*postauksessa saatuja tuotteita. Bloggaaja ei saa linkeistä tai niiden kautta tehdyistä ostoista rahaa tai etuuksia. Ei sis. affilinkkejä.
Mä aloitin pari viikkoa sitten tämän postaussarjan, jossa esittelen meidän kodin pieniä tilaratkaisuja ja -huoneita. Ekana postasin meidän vessa-kylppäristä ja viime viikolla meidän eteisaulan Inaria-säilytysratkaisusta, joka on oikeasti yksi tärkeimmistä elementeistä sen osalta, että voidaan mahduttaa tulevien lasten kamppeet tämän kodin neliöihin.
Tänään en ajatellut esitellä mitään huonetta, vaan yhden tuotetyypin, jonka avulla pienessä kodissa saa säästettyä tilaa. Ja hei kiitos tästä myös teille, koska tuo ammevinkki tuli todella monelta seuraajalta, kun mietiskelin tuota kylppärin toimivuutta vauva-arjessa ja pesuissa.
Mä rakastuin nettiä selaillessa jo kesällä – varmasti monen muun tavoin – Aykasan taitettaviin koreihin. Silloin korit kuitenkin jäivät ostamatta, mutta pari viikkoa sitten sain itseäni niskasta kiinni ja niinpä ensimmäiset korit rantautuivat meille kotiin. Ihastuin koreihin kuitenkin niin paljon, että parin päivän päästä tilasin niitä lisää.
Aykasaahan myy todella moni paikka, mutta mä ostin meidän korit Li`l Decor -nimisestä nettikaupasta, koska siellä valikoima oli tosi selkeästi esillä ja jäljellä myös niitä korivärejä, joita meille halusin. Syy, miksi me tarvittiin korit, oli ensisijaisesti pyykkihuolto. Me taitellaan vaatteet aina narulta/kuivausrummusta tultua jokaiselle perheenjäsenelle omiin pinoihinsa niin, että pinon sisällä vaatteet on jaettu vielä omiin kategoriapinoihinsa. Sillä tavalla ne on helppo (tai siis olisi, KUULEEKO LAPSEN JA MIEHENI?!) siirtää sitten vaan suoraan kaappiin. Tähän asti olen vienyt vaatepinot sellaisenaan jokaiselle perheenjäsenelle vaikkapa sängyn päälle, mutta siitähän pinot kaatuvat ja myttääntyvät, jos niitä ei siirrä suoraan kaappiin. Tai siis KUN ei siirrä.
Mietin, että vaatteita olisi helpompi siirtää ja säilöä ennen kaappiin menoa, kun ne voisi viikata suoraan koreihin. Mutta tähän asti koriviikkausta on estänyt se, että olen tuskaillut korien säilömistä. Aykasa kuitenkin ratkaisi tämän ongelman: Kun korit eivät ole käytössä, voi ne joko pinota päällekkäin auki olevina. Tai sitten taitella siististi kaappiin. (Toisaalta korit ovat minusta nyt niin kauniit, ettei niiden esilläolo edes haittaa). Ostettiin Torista viime viikolla kympillä tuollainen Ikean säilytyspenkki ja pidän itse asiasta siitä näystä, että penkillä on kauniinväriset korit rivissä. Taas niitä toimivia säilytysjuttuja, jotka ovat minusta samalla myös kauniita.
Toinen taitettava löytö on Stokken taitettava amme*, jonka sain Vaunuaitasta viikonloppuna. Mua jo alkoi ahdistaa, minne pienten amme säilötään, mutta nyt Stokken ominaisuuksien takia amme mahtuu taitettuna vessan nurkkaan. Mukana tuli myös Stokken uutuustuote, niin ikään taitettava ammeteline*! Eli ammetta ei ole pakko roudata millekään pöytätasolla, tai kyykkiä maassa, vaan ammeen saa kiinni telineeseen niin, että koko kokonaisuuden voi sekä avata, että taittaa kerralla. Amme siis koko ajan kiinni telineessä,jos niin haluaa.(Tosin isosiko halusi kuivaharjoitella ammessa, niin päätettiin, että teline tässä tapauksessa voisi olla jo vähän vaarallinen kolmasluokkalaiselle) Voisin kuvitella, että teline säästää tositoimissa kylvettäjien selkää aika hyvin. Sanoisin, että aikamoinen pienen tilan ammeinnovaatio siis!
Pinterestistä ja instasta löytyy kymmeniä ja taas kymmeniä innovaatioita muuten noille Aykasoille. Itsekin vähän hurahdin niihin ja ostin niitä myös minikoossa vauvojen tavaroille (näette myöhemmin). Mutta siis ne toimivat niin kenkätelineinä kuin yöpöytinäkin. Jotenkin olen ihan täpinöissäni tällaisesta!
Mitä muita taitettavia ja pinottavia säilytysratkaisuja suosittelette?
-Karoliina-
Kommentit (2)
En ole ikinä nähnyt. Huippua! Niin sitä blogista oppii. Opin yhdestä blogista, että lähtöselvityksen tehtyä kuvakaappaa se, on helppo vilauttaa porteilla lähtömaassa. Matkalla mies oli ihmeissään, mistä sä tiesit? No, niistä parjatuista blogeista, joita mä aina luen. 😭😭😭😭
Ihana, jos voi jeesata 💞