kaunokirjallisuuden
Kirjailijaäiti
Kirjailija kasvattaa
Minikirjailijoiden kasvatusopas
Kupla

”Karoliinan kynästä” tai ”Karoliinan kirjoituksia” .

Karoliina ja Pikku Naisia

”Ei ainoastaan karkista”! (En muista yhtään postausta, joka käsittelis karkkia, enkä tiedä, kutsuuko sua kukaan Karkiksi, joten en loukkaannu jos tätä ei valita 😀 )

Kolmen jälkeen

KarPeclan, Viisikon elämää, Karkki ja Kepposet, Karoliina Pentikäinen, Hima-arkea ja Rakkautta, Viisikon viemää

Monistaan
Täyskäsi

Klikkaa meitä

Balanssissa

DoubleTrouble 🙂

Helmihetket
Väripilkkuja pikkumustalla (väripilkut viittaavat rikkaasern kirjoitustapaan, ja elämän ihmeisiin, pikkumusta tyylikkyyteen ja jääkiekkoon)
Wifelife
Karoliinas wor(l)d
Karoliinan ihmeet
Arjen väripilkkuja
Matkalla jonnekin
Yhdessä eteenpäin
Meitä on moneksi
More is More

Viisistään. Karkki ja kultakutrit.

Olin tulossa ehdottamaan ”Suurempi kuin kolme” tai ”> 3”, mutta joku oli ehdottanut ”Enemmän kuin Kolmistaan” ja se tavoitti välittömästi sen mitä itsekin hain takaa; että olette nyt jotain enemmän kuin aiemmin,mutta perusta on sama! Kannatan siis tuota jonkun toisen ehdotusta! Tosi tosi tosi moni on ehdottanut jotain numeroon 5 liittyvää ja mun mielestä se on hassua,koska toi luku 5 ei tosiaan ole mitenkään kiveen kirjoitettu, ihan mitä vaan voi tapahtua. Sen takia mun mielestä olisi hauskaa,jos tuon alkuperäisen numeron 3 saisi jotenkin vielä säilytettyä uudessa nimessä. Jos se ei kolahda,niin sitten jättäisin numerot kokonaan pois blogin nimestä eli en laittaisi sitä numeroa viisikään blogin nimeen.

Karkin makuista elämää
Karkin muru(se)t

Tyttäriemme kasvatus (erään kuuluisan mielipidekirjoituksen mukaan…)
Mandoliinipuu
Viitoskassan kaunotar

Konkkaronkkaro!

High Five ois bueno!! 👌

Kovan onnen lapsia (koska Canth)
Karkki vai kepponen
Sanojen viemää

Karkki ja vaahtokarkkeja

Mallillaan

Yhdessä

Ottaisin blogisi nimen elämänkertaromaanista ”Viisi Maailmaani”. (No, kirjan aihe ei ole elämääsi sopiva , mutta nimi aika napakka.)

Viiden ruuhka

Sylin täydeltä elämää
Karoliina
Ennen kaikkea elämää
Elämäni vuosi
Täällä kotikaton alla

Karonkka!

Viitoset vauhdissa

Ensin ajattelin olevani innovatiivinen ideoilla ”High five”, ”Yläviitonen” tai ”Party of five”. Olipa muutama muukin ehdottanut näitä, joten en ollutkaan niin kovin innovatiivinen… Mutta entäpä ”Viiden soppa” tai ”Viisi lusikkaa sopassa” tai ”Juokse ja laula mutsi”. Tsemppiä odotukseen! 

KarPe Diem!

Myönnettäköön etten lukenut kaikkia jo ehdotettuja, mutta toiston uhallakin heitän, että Oodi elolle.

Pieniä jälkiä
Kadunkulmassa
Kainalossa

Little big lives

Viitaus suosittuun huipputv-sarjaan, jonka keskiössä ovat mammat ja lapset, Sieltä löytyy myös kaksoset.

Sanaleikkinä lives, eikä lies tietenkään. Koska blogisi on lifestyleblogi ja kerrot kaikkea elämästä, arkista ja suurempaa, nimi viittaa siihenkin.

Kuitenkin ajattelen, että jokainen elämä, pikkuistenkin on tärkeä (tässä yhteydessä = big).

Myöhemmin kun sarja ei ole enää ajankohtainen tai tapetilla, nimi ei mielestäni menetä mitään ajatuksestaan ja merkityksestään. Voi hyvinkin olla ajaton.

Onnea vaikeaan valintaan! Ja jaksamista odotuksen loppuaikaan!

Päivä kerrallaan

Karkin makuinen elämä
Karkinmuru(se)t

No Viisi!
Viistoon

Karon konkkaronkka
Karkkibuffetti
Elämän karkkibuffet
Karkkibuffet nimeltä elämä

Uljas uusperhe
Karoliinan klaani

Luin sun raskausviikko-postausta ja siellä luki näin: ”Jollakin tapaa mulla on ollut sellainen tunne, että kaikki tämä on ollut tarkoitettu tapahtuvan juuri näin: Vaikeuksien kautta yllättävään onnenpotkuun.”

Siksipä ehdotan nimeksi Onnenpotku.

Mammerfest 😊 (äitiyshän on tiettävästi yhtä juhlaa 😂)

Viisistään passais kyllä hyvin, muita vois olla esim. Viisikko, Viiden juttu, Arkea & Glitteriä, Pentikäisen pesue, Karoliinan elämää, KaPen jengi, Sukkia & Suklaata.. 😁

Perhe Pentikäisen elämää

Nimiehdotukset uudelle blokille:
Tuorepuristettua elämää
Viisi sydäntä

Pari kolme

UUSIOnni

Vaahtosammuttimia, -kylpyjä ja karkki 😀

Kirjaklassikoista: Karkkihelmipeli, Ennen päivän kahvia ei voi tai Karkin maailma

-ViidenSoppa
-Viiskulmio
-Mamma ja ArjenRumbaa
-Mamma ja PerheRumbaa

Viiden aikaan

FEMisti5

SillVIISIin

Sitkosiskot

Kasvun paikkoja

Elämisen sietämätön keveys

Äitikarhun klaani

Pieni talo Treella

Tuulen tuomaa

Yritin jo aiemmin ehdottaa nimiä, mutta ei jostain syystä onnistunut. Mutta ehdotan seuraavaa: Viisistään, Me viisi, Kello viisi.

Viidestään

Karoliinan  konkkaronkka

Muksut ja me
Me ja muksut
Muksut & me
Me & muksut
Minä ja muksut
Minä & muksut
1+2 = perhe
1+2 ja meitä onkin 5

Karkkiruuvit

Karkkihoodit

Karoliinan uusi musta

Karoliina Pentikäinen.

Piste viis (eli high five, mutta suomenkieli kunniaan!)

Pyörivät pähkinät

Karoliinan settiset

Muistiinpanoja aamutakin taskusta

Silmäteriä ja hiekanmuruja

Karoliinan tähdet

Karoliina

Tuplatessa 

Tuulen tuomaa

Pinkki päivä

Karoliina Suuri

Karoliinan suuret ja pienet

Karoliinaa

Aasta Pentikäiseen

Uudet vinkeät

Perhoset ja arkiset

Mon-arki

Arkikoot ja juhlalook

Uudet koot ja (mama)look

Uuden kuun moodi

Maman flow

Karoliina go on

Tuplaviitassa

Ehdotetaan: ”Viestejä viideltä”. Tuohon alkuun voisit tosin lisätä jonkin itsellesi mielusan/kuvaavan sanan esim. ”Villasukkia ja viestejä viideltä”. Kaikkea hyvää teidän poppoolle 😊

Kovaa peliä Pyynikillä

Pikku naisilleni
Kotirouvan romaani
Viiden viemää
Anna minun kirjoittaa enemmän
Koodinimi Karoliina
Lapseni leijonamielet
Tuntematon äiti
Täällä Näsinneulan alla
Mansen viemää
Karoliina kansalainen
Karovala
Someviidakon käsikirja äityleille

Rimakauhua ja naurua
Jatkumo

Karoliinan Konkkaronkka

Fuusio tai uusio 🙂

P.S. Musta tuo ”kolmistaan” -nimi on hauska! Ymmärrän kyllä, ettei sovi tulevaan elämäntilanteeseen.

Meidän näköistä elämää

Mansen mimmiliiga

Rakkautta ja likasukkia
Pyykkiä ja pusuja
Karoliinan kujeet

Sekametelisoppakauha
Olipa kerran elämässäni
Rimakauhua ja arkirakkautta(kin)
Arjen karkkipurkki
Uusi alku(keitto) viidelle

Karoliina Pentikäinen. Olet blogivuosina kasvanut sen verran tunnetuksi, että blogi voisi hyvin kantaa nimeäsi.

Kolmen kimppa (kaksinainen merkitys 😉)

Kiitolliset ihmiset ovat kaikkein onnellisempia!

Haastavaa, kun tuntuu ettei nimeksi sovi esimerkiksi ”mutsi ja likat” sillä nimestä tulee mieleen pelkästään perheblogi, mitä tää sun ei oo.. ”Kerrostalo elämää” ei sovi, sillä siitä taas tulee mieleen että blogissa keskitytään pelkästään sisustukseen, mikä ei sekään pidä paikkaansa. Viisistään ja asuinsijaintiin liittyvät ehdotukset ovat taas sellaisia asioita, jotka voivat muuttua joten ne ei oo suositeltavia.” Rakkautta ja likapyykkiä” ei kuvaa mun mielestä sun blogia ollenkaan 😅 Karoliina Pentikäinen on just hyvä, se on sama kun sun instagram ja sopivan simppeli mutta kaunis nimi sekin 🙂

Pentagon

Kädet täynnä 🙂 (kädet täynnä töitä, lapsia ja perhe-elämää, lisäksi viisi sormea on täysi käsi)

Mainittu jo aiemmin, mutta äänestän ehdotusta Viidestään. Pidä yksinkertaisena. Kuten joku jo sanoikin, liian runolliset ei iske.

Karosellissä😊

Konkkaronkka
Ajatuksia by Karoliina
Karoliinan ajatuksia
Viiden tähden illallinen (julkaiset postauksen aika usein illalla)
Kolmistaan on edelleen myös ihan hyvä nimi.

On se niinkin 😘

Kolme + 2
Rakkaudesta viiteen
Vain me viidestään
Rakkautta ja elämänmakua
Karkkia ja likasukkia
Karkki kertaa viis
Viidet villasukat (tai viiden villasukka)

Tv:ssä näkyi joskus sarja Viiden juttu (Party of five). Mielestäni Viiden juttu toimisi mainiosti myös tän blogin nimenä.

Kiittäen, Karoliina
Rakkaudella, Karoliina
Katastrofeja ja kauneutta
Karoliinan kahleet ja kujeet
Kauneutta ja kujeita a’la Karoliina
Ilon pilke by Karoliina

Monta ihanaa syytä, Monen asian summa, Myötätuulessa, Minne elämä vie..❤️

Kun kolmesta tuli viisi

Viiden tähden illallinen

Karkkipäivä

Sillä viis.

Täyttä elämää ❤️

Myötä- ja vastamäkeä

Manselaista meininkiä
Pala kakkua
Tapahtui elämä
Hallittu kaaos
Sydämmellä karoliina
Onnea ja epäonnea
Kaikkea siltä väliltä
Sitä ja vähän sun tätä
Peruspilareita

Me Penttiset

Mitäs me Pentit
Neljä naista ja A
Viiden kimppa
Me viis

Viiden aika.

Sil viisii.

Viiden juttu

KaronKaa

Karon combo

Arkitarzan,arkikeiju,Karoliinan kanssa, Täällä meidän katon alla, Herrasmiehen vaimo, Rouva Ratinasta, Hyrynsalmelta maailmalle, leijonakuningatar, Äidinrakkautta ja aikapommeja

Enemmän kuin kolmistaan

* Elämäni aakkoset

Olisi kiva jos blogin nimessä olisi jokin pieni viittaus kaksosiin, olematta kuitenkaan liian ilmiselvä kun lapsia on kuitenkin yhteensä kolme 🙂 siksi ajattelin että blogin uudeksi nimeksi sopisi ”YHDESSÄ” sen merkitys on jotenkin todella kaunis ja sen voi liittää moneen eri tilanteeseen ja merkitykseen. Lisäksi se olisi hieman saman tyylinen blogin nykyisen nimenkin kanssa.

Täyskäsi
Täysiä käsiä
Mansehontakset
Lystiä ja pippuria
Hotti potti tuhtipuhti pohtii

Karoliinan konkkaronkka 🙂

Himakauhua ja rakkautta

Karoliinan matkassa

Kello viiden tee

Kolmistaan on ihan hyvä nimi, onhan lapsia jatkossa kolme.

Pyynikintähti (tähteen piirretään yleensä 5 sakaraa)

Viisistään
Viisikolmio

KARONKKA! 🙂

Ripaus tähtipölyä
Perhettä ja blingiä
Double duty

Kirjailija ja kolme kaunista tytärtä
Perheestä
Mansemutsi
Kiiltokuvia ja karkkipäiviä

Taru Tampereen rouvasta
Pyynikintornin ajattelija
Arjentappoase
Täällä pyykkivuorten alla
Viisi muskettisoturia
Kotiopettajattaren romaani
Karoliinan satupuu
Pieni talo pyynikillä

The best days of my life

Viisissä

(Karoliinan) Perhekuplassa

Karoliinan kotipesästä

Karoliinan kotipesästä kajahtaa

Safka rannalla

Maailman kauneimmat kasvot

Viis / viis

KoKiMa (kotimaisen kirjallisuuden maisteri)

Sun kotipaikkakunnan (en tiiä sitä) Karoliina

Honey and Honesty (eli makeeta elämää ja rehellisyyttä)

Kolmistaan. Edelleen 😊 Se sopii kuvastamaan teidän tyttötrioa

Karon trio, Trion äiti, Viidestään, Viisikon uudet seikkailut, Viiden juttu, Viisikon elämää/arkea, Uusperheen uudet kuviot, Täyttä elämää, Onnea ja arkea, Poutapilviä ja lihapullia…

Elämä on lahja tai Elämä lahja

Karoliinan kujeet
Karoliinan karuselli
Karoliinan karnevaalit
Heitä femma!
Arjen karuselli
Tanssii viiden kanssa

Me Viisi by Karoliina Pentikäinen
Viisistään by Karoliina Pentikäinen
Karoliina P.

Karon murut

Kolmelle
Äiti kolmelle
Rakkaudella kolmelle
Rakkaudesta kolmeen

Mansea ja mammanaa (mainetta ja mammonaa)

High Five!

Vaikka toisaalta ajattelen, että sun blogin nimen pitäisi olla suomalainen ja pohjata jotenkin johonkin kirjallisuuteen!

Mä oon vuosia käynyt lukemassa sun blogia ja ajattelen aina lukevan Karoliinan blogia. Se olis hyvä nimi, Karoliina. Kestäisi aikaa.

Jos haluat blogin nimen liittyvän perheeseen, Mimmiliiga olis kiva nimi.

High-five tai suomeksi Yläfemma

Täyttä elämää

Monestaan
Metelin keskeltä
Monikon keskeltä
Monikko

Karonkka

Femmat

Karkkia ja Penaulteja

Familyt(h)ree

Riisinhallintajoukot

Pilttiketju

Pesutorniprinsessat

Kolmen koplan kaitsija(t)

Queentetti (niin kuin kvintetti, muttei kuitenkaan :D)

Pentikäisen poppoo

5 times better

Viiden tähden elämä

Pyykkivuorten yli

Siskokullat

Karkkipäivä

Viiden tähden arki
Viis veisaa

ViisKauttaViis 5/5 tms.
Viiden suora
Viis tähteä
Karoliinan blogi
Kirjoituksia kaaoksen keskeltä

KaroLife 

Karoliina ja KaunisElämä 

My happy place ❤️

Karoliina Pentikäinen
Pyynikin Karoliina
Karoliinan konkkaronkka

Karoselli 😁 On kyllä tosi vaikeaa keksiä uutta nimeä 🤔 Mites KarPe Diem 😂 Joo musta ei tulis ikinä blogin pitäjää..

Viiden suora

Vaahtokarkkeja ja Valkoisia valheita

Luulin olevani innovatiivinen ja olisin ehdottanut Partu of Fiveä sen takavuosien huippusarjan mukaan, mutta näemmä muutama muu ehti ensin 🙄😅 Ehdotan sitä kuitenkin 😇

Tiineysterroristi

Viide5tään- suloisen herkkää tarinaa perhearjesta ja sen ulkopuolelta ❤️

Sylin täydeltä

Karkki ja kepposet

Hattara ja haisuleita

Onnenpyörä, Aikar(u)mba, Karoliinan klaani
Ilon dynastia, Karoliinan koukerot, Joviaalia Kaaosteoriaa, Mama Maestro,
Karoliinan arkiloki, Mama Mañana, Karoliinan muistio, Mamarkeologiaa, Arki a la carte, Löytöretkellä, Sananjalkoja ja oravanmarjoja, Vuoristorata-ajelulla, Karoliinan karuselli, kuulemiin!

Love my life / Me & my family / Meidän perhe / Minä=Me / Me 5

Karoliinan pesue

kolmesta viideksi – uudet tuulet

Viiden juttu

”Kvintetti”
”Mama ja muut”
” Viisikossa kuhisee”

Meidän elämää

Perhekuvioita

Kello viiden tee

Penan pesue

Kolmen kaa

KarPe Diem 🙂

”Nettiin kirjoitettu ajatus”

Taru Viisikon Rouvasta

Pyynikin viemää

Viisikon tarinat

Pyynikinharjun huminaa/Humiseva Pyynikinharju

Pieni talo Pyynikillä 🙂

5 stars 

Lyhyesti ja ytimekkäästi ihan vain : Me 😄

Viiden tähden Pentikäiset
Karoliinan vitonen
Viiden villasukka

Yhtäsuuri kuin viisi

Karonkka

Karkki ja kepposet 🙂

Mä en käyttäisi mitään perheenjäsenten lukumäärään viittaavaa koska elämässä mikään ei ole taattua ja se voi muuttua.

Karoliinan ruuhkavuodet tai Karoliinan onnenvuodet (vrt Ollin oppivuodet)

Viisikko jyrää

”Viisistään” tai ”Viidestään” olisi hyvä jatkumo tälle blogisaagalle ja jos tulee vielä lisää perheeseen porukkaa, voi nimeä muuttaa taas tilanteeseen sopivaksi. 🙂 Tämä voisi olla ikäänkuin aikajana sinun elämästäsi ”aluksi meitä oli kolme eri kokoonpanoilla 9 vuotta, sitten viisi x vuotta ja nyt vuonna xxxx meitä on kahdeksan…”. (Oletan siis, että saatte vielä kolmoset. :D)

Viisikko/viidestään

Karoliinan aarteet

Viiden viemää

Karoliinan katras

Pikku naisia ja muita kujeita

Mäkin pitäisin tuon ”numeron” nimessä vielä mukana. Jotain uutta, mutta jotain tuttuakin. Tässä siis ehdotukseni: Viittä vaille (tämänkin voi tulkita monella eri tapaa. On tää suomen kieli hieno!) Tsemppiä nimen valintaan!

Akka-viisikko  (akka siis hellittelynimenä, kutsun itseäni monesti akaksi.Toki olen jo 54 v)

Viiden tiimi

Yhdessä
Yhdessä & Yksin
Viisi / Viisi

N4M1

Lokoisa

Omaa nimeä kantava blogi.
Likat ja mutsi.

Bon à Pentit = Hyvä Pentit. Väännös ranskan Bon appetitista, kun ruuastakin tykkäätte 😉 Tai sitten ihan perus Karoliina Pentikäinen tai joku Karoliina & co.

Me5

Viisistään

Viiden uutiset

Viisi/viisi tai viis/viis

Me viisi , Vitos tiimi 

Soppa ja sekottaja

Viidestään on niin looginen muutos nimelle 😄

Gimme five! 😉

Viiden sakki

Vi Fem!
Me viisi!
Viisikulmio

Niin tätä…

2+3=<3
Täyskäsi
Fistful (nyrkillinen eli 5 hlöä ja toiveikas samassa paketissa :D) of happines

High five tuli heti mieleen ekana ❤️ tai sitten suomenkielileikkinä ehdotan Viis siitä! Muita ehdotuksia olis Meidän jengi, Viisistään tai sitten Voimaa… Tsemppiä uuden alun kanssa.

Karoliina Pentikäinen

Viiden elämää

Meviisi

Näin meillä

Karoliinan kombo

Viisistään by Karoliina Pentikäinen olis täydellinen. Toisaalta ennaltaarvattava ja vaatimaton, mutta kuitenkin erittäin kuvaava ja vanhan blogin tyyliä mukaileva.

-K Club 5 (S Club 7, jonnet ei muista 😀 myös F Club 5 koska f niinkuin five mutta viittaa myös F:n)
-Kello löi jo viisi
-Viisi niinkuin perhe
-Karoliina Pentikäinen -ja risat, Karoliina ja risat, K ja risat
-Viisi on kolmea täydellisempi
-Me viisi

Me viisi

5h + koti
Kolmikko tai edelleen Kolmistaan (onhan sulla sitten 3 lasta)
Kuudestaan (teitä on 5 ja koti)

Mansen mutsi

FIVE’S FUN!

Rakkaudesta elämään

Sinko siesta/ Cinko siesta/ Viiden juhlat

Viisistään 😀

Meidän kesken tai Näin meidän kesken

Viittä vaille tai Viittä vaille perhe
Kuvastaa mielestäni sitä lapsiperheen arkea, kun kello tuntuu aina ehtivän siihen viittä vaille jotain ja tasalta pitäisi jo olla jossain, mutta elämä ehtii väliin 😊

meistä viis

Kaks + kolme

High five ⭐️👏

Karkkia kanssa

Family affairs

Viiskulma

6/5

Rakkautta ja likasukkia (tuon esittelytekstisi inspiroimana). Sitähän elämä uusperheessä on 😊 Paljon rakkautta ja paljon myös likasukkia (niin pyykin muodossa kuin vertauskuvallisestikin).

Minusta nimi ”Monikossa” jatkaisi Kolmistaan-linjaa. Monikkoperhe, puhut teistä monikossa, elät yksilönä monikossa.

Monikossa 💓

rakkaudella elämään ja lapsiin, juuret minusta, peikkojen kolo

Karoliina Pentikäinen

Me viisi 😀

Sellaista elämä on

Harmi, ettei kolmistaan ole tuntunut hyvältä, itsellä juuri nimi ajoi minut luoksesi vuosia sitten. Ehdotuskset: 3+2 / 3plus2 / kolmenmutsi/ me ja tytöt, kolme mukulaa, me3, kaupunkimutsi, Koska se kolmistaan on sun juttu ja kaksoset taas ihan oma ihana lisäys. Narratiivisuus pysyisi, jos kolmistaan tai joku luku pysyisi mukana kuten muidenkin ehdotuksissa. Suosittelen myös lyhyttä nimeä, koska kaikki pitkät ja runolliset kärsii inflaation, juuri kolmistaan, lähiömutsi, mamigogo jne ovat olleet helposti lähestyttäviä simppeliytensä vuoksi eikä runollinen nimi sido kirjoituspohjaa vain yhden teeman ympärille.

Viidestään

5 siitä

Siitä viis! Tai joku variaatio, jossa käytetään tätä suomalaista sanontaa.

Club for five

Viisistään, viispesue, karhuemo+pesue, pyynikin pesue

Karoliina Pentikäinen
Pentikäinen
Pentikäisen

Kvintetti soikoon!

Kaksi syliä

Viideksi

Kaksoset (twins) + kvintetti (viisi muusikkoa) = twintetti 🤣 tosi vaikeaa kyllä keksiä kuvaavaa ja nokkelaa nimeä!

”Perhe on Paras”  TV-sarjan innostama nimiehdotus !

Onnellisesti viisi.
Yksu viidestä.
Hartaasti viisi.
Tuplaonnea kolmelle.

Top 5

High Five
Viiden tähden (= viiden vuoksi)
Muista viis / Viis muista
Viiden juttu
Otava (siinäkin on 5 tähteä)
3+2
Vain elämää

Juttua Viiden

Viiden viemää

Karoliinan kuplassa.. 😁 ompa kyllä vaikeaa keksiä hyvää nimeä!

Elämää viiden

Monikossa perhe, monikkoperhe kun olette

Uusi alku 😁

Mä ajattelen että viisistään olisi hyvä. Tai viikki, kuten täällä keskisuomessa sanotaan kun tarkoitetaan viittä.

Five in the Box

Karoselli tai Konkkaronkka

Viiden tähden elämää

Pyynikin prinsessat

Viisikon Uudet Seikkailut!

Mä taas ajattelin, että Viiden huttu. 😄

Voisko olla tyyliltään kuten ”Party of five” (tuohan on jo käytössä: Viiden juttu) mutta samaan tyyliin. Ne neljä ja mä, Viiden _jotain_, tms 💕

Viisikon seikkailut 🖤

”Siitä viis” tai ”… ja siitä viis”

Viiden juttu (se ysäri tv-sarja oli ihana. 😊)

Viisikko

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X