Yön yli nukkuminen on vinkki, joka annetaan aina silloin, kun joku asia vaatii pohdiskelua. Kun voimat on poissa, joku asia vaivaa.
Vinkki on nerokas. Koska tosi usein aamulla asiat näyttää paljon kirkkaammille kuin illalla. Paitsi, jos yö on kasvattanut univelkaa taas yhden yön verran lisää…Silloin aamu näyttää vieläkin synkemmälle kuin edellinen ilta.
Mä olen kertonut väsymyksestä paljon. Varmasti kyllästymiseen asti. Silti tuntuu, että siitä pitää kirjoittaa vielä enemmän. Tai en tiedä, ”pitääkö”, mutta se nyt ohjaa mun elämässä tällä hetkellä kaikkea. On mielessä ja kropassa jatkuvasti. Väsymys. Ja koska blogi on mun elämää, ei tätäkään aihetta voi sivuttaa.
Pienet aloittivat vajaa kuukausi sitten yöpoukkoilun. Ovat tähänkin asti parahtaen heränneet sellaiset 10-15 kertaa (yhteensä) yössä, mutta se on tuntunut ihan normille. He ovat rauhoittuneet yleensä siihen, kun ovat saaneet tutin suuhun. Ja minä olen nukahtanut samoin tein heti perään.
Nyt parahtelu, varsinkin Mesillä, tapahtuu useita kertoja tunnissa. Parahtelun lisäksi tytöt puhisevat, pyörivät ja huokailevat niin, että eilenkään en ollut yöyhteen mennessä nukkunut vielä hetkekään. Useimmiten tytöt rauhoittuvat viereen, mutta kahden vauvan kanssa nukkuminen vieretysten on aivan perseestä. Jos he ovat eri puolilla minua, saan potkua naamaan tuon tuosta. Jos he ovat samalla puolella toistensa kanssa, he ryömivät toistensa päällä ja heräilevät siihen.
Varsinkin aamuyön herkkä uni on kahden taaperon kanssa haastavaa. Ensin toinen herää neljän maissa, ja alkaa huudella ja höpistä tosi kovalla äänellä. Kun hänet saa rauhoiteltu puolen tunnin taistelun jälkeen, herää toinen. Ja silloin tämä ensimmäisenä kekkuloinut herää häneen. Soppa on valmis. Ja talviaikaan siirtyminen ei yhtään helpottanut asiaa. Juhlava fiilis lähteä töihin, kun on herännyt klo 4.30.
Näinä viikkoina mä olen kokenut olleeni tosi katkera, kiukkuinen ja vihainen. Jopa kateellinen KAIKISTA niistä somen äideistä, jotka kertovat ihania tarinoita lastensa unista ja toisaalta kateellinen myös niille, joista on ollut niin kiva nukkua kellojen siirron jälkeen tunnin pidempään. Tulee sellainen olo, että miksi helvetissä tulette tänne leuhkimaan. Ja samaan hengenvetoon tajuan sen, että mä olen aina inhonnut sitä, kun joidenkin mielestä somessa ei saisi kertoa iloisia aiheita. Ja tajuan senkin, että joku mun juttu tai päivitys herättää taas jossakin toisessa samanlaista kiukkua ja kateellisuutta, jota mä koen juuri unia kohtaan. Ei siis mitään järkeä tai johdonmukaisuutta näissä mun aatokissa, mutta sellaistahan tämä pitkään kestänyt väsymys on. Mikään ajatus ei ole enää normaali. Oma toiminta on outoa. Muuttuu ihmiseksi, joka ei halua olla. Tiedostaa sen, mutta ei ole mitään resursseja muuttaa mitään.
Mulle tämä väsymys on tehnyt sen, että olen tosi huumorintajuton. En jaksa suhtautua asioihin rennon letkeästi. Toisekseen en jaksaisi nähdä ihmisiä sitä vähää, mitä ennen olen nähnyt. Kaikki ylimääräinen tuntuu todellakin ylimääräiselle. Ahdistun keskeneräisestä kodista, mutta ei ole voimia tehdä sille mitään. Silti keskeneräisyys ja kadonneiden tavaroiden etsiminen röykkiöistä väsyttää vieläkin enemmän. En pysty istumaan alas päivän aikana, koska tiedän, etten pääse ylös. Jos makaan Mesin ja Ompun kanssa lattialla, pelkään, että nukahdan siihen. Tiedän, etten nukahda (koska #kontrollifriikki), mutta jos sulkisin silmät ja saisin luvan, voisin nukkua lattioilla vuorokausia.
Olen huomannut, että unohdan asioita. Vitsailen, etten muista, mitä tein eilen. En oikeasti muista. Siksi teen listoja ja kirjaan asioita ylös. Parhaimmillani olen duunissa. Työasiat on konkreettisia ja eteneviä. Ne voi laittaa listaan, toisin kuin sen, hakiko äsken maidon kaapista vai ei. Tai minne laittoi kotiavaimen. Toiko varastosta viikonloppuna pipolaatikon. Minne tunki ne kahvat, jotka jo osti lastenhuoneen kaappiin.
Nyt mun (ja varmasti miehen) väsymys on siinä pisteessä, ettei tähän auta mikään yksi yö hotellissa. Kaikki sellaiset on kivoja ja toki katkaisee hetkeksi epätoivon, joka väsymyksen ympärillä on. Väsymys on kuitenkin jo niin juurtunut, että se tulee takaisin aina uudelleen ja uudelleen. Tosi helposti. Tolerenssi kestää lyhyitä unia on heikko.
Tavattiin vauvojen synnyttyä kahvilassa keski-ikäinen mies. Ei vaikuttanut miehelle, joka tulee tsättäämään tuntemattomille. Tuli kuitekin juttelemaan meille. Kertoi, että hällä on teini-ikäiset kaksoset. Ei kuulemma muista ekasta kolmesta vuodesta yhtään mitään. Luulen, että minusta tulee tuollaisia tarinoita kertova keski-ikäinen. Jos sinne asti hengissä selvitään.
-Karoliina-
P.S. Kaikella rakkaudella. Ei yhtään univinkkiä, kiitos. Kuha nyt vaan avauduin.
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit (59)
Mä en lukenut kaikkia kommentteja enkä ole ihan säännöllisesti seurannut blogiasi, mutta oletteko kokeilleet unikonsulttia? Mä turvauduin unikonsultin apuun kun vauva oli 4-5kk iässä, ja se oli kuin taivaan lahja. Vauva nukkui jo 5kk iässä 12h unet ilman, että minun tarvi käydä huoneessa (tosin tein unisyötön klo 22 6,5kk ikään saakka) ja pitkiä päikkäreitä omassa pinniksessä. Hän on nyt 11kk ja edelleen nukkuu kellon ympäri, sänkyyn menee noin 19 aikaan eli omaa ja parisuhdeaikaa jää iltaan ruhtinaallisesti. Toki flunssassa ja reissussa saattaa joskus herätä yöllä. En sano tätä leuhkiakseni vaan siksi, että apua on saatavilla ja ainakin omalla kohdalla unikonsultti käänsi elämäni ihan päälaelleen, ja olen 110% varma, että teilläkin konsultti saisi tilannetta paremmaksi! Ihan hulluna, hulluna tsemppiä ja toivottavasti saisitte konsultin apuun pian!
Tuttu tunne. Ei ole kaksosia, vaan yksi tosi tosi huonosti nukkuva nykyään 5 vuotias lapsi.. Ensimmäiset 3 vuotta meni aivan sumussa ja järjettömässä väsymyksessä kun yksin heräilin hänen kanssaan joka yö 5-50 kertaa.
Oli myös pitkä pätkä kun lapsi nousi joka aamu 4-5 aikaan. Tähän vielä yhdistettynä hänen melkoisen voimakas tempperamentti 😄
Meinasin jo hypätä parvekkeelta alas, kunnes älysin pyytää apua.
Jonkun verran sitä sain unijuttuihin, mutta isoimman avun itselleni sain neuvolapsykologilta, kun pääsin purkamaan sitä p***aa tilannetta.
Nyt, kun tyttö on nukkunut pari vuotta hyvin, alkaa valvomisesta johtuva trauma olla vihdoin selätetty ja arki rullaa muutenkin kivasti. Ja vaikka ketutti aivan sairaasti aine ne ”kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa”kommentit, niin onneksi ne olivat totta. Se helpottaa.
Voimia sinne ❤️
Tsemppiä! Meillä 4,5 kk ikäiset kaksoset, yöheräämisiä useampi kerta ja juurikin vuorotellen, joten tuttu tilanne.. nukahtavat jo 19 maissa niin unta saa itsekkin hyvin vaikkakin pätkissä. Monelta teillä nukahtavat?
Kiitos kirjotuksesta. Pikkulapsiarkea kaunistelematta.
Oi Karoliina! Niin älyttömän paljon jaksamista! En varmaan ole ihan siinä määrin kokenut väsymystä mitä sä mutta vuosi sitten elämä oli niin raskasta ja väsyttävää. Ja nyt musta tuntuu siltä että jos vaan jotenki voisin niin haluisin lahjoittaa sulle unitunteja itseltäni🙈♥️ Tekisin sen heti. Mutta mä muistan teitä rukouksissa!
Kiitos Karoliina, kun puhut aiheesta rehellisesti ja kaunistelemattomasti! Se on tärkeää monelle samassa tilanteessa olevalle! Minäkin olisin kaivannut muutama vuosi sitten vastaavia kirjoituksia. Silloin tuntui, että olin ainoa äiti maailmassa, joka ei selviä lasten kanssa ”niin kuin kuuluisi”. Nyt ymmärrän, etten olisi mitenkään voinutkaan selviytyä. Ainakaan yksin.
Meillä esikoinen valvotti yhden vuoden ja uskalsin haaveilla toisesta lapsesta vasta kolmen vuoden kuluttua esikoisen syntymästä. No, kävi niin, että kuopus oli allerginen ja erityisherkkä, ja heräili elämänsä ensimmäiset viisi vuotta 1-15 kertaa yössä. Oli haastava ja takertuva myös päivisin. Ensimmäisen vuoden jälkeen olin niin loppu, että minulla oli ajatuksia lapseni satuttamisesta. Minulla oli hyvä tukiverkosto apuna päivisin, mutta se ainoa mitä olisin tarvinnut, olisi ollut, että joku ottaa lapsen yöksi ja saan nukkua. Tunsin valtavaa syyllisyyttä kaikesta: pahoista ajatuksista, siitä etten pärjää, siitä että huusin esikoiselle ilman mitään syytä…kaikesta! Neuvolassa en kehdannut sanoa, että en jaksa. Kun on väsymyksessä tosi syvällä, elimistö käy niin ylikierroksilla, että uni ei enää tule. Keskellä yötä, kaikessa hiljaisuudessa, makasin sängyssä ja vapisin, koska olin niin ylikierroksilla. Ajattelin, että huomenna aamulla kävelen ovesta ulos, enkä ikinä enää palaa. Kaikkein pahimpia olivat kommentit, että itsepähän olet päättänyt hankkia lapsia…
Mieheni tuella aloimme selvittämään asiaa ja tilanne alkoi pikkuhiljaa parantua. Ja olen siitä lähtien puhunut kaikille läheisimmille ja nykyisin myös ystäville ja puolitutuille asioista rehellisesti ja niiden oikeilla nimillä. Ajattelen, että se voi auttaa jotakuta jaksamaan edes muutaman päivän eteenpäin. Ja huomaan, niin kuin joku tuossa aiemmin kommentoikin, että tunteet tulevat minullakin edelleenkin pintaan, kun kirjoitan tätä. Vaikka pahin on jo ohi.
Halauksia teille! Jaksakaa pienen pienin askelin tehdä teille sopivia muutoksia. Kertokaa asiasta mahdollisimman monelle ääneen. Älkää yrittäkö selvitä yksin! Olette ajatuksissa!
Kiitos Karoliina, vertainen!
Sanoitit omat tunteeni ja fyysiset oireeni, kun yöllistä ”tuttijumppaa” on takana lähes vuoden verran. On totta, että jokainen kokee väsymyksen yksilöllisellä tavalla, itse teen päivittäin mieleni kanssa työtä, jotta en antaisi valtaa epätoivolle. On tärkeää tunnistaa omat rajat ja pyytää apua matalalla kynnyksellä .
Tätä tarvitsin tähän hetkeen, en ole yksin♥️
Niin tuttua. Kun esikoinen oli 2-vuotias ja meillä oli vauva, tuntui siltä että olisin auton kyydissä jossa ei ole jousia ollenkaan. Kun aja perunapeltoa autolla ilman jousia, jokainen töyssy johtaa pohjakosketukseen. Juuri sellaista oli. Nyt olen saanut jo nukkua jonkin aikaa paremmin mutta keskittymiskyky on mennyt. Aivot on kai väsyneet jatkuviin keskeytyksiin että eibät enää pysty keskittymään. Sitten kun on liian väsynyt ei oikeen ole luovuuttakaan jäljellä. Näillä mennään.
Heipat! Pakko oli nyt kommentoida vaikken sitä koskaan teekkään. Meillä on nyt elokuussa 9 vuotta täyttäneet identtiset tytöt, jotka nukkuivat 3-vuotiaiksi saakka hyvin. Sitten alkoi päiväkoti, minä meni töihin ja otettiin tutit pois. Sen jälkeen meni meiltä yöunet; ensin valvotti molemmat, sitten toinen ja sitten toinen ja taas molemmat ja jossain vaiheessa menin jo sekaisin, koska aivosumu. Ollaan kokeiltu unikoulu sun muut mahdolliset keinot, mutta helpotusta ei ole tullut. Ja jos joskus molemmat tytöt nukkuu niin itse tottumuksesta heräilee. Onneksi esikoinen (nyt 11 vuotta) on aina nukkunut loistavasti. Mutta ”lohdutuksen” sanoina, meillä nukuttiin pikkulapsiaika ja ollaan nyt sitten valvottu viimeiset 6 vuotta(!). Aina kun tuntuu jotta väsymys on infernaalista ja tästä ei selviä niin ajattelen, että tulee aika kun neidit eivät tarvitse minua😥 Nyt kestän (toivottavasti) tämän väsymyksen ja sen aiheuttamat muut ”lieveoireet”… Jaksamista💛
Hei, ei todella yhtään uutta univinkkiä… Mutta onhan lapsiperheiden kotipalvelu tiedossa? Jätän tän tähän kaikkia väsyneitä vanhempia varten <3
Joo komppaan! Meille oli pelastus ja kaupungilta saatiin palveluseteleitä et vei muksun pihalle leikkimään ja sai ees hetken maata. Auttoivat myös tekemäön suunnitelmaa miten selvittiin raskaimmat ajat hengissä. Esikoista kannettiin 24/7 ja 10kk koh
dalla omat voimat loppui.
Ja joo käytiin kaik unikoulut silloin läpi vaikka minkä tahon toimesta, huhhei! Vauva vuosi oli helvettiä mutta nyt on ihana kohtuullisesti nukkuva ihana taapero ja arki rullaa <3
Nukkumattomuutta käytetään syystä kidutuskeinona. Hyvin ootte jaksaneet, olette upeat ja mahtavat vanhemmat! Jaksamishalit ja apua kannattaa pyytää!
Pystyn niin samaistua noihin tunteisiin. Meillä myös kaksostytöt, jotka valvotti ihan järkyttävästi, varsinkin ekan vuoden, mutta jatkui myös sen jälkeen. Onneksi sentään vähän väheni heräilyt…mutta vasta lähempänä 4v loppui lähes kokonaan. Ensimmäinen puoli vuotta oli kyllä vain yhtä hengissä selviämistä…
Meille sanoi neuvolan terveydenhoitaja, että ottakaa paljon kuvia, ette muista tästä mitään jälkikäteen. Ja niin otettiinkin & videoita myös. Nyt niitä on kiva katsoa, että kuinka suloisia olivatkaan. Silloin siitä ei täysin pystynyt nauttia, kun oltiin kaksi kävelevää zombia..
Mutta sen alun jälkeen kaksosuus onkin ollut maailman suurin onni ja rikkaus. Viihtyvät niin hyvin yhdessä ja ovat leikkineet aina ihan älyttömästi keskenään. Ei ole tarvinnut leikittää eikä viihdyttää enää pitkiin aikoihin.
Hurjasti tsemppiä ja voimia vaativaan kaksosarkeen. Vaikkei nyt lohduta, niin kyllä ne vielä joskus nukkuu ja tekin palauduttu tuosta ajasta.😃🙏❤️❤️
Meillä ei ole kaksosia, mutta 6-vuotiaana tyyppi 1 diabeetekseen sairastunut poika. 10 vuotta kohta univelkaa. Nyt ollaan siinä pisteessä, että selviän 4 tunnin yöunilla – olen pirteä kuin peipponen. Jos saan nukuttua 7-8 tuntia olo on kuin jyrän alle jääneellä eikä päivästä tule mitään!
Oletteko vuorotelleet, jotta toinen saisi nukkua joka toinen yö kunnolla? Entä jos jaatte lapset ja kummallakin aikuisella on yksi lapsi yöllä vieressään? Tulipahan vaan mieleen….
Pyytäisitte apua isovanhemmilta, sisaruksilta, kummeilta.
Super paljon tsemppiä! Mulla on kaksoissisko ja äiti sanoo kans että ei muista mitään ekoista vuosista, kun unet oli mitä oli. Kuvista muistaa.
Mun puoliso on ulkomaalainen ja hänen kotimaassa on tosi yleistä käyttää night nursea, joka hoitaa yöheräilyt (poislukien imetys tietty jos se ajankohtaista). Mun mielestä Suomessa tota apua on tarjolla tosi vähän tai se on kallista tai pidetään snobeiluna. Harmi koska uskon että se auttais monia perheitä useallakin elämänsaralla kun saisi vanhemmat nukkua kunnolla.
Ymmärrän niin täysin! Ja itku tuli, kun muistelee omia vastaavia aikoja jolloin väsymys
ja uni oli vaan päällimmäisenä mielessä koko ajan. Tsemppiä hurjasti ja toivottavasti jaksatte! ❤️ Todellakin saa valittaa ja tuoda näitäkin puolia esille. Niin paljon otti omana vauvavuotena ne vaaleanpunaiset äidit vaan päähän – ehkä just sen oman väsymyksen takia haha 😅
Voi miten tuttua tekstiä. Mun tuplat on jo 4v. ja periaatteessa saan jo nukkua hyvin. Kuitenkin muutama huonompi yö saa mut takaisin niihin tunnetiloihin, mitä vauva ja taaperovuosien valvomiset tuottivat. Se sumu ja huonotuulisuus on jotain käsittämätöntä.
Moi! Onko sun ferritiinejä ikinä tsekattu? Tuli vain mieleen tässä oman väsymyksen seassa – rautavarastot oli totaali loppu (synnytykset sektiolla ja runsaat menkat aiheuttaneet) eipä ihme että väsyttää. Muista pyytää apua rohkeasti ❤️ Tätä ei tarvitse julkaista jos et halua 🙏🏼😊
Tsemppiä, voimia ❤️
Tsemppiä ihan tosi kovasti,minäkin tiedän,mitä elämä jatkuvan väsymyksen kanssa on!Ei kai tällaiseen väsymykseen auta oikeasti kuin aika ja lasten kasvaminen.Meillä on monta lasta ja hieman apua on saatu siitä,että nukkumajärjestys on sellainen,että jokainen saa edes jonkinlaisen yöunen,vaikka se sitten tarkoittaakin vaikkapa sitä,että me vanhemmat nukutaan eri huoneissa eri kokoonpanojen kanssa.Sitähän sinä et toki kysynyt,kuha kirjoitin.
Voin vaan kuvitella tuon väsymyksen määrän mitä kaksosten perheissä vanhemmilla on. En osaa oikein muuta sanoa kuin että tsemppiä! Meillä on vain yksi lapsi ja silti olin ihan poikki ekat vuodet unettomuuden takia (en pystynyt nukahtamaan enää kun kerran olin yöllä herännyt). Ylipäänsä mun mielestä vanhempien väsymyksestä ja siitä oikeasta arjesta puhutaan ihan liian vähän.
Jaksamista arkeenne <3!!
Ensinnäkin sanon, että kiitos kun toit asian esille ja kerrot selkeästi, että tuo ”vauva-ajan” valvominen ei ole sitä, että vähän väsyttää vaan ihan oikeasti lamauttavaa ja siihen ei auta 1-2 hyvin nukuttua yötä. En tiedä kaksosista mitään, mutta pienellä ikäerolla syntyneistä huonosti nukkuvista lapsista tiedän. Ja todellakin tuosta väsymyksestä, kun hoidin heidät käytännössä yksin ilman toista vanhempaa n vuoden. Silloin unta tuli n. 2h/vrk. Ja olin ihan loppu. Meillä ei koskaan toiminut yksikään unikoulu IKINÄ. Välillä hajanaisiin öihin auttoi burana, jos johtui hampaista. Olin niin väsynyt, että pelkäsin pian satuttavani jotain. Sitten puolison reissuhommat loppuivat ja teimme järjestelyn, joka on auttanut. Edelleen väsyttää, mutta ei noin. Jaoimme lapset ja nukuimme eri huoneissa. Tällöin piti herätä vaan yhden lapsen rauhoitteluihin. Lisäksi joka toinen vloppu toinen vanhempi saa nukkua niin pitkään kun haluaa ja toinen hoitaa lapset. Järjestely auttoi tosi paljon ja nyt jo sumu hälvennyt ja huomaa, että ilokin vähitellen palaa. Nuorempi lapsi saman ikäinen, kun teidän kaksoset. Toivon teillekkin parempia unia!
Meillä vain yksi reilu 1v yöpoukkoilija, joka sekin jo vie mehut ja päivät ovat välillä pelkkää harmaata mössöä, niin voin vai kuvitella miten loppu todella olette. En voi muuta sanoa kuin tsemppiä näihin aikoihin! ❤️ Mut onneksi päivät (ja yöt) kuluu ja lapsetkin lopulta kasvaa. Joskus helpottaa. 😇
Aika monella valitettavasti menee vielä väsyneemmin. Ei ole yhtiäkään hotelliviikonloppuja, ei siivoojaa käymässä kotona, ei kauneushoitolakäyntejä ja uutta tilavampaa asuntoa jne. On vain jotain aivan muuta. Ja siis todellakin jotain aivan muuta.
Ja niin se vaan pitää jaksaa, väsyneenä ja ah niin kateellisena. Aina on mahdollisuudet valittaa, menee kuinka hyvin tai huonosti tahansa.
Teillä menee kuitenkin aika hyvin.
Mitä hittoa?! Onko tää sitä suomalaisten kateutta, että aina pitäis löytää joku jolla on asiat vielä huonommin?
Ei sais myöntää, että joku asia harmittaa, kun toista harmittaa enemmän? Ei saa sanoa olevan väsynyt, kun toista väsyttää enemmän? Mitä ihmettä ihan oikeasti!
Tällä kaavalla kukaan ei sais myöntää mistään mitään, koska no jollain on vielä huonommin. Nää on kuitenkin tärkeitä asioita, ja jollekkin voi olla aika lohduttavaa huomata, ettei ole ainut valvoja ja että joku uskaltaa sen myös näin avoimesti kertoa. Harvoin kommentoin, mutta mun vereni kiehahti!
Saa silti olla väsynyt. Jokaisella on siihen oikeus. Olen tuntenut väsymyksestä niin paljon syyllisyyttä, että tuo sun kommentti on asiaton. Minulla täydellinen perhe isot lapset (nyt myös taapero), kevyt työ ja hyvä palkka. Kaikki oli ihanaa, mutta oli helvetin väsynyt olin kuitenkin järjestellyt arkeni liian kiireiseksi. Tunsin itseni huonoksi kun olin hyvässä asemassa ja olin väsynyt nuori terve ihminen (on mulla yksi sairaus).
Jokaisella on oikeus olla väsynyt, koska jokainen elää omaa arkea! Turha kuvitella että vaikka elämä olisi ulkoisesti hyvin, niin se olisi aina helppoa ja ruusuilla tanssimista, ongelmat voivat vain olla erilaisia, eikä ulkoa päin koskaan voi tietää mikä kenenkin elämää väsyttää.
Tsemppiä karo ! Palkatkaan lastenhoitaja hetkesi jos mahdollista, niin saatte nukkua päivällä <3
Se piti vielä sanoa… voimia ja toivon, että pian helpottaisi! ❤️
Kiitos, että kirjoitit. Minulla on 3kk:n ikäiset kaksoset ja tuntuu, että olen jumissa heidän keskellään sängyssä 19.30-6.00(kellojen siirron myötä 5.00) ja nukun ihan helkkarin huonosti. Jos inahdankaan siinä tai siitä johonkin he heräävät heti. Kaksosten kanssa ei ole todellakaan helppoa harjoitella uusia unitottumuksia tms. Kun yksi alkaa pitämään ääntä, toinenkin herää ja homma on valmis. Kaikki on aloitettava taas alusta.
Lapseni, kaksoset täyttävät tänään 25 vuotta, onnea heille! Heidän ensimmäisestä vuodestaan en muista mitään, ingenting, nada, zero. Kun muut äidit mm. täyttelivät vauvakirjoja ryömimis- ja hampaidenpuhkeamisajankohdista, olin ihan että : ”Whaat? Mitä, en ymmärrä…”. Univaje oli syvä, syvempi, syvin. Vauva- ja taaperoajan olin pääosin yksinhuoltaja.
MUTTA, mutta lapset kasvavat, ja viimeistään teineinä nukkuvat, siis todellakin nukkuvat! Eli sinne asti sinnitellen (ellei ole tullut univajeen takia hulluksi, mahdollisuudet siihenkin ovat kyllä olemassa…)
”This too shall pass”.
Kiitos kiitos kiitos!!! Onneksi joku muukin on väsynyt ja kertoo sen. Olen myös siinä väsymyksen pisteessä, että iloitsen jos joku muukin lusii tätä kurjuutta. Hirveää toivoa muille samaa mitä itse joutuu kestämään… Mutta vihaan, kun joku hehkuttaa somessa hyvin nukkuvaa vauvaa. Mistä niitä saa??!! Itse palaan pian töihin ja jännittää miten selviää, kun ei pää pelaa. Isot tsempit sinne ja pliis pysy yhtä aitona, sillä on iso merkitys kun saa vertaistukea.
Väsymys. Tämä äitien/vanhempien vitsaus… Siinä ei ole mitään järkeä, miten voimaton, tyhjä, ontto ja ei oma itsensä sitä on, kun univelka kertyy. Ja kaiken kukkuraksi, useinkaan keinoja siihen miten lapset sais paremmin nukkumaan ei ole apua! Ekan lapsen kohdalla väsymyksen kanssa olin paniikissa:”eikö tämä lopu koskaan, enkö saa ikinä nukkua! ”, kun lapsi saa kahden tunnin unikauhukohtauksia keskellä yötä, herää huutamaan äitiä 3-5 kertaa yössä. Seuraavana aamuna klo 6 herätys… Tätä rumpaa tais jatkua melkein puoli vuotta ja mieskin oli reissussa ja tein täyttä työviikkoa 😅 Nyt kun ajattelen tuota aikaa, en voi käsittää miten pystyin käymään töissä. Kuopuksen kanssa pidin korvatulppia 3kk iästä eteenpäin, etten herää joka ähräämiseen 🙄 olen tosi herkkäuninen ja niin on kuopuskin.
Toivottavasti teille löytyy pian ratkaisu tyttöjen uniin/miten saisitte paremmin nukutuksi! Väsymys/univaje on vakava asia.
Tottakai noin pienet lapset reagoivat siihen ettet ole enää kotona heidän kanssaan. Ymmärrän täysin äidin halun ja oikeuden työelämään, sillä vain on useimmiten hintansa. Siis ihan tutkitusti.
Ei ole siis univinkki vaan kannattaa tutustua lapsen kasvuun ja kehitykseen – mikä vuoden ikäiselle on parasta? Väsynyt äiti joka juoksee töihin ja sit valittaa kun väsyttää. Mut kun väsyttää kotonakin? Kun kaikki on vaan hankalaa vissiin.
No voi luoja mikä kommentti😏juuri tällainen moralisointi on sellaista mikä ei tässä tilanteessa auta. Tsemppiä Karoliina,toivon että tilanne helpottaa! Itselläni on kanssa kaksi lasta pienillä ikäeroilla ja kolme vuotta meni uskomattoman vähillä unilla. Itse toivoin sairastuvani,että pääsisin sairaalaan nukkumaan. Silti noina unettomina vuosina on tullut raavittua yksi ammattitutkintokin kasaan enkä nykypäivänä voi ymmärtää miten olen jaksanut!😱
En täysin ymmärrä, miksi mitään naisten tekemisiä / sanomisia ei saa nykyään kritisoida tai kyseenalaistaa. Kommentoijahan sanoi ymmärtävänsä täysin ädin haluan mennä töihin, mutta toi samalla esiin faktan siitä, että se kuitenkin väistämättä vaikuttaa tuon ikäisiin lapsiin. Ja tämähän on itsestään selvä asia, niinhän se vaikuttaa. Kyseessä ei ollut tsemppiviesti. Kai sitä saa sanoa ääneen myös ei-niin-kivoja-kommenteja, jos ne ovat totta. Ei sillä ole mitään tekemistä moralisoinnin kanssa eikä siitä pidä ottaa hernettä nenään.
Siinäpä se, kuin oma ”elämäni” viimeiset 3.5 vuotta. Muistan vaan sen väsymyksen, haaveilin jopa nukumisesta kivikasan päällä, mutta siihenkään ei ollut mahdollisuutta. Rakkaat lapseni kun eivät suostuneet nukkumaan päivisin kuin liikkuvissa vaunuissa ja yöt juurikin kuvailemallasi tapaa.. hooooh hoh!
Meillä on maatila, eikä palkattua työvoimaa kuvioissa, joten mieheni teki maatilan töitä lähes yötä päivää, jolloin minä olin kaksosten ja eskarilaisen kanssa yksin päivät pitkät (ja hoidin kaikki toimistotyöt) ja voi hyvä jumala ne päivät oli pitkiä!
Öisin mies auttoi pieniä rinnalle ja jossain kymmenen kuukauden vaiheessa siirryttiin tuttipulloihin. Miksi kukaan ei sanonut, että lapsi voi kasvaa ihan normaalisti myös korvikkeella?!?
Neuvolassa vaan päiviteltiin kuinka ihanan reippaita ja puheliaita vanhempia olemme. Vaikka minä vaan jankutin ja jankutin siitä kuinka väsynyt olen!
Välillä luulin kertakaikkiaan kuolevani siihen väsymykseen ja esimerkiksi hengitys oli niin pinnallista, että kun haukottelin lähes pyörryin!
Nyt kun pipanat on 3.5- vuotiaita, alkaa elämä sittenkin voittamaan, mutta tämä helvetillinen väsymys ei kyllä ota taittuakseen..
Ei varmasti lämmitä tässä hetkessä, mutta kyllä sinä ja miehesi selviätte, se on varma!
Ihanaa talven odotusta koko perheelle!
TÄMÄ! Halleluja, kiitos kun sanot tämän ääneen. Ei voi muuta toivoa kun kaikki tässä helvetinmoisessa väsymyksessä tarpovat äidit näkevät vielä päivän kun ei väsytä näin sa***nallisesti…
Terveisin nimimerkki ” myös minä olen katkera kaikille jotka saavat nukkua, levätä, rentoutua, joiden aivot toimii, muisti pelittää ja jotka eivät kompastu omiin silmäpusseihin” #äitiävähänväsyttää
Mä niiiin tiedän ton tunteen. Itse en ole nukkunut kunnon yö unia noin kolmeen vuoteen! Ja sen huomaa, en muista asioita ja tuntuu et unohtelen välillä jopa sanoja. En jaksa oikein tehdä mitään muuta kun ihan pakolliset hommat.
Tsemppiä!! Kai tää tästä joskus..
Tsemppiä.
Ja vaikkei koskaan sais avautua, niin sanonpa vaan, että niiden vähä unisten öiden jälkeen melkein yhtä väsyttävää on se, kun myös päivällä joku tarvii sinua ihan koko ajan. Sitten kun lapset nukahtaa viimein yöunille edes hetkeksi, tekee mieli ottaa aikaa itselle ja valvoa liian pitkään , tekemättä mitään järkevää kun ei vain jaksa, ja niin sitä mennään…
Tämä on niin totta, että tekee mieli valvoa lasten nukahdettua vaikka vähintäänkin yhtä paljon tarvitsisi sitä unta kuin omaa (hetken) hiljaista omaa aikaa. Meillä on kaksoset, jotka nukkuivat ensimmäiset lähes 2 vuotta aivan helgkf huonosti. Heräsivät yössä miljoonaan kertaan aina toisen herättäen. Aina oli soppa valmis. Nyt tytöt ovat 3 vuotiaita ja edelleen nukahtamisen jälkeen lähes joka yö heräävät pariin otteeseen huutamaan. Ja kyllä. En todellakaan muista juuri mitään ensimmäisestä 1,5 vuodesta. Muistan vain sen, että olin toooosi väsynyt ja loppu. Vaunuilin kaikki päiväunet ja öisin hypättiin miehen kanssa pystössä lapsia yrittäen saada takaisin uuneen ja mahdollisimman äkkiä hiljaiseksi.
Moni kyselee, että tuleeko meille lisää lapsia, onko haaveissa. Nooooo ei aivan vielä ole aika kullannut niitä muistoja vauvavuodesta. En varmaan enää selviäisi järjissäni seuraavasta mikäli olisi samanlaiset vuodet tiedossa😂
Voimia ❤️ Et halunnut vinkkejä, mutta olisikohan teillä mahdollisuus päästä sairaalaunikouluun? En tosin tiedä onko Taysissa esim sellaista, mutta siis Hus:lla ainakin on, voisi kuvitella että muillakin sairaanhoitopiireillä? Olette niin paljon jo kokeilleet kaikkia keinoja.
Tsemppiä, sitäpä juuri. Meidän kaksoset täyttävät pian kolme.
Tunnistan tämän ” Jopa kateellinen KAIKISTA niistä somen äideistä, jotka kertovat ihania tarinoita lastensa unista ja toisaalta kateellinen myös niille, joista on ollut niin kiva nukkua kellojen siirron jälkeen tunnin pidempään”. Olen usein lukenut sinun blogia ja miettinyt kuinka helppoa teillä on, tukiverkko, vain yksi, isompi, omatoiminen tyttö ja molemmilla vanhemmilla vakaat työt. Me ei olla vielä koskaan lasten syntymän jälkeen vietetty yötä ilman lapsia, koska meillä ei ole sellaista tukiverkostoja, jotka voisivat ottaa koko nelikon. Esikoinen on yöpynyt muutamia kertoja mummolassa ja ”keskimmäinenkin” ystävillä yötä. Meillä kuitenkin neljä lasta ja teillä VAIN kolme. Voin kertoa että mielessä pyörii mitä pöllömpiä juttuja! Sitten taas havahdun omiin hölmlöihin ajatuksiini 😀
Tiedostan sen, että vertailu on turhaa. Meillä on jokaisella omat kipumme ja uskon, että erityisesti väsymys on sellaista, että siihen pitää suhtautua vakavasti. Omalla kohdallani huomaan usein ajattelevani, että valitan turhasta, meillä on kuitenkin mahtavat lapset, mahtava parisuhde ja paljon upeita ihmisiä meidän elämässä. Nämä meidän väsymykset ja murheet on kuitenkin pieniä todellisen sairauden köyhyyden jne. edessä.
Mutta, niinhän se kuitenkin on, että kun on väsynyt niin on väsynyt ja jokaisen murhe, väsy ja kipu on sillä hetkellä yhtä suuri ja todellinen (ainakin sen pienen hetken), toisen elämää kun ei voi elää eikä tuntea. Eikä uhriutumisella, vertailulla ja vähättelyllä auta ketään, varsinkaan itseään. Sillä, että polkee toisten onnen tai murheet pienemmäksi, ei itse tule onnellisemmaksi (enkä siis ajattele että sinä tekisit sitä, vaan itse syyllistyn siihen)!
Meillä tuli sankariuudelle aika pikainen loppu, kun väsymys iski niin kovaa, että vajosin syvään uupumukseen (josta ei niillä yöunilla enää noustu). Hukuin sinne,missä ei enää muista mitään, mutta ei myöskään haaveile mistään, ei mistään muusta kuin mustasta unesta. Onneksi saattiin apua! Silti toivon, että niin pitkälle ei kenekään tarvi mennä, että apua on haettava ihan pohjan kautta.
Kaksoisarki on jotain sellaista, että sitä on hankala selittää tai ymmärtää, ajattelen että ollaan hurjan etuoikeutettuja, että päästään sitä elämään – ja niin olette tekin. Minulle teidän elämä näyttää kauniilta ja te selviätte, ihan varmasti. Ei kuitenkaan tarvitse olla sankari, tai selvitä yksin, siitä ei saa lisäpisteitä 🙂
En anna univinkkejä, koska ne ei toimi kuitenkaan. Eikä niitä väsyneenä jaksa edes kuunnella! Mun ainut vinkki on, että pyydä apua, ota sitä myös vastaan ja lue Helena Anhavan ja Maaria Leinosen tekstejä.
Joskus epäilen että ne ne vasta häiriintyneitä ovat jotka eivät koskaan suistu kiskoiltaan.
Helena Anhava: Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa (1971)
Mulla ei ole lapsia, mutta muuten hyvin samanlaiset fiilikset työväsymyksen takia. Voin yhtyä kaikkiin kertomisiin fiiliksiin, asioiden unohtamiseen jne. Viikonloput menee täysin toipuessa palautuakseen ns. nollatasoon ennen maanantaita. Viime aikojen ennätys on herääminen klo 2.15, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Kait tämä tästä. Tsemppiä meille!
Älä suutu, kuha kysyn; mitä tapahtuu jos tyttöjen antaa hetken ähistä ja huutaa? Kauanko jaksavat huutaa? Harmi, että univaje on jo masiivinen 🙁
Tsemppiä, tiedän hyvin ton tunteen.
Meillä toinen tytöistä alkoi nukkumaan juuri kokonaisia unia ja toinen nukkuu todella levottomasti. Pistin aluksi hampaiden piikkiin ja särkylääkekin auttoi alkuyöhön. Sitten panin merkille hänen kiukkuisuutensa ruokapöydässä ja käytiin tsekkaamassa varmuuden vuoksi korvat, tulehdus oli. Nyt heräilee muutaman kerran vähemmän 😂
Esikoisellakaan ei korvatulehdukset juurikaan oireillut joten sen takia käytiin katsomassa tilanne.
Olet ajatuksissa ❤️
Tosi vaikea tilanne ❤️
Niin tiedän mistä puhut. Jossain vaiheessa katselin aamubussissa väkeä ihan raivon partaalla, että ettäs KEHTAAVAT näyttää noin väsyneiltä, kun eivät tiedä väsymyksestä MITÄÄN. Jep 😀 Se väsymys teki katkeraksi, epäreiluksi ja pohjattoman toivottomaksi. Nyt kun eka lapsi on neljävuotias, oon varovasti alkanu haaveilemaan toisesta. Mutta pelkään sitä valvomista ihan sairaasti. Viime kerralla se ajoi masennukseen asti. Mietin edelleen, olisinko masentunut, jos lapsi olisi nukkunut. En tiedä. Mutta parin vuoden totaalivalvomisesta meni kyllä pari vuotta melkein toipua. Se väsymys jäi päälle pitkäksi aikaa.
Voi kumpa voisin ottaa edes pienen osan sun väsymyksestä pois! Mulla ei ole kaksosia mutta kaksi pientä lasta kyllä ja tiedän että vanhempien oman unen tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa. Se alkaa lopulta vaikuttaa fyysisen terveydentilan lisäksi mielenterveyteen, ihmissuhteisiin, parisuhteeseen, äitiyteen, ihan kaikkeen. Voimia! Priorisoi rohkeasti se mitä tässä tilanteessa jaksat ja mitä et. Ja kiitos sun blogista.
Ihan liikaa tuttua tuossa tekstissä.. tosin meillä ei kaksoset vaan lyhyellä ikäerolla sisarukset, joita ei ole siunattu hyvillä unenlahjoilla. Kiitos tästä tekstistä. Kaiken väsymyksen äärellä toivon, että se helpotti sun oloa edes vähän. Henkilökohtaisesti tuntui, että väsymyksen taakka keveni hitusen, kun tietää että muutkin valvoo öisin. . Joskus tuntuu, että kun aina tästä väsystä valitan, mutta helvetti jos saisin nukkua en valittaisi! Jaksamista ja voimaa teidän perheelle. Kaksosarki helpoimmillaankin on rankkaa, ystäväperhettä sivusta seuranneena olen sen todennut. Pahimpina päivinä mietin illalla edes yhden hyvän jutun kuluneesta päivästä. Kyllä niitä löytyy aina, mutta katkeruuden alta saa välillä vähän etsiä.
Sanonpahan vaan, että VMP. Joskus luulin, että sellainen henkinen väsymys/uupumus on pahinta mitä on, mutta enpä tiedä. Tää mitään auta kun sanon, että tiedän miltä tuntuu. Joskus ollut siinä tilanteessa, että en muista mihin olin matkalla kun ajoin autoa…koska olin niin väsynyt. Melko vaarallista 🙄 olispa mulla sulle joku ratkaisu. Mulla fysiikan pettäminen ja töissä tajunnanmenetys ajoi sitten sairaslomalle ja sen alkuun nukuin kolmeen vuorokauteen lähes 60 tuntia. Alkoi helpottaa. Mä luovuin silloin paljosta (keskeytin opinnot ja vaihdoin duunia, tällä tavalla ei tullut eroa ja ehdin taas nähdä lapsia 😬), mutta sä et tietenkään voi luopua sun lapsista, joten eipä tästä lässytyksestä mitään hyötyä ollut. Mutta toivon, todella toivon, että joku helpotus sulle/teille löytyy 🤍
Minulla on pikkusisarukset kaksosia ja äitini myös aina puhunut, ettei muista ekasta 3 vuodesta mitään. Valitettavasti varmaan osaksi pitää paikkansa. Kovasti tsemppiä teille 💪🏻!
Olen aivan järkyttynyt kahden pienen lapsen äiti. Teidän on aivan pakko hakea apua tuohon pienten nukkumiseen, muuten te sekoatte. Varmasti löytyy keinoja opettaa rauhaisampaa unta eri keinoin tytöille ❤️ voimia!!
Valvoin viime vuoden yhden vauvan kanssa ja se oli ihan kauhea vuosi se. Tuohon tilanteeseen ei auta muu kuin uni. Ja se suurin romahdus saattaa tulla vaikka vasta sitten kun on saanut vähän levättyä. Mulle kävi niin. Se katkeruus, viha ja suru siitä ettei voinut nauttia siitä vauva-ajasta kun ei vaan jaksanut, oli ihan kauhea. Voimia ja jaksamista.
Toivotan kovasti tsemppiä ja itsekin kaksosten äitinä muistan nuo ajat ja tunteet! Nyt meidän kaksoset ovat jo 18-vuotiaita ja ongelma on päinvastainen: nukkuisivat iltaan asti ja ovat kiukkuisia jos heidät herättää🙈 Muistan noista ajoista sen kun sain lahjakortin hierojalle ja kun hieroja kysyi minkälaisen hieronnan haluan, totesin vaan että ihan sama, ei ole pakko hieroakaan, kunhan vaan saan maata tässä ihan hiljaa… Ottakaa kaikki apu vastaan mitä saatavilla on. Jonain päivänä – vaikket sitä nyt uskokaan – voit nauraa näille muistoille♥️
Mulla ei ole kaksosia, mutta 1,5 v ikäerolla syntyneet lapset. Muistan, kuinka kerran harrastusporukassa alettiin avautua pikkulapsiajan rankkuudesta enkä ollut ainoa, joka oli toivonut sairastuvansa keuhokuumeeseen tmv vakavaan tautiin, että saisi hyvällä syyllä mennä sairaalaan tai levätä kotona ja joku olisi hoitanut lapset. Tämä oli ollut yleinen ajatus monella äidillä. Voin vaan kuvitella väsymyksen tason noilla heräämismäärillä! Apua!
Älä ota itseäsi hengiltä väsymyksen vuoksi, jotain ratkaisua on pakko löytyä, ja toivottavasti pian!
Kiitos että helvetinmoisesta väsymyksestä huolimatta jaksoit kirjoittaa tämän. Antaa käsittämättömällä tavalla samassa väsymys suossa tarpovalle jotain lohtua ❤️ Toivotaan puolin ja toisin parempia öitä edes joskus 😴
Kiitos että helvetinmoisesta väsymyksestä huolimatta jaksoit kirjoittaa tämän. Antaa käsittämättömällä tavalla samassa väsymys suossa tarpovalle jotain lohtua ❤️ Toivotaan puolin ja toisin parempia öitä edes joskus 😴
Huh kuulostaa todella rajulta. Isot tsempit sinne ❤️❤️❤️❤️
Mä niin fiilaan sua. Meillä oli muutto ja mulla alkoi työt usean kotiäitivuoden jälkeen. Pian katkesi selkäranka kun lapset sekosi öissään täysin, heräili, toinen tuli viereen potkiin ja vaatiin meitä hereille .. itsellä loppui ihan voimat, en myös muistanut mitään, väsytti mutta ei saanut nukuttua kunnolla ja päätä särki 24/7. Paljon tsemppiä!
Voimia ihan saakelisti ja toivotaan me lukijat porukalla teille kaikille parempia öitä! ❤️