Kaupallinen yhteistyö: Pampers
Tässä sitä nyt ollaan. Poikkeustilassa, joka kestää kuitenkin niin kauan, että elämään on yritettävä saada tälläkin tavalla jotkut rutiinit. Tapa elää ”normaalisti”, vaikkei tilanne tietysti normaali olekaan.
Mä olen näiden viikkojen aikana huomannut sen, että toisaalta rutiinit, toisaalta pieni asioissa fuskaaminen auttaa. Tarkoitan tällä sitä, että kun pitää päivärytmin melko normaalina, ei elämä mene aivan kaaokseksi. Siksipä meillä noudatetaan – jo tietysti lastenkin vuoksi – ihan normaaleja ruoka- ja nukkumaanmenoaikoja. Ja päivän muihin menoihin ja puuhiin ollaan sitten vaan keksitty uudet aikataulut, jotta jokaisella on mahdollisuus tehdä omat tärkeät puuhat ja työnsä.
Fuskaamisella tarkoitan sitä, että koska elämä on erikoista, ei nyt kaiken tarvitsekaan mennä aivan ohjekirjan mukaan. Siksi meillä on herkuteltu muulloinkin kuin herkkupäivänä, pidennetty ruutuaikoja ja annettu kodin välillä räjähtää.
Rentous ja asioiden tekeminen toisin onkin ollut yksi näiden viikkojen tärkein ja mukavin oppi. Arjen helpottaminen ja mukavaksi tekeminen. Tässä muutama vauvaperhetipsi. Saa käyttää, muttei oo pakko hei.
- Tee elämästä oman elämäsi Kokkisota. Älä manaa sitä, ettei kaapissa ole tarvittavia aineita, äläkä lähde turhaan kauppaan. Kokkaa juuri siitä, mitä kaapissa on. Myös siellä kuiva-ainekaapin perukoilla.
- Hoida vauva(t) tv:n ääressä. Jotenkin paljon mukavampi tehdä vaipanvaihtopuuhat lemppariohjelmaa katsellessa (okei, kuunnellessa) kuin vaipanvaihtopöydällä taas sadannetta kertaa. Pampers Premium Protection -housuvaipat on tähän hommaan kuin tehty. Sen kun vaan sujauttaa vaipat vauvojen jalkaan ja pois ottaessa repäisee pois. Sohvavaipanvaihto (toim.huom: pissavaipoilla) on parasta, koska ei tarvitse ottaa kiemurtelevaa vauvaa kiinni. Teippivaippojen laitto on yllättävän haastavaa, kun edessä on kaksi kääntyilevää ja vääntyilevää tahtoneitiä.
- Tee joka päivälle jokin pieni mieleinen tavoite. Itselleni tässä ajassa vaikeinta on ollut se, ettei ole juuri mitään kohokohtia, mitä odottaa. Siksipä ollaan yritetty keksiä joka päivälle jokin pieni asia, vaikka illallisen teko, hyvän elokuvan katsominen tai retki lähimetsään, joka voi olla päivän pieni, iso kohokohta.
- Keskity uneen. Hieman ehkä hassu vinkki kaksosvauvojen äidiltä, mutta totta se on. Kun unta tulee tarpeeksi, pinna on pidempi ja mieli pysyy valoisampana. Joka näissä olosuhteissa on erityisen tärkeää! Meidän tytöt ei ole nykyisin niin hyvä nukkumaan kuin ennen, mutta ollaan tehty kaikki sen eteen, ettei ole ainakaan meistä aikuisista kiinni, ettei tässä talossa nukuttaisi tarpeeksi. Tytöt ovat nukkuneet jo viikkoja öisinkin vaunukopissaan. Siinä he eivät pääse pyörimään ja ryömimään, joten uni on rauhallisempaa. Ennen heidät löysi aina peppipitkätossuina jalat pääpuolelta ja vieläpä mahalleen kääntyneinä. Myös maitovehkeet tuodaan yöksi valmiiksi jo makkariin, ettei niiden hakuun ja lämmittelyyn mene aikaa. Siinä odotellessa kun tytöt usein heräävät liikaa. Meille on ollut myös tosi tärkeä valita oikeanlainen vaippa öiksi. Tytöt nimittäin heräävät yöllä liikaa, jos heille alkaa vaihtaa vaippaa. Varmasti riisuttaessa tulee kylmä ja siksi he virkoavat. Toisaalta liian pissaiselle tuntuva vaippa herättää myös vauvan aamuyöstä. Siksi Pampers Premium Protection toimii loistavasti myös yöllä pehmeän materiaalinsa ja loistavan imukykynsä vuoksi. Vaippojen micro pearls -materiaali kun pitää vaipan kuivan tuntuisena ja ylitsevuotamattomana (onko tämä edes sana) koko yön ajan.
- Keksi erilaisia skype-treffejä. Monessa firmassa järjestetään after workejä skypessä ja meillä pidetään isovanhempiin ja muuhun sukuun yhteys videopuheluilla. Sen lisäksi on A on alkanut tehdä minitreenejä siskonsa ja tämän miehen kanssa yhdessä videopuhelun avulla.
- Täytä vauvakirjaa. Kerrankin tähän on aikaa! Ja tuleepahan reaaliaikaista tarinaa ajasta, jota harva vauva saa kokea. Nyt on myös oiva aika tehdä kuvakirjat valmiiksi.
- Oikaise puhdistuspyyhkeillä. Meillä käytetään vauvanpepuille tarkoitettuja Pampers puhdistuspyyhkeitä vaippapuuhien lisäksi moneen muuhun hommaan. Ne ovat oiva apu myös aikuisten käsien pyyhkimiseen silloin, kun vettä ei ole lähettyvillä ja niillä putsataan myös soseiden syönnin jälkeen Mesin ja Ompun kasvot, kaulapoimut ja kädet (koska totta kai kädet täytyy tunkea syödessä suuhun). Niin ja toki Pampers puhdistuspyyhkeet toimivat vauvan pesuun myös kauttaaltaan. Meillä ainakin tytöt pestään useammin päivässä liinoilla kuin ihan juoksevan veden alla.
Miten teillä on helpotettu arkea näissä olosuhteissa? Onko tullut uusia oivalluksia elämästä tai jostakin tuotteista/palveluista?
-Karoliina-
Kommentit (11)
Olen kotona lasten kanssa, 1v. Ja 2v. Kyllähän tässä kaipailee kerhoja ja muiden aikuisten seuraa päivisin. Mutta toisaalta, meillä ei ole nyt kiire minnekkään. Vaikka ollaan lähdössä ”vain” kerhoon tai treffaamaan kavereita, sen kiireen saa helposti Lähtötilanteess. Kaikki tuo on nyt pois ja se tekee aamut rennommaksi. Myös viikonloput tuntuu pidemmältä, kun ei tarvitse ja voi lähteä juuri minnekkään. Pakkohan tässä on etsiä niitä positiivisia asioita. Moni asia ahdistaakin tässä poikkeustilassa, mutta eikö tästä selvitä:)
Herkuttelu on lähtenyt totaalisesti lapasesta meillä vanhemmilla, mutta minkäs teet😂
Itselläni on lähes saman ikäiset kaksostytöt, kuin teillä, joten voin samaistua moneen kokemaanne asiaan 🙂
Tässä julkaisussa eniten mua kiinnostaisi tietää lisää miten otatte vauvojen maitokamat jo valmiiksi esille? Täällä juodaan tuutia ja joka kerta menee tovi aikaa kun käy keittiössä hakemassa maidon jääkaapista ja lämmittää sen. Mutta kun ei sitä maitoa lämpimänä kovin kauaa viitsi säilyttää, en itsekään joisi tunteja pöydällä seissyttä maitoa. Niin millaista maitoa/mitä konstia teillä käytettään siihen että maito on valmiina makkarissa odottamassa?
Onnellinen voi olla juuri siitä tavallisesta arjesta, jolloin ei tapahdu mitään pahaa, kukaan ei sairasta, on vaan tavallista arkea. Tylsääkö, ei, vaan arkea. Sen sietäminen tekee onnelliseksi, joka päivä. Seitsemänkymmenen vuoden kokemuksella puhun tästä.
Meillä kaikki lapset ovat oppineet konttaamaan ja seisomaan 5-6 kk ikäisinä. Ovat olleet kovin vilkkaita liikkumaan jo pienestä pitäen.
Meillä hoitopöytää on käytetty vain alkuun esikoisella. Sen jälkeen se koettiin turhaksi, eikä nuoremmilla käytetty lainkaan.
Housuvaippoihin en ole oppinut koskaan. Töissä päiväkodissa tulee vaihdettua paljon teippivaippoja
– ne ovat päiväkodissa ehdottomasti toivotumpi vaihtoehto kuin housuvaipat –
enkä vielä ole löytänyt lasta, jolle ne olisi vaikeita ja mahdottomia laittaa päälle.
Kotona olemmekin käyttäneet niitä toisia, itse tehtyjä vaippoja.
Onko pampers poistanut jo hajusteen housuvaipoistaan? 4kk sitten testasin meidän vauvalle, vaipat istuivat paremmin kuin monet muut merkit mutta haju oli todella epämiellyttävä.
”Tuo kuulostaa kummalta, että joka päivä pitäisi olla jokin kohokohta, jota odottaa. Elämä itsessään on kohokohtaa. Opi nauttimaan arjesta ja tylsyydestä! Silloin olet aina onnellinen.”
HÖPÖ HÖPÖ. Ei kukaan voi olla aina onnellinen, inhimillisyyteen kuuluu kaikkien olojen ja tunteiden kirjo. Ja on persoonallisuus- ja temperamenttikysymys pystyykö nauttimaan tylsyydestä – toiset nauttivat toiminnasta! Jokainen ihminen odottaa aina jotain (kohokohtaa), ja se on hyvä, silloin elää elämää eteenpäin ja toteuttaa unelmiaan. Odotuksen kohde voi olla tässä päivässä tai seuraavassa kuussa tai viiden vuoden päässä. Jos et odota elämältä tai tulevaisuudelta mitään, niin ei se ole onnellisuutta, se on masennuksen oire!
Vapaus tehdä miten haluaa, minusta blogi ei pohja arvostelulle. Voi vain lukea ja thats it.
Kiva julkaisu, samaa mieltä, ruokaa siitä mitä kaapista löytyy ja hyvää tulee.🙂Minäkin pidän päivän kohokohta-ajattelusta, katsoa tosiaan vaikka hyvä elokuva illalla, kuunnella musiikkia Youtube sta ja kutoa villasukkaa. Näillä mennään! Kiitos sopivan tavallisesta blogista!
Tarhaan nyt näihin vaippoihin. Ollaan hiljalleen siirtymässä kestovaippoihin, mutta vielä yöllä kertakäyttövaipat käytössä. Kahtena aamuna herätty sänky märkänä ja alkaa huumori loppua. Taidan seuraavaan kauppatilaukseen laittaa Pampersseja kun kerta toimivat noin hyvin. Sitä vain mietin miten Pampers vastaa näihin ympäristö kysymyksiin? Yksi lapsi tuottaa vaippaikänsä aikana valtavan kasan vaippoja ja aikamoisen kuorman kaatopaikkajätettä. Pampers vaipoissa ei taida olla mitään luontomerkkiä tms.?
Musta tuntuu että kun on 3 alle kouluikäistä ja hoitolapsi ja teinit, ei tämä poikkeusaika silti lisää lainkaan aikaa tehdä kuvakirjoja tms. Itse asiassa lapsetonta aikaa on vähemmän kun ei voi laittaa isovanhemmille yökylään eikä viedä kahta lasta kerhoon. Mutta perheaikaa on toki enemmän, kun teinien ohjatut harrastukset on etänä ja mieskin etätyössä kotona. Ja se on kyllä ihanaa! Ruokaa pitää tehdä vaan koko ajan.
Ton herkuttelun allekirjoitan kyllä ihan täysin😂
Ei ole tarkoitus kritisoida ja meilläkin noi kosteuspyyhkeet on erityisesti autoreissuilla ihan korvaamattomia, mutta päivittäin käytettynä laajoilla ihoalueilla niistä päätyy aikamoinen määrä kemikaaleja vauvojen iholle ja sieltä elimistöön. Meillä kotona on aina käden ulottuvilla kasa perus keittiöpyyhkeitä ja muita vanhoja räsyjä ja pyyhkeitä, jotka sitten pyykkään pyykin mukana just tohon käyttöön.