kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.08.2020

Hei Anna! Minä tässä, Karoliina.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Heippa kaikki uudet ja vanhat blogin lukijat!

Täällä sitä ollaan. Ekaa päivää annalaisena. Vähän jännittää.

Koska mukaan on varmasti tullut iso joukko uusia naamoja, ajattelin aloittaa ekan postauksen perinteisellä esittelyllä. Ja jos jotain jäi epäselväksi/haluat kuulla lisää, kerro ihmeessä. Pyrin vastaamaan teidän kysymyksiinne.

Olen siis Karoliina. 35-vuotias nainen Tampereelta. Olen kotoisin Hankasalmelta, asuin 11 vuotta Helsingissä ja muutin vuonna 2017 Tampereen Pyynikille. Rakkauden perässä.

Kirjoitan Kolmistaan-blogia nyt kymmenettä vuotta. Bloggaamisen oli ensin harrastus, sitten sivutyö ja lopulta siitä tuli ammattini. Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja olin töissä yläkoulun äidinkielen opettajana 9 vuotta. Sen lisäksi olen kirjoittanut kaksi romaania, kolumnoinut Kaksplus- ja Me Naiset-lehdessä ja tehnyt muutenkin toimittajan töitä. Viime vuosina olen tehnyt sosiaalisen markkinoinnin töitä freenä erilaisille firmoille. Tänä syksynä menen töihin tamperelaiseen perheyritykseen, markkinointipäälliköksi. Teen siis osittain blogia yrittäjänä, osittain olen palkoillinen. Aloitan markkinointihommat puolikkaalla työajalla. Sen lisäksi julkaisen Nuorgamin Emmin kanssa epäsäännöllisin väliajoin Nuorgam&Pentikäinen podcastia.

Meillä on uusperhe. Meillä on nelosluokkalaisen tytär edellisestä suhteestani. Häntä kutsutaan blogissa nimellä neiti F. Hän asuu meidän kanssa Tampereella, mutta toki viettää aikaa viikonloppuisin ja lomilla myös biologisella isällään.

Menimme mieheni, blogissa nimellä “A”, kihloihin uutena vuotena 2017. Olimme tavanneet edellisessä heinäkuussa. Siitä kolmen viikon päästä A muutti ensin Itävaltaan ja sitten Saksaan töihin. Hän pelasi tuolloin viimeistä kauttaan ammattilaiskiekkoa. Elimme siis ensimmäiset 8 kuukautta etäsuhteessa. Kun hän palasi Suomeen, muutimme heti yhteen. Naimisiin menimme toukokuussa 2018.

Meille syntyi lokakuussa 2019 identtiset kaksostytöt, blogissa nimillä Mesi ja Omppu. Mesi on siskoaan minuutin vanhempi. He olivat hartaan odotuksen tuloksia. Kuten isäni sanoo, ihmeitä. Kuka nyt olettaa, että synnyttää identtiset kaksoset? Ei varmasti kukaan.

Mun elämän suurimmat haaveet – kolmea lasta, kirjan kirjoittaminen ja rakkaista rakkain mies – ovat toteutuneet, vaikka elämä ei ole aina ollut helppoa. Itse asiassa: Päinvastoin. Mutta ehkä juuri siksi osaan arvostaa sitä, mitä mulla nyt on. Mun suurin haave onkin se, että pysyisimme terveinä ja saisimme säilyttää tämän kaiken.

Meidän elämää tällä hetkellä leimaa jatkuva univaje (koska vauvat ja työt ja elämä), sekä muutto. Ostimme vanhan puutalokodin pari sadan metrin päässä nykyisestä kodistamme. Muuton olisi tarkoitus tapahtua jo ensi viikolla. Olemme haltioissamme… Ja vähän uuvuksissa.. Pakkaaminen ja kaikki organisointi tällä sakilla on välillä haastavaa. Koska kodinlaitto ja sisustus ovat nyt niin ajankohtaisia, perustin oman IG-tilini rinnalle sisustus-IG:n, nimeltään Pieni talo Pyynikillä. Menkää seuraamaan molempia!

Sellaista tällä kertaa. Siis ekaa kertaa.

Ihanaa, kun olet täällä lukemassa! Tule jatkossakin!

Ja esittäkää niitä kysymyksiä! Tänne tai instaan! Pyrin vastaamaan kaikkiin isoihin ja pieniin kysymyksiin, jotta opitte tuntemaan minut paremmin. Ja hei: Olisi ihana tuntea myös sinut!

-Karoliina-

Kuva: Sara Pihlaja/ Anna-lehti

Kommentit (4)

Hei Karoliina! Olen seurannut blogiasi nyt jo reilun vuoden ajan, aiemmin siis toisella blogialustalla, mutta nyt vasta osasin yhdistää: että olitko se sinä Iholla-sarjassa vuosia sitten? Itse en ole sarjaa seurannut, mutta ystäviä oli, jotka olivat ihan koukussa sarjaan. Varmasti monta ”kerrosta” ehtinyt kertyä sinullekin elämässäsi julkisuudessa vuosien mittaan ja olisikin mukava ja mielenkiintoista kuulla, mitä nuo tarinakerrokset ovat tuoneet tullessaan ja miten elävät matkassasi nyt? Minkälaisia ajatuksia nyt esim. tuohon sarjaan mukaan lähteminen ja julkisuus herättää? Kiitos pirteästä ja suorasanaisesta blogistasi.

Ootko ollut joskus Iholla ohjelmassa?

Kiva kirjoitus, tervetuloa Annaan. Olet kyllä ihailtavan aikaansaava, kun tuosta kaikesta selviät. Paljon uutta kuuluu syksyynne. Yksi asia pisti silmääni, itse et ehkä kiinnittänyt siihen huomiota. Mutta eron jälkeen lapsen isästä ei ehkä tarvitse puhua erikseen biologisena isänä. Vaan ihan vaan isänä. Koska edelleenkinhän hänellä on vain yksi isä.

Vanha lukija muutti mukana. Uusi alusta vaikuttaa ihan toimivalta, mutta uusi koti aivan totaalisen hurmaavalta – mikä pihapiiri!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X