Terveisiä TAYSistä. Meidän pienet tytöt syntyivät siis maanantaina aamupäivällä suunnitellulla sektiolla. Takana oli pari yötä jo sairaalassa, vaikka onneksi edellisen yön sainkin käväistä vielä kotosalla. Kirjoittelen varmasti myöhemmin päivistä ennen synnytystä. Ja toki itse h-hetkestä ainakin jollakin tasolla. Aikaisemmin synnytyskertomukset tuntuivat vieraalle konseptille , mutta nyt jo ajattelen, että olisihan se kiva toisaalta kirjoittaa myös itselleen muistiin, miten tytöt saapuivat maailmaan.
Nyt ei ehkä vielä voi sanoa, että opetellaan uutta arkea, koska arki on kuitenkin aika kaukana tästä täyden palvelun sairaalassaolosta, jossa apua saa koko ajan, ruoka tuodaan tarjottimella ja lääkkeet oikeilla tuntiväleillä. Mutta tyttöihin ollaan päästy tutustumaan ihan täysillä, kun pienet murut eivät ole joutuneet ainakaan toistaiseksi minnekään tarkkailuun. Ollaan saatu siis olla perhehuoneessa koko tämä aika ja kuin tilauksesta elämää on helpottanut myös syysloma, jolloin F on ollut hyvissä käsissä, vaikka me muut olemmekin olleet Taysissä. Isosisko kävi katsomassa pieniä tiistaina ja viettää loppuviikon mummon ja papan kanssa.
Hassua, että olisi niin paljon kerrottavaa, että oikeasti en edes tiedä, mistä aloittaa. Täytyy vaan todeta, miten luonnolliselle tämä kahden vauvan kanssa oleminen tuntuu. Ehkä siinä 8 kuukauden aikana, vaikka kuinka kaksosuus tuntuikin välillä niin eriskummalliselle, sitä osasi jollakin tapaa valmistautua tähän tunteeseen. Siihen, miten oikealle tämä kokoonpano tuntuu ja kuinka järjettömän paljon vauvoja voi rakastaa aivan ensi hetkestä lähtien!
Täytyy pitää vaan kaikki varpaat ja sormet ristissä, että tytöt olisivat jatkossakin näin helppohoitoisia ja tyytyväisiä, kun ovat olleet ekat päivät ja yöt. Faktahan taitaa kuitenkin olla se, että vauvojen todelliset luonteet, rytmit ja vaikkapa isommat vatsavaivat paljastuvat vasta lähiviikkoina, jos sellaisia on tullakseen. Mutta toivotaan, että tämä enteilee myös hyvää jatkolle.
Hauskaa päivää sinne! Kellonajat ovat hyvin hallussa vielä, mutta viikonpäivistä olen jo sekaisin.
-Karoliina-
Kommentit (27)
Voi miten voikaan täällä ihminen liikuttua teidän onnestanne ❤ Toivon teidän perheenne elämään valtavasti rakkautta, onnea ja iloa ❤
Oih, ihanaa vauva-arkea sinne! <3 Tää on niin hassua, miten onnelliseksi sitä tuli ja ihan sydämessä läikähti kun luin teidän tyttöjen syntymästä, vaikka olet aivan ventovieras minulle 🙂 Toki olen blogiasi seurannut jo useamman vuoden. Mutta nauttikaa nyt vauvantuoksusta, mielenkiinnolla odottelen kuulumisia sitten vauva-arjesta 🙂
Sydämelliset onnittelut teidän perheelle! Ihana, että alku on ollut noin hyvä ja tasainen, toivottavasti tosiaan lupaa hyvää jatkolta. Minua on kiinnostanut, miten identtisten kaksosten vanhemmat erottavat vauvat toisistaan ihan pieninä, kun luonne-eroja ja pieniä ulkonäköeroja ei vielä ole? Pelkäätkö, että joskus menee sekaisin kumpi on kumpi, eikä sitä lopulta enää ole varma kumpi oli A, kumpi B? 🙂 ihanaa alkua teille!
Valtavasti onnea tyttöjen syntymän johdosta! Toivotaan, että kaikki sujuu jatkossakin hyvin ja uudenlainen arki lähtee sujumaan mukavasti jahka kotiudutte. Itse olen kahden koululaisen ja nyt pian 7-viikkoisen iltatähden äiti, ja olen kyllä nauttinut hetkisen työelämän vaihtumisesta hetkeksi seesteisempää vauva-arkeen. 🙂 Ihanaa vauvojen tuoksuista loppusyksyä perheellenne!
<3 Onnea, onnea <3
Olisi kiva lukea synnytyskertomus, se on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Luotetaan siihen, että hyvä alku tietää hyviä vauva-aikoja.
Onnea hurjasti! Olin juuri eilen monikkovalmenuksessa Tays:ssa ja mietin, oletkohan jo sairaalassa, kun oon sun blogia seurannut. Muista ne mummokalsarit, jotka ei paina haavaa! 😊
Sydämelliset onnittelut koko perheelle, niin äidille, isälle kuin isosiskolle! 💞
Onnea koko perheelle!
Ihanat pikkuiset, paljon onnea teille! <3
Onnea <3 <3
t.Kirsi
Toinen selvästi huolehtivaisempi , ryppyjä otsalla 🙂 ja onko toinen vähän tumma hiuksisempi? Kyllä heidät erottaa, ihania 🙂
Lämpimät onnittelut tytöistä! Aivan ihanaa, että kaikki on mennyt hyvin ja tytöt saapuivat turvallisesti maailmaan! Niin ihanaa, siellä on hyvä rauhallisesti tutustua vauvoihin. Ihana lukea myöhemmin lisää vauvakuulumisia!
Paljon Onnea koko perheellenne! <3
Paljon onnea koko perheelle!
Ihanaa, jos pääsemme seuraamaan pienten tyttöjen alkutaivalta täällä blogin puolella. Omat identtiset tyttöni ovat jo lähemmäs 12-vuotiaita, joten paljon on päässyt jo unohtumaankin vauvojen alkutaipaleesta. Tosin meillä otettiin vauhtia teho-osastolta ja keskoskaapeista. Mahtavaa, kun teillä vauvat on heti hyvävointisia.
Nauttikaa!
Onnea❤
Paljon onnea! Upea uutinen!
Ehdottomasti synnytyskertomus! Kiinnostaa erityisesti, miksi päädyttiin sektioon kovasti hehkuttelemasi alatiesynnytyksen sijaan? Miten imetys on lähtenyt sujumaan jne.?
Sydämelliset onnittelut teille kaikille! ❤️ Taisi jättää sydän lyönnin väliin, kun avasin postauksen. Toki jo täälläkin malttamattomana odotin uutisia, mutta silti. Hassua, miten voi tuntemattoman ihmisen asiat tehdä itsellekin näin onnellisen olon. Tietysti fläsäreinä tulee omien tuplien alku mieleen. Ja juurikin se järjetön rakkaus. Ihanaa uutta arkea! Olisi huippukivaa lukea synnytyskertomusta ja muutenkin paljon vauvajuttuja. Onnea vielä!
Saako kysyä miksi suunniteltu sektio tehtiin?
Itse olen synnytin esikoiseni, identtiset pojat 2kk sitten alakautta 💙💙
Paljon onnea koko perheelle ja ihanaa, vauvantuoksuista arkea! 🙂
Onnea<3 mullakin tuli onnenkyyneleet silmiin!
Onnea koko perheelle.
Onnea ja siunausta koko perheelle!
Onnea hurjasti :D! Itselläni 9- vuotiaat kaksostytöt ja he syntyivät myöskin leikkauksella. Halusivat maailmaan muutama päivä ennen suunniteltua sektiota, joten kiireisempi projekti tuli eteen. Kannattaa liittyä monikkoryhmiin, josta saa tukea monissa asioissa. Esimerkiksi siitä, jos kaksoset ovat liian paljon keskenään ja, jos se alkaa häiritä kaverisuhteita, kehittymistä yms. Meillä kun asia oli päinvastoin ja pohdin sitä laitanko samalle vai eri luokalle. Kaikkea mitä ei ole ikinä tarvinnut yhden lapsen kanssa pohtia voi ja varmasti tuleekin eteen. Tsemppiä ja ennen kaikkea onnea, kuulut nyt harvojen ja valittujen monikkoäitien joukkoon :)!
Ihanaa onnea <3
Lämpimät onnittelut ❤️
Valtavasti onnea koko perheelle ❤️