kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.11.2019

Vauvat somessa

Teksti
Karoliina Pentikäinen
15 kommenttia

Kun mä aloitin kirjoittaa omasta elämästäni 2010, en osannut edes ajatella uuden uutukaisen vauvani yksityisyyttä. En siksi, että some oli niin uusi asia vielä tuolloin. Enkä siksi, että en tiennyt, mihin pikkiriikkinen sivutienestini kolumnin ja blogin parissa vielä veisikään.

Silloin ja monta vuotta tuonkin jälkeen jaoin pienen esikoiseni kuvia. Koska olihan hän niin kauhean ihana, että miksipäs ei. Työ opettajana teki kuitenkin silloin jo sen, että ymmärsin aika hyvin lasten maailmaa. Esimerkiksi sen, että joku vanhempien paljastama juttu 4-vuotiaasta söpöliinistään saattoi koitua kiusaamisen aiheeksi vielä 10 vuotta tapahtumien jälkeenkin. Siksi en koskaan kertonut F:stä mitään arkaluontoista. Blogissa ei ole jaettu hänen mittojaan, pottailujaan tai muuta omaa.

Liki kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut. Samoin oma suhteeni someen, sekä julkisen ja yksityisyyden rajoihin. F on ollut jo 3 vuotta somessa ”kasvottomana” ja sama on päätetty tehdä vauvojen suhteen.

Paitsi että yhdet kuvat ajateltiin A:n kanssa jakaa, koska Noora otti tytöistä (ja muustakin perheestä) niin ihania kuvia. Tässä siis meidän kultamurut, joille muuten pitäisi keksiä jotkin bloginimet. Oikeat on jo käytössä, vaikka kastejuhlaan onkin vielä hetki aikaa.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (15)

Tiuhti ja Viuhti 💕

Ymmärrän ja kunnioitan sitä, että pidät lasten yksisyisyydestä kiinni ja pidät kasvot pois blogista. Itse tekisin samoin 🙂

Kun julkaiset kuvia lapsista, pystytkö vähän pelailemaan kuvakulmien kanssa ettei kasvoja näkyisi tai piilottamaan ne jollain hennolla tekstillä, piirretyllä sydämellä tmv (todella vaikea selittää, mutta mielestäni stricly style on onnistunut tässä hyvin, silloin kun vielä täysin piilotti lastensa kasvot blogista). Minäkään en ihan ymmärrä miksi pitää julkaista semmoinen kuva, missä pääasiassa on kasvot, joita ei sitten näy ja ne on piilotettu liikkuvilla ja värikkäillä kukilla, emoiji sydämellä tmv. Vauvakuvissa juuri se tunnelma ja herkkyys on aina parasta, mutta nuo edellä mainitut murentaa sen kokonaan pois ja päällimmäiseksi tunteeksi jää lastenpiirretty tmv.

Neppu ja Nilla

Ymmärrän tavallaan ratkaisun olla näyttämättä kasvoja, mutta toisaalta se on sääli koska vauvat on niiiiiiiin suloisia, esim. Valeäidin instastoryt on ihan mun lempisisältöä nykyään ihanan Kolmosen takia <3 Sitä vaan mietin, että eihän tässäkään postauksessa kasvot edes kunnolla näy niin että tyypit ois ns. tunnistettavissa. Eli en nää että tässäkään olisi sen yksityisyyden suojan osalta mitään vikaa. En ehkä ihan ymmärrä niitä ”sensuroituja” kuvia. Miksi pitää laittaa sitten ollenkaan sellaisia kuvia joista haluaa sen olennaisimman (kasvot) peittää jollain giffeillä tms..

Bloginimi ei myöskään ole ihan ongelmaton aihe. No, annat ja elsat on jo bloginiminä käytetty, mutta noin muutenkin. Tahtooko lapsi, jonka identiteettiin kuulu se kaunis, ihan oma nimi, tulla kaupungilla kymmenen tai viidentoista vuoden päästä tunnetuksi Viuhtina? Miltä tuntuu olla ”yleisön silmissä” aina vaan Kulta?
Toisaalta nyo kirjaimeta aasta ööhön tekevät tekstistä lopulta aika sekavaa. Äksät ja yyt pysyköön matemaattisissa yhtälöissä.

En itse julkaise lasteni kuvia netissä. Se on ollut itselleni aina ihan selvä linja. Julkaiskoon itse sitten takautuvasti täysi-ikäisinä kaikki söpöt vauvakuvansa niin halutessaan.
En kuitenkaan voi naivisti ajatella, etteikö pienellä tonkimisella verkosta löytyisi lapsistani paljon sellaista tietoa, jota en itse ole sinne harkitusti päästänyt. Sellaista elämä vaan on. Vaikka käytät esikoisesta blogissa vain etukirjainta, suurin osa lukijoista kuitenkin tietää hänen etu- ja sukunimensä. Se on sitten eri asia, ketä oikeasti jaksaa kiinnostaa googlailla lapsesta sen enempää tietoa.

Kukin rajaa tyylillään. En katso pahalla heitä, jotka kirjoittavat nimellä ja kuvalla sen enempää kuin heitäkään, jotka eivät sitä tee. Ehkä kiusallisemmaksi koen aina nämä postaukset, joissa erikseen kerrotaan, mitä kirjoittaja tietää, mutta ei kerro.

Suloiset vauvelit💗

Ihanat vauvat, heistä kasvaa kaunottaret! Ymmärrän täysin miten näytät vauvoja somessa. Hyvä linja!

Tietysti B ja C. Sitten olis jo A, B, C ja F. Siihen vielä D ja E väliin, kun suurperheestä haaveilet(te) <3

Kulta ja Muru 💝
Kauniit ja upeat tyttäret Teillä! 😊

Saisko pienille bloginimet vaikka nimien ekoista kirjaimista? Tai toisten nimien ekoista kirjaimista, jos mahdolliset toiset nimet on tiedossa?
Tiuhti ja Viuhti on muuten myös ihana idea 😀 <3

Olisi ihana kuulla nimet ja niiden tarinat, kun selkeästi teillä oli jo tiedossa ennen vauvojen syntymää, mitkä annatte nimiksi.

14.10 eli heidän syntymäpäivä oli Elsan nimipäivä joten Elsa ja Anna 😊

En kestä miten super suloisia he ovat! Te onnekkaat <3

Voi mitä ihanuuksia. Kovasti kiinnostaisi mitkä kivat nimet olette antaneet mutta ymmärtäähän sen ettet niitä halua nettiin 🙂 Paljon onnea vielä vauvoista. <3 

Kun keksit vauvoille kirjaimet, ne voisi laittaa tuohon esittelytekstiisi. Samoin sen, ketä ovat A ja F. Muistan miettineeni asiaa, kun ensimmäistä kertaa luin blogiasi (silloisesta tekstistä se ei heti avautunut, myöhemmistä kylläkin).

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X