kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 29.09.2019

Vartalon muutokset raskauden aikana

Teksti
Karoliina Pentikäinen
16 kommenttia

Ensin ajattelin, että tällainen postaus olisi minusta liian henkilökohtainen. Kertoa nyt, millaisia myllerryksiä vartalossani on raskauden aikana tapahtunut. Sitten ajattelin, että mitä sitten. Raskaus on aika ihmeellinen juttu ja ainakin tämä oma kokemukseni nyt hyvin erilainen kuin ensimmäinen raskaus, joten on kiva miettiä, miten asiat ovat vuosien kuluessa ja yksös-kaksostasolla muuttuneet.

Mun vartalon myllerrykset ovat olleet tällaisia

 

IHON KUNTO

Ekassa raskaudessa ja sen jälkeen kärsin aknesta. Nyt iho on ollut todella hyvä. Ja eihän mulla normitilanteessakaan ole juuri näppyjä, mutta raskausaika on ollut erityisen hyvä. Toivotaan, että sama meno jatkuu synnytyksen jälkeen. Mä en ole huomannut mitään maksaläiskiä, ja pisamainen olen muutenkin ollut aina. Inhottava on kuitenkin ollut se, että mun mielestä mun kainaloiden iho on tummentunut raskauden aikana.

 

LUOMET

Mä aloin eilen illalla laskea mun uusia luomia, mutta lopetin laskut 40 kohdalla. Ja nämä kaikki siis vasta mun kaulan, rinnan ja vatsan alueella. Selästä puhumattakaan. Mulla on aina ollut luomia, mutta ei koskaan tällä tavalla. Niiden määrä on suorastaan räjähtänyt. Lääkäri kutsui niitä rasvaluomiksi (ja kai siksi tulevat juuri vaikkapa rintojen alueelle). Mua ne ällöttää, koska iho tuntuu niin röpelöiselle.

 

PAINO

Mulle on tullut raskauden aikana laskentatavasta riippuen 20-25 kiloa. Ja varmasti tulee vielä enemmän, koska kyllähän vauvat elävät nyt nopean kasvun vaihetta ja toisaalta monille tulee lopussa turvotusta paljon. Vaikka lukemat vaa`alla ovat aika hurjia, ja todellakaan en osaa ottaa tätä aina rennosti (koska mietin, miten ihmeessä saan tällaisen massan kehostani myöhemmin pois), olen tavallaan tottunut pehmeämpään itseeni. Kun näen itsestäni kuvia itsestäni normitilassa, ihmettelen, kuinka hirmuisen laiha olen ollut. Silloin näin itseni vain minuna. Niin kuin tietysti olinkin! Saa nähdä, mistä olomuodosta tulee jatkossa itselle se oma.

 

KUPPIKOKO

Mun kuppikoko on ollut F:n imetyksen jälkeen aina sellaiset 70A tai 70(65)B. Nyt koko on 75D/E. Ja Lindexin malleissa sekin himppusen pieni. Kauhulla odotan, miten käy, jos imetys alkaa sujumaan. Ostin jo nyt Henkan isoimmat imetystopit, jotka ovat ihan sopivat, mutta toki toivon, että ne riittävät jatkossakin. F:ää odottaessa ja imettäessä koko ei tainnut muuttua kuin yhden kupin verran. F ihmettelikin tässä yksi ilta miten ”sun tissit on nykyisin tollaiset laskevat mäet”. Kiva!

 

RASKAUSARVET

Nyt oikein pelottaa sanoa näin (koska #kohtaloniva), mutta mulle ei ole tullut raskausarpia, niin kuin ei tullut esikoisen odotuksessakaan. Se ihmetyttää suuresti, koska välillä (usein) on sellainen olo, miten ihmeessä vatsanahka voi pysyä mukana, kun kaksi vilkasjalkaa temuaa ja venyttelee sitä. Ovathan he molemmat jo yli kaksikiloisia. Tosin. Aikaa vielä on. Moni sanoo, että arvet tulee aivan hetki ennen synnytystä. Olisi kyllä ihana säästyä niiltä, mutta sille ei voi muuta itse tehdä kun vatsanahkaa rasvailla.

 

JALAT JA SORMET

Samalla kun painoa on tullut, on myös sormet turvonneet ja jalat ”kasvaneet”. Vihki-kihlasormusyhdistelmästä jouduin luopumaan jo toukokuussa, ja omat kengät eivät ole menneet pääsääntöisesti jalkaan enää heinäkuun jälkeen. Toivon ihan kauheasti, että ainakin nämä osaset kropassani palautuvat joku päivä. Rakastamalla rakastan mun sormuksia ja olisi kauheaa, jos en voisi käyttää niitä enää. Samoin olisi aika ankeaa heittää 15 paria tennareita ja 5 paria juhlakenkiä kiertoon.

 

HIUKSET

Minusta hiukset on kasvanut raskauden aikana todella hyvin. En tiedä, johtuuko hormoneista vai blondaamattomuudesta, mutta kasvu on ollut nopeaa. F:n synnytyksen jälkeen en kokenut naisille tyypillistä sulkasatoa, joten toivon, ettei nytkään käy niin. Ja jos käy, I always have Umppu in my life.

 

Sellaisia asioita kehossa. Ja kyllähän ne mieleenkin vaikutta välillä positiivisesti, välillä negatiivisesti. On hassua, miten paljon vartalosta muuttuu niin pienen ajan sisällä.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

Kommentit (16)

On se naisen vartalo vaan ihmeellinen. Paljon voimia ja onnea odotukseen!

Jalka ”leviää” kun hormonit löystyttävät kehon kiinnityskudoksia (jaloissa näitä osasia on hurjasti) ja lisäksi kertynyt paino vielä tehostaa tätä leviämistä. Suosittelen kävelemään paljon varvastossuilla. Niiden kanssa jalkaterä supistaa itseään joka askeleella ja avustaa liitoskohta palautumaan, kun niitä ympäröivät lihakset myös kiinteytyvät.

Heh, täällä kanssa yksi jonka kengänkoko on kasvanut numerolla sitten ensimmäisen raskauden! Esikoinen on nyt 1,5v ja ainakin vielä ne jalat ovat kokoa isommat kun aikasemmin, enkä usko että ne enää siitä varmaan pienenevätkään. 😀 Tällä hetkellä odotan toista lastamme, joten toivoisin ettei ne jalat nyt ainakaan enää lisää kasvaisi…

Myös tuo luomijuttu on sama, sekä mulla on kädessä ja nenässä melkein tuossa kulmakarvojen kohdalla sellainen punanainen pilkku joka aina raskausaikana tummenee… kävin joskus niistä lääkärissäkin ja ne saisi kyllä laserilla pois, ei ole vaan tullut käytyä sitten poistattamassakaan kun ei ne niin elämääni häiritse.

Raskausarpia mulle ei tullut ekasta raskaudesta ollenkaan (paitsi no ehkä alaselkään saattoi tulla, tai sitten ne on tullut vasta nyt..) ja silloin rasvailinkin ahkerasti Bio Oililla. Ei mulla nytkään ole ainakaan vielä tullut vaikken ole rasvaillutkaann, mutta toki tässä on vielä vajaa 3kk aikaa niiden ilmestyä.

Mulla on kolmen raskauden aikana kasvanut jalan koko 40. N. vuosi synnytyksestä palautunu takas 39. Toivottavasti sullaki palautuu. 🙂 Tsempit viimesiin viikkoihin/päiviin!

Mulla palautui välittömästi synnytyksen jälkeen jalan koko ja kahvin himo ennalleen. Uskomatonta, miten pahanmakuinen kahvi alkoi himottaa ihan heti, kun vauva oli maailmassa. 🙂

Niin kuin joku jo sanoi, raskausarpia ei voi itse mitenkään ihoa rasvaamalla tms ehkäistä, niitä tulee, jos on tullakseen. Jospa säästyisit nytkin ilman, kun viimeksikään ei tullut 🙂

Minulla taas karvankasvu lähti ihan omille teilleen raskausaikana :O Karvat tummeni ja kasvavat nopeammin kuin ennen. Lapsi nyt 3v eikä ole palautunut ennalleen. Tylsää!

Mulla raskausarvet tuli rv 36 eli 1,5vko ennen kuin synnytin esikoisen. Ihan hanurista kun toivoin selviäväni ilman. Seuraavista lapsista vatsa oli valtavasti suurempi ja arvet lisääntyivätkin jo aiemmilla viikoilla. Jalan koko on kolmen raskauden jälkeen 1 kokoa suurempi joten kaikki kengät on menny uusiksi 5 vuoden aikana. Sekin on hanurista!

Taipumus saada raskausarpia riippuu ihmisen kudostyypistä. Toisilla se repeää helpommin kuin toisilla. Eikä raskaudellakaan ole oikeasti asian kanss välttämättä mitään tekemistä: toisille tulee jo murrosiässä vaikka rintojen kasvaessa ja onhan noita miehilläkin.
Herkästi raskausarpia saavat saavat kuulemma herkemmin repeämiä myös synnytyksessä.

Liivilstoksille aikuisen naisen kannattaa jo lähteä ihan ”oikeaan” liivikauppaan. Marketti/halpaketjuliikkeen liivillä pärjää varmaan pienirintainen arjessa, mutta painavampi rinta kyllä hyötyy tukevasta liivistä. Suosittelen siis astumaan sisään johonkin oikein hanhaan ja perinteiseen alusvaatekauppaan ja antaa myyjän auttaa.

Kengän koko valitettavasti usein muuttuu pysyvästi, mutta ei se mitenkään takuuvarmaa ole. Kroppa palautuu pikku hiljaa ja muutostahan se aika tuo jatkuvasti niin kroppaan kuin mieleenkin ilman raskauksiakin. Hih, ei kai kainaloiden ruskea väri mitään haittaa?

Täällä rv 34 alkamaisillaan ja luomia on tullut jatkuvasti lisää. Pieniä röpelöisen tuntuisia kaulalla ja rintojen alueella. En muista tämmöistä aiemmissa raskauksissa joista toki on pian kymmenen vuotta aikaa 😀

Minulle tuli myös toisessa raskaudessa paljon lisää pieniä luomia rintojen alueelle, ja lähtivät vauvavuoden aikana pois.
Sen verran voi itse tehdä rasvauksen lisäksi raskausarpien ehkäisyssä että välttelee mahdollisuuksien mukaan lisättyä sokeria ruokavaliossa. Sokeri kun tunnetusti vähentää ihon kimmoisuutta.

Minulla iso ”ruskettui” todella paljon taipeista, pääasiassa kainaloista. Myös todella vahva ruskea viiva tuli vatsalle, mutta kaikki haaleni ajan kanssa pois 🙂 Rinnat suureni hirveästi raskauden aikana, mutta itseasiassa ei enää yhtään silloin, kun niihin alkoi muodostua maitoa. Minuakin alunperin hirvitti, että miten valtavaksi ne synnytyksen jälkeen vielä kasvavat, mutta niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Jotenkin perus turvotus väistyi maidon tieltä..

Minulla jalka ei kasvanut esikoista odottaessa mutta sen jälkeen joka raskaudessa on kasvanut. Ärsyttävää! Esikoista odottaessa kengän koko oli 39 ja nyt kuudennen lapsen jälkeen koko 41 tuntuu jo vähän naftilta. Raskausarvista en ole missään raskaudessa kärsinyt, vaikka vatsaani en ole rasvaillutkaan. Luulen, että on osittain perinnöllistä, sillä äidilläni eikä siskoillanikaan ole raskauksien aikana tullut raskausarpia.

Se on kuin toinen teini-ikä: keho venyy, vanuu ja hormonit tekee mitä tahtoo. Ja yhtään ei ole kartalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tsemppiä!

Vau enpä oo koskaa kuullu et raskauden aikana voi tulla lisää luomia, tosi mielenkiintoista! Lähteekö ne enää pois? Voiko luomet ylipäätänsä 🤔

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X