Kirjoitin pari viikkoa ennen synnytystä siitä, mitä kaikkea raskaus oli mun keholle tehnyt. Nyt synnytyksestä on reilu neljä kuukautta, ja vartalo taas ihan eri tilassa, kun koskaan ennen.
Katselin itseäni viikonloppuna kylvyn jälkeen hotellissa kylppärin peilistä. Koska arki on lievästi sanottuna hektistä, en ole ehtinyt edes katsoa, miltä näytän. Mutta hotellissa – ilman lapsia – oli siihen kerrankin aikaa.
Ja eihän tuo näky näin omaan silmään ollut kummoinen. Vaikkei itseään saisi parjata, täytyy sanoa, että mulla on ikävä omalle tuntuvaa ja näyttävää vartaloa. Toisaalta mietin, minkä järkyttävän myllerryksen mun keho onkaan kokenut vuoden (tein positiivisen raskaustesti miltei päivälleen vuosi sitten) sisällä. Itse asiassa jos pelkästään laskee ne kilomäärät, jotka tuossa ajassa on tullut ja sitten taas lähtenyt, on lukema ihan älytön. 47 kiloa! Sen verran painoa on seilannut mun 165 senttisessä kropassa vuoden aikana. Se on pienen ihmisen verran kiloja. Puhumattakaan kaikesta muusta: Duunista, minkä vartalo on tehnyt kasvattaakseen kaksi vauvaa. Ja ne hormonit. Huhhuh!
Onneksi toimintakyky mun kropassa on palautunut aika hyvin. Jaksan painaa vauvojen kanssa vaunulenkillä, pomppia ja temppuilla cheerleadingissä ja treenata baletissa. On ollut ihana löytää keho uudelleen ja huomata, että mä jaksan tehdä asioita. Loppuraskaudessahan mun piti istua kahdesti puistonpenkille lepäämään, kun kävelin 200 metrin mittaisen matkan meiltä kirjastolle. Se oli kauhea, lamaannuttava kokemus. Silloin päätin, että jos asia on itsestäni kiinni, en enää koskaan ole niin huonokuntoinen.
Toki kyllähän keskivartalon lihakset on vielä aikalailla kateissa. Ja sen huomaa varsinkin baletissa, jossa oman kroppansa asennot näkee peileistä. Mun fyssarin, Elli Korpelaisen*, mukaan mun vatsisten suurin ongelma on sektioarpi, jossa on niin paljon kiinnikkeitä, että se estää vatsalihaksia toimimasta. Haavaa tulisi hoitaa, nyppiä ja venytellä, mutta MILLÄ AJALLA! Se 15 minuuttia, jonka illalla voin ilman lapsia maata sohvalla, olisi ihana käyttää muuhun kuin kivuliaaseen haavan venyttelyyn. (Vaikka tiedän, että sitä olisi nyt vaan tehtävä). Mulla ei onneksi ole varsinaista vatsalihaserkaumaa, joka on suuri ihme niin ison mahan jälkeen. Mutta varsinkin ylävatsalihasten kanssa tulee olla varovainen, koska ne vielä vähän falskaavat. Seisoessa vatsa muistuttaa jo jonkin verran ”vanhaa” mahaani, mutta istuessa tulee makkaroita. Joita mulle ei ole rehellisesti ikinä eläessäni tullut.
Tukka on pysynyt päässä, samoin naaman iho näpyttömänä. Lopulta sain muutaman todella haalean raskausarven nopeasta maidonnoususta mun rintoihin, mutta muilta raidoilta säilyin ilman. Luomista osa on hävinnyt, mutta edelleen mun keho on aika pisteillä. Nyt harkitsenkin, pitäisikö noita luomia poistaa ennen kesää. Sain hyvän vinkin eräältä lukijalta: Hänelle oli raskaus tuonut myös luomia. Hän oli varannut Mehiläiseen tunnin ajan, jonka aikana oli ”rapsutettu” liki 50 luomea pois. Tämä houkuttelisi itseänikin.
Jalan koko on alkanut palautua ihan kivasti. Ennen synnytystähän mulle mahtui tyyliin yhdet lenkkarit koko mun kenkäkaapista jalkaan, nyt mahtuu ihan kaikki kengät lukuunottamatta muutamia korkokenkiä. Tosin en tiedä, olikohan ne alunperinkin liian pienet mulle. Turvotuksen poistuminen näkyy myös siinä, että mun ”luomu-botoxit” huulista on myös kadonneet.
Rintsikoiden koko vaihtelee edelleen jatkuvasti. Olin ajatellut, etten osta tässä ”välivaiheessa” uusia liivejä, mutta pakkohan se oli. Ja hyvä niin. Ne liivit, jolla vielä viime viikolla vetelin, oli kolme kokoa liian isot ympärysmitaltaan. Ja kuppi oli taas koon liian pieni. Oli hassua huomata, miten hyvälle (ts. ei millekään) oikeankokoiset liivit tuntuu.
Hormonit ovat tasaantuneet ja musta tuntuu, että mun pääkoppa on sentään jo ihan mun oma. Täytyy sanoa, että olen enemmän kuin onnellinen, että raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen sekopäisyysvaihe ovat kohdaltani ohi.
Nyt toivon, että saan kevään aikana nipistettyä aikaa sektiohaavan hoitoon. Ja että löydän mun vatsalihakset uudelleen ja jaksan vielä sportata sen verran kiloja pois, että saan vetää mun omat farkkuparit kesän korvalla jalkaan ja vihkisormuksen sormeen. Muu damage jääköön sitten vartaloon muistoksi siitä, miten ihmeellisen asiaan mun vartalo onkaan pystynyt.
-Karoliina-
*fyssaripalvelu saatu
Kommentit (18)
Kiitos tästä, niin kiinnostavaa! Itse juuri tänään viikolla 36+3, kaksoset tulossa. Ihan luksusta kun voi ikään kuin kurkistaa vähän tulevaisuuteen sun blogin kautta. Näytät upealta jo nyt, paljon tsemppiä loppuun palautumiseen ja voit olla varma, että kiitollisia lukijoita löytyy sekä kaksosiin liittyvät aiheet kiinnostaa aina!
Sä olet toipunut upeasti 👍 Mulla meni lähes kaksi vuotta, mutta osasyyllinen oli se suklaan määrä mitä suuhuni ahmin väsymyksen takia 😂
https://www.arjen-suklaasuukkoja.com/2019/12/miten-toivuin-sektiosta-ja-…
Jokainen omaan tahtiin. Suklaa Best ❤️
Jotenkin todella inhottavaa, että nostat raskausarvet ja muut tällaiset negatiivisessa valossa tässä tekstissä. Moni niitä saa, eikä niissä ole mitään negatiivista. Tekstisi antaa kuvan kuin ei olisi ok vaikka rintoihin olisi tullut paljonkin raskausarpia nopeasta maidonnoususta. Tai kuinka luomellinen iho olisi jotenkin huonompi kuin ilman. Olen seurannut sinua kauan, mutta alkanut mennä pikkuhiljaa maku kun tuntuu että jutut eivät ole kolmen tyttären äidin (en tarkoita että pitäisi mummoutua), vaan jonkun teinitytön
Nyt en aivan allekirjoita kirjoitustasi siitä, että teksti on negatiivinen. Itse ajattelen ennemminkin: toteava. Mainitsin mm raskausarvista yhden virkkeen: ”Lopulta sain muutaman todella haalean raskausarven nopeasta maidonnoususta mun rintoihin, mutta muilta raidoilta säilyin ilman.” <- missä tässä arvotetaan arvet?
Luomet on minusta todella suuri terveysriski.
Jos äiti, joka huomioi myös oman vartalonsa ja olotilansa on teinityttömäinen, sitten voin mieluusti silmissäsi olla sellainen.
Kivaa kevättä ❤️
Olen itse raskaana 32+4 ja todellakin toivon välttäväni raskausarvet. Jos niitä tulee, niin eihän sille mitään voi, mutta kovasti toivon, että ei tulisi.
Karoliinan kirjoitusta en kokenut mitenkään negatiivisena.
Mustakin olet palautunut aivan käsittämättömän hyvin! Mulla vain yksi vauva, raskauskiloja ”vain” 14 ja lapsi nyt 1 v 1 kk. Säännöllisesti olen treenannut (kolme kertaa viikossa jumpalla, tunnin vaunulenkki joka päivä) vasta joulukuusta alkaen. Ja maha todellakin vielä aivan makkaroilla! Toivon, että imetyksen lopettaminen veisi edes vähän löysää pois, tiedä sitten.. Sä et taida imettää?
Näin vaikuttaa niiiiiiin monet jutut. Ikä, entinen kunto jne jne. Mutta jokainen ajallaan 💕
Kyllä sitä itse on tyytyväinen ettei kaikkien muiden muutosten lisäksi jäänyt raskausarpia. Tottakai oman kehon muutokset on varsin pieni hinta pienestä aarteesta. Silti sitä huomaa ikävöivänsä entistä kroppaansa ja toivoo että se palautuisi pikkuhiljaa mahdollisimman ennalleen.
Mä en ajattele LAISINKAAN, että arvostus omasta lapsesta, ja toisaalta haikailu vanhan kropan perään sulkisivat toisensa pois.
Hei,
Kävin parisen viikkoa sitten Mehiläisessä luomien ’rapsutuksessa’ , oli 40 min aika ja en edes tiedä kuinka monta luomea lähti. Nyt paranemisvaihe menossa ja kesäksi iho kunnossa. Tosi kätevää ja nopeaa.
Iloa päiviisi vauvojen ja koko perheesi kanssa.
Moikka.
Olen lukenut blogiasi jonkun aikaa, enkä yleensä i k i n ä kommentoi mhinkään vaan keskityn lukemaan 🙂 Tämä äitiys tuntuu olevan melko ”raastava” asia kun siitä julkisesti lähtee puhumaan. Nyt kuitenkin on pakko pitää pieni puolustus puhe oman kunnon ylläpitämisestä äitiyden ohella. Jokaine äiti varmasti haluaa antaa omalle lapsellen terveen esimerkin terveestä elämästä. Miten tässä pystyy antamaan hyvää esimerkkiä lapselle, , jos ei ensin huolehdi itsestä??? Itsestä ainakin tulee huonompi ja kiukkuisempi äiti, jos en pääse tuulettamaan aivoja vaikkapa juoksulenkille. Lapsen syntymän jälkeen liikkumiseen ainoana erona tuli se, että nyt liikun ennemminkin pään, en niinkään perseen vuoksi. Minusta on kertakaikkisen hienoa että jaksat tuon rumban keskellä vielä lähteä sinne harrastuksiin!!!! Terveisin äiti, joka saattaa harrastaa liikuntaa jopa 5-7 tuntia viikossa ja täysin itsekkäistä syistä 😀
Paljon se Mehiläisen tunnin rapsutus oli maksanut? 😁
Tää on hauska juttu: itselläni ei kuppikoko vaihtunut lainkaan raskauden tai ihmetyksen aikana. Toki ihan sinä kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen, kun maito nousi rintoihin, rinnat olivat suuret ja pyöreät, mutta noin muuten ovat olleet läpi näiden vuosien ihan ne omat ja tutut.
En tiedä, onko sillä mitään merkitystä, että olen luonnostani isorintainen? Ehkä pienet vaihtelut eivät vain tässä M-koon kupissa niin näy ja tunnu…
Siis häh, olet 165 cm? Oot vain muutaman sentin mua pidempi, jostakin syystä oon kuvitellut sut aina pitkäksi eli melkein pituuteen 180 cm. Siksi oon aatellut myös aina, ettei kannata ottaa farkkumallisuosituksia yms. Noo, monien vuosienkin jälkeen oppii kaikkea uutta bloggaajasta. 😀
Oot palautunut mun silmiin todella hyvin ulkoisesti, ja onneksi ei tosiaan tullut erkaumaa kiusaksi. Toivottavasti myös ”sisäisesti” eli vatsalihasten kannalta alkaa tuntua normaalilta ennen pitkää.
Ihailen kyllä tuota sinun palautumistasi ja sitä, että olet päässyt niin nopeasti takaisin harrastusten ääreen. Olisi kiva kuulla kuinka usein pääset omiin harrastuksiin ja miten se on mahdollista? Ja kateellinen olen siitä, että voit pomppia. Oma lantionpohja on kyllä vielä kaukana moisesta ja vain yhden lapsen pusersin kuukauden päivät sitten.
Mä käyn kerran viikossa cheerissä, kerran baletissa ja sitten teen töitä sunnuntaisin (jota voisi pitää tässä elämäntilanteessa harrastuksena). En ole ihan varma, mitä tarkoitat tuolla ”miten se on mahdollista”? Kropan puolesta varmasti siksi, että palautuminen on tapahtunut hyvin. Ajan puolesta niin, että meillä hoidetaan lapsia tosi tasapuolisesti (toki mies arkipäivät töissä), joten minä voin lähteä harrastuksiin siinä, missä lasten isäkin.
Pitkää pinnaa ja armollisuutta palautumiseen. Onnea pienestä 💕
Hei vähänkö hauska sattuma. Toi mun kuva on otettu juuri 36+3! Tsemppiä sinne loppu odotukseen ja vauva-aikaan ❤️