kolmistaan - Banneri
Mainos: 13.12.2020

Lisää immuniteettia? Kyllä, kiitos!

10 kommenttia

// Kaupallinen yhteistyö: Leader Foods – Vida // 

Missä tahansa ikinä nykyisin liikkuukin tai puhuupa kenen kanssa hyvänsä, jollakin tapaa hyvinvointi ja itsestä huolta pitäminen nousevat aina jossain vaiheessa esille. Jos ei kerrota, että treenataan maratonia varten, puhe kääntyy siihen, että pitäisi ainakin liikkua enemmän. Jos vaikka miettii omaa lapsuutta, en tiedä kenenkään äitiä tai isää, jotka olisivat joogailleet aamuisin, eikä ruuan ravintoarvoistakaan puhuttu sillä tapaa kuin nykyisin. Ihmiset vtehkä liikkuivat luonnostaan enemmän, kun maailma ei ollut vielä niin digitalisoitunut, mutta liike ja itsestä huolehtiminen tulivat enemmän luonnostaan. 

Vaikka hyvinvointi onkin nimensä mukaisesti hyvä asia, se mahdollistaa hyvän elämän, koen ainakin itse välillä paineita siitä, etten tee tarpeeksi asioita oman kehoni (ja samalla mieleni) eteen. Mun luonne ei anna periksi lähtee esimerkiksi kuntosalille työpäivän jälkeen, vaikka se varmasti hyvää minulle itselleni tekisikin. Haluan keskittyä pitkän päivän jälkeen ennemmin meidän perheeseen ja lapsiin. Ja kyllä – kesken kiireen oma lounas korvautuu vähän liiankin usein kahvilla ja suklaalla. Kutsun sitä priorisoinniksi. 

Kun taas yksi päivä aivon alkoivat kääntyä niihin ajatuksiin, että soimasin itseäni oman kehoni laiminlyönnistä, samalla hetkellä aloin nähdä niitä juttuja, joista keho varmasti kiittä. Tajusin, että en ehkä huhki personal trainerin tekemää ohjelmaa, mutta lihaskunto on kasvanut huimasti kaksosarjessa, jossa nostelen jatkuvasti kahta kymmenen kilon punttia. Niin ja tulee noita askeliakin joka päivä ihan mukavasti, kun tallaan nukutuslenkeillä tai työpaikalla tehtaan käytäviä. Se on sellaista huomaamatta tapahtuvaa liikuntaa. Arkista, eikä mitenkään erityisen glamourista.

Mä olen perusihminen, joka tykkää perusasioista. Siksi en lähde useinkaan kikkailemaan millään kovin erikoisella tai uudella. Vitamiinien kanssa pätee sama, kun elämässä mulle yleensäkin: Olen tähän asti luottanut siihen, että kun syön “pakolliset” perusvitamiinit, menee varmasti ihan hyvin. Kun tänä syksynä sitten sukelsin syvemmin vitamiinien maailmaan, huomasin, että Leader Foodsin Vida-ravintolisä-,-hivenaine- ja -vitamiinisarjassa on kuitenkin myös lukuisia tuotteita, jotka eivät ole aivan sitä peruskauraa. Vida-sarjast löytyi itse asiassa useita sellaisia kirjainyhdistelmiä, joista en ollut edes koskaan kuullut. Sanovatko aminohapot 5-HTP tai L-Teaniini teille mitään? Mulle ei sanonut!

Tutustuttuani tekstien tasolla kaikkiin minulle vieraisiin aminohappoihin, päätin ottaa käyttööni NAC:n. Ihan siksi, että paketissa lukee: “immuniteetin tueksi”. Mietin, että tällä omalla imuunisairaudellani ja nykyisellä maailman tilalla NAC ei voisi olla pahitteeksi. 

Suomessa suunnitellun ja valmistetun NAC:n  sisältämä L-kysteiini aminohappo on rakenneosa elimistön glutationi antioksidantille. Glutationi parantaa immuniteettiä ja auttaa muun muassa muiden antioksidanttien, esimerkiksi C-vitamiinin, ylläpidossa. Vida NAC sisältää nyt myös seleeniä, joka myös auttaa immuniteetissa, mutta joka tukee myös muun muassa hiusten ja kynsien hyvinvointia. 

Mä nautin mun NAC-tabletin ohjeen mukaan tyhjään vatsaan, eli käytännössä aina aamuisin. Tabletti ei kyllä saa tyylipisteitä hajustaan. Suoraan sanottuna se on aika karmea, mutta se on NAC:n ominaistuoksu. Olenkin päätynyt nappaamaan tabletin aina rivakasti, nenästä kiinni pitäen, ja sillä tavalla homma toimii, kuten pitääkin. Sitä paitsi, kuten F:lle aina sanon: “Lääkkeen (vitamiinin jne) ei kuulu maistua hyvälle.” Näköjään samaa pätee myös tuoksuun. Pääasia, että tehoaa.

Ja tehoaako se? Nyt koputan puuta vimmatusti, mutta tämä taitaa olla aivan ensimmäinen syksy, etten ole ollut kertaakaan kipeä. Eli kyllä mun tuntemus on, että tehoaa ja hyvin! En tietenkään voi sanoa, että se on vain NAC:n tai ylipäätään mun käyttämien Vida-kapselien ja -tablettien ansioita pelkästään, mutta kuten te mun kanavia pitkään seuranneet tiedätte, mä olen immuunisairauteni vuoksi tosi herkkä saamaan kaikenmaailman flunssia. Mutta tänä syksynynä, kun olen oikeasti muistanut napsia vitamiinini ja lisännyt joukkoon vielä NAC:n, mä olen ollut vain yhden kerran aivan pienessä flunssassa. Se on mulle suuri saavutus. 

Mitä erikoisempia aminohappoja tai hivenaineita sä olet kokeillut? Ja millaista tehoa olet huomannut?

-Karoliina-

Kommentit (10)

Olen jo 50+ ja sairastan autoimmuunia perussairautta. Sairauteni oireet ovat olleet lievät, eivätkä ne tee elämästäni mitenkään huonoa. Olen käynyt Antioksidanttikinikalla testeissä ja saanut ravitsemuslääketieteellistä hoitoa. Vuodenvaihteessa 2020/2021 aloitin elämäni ensimmäisen NAC kuurin. Otan nyt 4-5 kk kuurina, kun tuo koronaviruksen muunnoksetkin nyt täällä jylläävät. (En ole sairastanut koronaa milloinkaan) Oloni on erinomainen ollut tämän kuurin aikana. Nukun syvempää unta, olen päivisin virkeämpi ja energinen, tuntuu kuin vastustuskykyni olisi parantunut. Kiva, että löysin NACin . Muutoinhan vitamiini-ja hivenainetasot ovat kehossani hyvässä kunnossa. Ei siis puutteita vitamiineista ja hivenaineista.

Tänä syksynä olet oletettavasti myös pessyt käsiä enemmän, käyttänyt ehkä maskia, pitänyt etäisyyttä ihmisiin, et ole ollut aivastelevien tai yskivien ihmisten läheisyydessä (koska he ovat jääneet kotiin) ja olet mahdollisesti muutenkin liikkunut vähemmän kodin ulkopuolella.
Tällainen toiminta estää koronan lisäksi tavallisten flunssien leviämistä.
Niinpä ei ole erityisen ihmeellistä, ettet ole tänä syksynä sairastanut kuin yhden kerran.

Juuri näin. Mutta mitäpä sitä ei rahan takia väittäisi 😉

Hei, mukava seurata sua ja sun monipuolista sisältöä. Olen seurannut jo useamman vuoden ja on ihailtavaa, miten olet niin monessa mukana.

Yhtenä parannuskohteena toivoisin yhteistyöt merkittävän selkeämmin Insta-stooreihin. En tiedä oletko tietoinen, mutta joissakin puhelinmalleissa maininta kaupallisesta yhteistyöstä on hyvin pienellä ja/tai nurkassa muiden nappuloiden alla. Stoorit sulla muuten on oikein kivoja ja on mukavaa, kun on juttua laidasta laitaan.

Mukavaa joulun aikaa ja koitahan lomailla myös. Olet sen ansainnut.

Olen huomannut tuon saman ongelman nyt, kun mulla on sekä Huawei ja iPhone käytössä. Jos teen iPhonella, ja vaikka laittaisin merkinnän huomattavan keskelle, rajautuu se Huaweilla osaksi pois. Tosi ärsyttävää myös kuvien ja asettelun suhteen 🙁 Pitää varmaan alkaa laittaa se aina keskelle, samaan paikkaan.

Ihanaa joulua <3

En kauheasti tykkää tällaisista yhteistyöpostauksista. Tämähän on ravintolisämainos, ja sinä sitten annat ikäänkuin terveysväittämän tähän lopuksi… Mutta sinähän olet somen ja viestinnän ekspertti. Eikö nää vitamiini- ja ravitsemussuositukset pitäisi jättää lääkärien, ravitsemusterapeuttien tai ehkä tyyliin apteekkarien hommaksi?
Toivotan kuitenkin mukaaa joulunalusaikaa !

Näissä tosiaan pitää olla tarkkana, ettei ei-ammattilaisena lupaa mitään, mistä ei ole faktaa. Missä kohtaa annoin sen terveysväittämän?

Ihanaa joulua <3

Muun muassa tässä:

Vida NAC sisältää nyt myös seleeniä, joka myös auttaa immuniteetissa, mutta joka tukee myös muun muassa hiusten ja kynsien hyvinvointia.

Samaa mieltä. Hieman harhaanjohtavaa väittää että yksi ravintotekijä vaikuttaisi immuniteettia parantavasti. Tästä saa sellaisen käsityksen että seleeni tai tämä Nac parantaa immuniteettiä. Olen itse terveydenhuoltoalan ammattilaisena ymmärtänyt asian niin että millään yksittäisellä ravintolisällä ei immuunipuolustusta voida mitenkään parantaa rai buustata vaan siihen vaikuttaa moni asia😊 Suosittelen tutustumaan tähän blogiin ja seuraamaan myös heidän instatiliä:https://www.aivosumutorvi.fi/blogi/ravintolisien-kaupalliset-yhteistyot-mita-kuluttajan-tulisi-pitaa-mielessa.

Luitko koko postauksen? Esimerkiksi kohdan ”En tietenkään voi sanoa, että se on vain NAC:n tai ylipäätään mun käyttämien Vida-kapselien ja -tablettien ansioita pelkästään—”.

On ihan totta, että ihminen on kokonaisuus, jossa yksikään yksittäinen asia (vitamiini, lenkki, superfood…) ei yksin vaikuta. Mutta ei se nyt aivan tuulesta temmattua ole, että elintavat ja se, mitä suuhun laittaa (ruoka, tabletit) ei vaikuttaisi ihmiseen.

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X