Mä olen toki blogitöiden puolesta jo useamman vuoden ollut melko tietoinen siitä, mitä kotimaisessa tekstiilikentässä tapahtuu. Ja pidinpä jopa vuoden 2018 sellaisena vuotena, että ostin vain kotimaisia tekstiilejä.
Silti musta tuntuu, että vasta nyt, kun olen ollut töissä sukkatehtaalla, kotimainen tekstiilikenttä on tullut aidosti lähelle. Olen alkanut ymmärtää kotimaassa suunniteltujen ja/tai tehtyjen tekstiilien hintarakenteen, laadun ja sen, mitä yrityksen pyörittäminen Suomessa vaatii.
Kun mä tällä viikolla kiiruhdin töistä kotiin, huomasin, että mun päälle oli valikoitunut ihan vahingossa kotimaista päästä varpaisiin. Takki oli Joutsenen. Pipo, huivi, kynsikkäät ja sukat Sidosteen. Neulemekko Uhanan ja laukkukin* Viona Blun. Kädessä mulla roikkui kassi, jossa toisessa oli päivällä ostamani Nousun verkkapuku ja kainalossa postipaketissa, jonka sisällön olin saanut* Papulta.
Totta kai kotimaista valikoituu nyt vielä enemmän päälle, koska näen luonnollisessa ympäristössäni enemmän kotimaista kuin ennen. Mutta jotenkin, kun ymmärtää, miten ison työn takana jokin tuote on, tulee useammin valittua eettisempi vaihtoehto. Ei aina, enkä tässä mitään Jeesusta esitä, mutta useammin kuin ennen.
Kotimaisuus on tietysti kuluttajalle ostohetkellä myös raha-asia. Itselleni satsaan usein kotimaiseen, koska tiedän, ettei mun vaatteet jää kuuden kuukauden päästä pieneksi. Lasten vaatteiden kanssa pohdin paljon kauemmin sitä, milloin ostan kotimaista ja milloin (halpaa) ulkomaista ketjua. Tämä riippuu aivan tuotteen käyttöiästä ja tarkoituksesta.
Tämä postaus ei ole toteutettu yhtestyössä kenenkään kanssa, mutta tutut brändit vilahtaa, koska – noh – ne on mulle tuttuja ja niitä uskallan suositella. He eivät siis tiedä linkkauksista, eivätkä ole niitä myöskään pyytäneet. Kollaasi olisi ollut kiva, mutta nyt saatte linkkejä. Kurkatkaa, jos kiinnostaa.
10+1 JOULULAHJAVINKKIÄ KOTIMAASTA JA LÄHINNÄ TAMPEREELTA:
- Papun uudet vaatteet. Erityisesti naisille on ihania neuleita ja toisaalta rakastan Sculptures-kuosia.
- DomDomin joulusisustustuotteet. Mä ostin juuri meille DomDomista ihanan paperisen joulutähden ja muutamat kuusen koristeet. Kotimaisuus on minulle myös sitä, että tiedän esimerkiksi verkkokaupan työllistävän pari paikallista naista.
- Herkkulahjat on aina best. Jos ostaisin herkkuja lahjaksi, ostaisin lahjakortin tai vaikkapa kakkukassin Valkoisesta puusta.
- Elämyslahjakortit on mun mieleen, koska ne eivät vie kaapista tilaa ja niiden kautta joulusta voi nauttia joulun jälkeenkin. Mun elämyslahjavinkkipaikat on Beautiful You -kauneushoitola (jossa on valmiiksi räätälöityjä lahjakortteja eri hoitoihin) tai hierontakortti Aki Manniselle, joka on Tampereen paras hieroja.
- Sidostetta ei voi tietysti ohittaa tässä listassa. Mä olen tosi ylpeä meidän joulun verkkokaupasta, jonne on kerätty erilaisia lahjakomboja valmiiksi lahjapakkaukseen kasattuina. Mun suosikkeja on kimallesukkapaketti, asustepaketit ja meidän verkkokaupan eka lastenkokoinen sukkapaketti, kolmen merinovillakenkäsukan lahjapakkaus. (BTW. 6.-7.12 kaikki Sidosteen verkkokaupan tuotteet – 15% koodilla JOULU15)
- Mä olen enemmän reppu kun käsilaukkuihminen, mutta silti tykkään tosi paljon Viona Blu-merkin laukuista. Miltä kuulostaisi laukku lohennahasta? Tämäkin yritys toimii Tampereella.
- Kukkalahjat on mun suosikkeja (nykyisin). Mun ihan lempparikukkakauppa on Hopiahippu, jonka Teija osaa loihtia aivan ihania sidottuja kimppuja, kransseja ja mitä vaan kaunista.
- Vielä ei aurinko juuri paista, mutta pian taas kevätaurinko häikäisee. Mä olen tutustunut viime viikkoina ShadeShares-aurinkolasifirmaan, jonka lasit tehdään kotimaisesta koivusta, mutta valmistu tapahtuu Kenian slummiin perustetussa tehtaassa. Merkki on siitä erityinen, että se tekee hyvää esimerkiksi Wordl Vision kautta ja istuttaa mm. puun jokaisesta myydystä aurinkolasista. Mun aivan lemppari lasimalli on Tembo.
- Vimma. Kuten olen kertonut, olen tiennyt Vimman varmasti merkin alusta asti, mutta rakkauaus Vimman vaatteita kohtaan on syttynyt tänä vuonna. Lastenvaatteet poistuu Vimman mallistosta, joten nyt jos koskaan niitä kannattaa hamstrata pukinkonttiin.
- Joutsenen untuvatöppöset tai Kulkuri-torkkupeitto on ihanat luksuslahjat, jos takin osto lahjaksi tuntuu liian suurelle riskille (tai lovelle kukkarossa). Untuvan hehkutusta ei vaan voi tehdä liikaa.
- Jos second hand -lahja kiinnostaa, menkää ihmeessä Oldie-liikkeeseen. Ihan mielettömän hyvä käytettyjen vaatteiden liike, jossa on helppo myydä ja ostaa.
Tämmöistä! Mitä kotimaisia vinkkejä sulla on lahjapakettiin käärittäväksi? Jaa tähän omat vinkkisi tai vaikkapa oman pienyrityksesi tiedot. Pistetään hyvät vinkit kiertämään.
-Karoliina-
*saatu
Kuvat Sidosteen. Valokuvaaja Antti Moilanen, tyyli Mari Saarenrinne.
Kommentit (3)
Ehdottamasti nämä vinkit käyttöön Tampereella lahjojen metsästyksessä. Vimmalla on ihanaa räiskyvyyttä kangasvalinnoissa, sopii rohkealle värien käyttäjälle. 🙂
Ostaisin tosi mielelläni kotimaisia tuotteita. On paljon hyviä merkkejä, joiden tuotteista tykkään. Ovat kuitenkin niin kalliita että rahkeet ei riitä, tai ei ainakaan niin usein kuin haluaisi. Aina silloin tällöin tulee hemmoteltua itseä näillä tuotteilla, mutta olisihan se kiva kun voisi tukea yrittäjiä vähän useammin.
Kerran omaakin pienyritystä saa mainostaa, niin http://www.bohokids.fi löytyy ihanat lastenhuoneiden sisustustuotteet. Suloinen Joseph pupuvalaisin on ihana joulupakettiin 😍