Todellinen hiustuoteyllättäjä!
Se, missä mä olen meikeissä ja ihonhoidossa innokas kokeilemaan usein uutta, hiustuotteissa olen aikamoinen jumittaja. Esimerkiksi hiuslakkaa en ole vaihtanut varmasti vuosikymmeneen. Se on ollut aina tämä.
Siksi, jos olen saanut joskus pr-paketeissa hiustuotteita, olen usein antanut ne vaan eteenpäin ilman, että olen edes kokeillut niitä. Nyt kuitenkin kun koronan vuoksi sitä omaa tuotetta ei ole voinut noin vaan lähteä Sokokselta hakemaan, olen lakkojen ja muiden tuotteiden loppuessa kaivellut kaapin perukoita. Ja niinpä törmäsin Cutrinin hiustuotteisiin, jotka sain joskus syksyllä eräästä goodie-pussukasta.
Cutrin ei ole herättänyt mussa aikaisemmin merkkinä mitään kiinnostusta. Nimi on tuttu, mutta mulle on suoraan sanottuna tullut nimen assosiaatiosta ja purnukoiden kliinisestä ulkoasusta mieleen lähinnä joku ajan jyräämä hiusmerkki.
Onneksi kuitenkin testasin. Koska nyt löytyi ainakin kolmen aivan huikeaa tuotetta. Niin hyvää, että jopa vaikea uskoa, että joku tuote sopii mun tukalle niin hyvin. Dry Shampoo on ensinnäkin megatehokas, mutta ei ei jätä tukkaan silti outoa fiilistä. Monestihan tosi tehokas kuiva shampoo tekee mulle sen, että tukka on sen jälkeen tosi takkuinen. Toinen loistava tuote on hiuslakka. Uskomatonta, mutta totta, tämä toimii melkein yhtä hyvin kuin vanha lemppari. Pitää, mutta ei tee kovaksi. Kolmas lemppari on omassa kategoriassaan paras, mihin olen tähän elämään törmännyt. Nimittäin heat Protection. Mun tukalle ei ole sopinut mikään lämpösuoja koskaan täydellisesti. Yleensä ne on tehnyt mun hiuksista joko raskaat, liian märät tai likaisen oloiset. Tämä suoja on kuitenkin painepakkauksessa, joten sumu leviää tukkaan tasaisesti. Ei kastele, mutta pitää hyvin. Aivan loistava siis!
Tällainen vinkki siis toukokuun alkuun!
-Karoliina-
*tuotteet saatu goodie bagista
Jaa oma kokemuksesi