Voiko parilla kaapilla välttää muuttohommat isompaan kotiin?
// Kaupallinen yhteistyö: Inaria //
‘
Kuten olen monta kertaa kirjoittanut (viimeksi taisi olla tämän viikon alussa), mä saan suunnattomat kiksit siitä, että asioilla on kodissa omat paikkansa. Mä en ole mikään pikkutarkka, pumpulipuikolla lattialistoja pesevä siivoushirmu, mutta mua ahdistaa, jos asioille ei ole edes teoriassa oikeita paikkoja, vaan kamppeet seilaa epäkäytännöllisissä hyllyissä ja kaappien perukoilla. Tai mikä pahempaa: röykkiöissä, kasoissa ja lattialla.
Olen huomannut aikoja sitten sen, että – juuri kun en tosiaan ole mikään himosiivoaja – koti meni täyteen kaaokseen, jos säilytysratkaisut ja tavaran määrä ei ole oikeassa suhteessa. Siksi mä yritän karsia jatkuvasti meidän kodin tavara- ja vaatemäärää. Ja järjestää kamat oikeanlaisiin kaappeihin niin, että ne on helppo ottaa ja laittaa takaisin.
Koska päätimme jäädä meidän nykyisen asuntoon toistaiseksi, vauvojen syntymänkin jälkeen, oli tietysti selvää, ettei koti toimisi aivan sellaisenaan. Tiedettiin, että tarvitaan vauvoja varten lisää säilytystilaa ja ennen kaikkea sellaista toimivuutta, että arki kolmen lapsen ja pienehkön kerrostalokodin kanssa tulee sujumaan.
Mä olen ollut uskollinen Inaria-nainen jo vuodesta 2012, eli olen omistanut näin nopeasti laskettuna jo viisi erilaista Inaria-kokonaisuutta. Siksipä, kun mieli kääntyi taas kodin säilytyksen parantamiseen, oli selvä, että ratkaisua lähdettäisiin hakemaan Inarian suunnasta.
Inariahan on kotimainen, liukuovistaan tunnettu säilytysratkaisu- ja kaappivalmistaja. Jokainen kaappi, ovi tai hylly, joka Inariasta tilataan, valmistetaan siis mittatilauksella, vasta tilauksen jälkeen, juuri tilaajan toiveiden mukaan. Muistatte ehkä, millaisen muutoksen F:n huone sai taannoin, kun mun toiveet kaapin sisälle rakennattavasta työpöydästä ja säilytyslaatikkosängystä räätälöitiin F:n haasteellisen kokoiseen huoneeseen. Todella onnistuneesti, sen käytäntö on myös osoittanut.
Noh. Nyt, kaksosten tulon vuoksi, meidän toiveet kodin säilytyksen kohentamiselle olivat seuraavat:
- Lisää säilytystilaa eteis”aulaan”, joka on ollut meillä käytännössä aika turhaa tilaa.
- Säilytystilaa vauvojen turvakaukaloille, vaunukopille ja muille tarvikkeille, koska meillä ei ole vaunuvarastoa erikseen, jonne rattaat voisi kätevästi jättää.
- Jonkinlainen piilopaikka kuivausrummulle.
- Mahdollinen hoitopöytä kaapin sisään vähän samalla tavalla, kun F:n huoneessa on työpöytä.
- Lisää vetolaatikkoja tai -koreja jo olemassa olevaan kaappiin meidän makuuhuoneeseen, jotta saisimme pienet vaatteet hyvin säilytykseen.
- Liukuovi makuuhuoneen ja eteisaulan väliin. Tästä on puhuttu jo kauan, mutta nyt vihdoin elämäntilanne pakottaa rajaamaan huoneen muusta asunnosta. Täytyy olla paikka, jossa vauvat/väsyneet vanhemmat saavat nukkua ihan rauhassa.
Näiden toiveiden pohjalta Tampereen Inaria Studion Jaana, meille jo tuttu nainen F:n huoneen muutoksen tiimoilta, tuli meille kotikäynnille kesällä. Juteltiin, mitkä toiveet voisi ikään kuin yhdistää ja millaiset Inaria-ratkaisut olisi meille sopivia. Samalla Jaana otti jo mitat kotoa (ihanaa, koska en itse luottaisi KOSKAAN itseni ottamiin mittoihin), jotta suunnittelun voisi aloitta realistisista lähtökohdista.
Tämän jälkeen Jaana piirsi ehdotukset, lähetti ne meille sähköpostilla, jonka jälkeen kävimme vielä Inaria Studiolla katsomassa materiaaleja livenä. Itse asiassa kotoa ei tarvitsisi käsittääkseni poistua suunnitteluvaiheessa ollenkaan, koska Jaanalla oli ainakin meillä mukana aika hyvä materiaaliopas ja esimerkki”palikoita”, mutta totta kai kaikki kaappien erikoisjärjestelyt ja mekanismit näkee parhaiten livenä. Kun suunnitelmat oli saatu pakettiin, lähti tieto tilauksestamme tehtaalle, ja nyt odotamme – kuumeisesti ja malttamattomina – että kaapit, vetokorit ja ovi saadaan paikalleen.
Viimeksi itse asennushan meni käsittämättömän helposti. Avasimme asentajalle ovet aamulla töihin lähtiessä, ja kun tulimme kotiin, oli kaikki valmista ja joka ikinen roska ja jälki siivottu.
Tampereen Inaria Studiolla on tällä hetkellä, vielä elokuun ajan, menossa tarjous, jossa mittauskäynnin, suunnittelun ja asennuksen saa ilmaiseksi. Joten jos olet harkinnut Inariaa, nyt olisi hyvä sauma saada kotia järjestyksen. Jaanan ja Tampereen Studion yhteystiedot löydät täältä.
Mutta tällaisten kuvien ja suunnitelmien saattelemana odottamaan meidän kodin tilaihmeitä!
-Karoliina-
Jaa oma kokemuksesi