9 vuotta on enemmän kuin neljännes minun elämästäni. Sen ajan olen ollut äiti. Sinä aikana olen tuntenut, millaista on rakastaa omaa lastaan. Mitä kaikista rakkauksista suurin, mutta myös huolista isoin, on.
9 vuoden aikana minun on ollut pakko taipua toisen tulisen jääräpään edessä. Ja mikä yllättävintä, olen löytänyt itsestäni sellaisen pitkäpinnaisen viilipityn, jota tuskin kukaan uskoi minusta löytyvän.( Niin ja siis toki välillä karjun naama punaisena ja sadattelen kirosanoja, ihan lapseni kuulleen. Lapselleni. Mutta ei nyt tartuta siihen sivujuonteeseen.)
9 vuoden aikana itkuisesta minivauvasta on kasvanut ihana ja ajatteleva kolmasluokkalainen. Sellainen, jonka älykkyys (ja prkl vieköön myös siihen liittyvä sanansäilä) ihmetyttää joka päivä. Se, jonka nauru hivelee sielua ja jonka kysymykset ovat joskus niin suuria, ettei niihin löydy vastausta enää edes aikuisilta. Se, joka on kaivanut minussa olevan lempeyden ja näyttänyt, että todellinen herkkyys on voimaa.
Kävin kurkistamassa esikoistani eilen, kun hän oli nukahtanut. Kuten ihan joka ilta siitä lähtien, kun hän syntyi. Nykyisin – kerta toisensa jälkeen – jään tuijottamaan lastani aivan uudella tavalla. Sitä pitkillä säärillään lastensängyn jo täyttävää kaunotarta.Toffeetukkaa, silkki-ihoa. Pientä ja isoa yhtä aikaa. Samaa kengänkokoa käyttävää kuin minä.
On kliseistä sanoa, että aika menee siivillä. Että vasta lapsista sen näkee. Mutta niin se on. Seuraavan 9 vuoden päästä hän on täysikäinen.
Voi miten odotankaan tätä seuraavaa 9 vuoden seikkailua sinun kanssasi, rakas esikoiseni.
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit (6)
Kuinka ihanasti kirjoitettu!
Suomessa on kyllä erittäin vaikeaa olla äiti, teet miten vain, niin aina se on aina väärinpäin.
Edes äitikään ei voi olla aina ”täydellinen” ja miksi pitäisi ollakaan? Sehän on just se elämän rikkaus ja rakkaus, että ollaan omanlaisia, iloineen ja suruineen ja omine ”virheineen”. Annetaan kaikkien äitien olla just niitä parhaimpia äitejä omille lapsilleen!
Miksi me äidit, jotka olemme samassa veneessä, arvostelemme niin kamalalasti muita äitejä?
Herranjestas, Karoliina jopa korottaa joskus ääntään lapselleen tai jopa kiroaa! Todellakin, se heittäkööt ekan kiven kenessä ei itsessään ole virheitä.
Ihme Jeesustelijoita eksyy tänne blogiin välillä (kyllä, sanavalinta oli tarkoituksellinen!)
Kaunis kirjoitus 9-vuotiaalle, piti alunperin sanomani.
T. 11 vuotta äitinä, olen sekä kironnut että kiitellyt 😉
Miksi uskot Jumalaan? Miten se elämässäsi näkyy? Kerro siitä joskus. Miksi opetatte lapselle iltarukouksen, onko hän uskonnon tunneilla jne?
Hieman ristiriitaista tämä, että kastatte vauvanne ja luette iltarukoukset, mutta kiroilet vauvoillesi ja lapsellesi!
Voi kun Jumalaan uskominen tekisikin ihmisestä automaattisesti virheettömän. Synnitön voi heittää ensimmäisen kiven 🙂