kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.02.2021

Maria Nordin ja Anna Pastak - Yksilönvapaus ei ole hölmöilyä varten

Teksti
Karoliina Pentikäinen
173 kommenttia

Lapsia kasvattaessa kuule usein sanottavan (ainakin meillä, öhöm), että vapaus tuo vastuuta. Jos on niin iso tyttö, että voi valita eväiden koostumuksen eväspäivänä, pitää kärsiä itse myös seuraamukset, jos tunkee eväskorin täyteen sokeria ja seuraavassa hetkessä on maha kipeä. Tai jos valitsee, ettei tee koulun jälkeen heti läksyjä, ottaa itse vastuun siitä, että joutuu tekemään läksyt illalla viimeisenä, vaikkei enää yhtään jaksaisi.

Sitä luulisi, että vapauden ja vastuun liiton ymmärtäminen tulisi selkeäksi, kun lapsi kasvaa aikuiseksi. Mutta niin vaan ei näytä aina olevan. Korona-aika on oiva esimerkki siitä. Myönnän itsekin, että omista etuoikeuksistaan päästäminen on ollut välillä tosi vaikeaa. Olen käynyt kaupassa ja nähnyt ystäviä, vaikka ihan varmasti parasta yhteiskunnan kannalta olisi ollut, jos en olisi nähnyt ketään vuoteen. En ole jaksanut ja pystynyt toiminaan aina niin kuin se olisi ollut hyväksi muille.

Jokainen meistä on joutunut vuoden aikana pohtimaan, mitä voi tehdä ja mitä ei. Jokaiseen tilanteeseen ei ole annettu valmiita ohjeita, ei ainakaan aukottomia kieltoja, ja siksi porukka on tuntunut eläneen hyvin erilaisiakin koronavuosia. Toisille korona-vuosi ei ole tehnyt juuri eroa entiseen. Toiset ovat eläneet yksinäisyydessa oman mielenterveytensäkin uhalla. Mä ajattelen, että ihmisten toimintaa on ohjannut se, ajatteleeko ensin itseään (ja bisneksiään), vai toisia ihmisiä.

Kun mä avasin tänään somen, meinasin oikeasti alkaa itkemään, kun näin kahden vaikuttajan insta storyt. Vakavaksi näiden storyjen sisällön tekee erityisesti se, että storyt oli sellaisten naisten tekemiä, joilla on paljon seuraajia. Ja samalla myös paljon vaikutusvaltaa. Heidän kehotuksensa tai esimerkkinsä voivat saada aikaan kaaoksen, jossa on enää turhaa itkeä, kun läheisiä alkaa kuolla ympäriltä.

Ensinnäkin. Maria Nordin. Miten kehtaat rinnastaa Helsingin sivistystoimen maskiohjeistusta natsisaksan diktatuuriin? Ja siihen perään koet oikeudeksesi kannustaa ihmisiä olemaan nyt ROHKEITA? Mielestäni toisten ihmisten hengellä leikkimistä – ilman minkäännäköistä tieteellistä pohja tai referenssiä – ei ole rohkeutta. Itse asiassa maskittomana kulkeminen on silkkaa väkivaltaa kanssaihmisiä kohtaan. Olen täysin pöyristynyt, taas kerran. (Ja kyllä. Voit toistamiseen uhata minua oikeustoimilla. Tiedoksesi, että minua myös pyydetiin mukaan Hesarin juttuun, koska olen yksi niistä, ketä olet uhkaillut. En vaan halunnut lähteä siihen myllyyn, koska tunnen toimintatapasi . Nyt en kuitenkaan voinut pitää enää suutani kiinni. Toimintasi on surullista ja vastenmielistä.)

 

Toiseksi. Anna Pastak. Olen todella hämmentynyt, että päätit lennättää perheesi etelän lämpöön. Luin perusteesi aikaisemmin Instagramistasi: Kerroit, että matkaatte vastuullisesti ja pidätte karanteenin. Se on tietysti hienoa, mutta et taida ymmärtää koronaa ja rajoitusten taustaa. Luuletko, että karanteeni tai edes testit suojaa teitä koronalta? Voitte, oikein noudatetusta karanteenista ja testeistä huolimatta, aivan hyvin sairastua koko perhe ja mitä sitten tapahtuu – sairaalapaikat ja tehohoitopaikat kuormittuvat. Ja jos moni matkii influensserin toimia, on kohta näitä huvikseen matkustavia satoja, tuhansia. Samoin tartuntoja. Ja lopulta käy niin, kun ulkomailla on jo käynyt: Ihmiset kuolevat sairaaloiden eteen, kun tilaa hoitoon ei ole. Tuollainen näköalattomuus ja toisten ihmisten (myös ehkä omien läheisten) hengellä leikkiminen on jotain niin lapsellista, että en löydä edes sanoja.

Kerroit, Anna, Instagramissa, että jos joitakin tämä matkasi ärsyttää, voi lakata seuraamasta sinua. Voi kun asia olisi niin yksinkertaista. Kyse ei ole ärsytyksestä, eikä sinun somestasi. Koronarajoitukset ja -suositukset ovat nimenomaa tehohoitopaikkojen, eli ihmishenkien, suojaamiseksi.

Pahoittelut kurjasta aiheesta viikon aluksi. Mutta tämä oli pakko tehdä.

Jos johonkin haluan käyttää asemaani siitä, että olen tehnyt blogia 10 vuotta ja te olette halunneet lukea ja kuunnella minua, niin tähän korona-asiaan.

  • Olkaa – ihan oikeasti -varovaisia!
  • Ymmärrän hyvin, että läheisten näkeminen tai kotoa poistuminen voi auttaa mielenterveyttä ja kaikki eivät voi lukittautua kotiin. Mutta pliis: Pese käsiä!
  • Käytä maskia!
  • Etäile, kun voit!
  • ÄLÄ JUMALISTE MATKUSTA ULKOMAILLE, JOS EI OLE AIVAN PAKKO!
  • Toimi niiden ohjeiden mukaan, jotka terveyden ammattilaiset on meille antanut.
  • Älä usko huuhaata!
  • Mieti tarkkaan, kenestä otat mallia!
  • Älä ota mallia niistä, jotka eivät selvästikään vieläkään tajua, millainen tauti covid-19 on!

Kiitos <3

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

 

 

 

Kommentit (173)

Asiallinen ja hieno kirjoitus – kiitos! Kiitos rohkeudesta nimetä asianomaisia. Paranemisia vanhemmillesi.
Terv. päivystyksessä ja teho-osastolla työstekentelevä lääkärilukijasi

Hyvä kirjoitus! Olen suuresti ihmetellyt sitä, että useat sosiaalisen median minäminä vaikuttajat matkustavat vuoroin mm. Dubaissa, Espanjassa ja Lapissa. Siinä välissä tietenkin kierretään puoli pk seutua. Karanteeneista välittämättä, ajatuksella kyllä minut on testattu. Enhän minä. Kuten moni on varmasti huomannut, ei testin tulos ole välttämättä luotettava. Näin toimivien ihmisten on ilmeisesti opittava kantapään kautta ja pahimmassa tapauksessa tiedostamatta tai tiedostaen vielä pahimmassa tapauksessa tappaa oman läheisensä.

Matkustamista ei suositella ja ihan syystä. Matkustaminen on tällä hetkellä täysin itsekeskeistä touhua, muista ihmisistä välittämättä. Mitä tapahtuu kun tämmöinen somessa vaikuttavan henkilön 25k seuraajaa/ihannoijaa rupeaa näiden lomapäivityksien perusteella ajattelemaan että on ok lähteä esim Dubaihin lomalle. Mitä tapahtuu kun näitä somevaikuttajia on useampia ketä tuo matkustamistaan esille…. satojatuhansia alkaa matkustamaan. Suomi on löysässä hirressä pitkään… terveydenhuolto, koulut, ravintolat….
Toivon, että ihmiset miettisi myös muita kuin itseään. Toivon myös, että yritykset miettisivät minkälaisten somettajien kaa tekevät kaupallisia yhteistöitä. Toivon myös, että ns tavalliset tallaajat miettisivät minkälaisia somettajia seuraavat ja antavat klikkauksia.
Toivon myös, että kannatetaan oman lähialueen palveluita, käytetään maskia, pestään ja desinfioidaan käsiä. Ravintolassa tai missä tahansa käydessä huolehditaan hygieniasta ja huolehditaan myös itse se oma käytetty maski roskikseen. Ei jätetä maskia ravintolan pöydälle, muistetaan että tarjoilijakin on ihminen!!! Jokaisessa ravintolassa varmasti on roskis!
Flunssaoireisena jäädään kotiin.
Kiitos lääkäreille, hoitajille ja muille toimijoille ketkä hoitavat koronapotilaita ja taistelevat koronaa vastaan päivittäin.

Aamen, kiitos tästä kirjoituksesta!
Valitettavasti maailma on pullollaan näitä “minämimäminä ja mun napa”-ihmisiä, ja se menee kyllä yli ymmärryksen. Aivan käsittämättömän itsekästä. Toiset ovat eläneet jo vuoden päivät enimmäkseen kotosalla rajoittaen menojaan, ja toiset matkustavat perheineen Dubaihin. Tuntuu todella turhauttavalta.
Ja Nordinista sen verran, että luin jostain, että hänen mielestään raudanpuute paranee meditoimalla. Mietin vaan, että kuinkahan kauan mun olisi pitänyt meditoida omani korjaamiseksi?!! Lääkityksellä meni vuosi …..

Hänen mukaansa myöskään lihaksia ei tarvitse vahvistaa tekemällä lihaskuntoharjoittelua, vaan riittää se että ajattelee olevansa vahva niin silloin sitä on.

Mun isä joutui myös viime vuoden keväällä hengityskoneeseen Koronan takia, mistä johtuen mun ymmärrys ei riitä ihmisiä kohtaan jotka lähtee ulkomaille minäminä-asenteella keskellä kansainvälistä pandemiaa. Tilanne -onneksi- on Suomessa vielä hallinnassa pelkästään sen ansiosta että suomalaisista vastuuntuntoisia ihmisiä ovat 99.99 prosenttia mutta se, että tämä 1 % joka kokee oikeudekseen lähteä matkustelemaan ja kuormittelemaan paitsi testaus myös tehohoitopaikkoja idioottimaisuudellaan ei tulisi mennä olankohautuksella läpi.

Annan vähättelevä asenne, ja palmukuvat saa mut fyysisesti voimaan pahoin. Voisin kuvitella että Annan asenne olisi ihan toinen mikäli hänellä itsellään a) olisi ymmärrys siitä miltä teholla tällä hetkellä näyttää tai B) olisi kehittynyt riittävästi empatiaa mennä toisen ihmisen kenkiin, edes hetkeksi.

Mitä tulee annan ”POISTAT MUN KOMMENTTEJA” storyihin, valitettavasti uskon että kyseinen ihminen itse yrittää lähetellä täällä puolustavia kommentteja, sillä en usko että kukaan toinen voi edes puolustella tuollaista typeryyttä ja uhrautumista.

Mikäli Anna päättää että olisi aika miettiä konkreettisesti mitä tuhannet koronaan menehtyneiden/teholla hoidettujen perheet käyvät läpi. Suosittelen ajatuksen kanssa lukemaan koskettavan blogikirjoituksesi isäsi sairastumisesta, tai esim koronahelvetti kirjan. Sitä ennen en valitettavasti usko että Annan tyyppiset ihmiset ymmärtää edes omaa häikäilemättömyytään.

Voi että mua ärsyttää tämmöset pentikäiset, jotka saarnaavat muille miten pitää elää!
On vissiin kirjoitusaiheet vähissä, niin aletaan muita arvostelemaan ja sättimään, miten kuuluu elää 😀

Kannattaa varmistaa myös, että se oma pesä on puhdas, ennekuin muita neuvoo 😉

Ja en todellakaan ollut edes tietoinen pentikäisen olemassaolostakaan, ennenkuin luin jutun tästä aiheesta muualta ja pisti niin ärsyttämään, että tänne asti vaivauduin…Tai noh, oli suora linkki sentään….

Kiitos kun nostit asian esiin. Hyvä kirjoitus.

Mahtavaa Karoliina!! Olen täysin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit. <3

Mä en oikein tajua miksi pitää mainita nimeltä yksi somevaikuttaja, joka lähtee ulkomaille, kun niitä myös monia monia muita, joilla itseasiassa on jopa yli kuusinkertaiset seuraajamäärät Annaan verrattuna. Onko kyse siitä, että Anna on lähtenyt lapsiensa kanssa matkaan? Miksi tätä juttua ei matkustelun osalta voinut kirjoittaa ns. yleisellä tasolla lyttäämättä tiettyä yhtä? Jos asiasta haluaa nimillä kirjoittaa, tässä jutussa olisi pitänyt ehdottomasti myös mainita nimeltä näitä muita vaikuttajia.

Väliinpitämättömyys = se että ei välitä jostain asiasta tai toisesta tai toisista ihmisistä.

Kiitos sinulle rohkeudestasi ja siitä, että välität. On ihanaa huomata, että löytyy myös niitä vaikuttajia, jotka ajattelevat yhteistä hyvää.

Kiitos Karoliina! Täytyy nähtävästi taas muistuttaa Valviraa tuon toisen ns.influenserin tappavista ohjeistuksista. Olen niin samaa mieltä siitä mitä kirjoitat. Vihaiseksi ja surulliseksi vetää näin terv.huoltoalan ammattilaisen, tehohoito-osastolla sekä työskennelleen että hengityskoneen kahdesti pelastaneen hoitajan.

Kiitos Karoliina!

Kiitos kun nostit asian esiin. Olen miettinyt, mitä itseltäni on mennyt ohi että yhtäkkiä Dubain ja Espanjan lomat ovatkin ihan ookoo. Vaihtoehtoja lapsen terveyden hoitamiseksi varmasti löytyy, sillä lastensuojelun näkökulmasta täytyy olla todella tarkkaan harkittua miksi lapsi täytyy tässä maailman tilanteessa viedä ulkomaille. Ei kukaan meistä halua kulkea maski naamassa tai viedä lastaan päiväkotiin jossa tilapäisesti häntä hoitava on joutunut suojaamaan kasvonsa mutta nyt on aika noudattaa viranomaisen ohjeita, jotta voimme taas palata normaaliin kun pandemia on nujerrettu. Olet niin rohkea!

Erittäin, erittäin hyvä kirjoitus! Työskentelen itse näytteenottajana ja pöyristyttää kyllä näiden influenssereiden touhut. Tieteellistä faktapohjaa heidän väitteilleen ei ole eikä toiminta missään nimessä järkevää.

Hyvä kirjoitus. Ei voi muuta sanoa.

Hyvä kirjoitus! Itse ajattelen niin, että mikäli kaikki ajattelisivat kuin Anna ja päättäisivät lähteä ulkomaille, mikä olisi tilanne? Samaan kastiin minusta pitäisi laittaa Martina ja Sofia. Miten itsekäs ihminen voi olla, oman edun tavoittelu menee kaiken edelle. Mitä tuohon Annan perusteluihin tulee, niin outoa, että lapsi ei kuulu riskiryhmään, jos ei ole Suomessa voinut olla talvella ulkona usein???? Mitäs jos heidän perhe sairastuu ulkomailla ja vakavasti, itse en antaisi itselleni anteeksi sitä, etten olisi Suomessa.
Meidänkin perheessä olisi terveydellisiä syitä lähteä aurinkoon, mutta tällä hetkellä pyrimme tekemään kaikkemme, että lapsemme on terve ja pääsee ylioppilaskirjoituksiin.

Miksi lapsi kuuluisi riskiryhmään, jos hänelle tulee oireita nimenomaan pakkasesta? Lisäksi Annan somesta käy kyllä ilmi, että heillä on koronan kattava vakuutus, ja ovat tutustuneet Arabiemiraattien terveydenhoitojärjestelmään ja lisäksi heillä on tuttuja siellä kohdemaassa jotka tatvittaessa osaavat auttaa. Olen samaa mieltä, että turhaa matkustamista tulisi välttää ja kaikki mahdolliset koronatoimet tulisi tehdä, mutta kyllä ymmärrän Annaa, että ennemmin lähtee ulkomaille (tehden kaikki varotoimet) kuin pitää lastaan sisällä pakkasten loppumiseen asti.

Ja nyt sama henkilö kertoo somessa rankaisevansa 2-vuotiasta laittamalla hänet yksin terassille vaipoissa 🙁 On tammikuu 2022. Pakkanen ei ilmeisesti enää huoleta.

Toivottavasti tämä case antaa ajattelemisen aihetta yhteistyökumppaneille, on väliä ketä vaikuttajaa käyttää.

Asiallinen ja ennen kaikkea JÄRKEVÄ teksti!
Joillakin piä jäätyypi pakkasessa…

Helvetin hyvä kirjoitus! Kiitos asian asiallisesri esille nostamisesta.

Eihän ne ymmärrä mikä covid on elleivät itse sairastu tai läheinen sairastu. Varsinkaan kun eivät itse hoida kuolevia potilaita sairaalassa eristyksissä. Se mitä ei nää nii ei joidenkin mielestä ole olemassa. Toivon mukaan silmät aukenisivat ennen kuin ne aukeaa pakon edessä. Joidenkin täytyy oppia kantapään kautta.

Loistava kirjoitus, hienoa että joku uskaltaa kritisoida näitä rouvia ja muita heidän kaltaisiaan. Nämä kaksi ovat vielä kärkkäitä puolustamaan omia valintojaan.

Hienoa myös että Maria ja Anna uskaltavat elää omien arvojensa mukaan syyllistämiskulttuurista huolimatta! Itse en ole niin rohkea että uskaltaisin ottaa tälläisen paskamyrskyn vastaan. Joillekkin meistä vapaus ja lasten oikeudet jne on tärkeämpiä kuin tauti mikä tappaa lähinnä heitä keille ihan perus flunssakin voi olla kohtalokas. Toki näitä yksilötapauksia perusterveiden sairastumisista on mutta samaa voi sanoa influenssasta ja vaikka mistä. Tilastot ei kuitenkaan valehtele, suosittelen seuraamaan niitä enemmän kuin paniikkia lietsovia otsikoita. Jos nyt suojelee riskiryhmäläisiä vakavalta taudilta niin on syytä jatkaa niin kauan kuin influenssa tappaa satoja ihmisiä Suomessakin vuosittain rokotteesta huolimatta. Ellei halua olla tekopyhä.

“lähinnä heitä joille perusflunssakin on kohtalokas.” Niin no, meitä on täällä sellaisiakin, joiden omalle lapselle voi perusflunssakin olla vaaraksi. Kaikki pitkäaikaissairaat eivät ole kahdeksankymppisiä. Ja kyllä, joka flunsskausi inhottaa kuten myös norovirukset ynnä muut. Inhottaa ihmisten itsekkyys ja olankohautus, niinkuin riskiryhmäläiset olisivat jotain rikkatoskia, jotka olivat joka tapauksessa kuolemassa.

Olen nähnyt molempien storyt ja lukenut sinun blogikirjoituksesi. Sinä ja moni kommentoija tuntuu ajattelevan, että Anna kokee olevansa jotenkin etuoikeutettu, että voi matkustaa, mutta meillä jokaisella on oikeus ja mahdollisuus matkustaa, rajoitukset eivät tällä hetkellä kiellä sitä. Matkustamista voidaan pitää melko turvallisena, sillä koneeseen tuskin edes pääsee ilman negatiivista testitulosta, eli leviämistä kyllä kontrolloidaan. Viime keväänä matkustelun välttely oli toki aiheellista, mutta nyt kun koronaa on jo pitkin Suomea, eli sen voi saada lähikaupasta jos huono tuuri käy, niin pidän aika vastuuttomana sitä, että teet tällaisen kirjoituksen, missä nimeltä mainitset ko. henkilön. Voin vain kuvitella, että tämä on aiheuttanut satojen vihaviestien tulvan hänelle, mutta se oli kai tarkoituskin? Moni täällä linkkasi myös hänen yhteistyökumppaninsa näihin viesteihin, ilmeisesti tarkoituksena saada tämä taho purkamaan sopimuksensa @mungoanna kanssa. Kiva maalittamisen meininki.

@marianordin.freetoheal storystä mieleen taas jäi, että hän oli huolissaan siitä, miten maskien käyttö vaikuttaa pieniin lapsiin, kun lapset eivät näe esim. hoitajien/opettajien kasvojen ilmeitä ja tämä tilanne voi jatkua kuukausia tai vuosia. Eikö tämä huoli ole ihan aiheellinen?

Korona ja erilaiset suositukset varmasti huolettavat monia, mutta kyttäysmentaliteetti ajaa ihmiset erilleen ja saa aikaan lähinnä vain vihamielisyyttä toisiamme kohtaan. Onko se asia, mitä tulee mielestäsi edistää? Helsingin Sanomissa oli juuri juttu, että korona jää asiantuntijoiden mukaan kiertäväksi taudiksi kuten influenssa, eli siitä ei päästä eroon, vaan sen läsnäoloon tulisi sopeutua, mutta elämän tulisi silti jatkua.

Näinhän se kuulemma on, että jää todennäköisesti kiertäväksi taudiksi. Ei tosin vähennä yhtään tarvetta suojautua taudilta nyt, kun väestössä ei ole vielä tarpeeksi immuniteettia. Uudet kierrokset tätä tautia eivät aiheuta samanlaisia valtavia toimenpiteitä, koska suurin osa porukasta on saanut jonkinasteista vastustuskykyä taudille rokotteiden tai itse sairastetun taudin kautta.

AAMEN! Näin sairaanhoitajan näkökulmasta tää vastuuttomuus oikeesti alkaa suututtaa.. Me hoidetaan ja yritetään pelastaa koronaan sairastuneita ihmisiä kaikin keinoin, ja siltikin on näitä taulapäitä jotka vaarantaa sen hoidon mahdollistamisen.. Tää tekee mut niin surulliseksi. Korona ei oo leikin asia, vaikka itseäkin alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää kaikki tää hässäkkä koko taudin ympärillä. Mutta tästä selvitään yhdessä!!<3

Kiitos kirjoituksestasi. Ihanaa, että on vaikuttajia jotka tuovat epäkohtia esiin. Itsekin pöyristyin kun luin ko. vaikuttajan itsekkään päätöksen matkustaa ulkomaille. Mä en voi ymmärtää miten jotkut ajattelee vain omaa napaansa. Varmasti meistä iso osa haluaisi matkustaa ja tehdä asioita. Mutta ymmärretään, että nyt JOKAISEN pitäisi jaksaa tehdä kaikkensa, että tauti saataisiin kuriin. Se on niin väärin, että jotkut kokee oikeudekseen matkustaa ja tehdä asioita, kun muut koittavat elää niin että tauti saataisiin taltutettua. Mitä jos jokainen meistä tekisi noin, miten sitten kävisi. Ja tuolla lääkärit ja sairaanhoitajat ovat piipussa ja tekevät pitkiä päiviä, jotta saisivat autettua vakavasti sairaita. Silti riittää näitä omaa napaan tuijottajia, jotka tekevät mitä haluavat ja yrittävät vielä puolustella omaa toimintaansa. Vetää vaan sanattomaksi, mikä ihmisiä vaivaa.

Hyvä Karoliina tuosta Pastakien matkailukommentista! Kiitos!
Teidän hotelliyö on varmaankin pientä sen rinnalla, että Mungoa oli tietääkseni avustamassa mies, äiti, anoppi ja keitä kaikkia. Äiti nyt ainakin oli vierellä pitkään. Todella typerää edes antaa tuollaisia “vastavetoja”. Ääliö mikä ääliö.
Asiat eivät ole edes vertailukelpoisia keskenään. Toinen niistä vaarantaa terveyden.

Kiitos Karoliina!
Mahtavaa että otat kantaa tähän asiaan. Minusta saat seuraajan palstoillesi vaikka normaalisti minä 50 v en niihin lähdekään. Toivottavasti markkinoijat ymmärtävät sinun arvon ja jättävät mainostamiset pois niiltä blokkaajilta kenen asioita kommentoit. Täysin vastuutonta toimintaa heiltä leikkiä näin vakavan asian kanssa. Ihana kuitenkin huomata, että jotkut nuoret käyttävät ” valtaansa” oikein, kiitos sinulle ❤️
Mukavaa jatkoa sinulle ja toivottavasti pysyt terveenä!

Mulla ei oo terveen ihmisen keuhkot, mutta luulisin, että jäisin ikäni puolesta henkiin koronasta. Mutta mietin, että tulisko musta enää koronan jälkeen työkykyistä tai ei sen työkyvynkään väliä, mutta että pystyisinkö edes normiarkeen pienten lasten kanssa, joista nuorimmat on reilu 1v. Että kulkisinko esim. happipullon kans ja hinkuisinko kuin Kummelin sketsissä se mies, joka vaan yhden pöllin imas. Että jotenkin vittuntuneena ja kauhun sekaisin tuntein seurailen Facebookissa ihmisten jakamia koronavastaisia saarnoja.

Hieno kirjoitus, arvostan kovasti asian nostamista esille. Useat asiaa kommentoineet ovat tuoneet tarpeelliset faktat jo esiin, niinpä vain kiitän tekstistä. 🙏🏻

Hieno kirjoitus, kiitos. Täytyy sanoa, että todella raukkamainen vastaveto Mungolta tuoda esiin sinun 1,5 v takainen yösi, voi hyvää päivää!!! Vastahyökkäystä oli odotettavissa mutta toi oli niin naurettavuuden huippu. Vähän eri luokan asioita nämä kuitenkin olivat.

Kiitos napakasta ja järkevästä postauksesta. On tuntunut jo pitkään, että Suomessa ei kerta kaikkiaan haluta tai uskalleta kyseenalaistaa julkisesti ollenkaan näitä vapaamatkustajia, jotka erilaisin syin hakevat perusteluja koronasuositusten vastaiselle toiminnalleen, kuten ulkomaan matkoille tai yökerhoissa/baareissa bailaamiselle.

Arvostan myös sitä, että tulet omalla nimelläsi esille Nordinin huuhaa-toimintaa ja asianajajalla uhkailua vastaan, koska ainakin minut saisi niin helposti hiljennettyä asianajajalla uhkailemalla. Minusta Nordin on alkanut tuntumaan tosi pelottavalta hahmolta, sillä häneen taitavat uskoa (sic!) useammat tuhannet ihmiset, joista varmaankin iso osa kaipaisi jotain ihan muuta apua ja tukea kuin Nordinin kaltaista huuhailua.

Kiitos sinulle tästä. Olen niin samaa mieltä, etä nämä muutamat “minä minä” vaikuttajat antavat seuraajille niin väärää kuvaa tästä ajasta.

Lopetin tämän Rouvan seuraamisen välittömästi,vastahan tämä tuuliviiri niin sano kuinka elämänarvot mennyt muka uusiksi ja ei mieti matkaa eikä halua edes mennä matkalle korona aikana. Just joo..itsekäs ja kiero ihminen.

Kiitos tästä! Somevaikuttajien vastuu on iso. En ymmärrä sitä, miten monet kertovat tekevänsä ylpeästi työtään someammattilaisena ja painottavat sen haastavuutta, mutta saadessaan kritiikkiä he uhriutuvat tai pahimmillaan siivoavat omat tilinsä kaikista vähemmän mairittelevista kommenteista. Vaikuttajan ulkomaanmatka on tällä hetkellä aika iso juttu, ja siitä pitää pystyä keskustelemaan asiallisesti! Nordinista en pysty edes aloittamaan.. Mutta kiitos vielä, että sinä käytät asemaasi oikein ja nostat näitä epäkohtia näkyville <3

Tärkeä aihe ja näistä on hyvä keskustella. Koin kuitenkin hieman epäreiluksi nostaa Mungoannan esille, koska häntä seuranneet ovat kuitenkin tietoisia siitä, että perusteluna on ollut lapsen hyvinvointi ja mahdollisesta somessa asian kertomisesta kysyttiin myös seuraajilta. Siitä voi toki olla montaa mieltä olivatko syyt riittävät tai kannattiko asiasta kertoa somessa seuraajien mielipiteestä huolimatta, mutta varmasti itsekin äitinä ymmärrät, että lasten eteen usein ollaan valmiita tekemään myös sellaisia päätöksiä, joita kaikki eivät hyväksy. Eikä lasten terveyden tilaa välttämättä haluta somessa täysin avoimesti avata.

Mutta kuten sanottu, tärkeää nostaa näitä keskusteluun. Kuitenkin ennen kuin seivästää yksittäisiä ihmisiä, kannattaisi miettiä, onko kaikki taustat itsellä tiedossa. Myös se on vaikuttajan vastuuta.

”Lasten eteen usein ollaan valmiita tekemään myös sellaisia päätöksiä, joita kaikki eivät hyväksy” Miten voi olla lapsen edun mukaista matkustaa ihmishenkiä vaativan pandemian aikana toiseen maahan, jossa tapauksia on paljon kotimaata enemmän ja altistaa heidät näin yhä enemmän sairaudelle, jonka vaikutuksia elimistöön pitkällä aikavälillä ei vieläkään täysin tunneta.

Olisipa kiva saada jonkun lääkärin mielipide asiaan; mikähän mahtaa olla se tauti/tila, joka vaatii ehdottomasti matkustamista ulkomaille kaikkien ohjeistusten vastaisesti; mikä sairaus on niin vakava, että riski sairastua koronaan/levittää koronaa muihin ihmisiin on pienempi paha kuin tämä sairaus. Usein juuri näissä asioissa on aina se kaksi ymmärrettävää puolta, mutta tämä menee siihen kategoriaan, että vaikka kuinka asiaa miettii ja kääntelee mielessään, en keksi puolustusta asialle.

Lääkäri tässä terve. Tällaista sairautta mikä vaatisi lapsen viemisen talveksi koronarajoituksista piittaamatta lämpimään ei kyllä ole. Mieleen tulee lähinnä kaksi eri sairautta, joihin talvella ja kylmällä ilmalla voi olla pahentava vaikutus, mutta molemmat ovat kyllä täysin hoidettavissa lääkkeellisesti:
– astma
– atooppinen ihottuma
Eli tämä Annan matkustus Dubaihin on näkökulmastani täysin itsekäs, omaa napaa ajatellen tehty päätös, jonka syytä yritetään perustella lapsen sairaudella. On todella huolestuttavaa, että mikäli bloggaajan valinnat eivät miellytä, Anna käskee vain olla seuraamatta somessa. Valitettavasti asia ei ole näin yksinkertaista. Minä en voi olla menemättä töihin hoitamaan ulkomailla reissaavia ja heidän tartuttamiaan koronapotilaita. Minä olen se huono lääkäri, jota bloggaaja moittii somessa lapsensa vääränlaisesta hoidosta jos lapsi sairastuu koronaan. Minä olen se, joka voi tuoda koronatartunnan kotiin töistä ja tartuttaa läheiseni. Onneksi itse olen rokotettu, mutta se ei estä minua tartuttamasta läheisiäni.

Hmm, ai lääkärinä et tosiaan tunne muita sairauksia, mitä pakkanen voi pahentaa? 🤔 Itselle näin maallikkon tulee jo pakkasallergia mieleen noiden lisäksi. Mutta kuten varmasti olet selvittänyt Annan somesta, kyseessä ei ole ollut mikään ihottuma, vaan lapsi on saanut ulkoilun jälkeen vakavia oireita, eikä ole saanut tarkkaa diagnoosia vielä tutkimuksista huolimatta.

Kävin katsomassa Pastakin IGn ensimmäistä kertaa. Hänen arvomaailmansa ja ymmärtämättömyytensä eettisestä toimijuudesta kuultaa läpi lähes kaikista postauksista, joten en ihmettele tekemäänsä ratkaisua. Kiitos postauksestasi, toivottavasti tämä herättelee hänen kanssaan aiemmin yhteistyötä tehneitä yrityksiä pohtimaan omaa arvomaailmaansa

Kiitos, tuhat kertaa kiitos kannanotostasi! Olen koronan alusta asti ollut huolesta sykkyrällä kaikkien riskiryhmiin kuuluvien puolesta ja toivonut ihmisten ajattelevan lähimmäistä miettiessään tekosiaan. Pöyristyneenä luen näistä “vastuullisesti matkailijoista”, kuten kuvasit osuvasti. Itsekkyydellä ei ole mitään rajaa.

Oletko ollut huolesta sykkyrällä myös jokaisena talvena ennen koronaa, kun influenssa on tappanut monta sataa riskiryhmäläistä ja myös perusterveitä, jopa lapsia?
Jos koronasta joskus päästään niin meillä on kuitenkin riesana tämä toinen tappava virus johon ei ole vieläkään kunnolla tehoavaa rokotetta. Kun korona on ohi, jaksatko vielä välittää riskiryhmäläisistä ja jatkaa elämäsi rajoittamista sekä itsesi ja muitten syyllistämistä? Jos riskiryhmäläisten terveys menee nyt vapautesi edelle niin miksei menisi tulevaisuudessakin?

Influenssa ei lamaannuta yhteiskuntaa samalla lailla kuin korona. Näitä on sen takia turha verrata. Esim tuskin kenenkään pääsy hoitoon on viivästynyt sen vuoksi, että jollain muulla on flunssa tms. Nyt näin on käynyt. Jos esim leikkaustiimistä yksikin on vaikka vaan flunssassa, on koko tiimi pois resursseista.

Kiitos, että uskalsit kirjoittaa tämän. Olen ylpeä susta Karoliina!

Juuri näin, Karoliina. Ihan turhaa hyssytellä ja loputtomiin ymmärtää näitä itsekkäitä lomailijoita.

“Itse asiassa maskittomana kulkeminen on silkkaa väkivaltaa kanssaihmisiä kohtaan.” Tässä vaiheessa petti pokka totaalisesti. 5/5 teksti muutenkin.

Todella hienoa, että uskalsit kirjoittaa tämän. Täysin samaa mieltä kanssasi.

Kiitos Karoliina tästä postauksesta.
Ja mukava huomata, että näin monet osoittavat kannustusta kommenteillaan, ovat samalla kannalla näistä.
Antaa uskoa ihmiskuntaan, se usko on välillä koetuksella kun somessa keskusteluja seuraa.
Aurinkoista talvipäivää 🙂

Kiitos tästä tekstistä! Täyttä asiaa!

Huippukirjoitus, kiitos.

Sydämellinen kiitos tekstistä. Minulta ei kysytty, haluanko hoitaa koronapotilaita, minut määrättiin tehtävään. Ei mahdollisuutta paeta, valmiuslaki pidensi irtisanomisajan 4 kuukauteen. Pakoon ei päässyt. Kolmen päivän varoitusajalla, ilman kunnon perehdytystä, ilman riittävää suojavarustusta, jota ei keväällä vielä ollut. Tuntemattoman tappavan viruksen kanssa kasvotusten. Ja meitä sairaanhoitajia on paljon, jotka joutuvat joka päivä laittamaan oman henkensä ja terveytensä alttiiksi hoitaessaan muita. Ilman rokotuksia, ilman kunnollisia suojavarusteita, hirveässä paineessa, jatkuvassa kuolemanpelossa, ilman arvostusta. Näen kuolevia ja kärsiviä työssäni, mutta koskaan siihen ei totu. Ja kyllä. Olen itkenyt enemmän kuin koskaan, miksi minä ja koska tämä loppuu. En ole sankari, vaan pelokas ihminen, joka on määrätty vaativaan tehtävään ammattinsa takia. Sen takia itken entistä enemmän, kun näen että joillakin on otsaa mennä hakemaan koronaa ulkomailta huvin vuoksi tai että joku vertaa maskeja holokaustiin. Se tekee työstämme entistä raskaampaa kestää. Voimia kaikille, olen kuitenkin onnellinen että suurin osa kuitenkin ymmärtää tilanteen.

Aivan mahtavasti kirjoitettu elämäntärkeästä asiasta! KIITOS.

Kiitos tästä rohkeasta kannanotosta. Tiedän, että nämä ajat ovat vaikeita meille kaikille, mutta meillä kaikilla on nyt suuri vastuu tämän pandemian voittaaksemme.

Meidän perhe on elänyt, niin kuin moni muukin, rankimman vuotensa. Mieheltäni löytyi syöpä vähän ennen koronan tuloa ja voin kertoa, että elämä on aika rankkaa syöpäsairaalle koronan keskellä. Et saa vertaistukea oikein mistään, kun sairaalassa et saa nähdä muita potilaita. Kotona olemme joutuneet pärjäämään minimaalisella avulla (meillä on kaksi kotihoidossa olevaa pientä lasta), minun kauempana asuvaa perhettä emme ole uskaltaneet nähdä ja ystäviä uskaltaa nähdä vain ulkona lyhyesti. Ilman koronaa me voisimme tällä hetkellä juhlia elämää, sillä toisten sytostaattihoitojen ja kantasolusiirron jälkeen mieheni on tällä hetkellä vapaa syövästä. Mutta sen sijaan olemme eristäytyneet entistä enemmän, sillä kantasolusiirto on todella suuri riski vakavalle koronalle. Odotamme siis mieheni rokotusvuoroa kotona.

Tämän kaiken keskellä tuntuu melko typerältä keskustelut siitä, kuinka maskisuositukset loukkaa ihmisen vapautta, tai että lapset koulussa ja varhaiskasvatuksessa kärsivät kun aikuisilla on maskit. Toivoisin, että jokainen tekisi oman osuutensa, jotta me riskiryhmäläisten läheiset saisimme vielä pitää omaisemme. Ja toivon myös, että muistetaan, että meillä on myös paljon muita sairauksia joiden hoitoon tarvitaan resursseja. Jo nyt syöpädiagnoosit viivästyvät, koska koronapotilaat vievät resursseja niin paljon. Minun mieheni olisi luultavasti kuollut jos hänen diagnoosinsa olisi myöhästynyt.

Anteeksi vain, mutta muistaakseni keväällä leikkausjonoja viivästytti lähinnä koronatoimet eivätkä itse koronapotilaat. Suomessahan tehohoito tm ei ole ollut missän vaiheessa ylikuormittunut koronapotilaiden takia. Esim. Maria Veitola joutui odottamaan monta kuukautta iso kasvain rinnassaan, koska paikkoja oli varattu koronapotilaille joita ei sitten tullutkaan niin paljoa kun luultiin.

Oli syy leikkauksien viivästymiseen mikä tahansa, samalla lailla se vaikuttaa leikkausta odottavaan. Ei terveys mieti syytä, miksi esim operaatio siirtyy.

Niin, Suomen oli pakko valmistautua pahimpaan kun nähtiin mitä esim Italiassa tapahtui. Onneksi meillä rajoitustoimet aloitettiin ajoissa ja ihmiset olivat kuuliaisia, niin selvittiin keväästä melko vähällä.

Ystäväni on töissä koronteholla Tukholmassa ja heillä joulun aikaan ei ois mahtunu enää yhtään potilasta sisään. Onneksi meillä on rajoitustoimet onnistuneet paremmin kuin esim. Ruotsilla.

Niin kauan ihminen varmaan ajattelee ettei itseä kosketa ja “vaan” tavallinen flunssa,kun ei lähipiirissä esim. Riskiryhmäläisiä.
Meillä tuoreesti todettu 3v diabeetikko lapsi enkä edes itse vielä tiedä miten tavallisessa flunssassa lapsen hoito menee. Kuitenkin sairaalan ohjeet oli jo, että flunssa ja mahatautiakin on sitten oma lukunsa diabeetikon hoidossa.
Entäs tulehduksellista suolistosairautta sairastava, joka saa sytostaattia tabletteina tai toinen biologista lääkettä. Riskiryhmää. Pistää kiukuksi, kun yrittää varjella omiaan ja toiset ajattelee ettei itseä koske nämä ja sehän on vaan flunssa jne.
Mitä jos mietti, et omalla maskin käytöllä voi vaikka suojella juuri mun lapsen ja läheiset. Ihan vaan se pienikin teko voi olla Iso!!

Nimenomaan tämä. Riskiryhmäläisille valitettavasti perus flunssakin voi olla hengenvaarallinen, sen takia koronalla syyllistäminen on aika tekopyhää. Tällä logiikalla ihmisten täytyisi pitää maskeja vuoden jokaisena päivänä suojellakseen kaikkein heikompia. Myös elämäntapasairaat kuormittavat terveydenhoitoa aika lailla, mutta jostain syystä maskittomat perusterveet ovat nyy niitä pahimpia terveysuhkia. Ihan tilastojen perusteella, en tod. näköisesti joudu tehohoitoon viemään kenenkään paikkaa vaikka koronaan sairastuisinkin. Jostain syystä ihmiset lukevat mieluummin paniikkiotsikoita kuin tilastoja.

Aivan huippukirjoitus🙌 Arvostan!

Kiitos, että otit kantaa! Hyvä kirjoitus! Toivottavasti mahdollisimman moni vaikuttaja uskaltaa ottaa kantaa tähän asiaan ja koronaviruksen vakavuuteen!

Ihanan rohkea teksti. Jos kaikki toimisivat itsekkäästi, ilman oman toiminnan vaikuttavuutta muihin ihmisiin, olisi tämä tilanne yhtä kaaosta. Toki ymmärrän, että tilanne on tosi raskas monille. Mutta. Jos omaa tilannetta helpottaa ulkomaan matka, on asiat enemmän kuin hyvin. Koronasta huolimatta.
Kiitos, että otat kantaa ja hyödynnät vaikuttajan rooliasi.

Mahtavaa että otat tähän kantaa ja käytät näkyvyyttäsi hyväksi näin tärkeän asian kanssa! 🙂
Suositukset koskee kaikkia mutta Pastakin perhe tuntuu olevan niiden ulkopuolella omasta mielestään. Onneksi on paljon vaikuttajia jotka ymmärtävät noudattaa suosituksia ja tuoda niitä esille. Toivotaan että tämä avauksesi poikii vielä lisää.
Eipä tulisi pieneen mieleenkään lähteä nyt ulkomaille. Tai käydä Pastakin somekanavissa.

Kiitokset, hyvä kirjoitus!

Ajattelin pitkään että Suomessa ei tarvita ankarampia rajoituksia, koska ihmiset osaavat käyttää tervettä järkeään, mutta kokemus on osoittanut toisin. Tämä epidemia ei tule tällä menolla häviämään pitkään aikaan näiden minäminä-ihmisten vuoksi. ”Eihän se nyt vaikuta mitään, jos minä en käytä maskia”, ”Eihän se nyt vaikuta mitään, jos minä vähän matkustelen” jne. Ja sitten kun näitä tyyppejä onkin aika monta, niin pulassa ollaan.

Pisti todella vihaksi lukea vähän aikaa sitten juttu Hesarista ”Vesasta”, joka perheineen matkusti Afrikkaan, jonka todellisia tartuntalukuja tuskin tunnetaan. Hän sairastui siellä sitten muuntovirukseen, ja levitti sitä paluumatkalla ja Suomessa ympäriinsä. Omasta mielestään oli toiminut vielä kaikin puolin vastuullisesti. Että kiitos vaan näille vastuullisille vesoille, jotka eivät näe omassa toiminnassaan mitään väärää! Ulkomailta palaaville pitäisi olla vähintään omakustanteinen parin viikon pakkokaranteeni jossain lentokentän lähellä olevassa hotellissa lukkojen takana, sillä niin moni ei tunnu ymmärtävän mitä karanteeni tarkoittaa.

Alkaa niin turhauttaa kun yrittää itse elää suositusten ja rajoitusten mukaan, mutta sitten niin iso osa haistattaa paskat kaikelle, ja elää miten huvittaa. Huomaan usein miettiväni, että suositukset pitäisi muuttaa pakoiksi ainakin vähäksi aikaa.

Kiitos, että otit kantaa näin tärkeään asiaan.

Kiitos kun otat kantaa! Hienoa, että uskallat sanoa rohkeasti mielipiteesi vaikka varmasti tulee paskaa niskaan. Todella moni kun on kanssasi samaa mieltä – ja Pastakille kritiikkiä ei voi esittää ilman että tulee blokatuksi. Tärkeä aihe!

Hyvä kirjoitus, kiitos!

Löysin blogisi tämän postauksen takia. Täyttä asiaa, kiitos että kirjoitit.

Jämähdin lukemaan myös muita postauksia ja taidan jäädä seuraamaan! 🙂

Kiitos, aivan mahtava kirjoitus!!

Hienoa,että on sinun ja Umpun kaltaisia ihmisiä ja vaikuttajia,jotka jaksavat ottaa koronan tosissaan! Tuntuu ettei suurta määrää ihmisiä tunnu hetkauttavan koko korona,ehkä ajatellaan ettei se osu omalle kohdalle. Tuntuu äärimmäisen pahalta ihmisten itsekkyys, ei osata ajatella omaa napaa pidemmälle. Ei osata ajatella niitä heikoimpia, sairaita, vanhuksia,riskiryhmäläisiä.

Koronatilannetta on ollut pelottava seurata, kuinka ikävä ja vaarallinen sairaus onkaan kyseessä. Kuulun vielä sen riskiryhmään, joten olen äärimmäisen varovainen,olen ollut tämän vuoden kotona kävelylenkkejä ja kerran viikossa tapahtuvia ruokakauppaostoksia lukuunottamatta. Läheisiä en ole tavannut koronan aikana,vaikka kova ikävä onkin. Toimin suositusten mukaan ja niitäkin varovaisemmin,käytän maskia ja pidän turvavälejä.
Joka kerta vihastuttaa,kun näkee kaupassa paljon maskittomia ja aivan iholle tulevia henkilöitä,ei selvästi välitetä koronasta tippaakaan..
Ajattelen kuitenkin aina sitä, vaikka itse en sairastuisi koronaan,en koskaan voisi unohtaa sitä,jos huolimattomuudella ja itsekkyydellä edesauttaisin,että joku minulle tuntematonkin sairastuisi koronaan tai saaatika menehtyisi siihen.
Ei tämä korona aika varmasti ole helppoa kenellekkään, mutta kun tämä tilanne ei kestä ikuisesti. Ärsyttää,että osa ihmisistä käyttäytyy todella vastuuttomasti, toisaalta todella toivon sellaisten ihmisten sairastuvan itse koronaan,mutta eihän se sitten tietysti niin mene..
Sairastuin aikanaan sikainfluenssarokotteesta unisairauteen,joka pilasi elämäni täysin. Vei työ ja toimintakykyni. En nykytiedon valossa edes voi ottaa koronarokotetta, koska olen aiemmin saanut rokotteista allergisia reaktioita. Pelottaa,että miten monta vuotta joudun elämään eristyksissä näiden itsekkäiden ihmisten vuoksi? Elämä on todella raskasta jo ilman koronaa, mutta teen oman osuuteni yhtään valittamatta,koska on PAKKO.
Anteeksi vuodatus ja kiiitos tästä tekstistä!
Tekstisi antaa voimaa ja uskoa, että hyviä, muitakin ihmisiä ajattelevia on vielä olemassa 🙂

Pelkäätkö myös jokaisena influenssakautena vahingossa tartuttavasi hengenvaarallisen influenssan muihin ihmisiin? Jos et, niin miksi et? Suomessa kuolee joka vuosi monta sataa ihmistä influenssaan (paitsi tänä vuonna influenssa on ihme kyllä kadonnut jonnekkin?), ja olet hyvinkin saattanut olla osallisena jonkun näistä kuolemaan. Jatkathan siis itsesi ja muiden syyllistämistä myös koronan jälkeen ja liimaathan maskin loppuiäksi naamallesi, eihän sinun oikeus hengittää vapaasti mene muiden terveyen edelle. Vai mitä?

Karoliina. Tänä vuonna influenssaa ei ole juurikaan esiintynyt, mikä on hyvä osoitus rajoitustoimien, maskisuositusten ja yleisen varovaisuuden toimivuudesta tartuntatautien leviämisen osalta. Samoin kuin kaikki muutkin normaalit flunssat ja vatsatauti-epidemiat loistavat poissaolollaan omassa empiirisessä kokemuspiirissäni alakouluikäisten lasten etätyötä tekevänä vanhempana. Ja se jos mikä, on mahtavan hieno juttu. Kuinka paljon turhaa sairastelua voisikaan vuosittain välttää, jos jotain nyt koronan aikana opittua jäisi pysyviksi käytännöiksi? Esimerkiksi se, että kouluun tai töihin ei mennä pienessäkään nuhassa, käsidesit olisivat aina tarjolla kaupoissa ja lounasravintoloissa, maskia voisi käyttää ihan oma-aloitteisesti, jos on vähänkään flunssainen ja joutuu kulkemaan muiden joukossa, kuten Aasian maissa on ollut tapana tehdä.

Kiitos! Kiitos että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta!

Asiaa Karoliina❤
Hyvä kun puutuit!
Koronan kanssa ei pelleillä!!!
Minä ainakin käytän maskia niin kauan kuin tarvii ja pesen käsiä mikä pitäisi säilyttää tämän koronan jälkeenkin,samoin kun käsidesit kaupoissa.
Mieluusti en kävisi edes kaupassa ellei olisi pakko.
T.Sanna

Kiitos tästä postauksesta!

Kiitos tärkeän aiheen esille otosta ja rohkeudesta olla viisas vaikuttaja.

Hyvä sinä! Aivan järkyttävää paskaa Maria Nordinilta. Mikä loukkaus kaikkia holokaustin uhreja kohtaan verrata Suomen hallituksen toimia natsi-Saksaan. Miten surullista. Ei siinä mitään, kaikilla on sanavapaus joo ja tyypit saa huuhailla mitä tykkää, mutta hän käyttää vaikuttaja-asemaansa tämäntyylisten mielipiteiden levittämiseen, jotka voivat aiheuttaa tautitapausten leviämisen ja ihmisten sairastumisen ja jopa jonkun mahdollisen kuoleman.

Hienoa että joku viimeinkin puhuu ääneen tästä koronan vähättelystä. “Minä voin ja minulla on oikeus” . Aina löytyy oikeutus ja nämä maskivastustajat ovat oma lukunsa. 🙁 Anna esim. olisi voinut lähteä kertomatta siitä blogissa, sanomalla esim. että nyt pidän sometauon. Yhtä typerää se matkustaminen silti olisi, mutta ainakin tekisi ilman tuhansien ihmisten yleisöä. Aina löytyy niitä jotka sitten oikeuttavat oman reissaamisen tai maskittomuuden “kun vaikuttaja X kerran voi…” Turhauttaa!

Mutta kiitos että muistutit tärkeistä pointeista, joilla voidaan kaikki edesauttaa tilanteen kohenemista. 🙂 ja osoittaa aitoa arvostusta hoitoalan työntekijöitä kohtaan!

Kiitos, että uskallat sanoa ääneen sen mitä niin moni ajattelee!

Moni koronaa vähättelevä ei myöskään tule ajatelleeksi,mihin kaikkeen korona voikaan vaikuttaa. Esim itse en ole sairastanut sen kummemmin koronaa kuin edes pientä flunssaa viimeisen vuoden aikana, mutta silti korona on vaikuttanut terveyteeni todella paljon. 11 kuukautta sitten minun oli tarkoitus päästä leikkaukseen jota olin odottanut kauan. Kyse ei ollut hengenvaarasta mutta asiasta, joka mm aiheutti jatkuvia kipuja ja vei myös yöunet täysin. Sitten tuli korona ja keväällä kaikki kiireettömät leikkaukset siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. 8 pitkän kuukauden päästä lopulta pääsin operaatioon. Nyt olen taas leikkausjonossa, toisen asian vuoksi. Ja pelkään, romuttaako koronan mahdollisesti paheneva tilanne senkin. Taaskaan ei ole kyse hengenvaarasta, mutta vielä hankalammasta asiasta. Tämän takia teen töissä osa-aikaista. Tämä vaikuttaa muiden sairauksien hoitoon, tätä listaa voisin jatkaa mutta jätän tähän. Voisi sanoa, että korona vaikuttaa terveyteeni joka päivä ja hankaloittaa elämääni muutenkin. Ja hankaluudella en nyt tarkoita maskia, tapaamisrajoituksia enkä muitakaan koronarajoituksia. Eli voitte uskoa, kuinka turhauttavaa ( välillä itkuksi asti) on, kun on ihmisiä jotka eivät välitä koronan olemassaolosta pätkääkään.

👍

Hei! Jos todella olisit kuunnellut ja katsellut Marian stoorit läpi, tietäisit, että meitä on todella monia aikuisia, jotka ovat huolestuneina pyytäneet häntä nostamaan asiaa esiin. Maskin käyttö on jokaisen oma henkilökohtainen asia. Väkivaltaan sitä ei voi verrata. Tiesitkö, että väärin käytettynä maski lisää tartuntariskiä? Kuinka moni meistä aikuisista käyttää maskia oikeasti oikein? Villi veikkaus on, että murto-osa. Tämä, kuten moni muu asia elämässä, ei ole yksinkertainen eikä tähän ole yhtä oikeaa suhtautumistapaa.

Juurikin tämä. Päivittäin katselen töissäni ravintolassa, kuinka ihmiset kaivavat sisääntullessaan likaiset maskit taskuistaan ja asettavat ne kasvoilleen tiskille tullessaan. Sitten tuo maski laitetaan ruokailun ajaksi takaisin sinne taskuun (tai pöydälle väärinpäin) ja poislähtiessä taas naamalle. Lapset räpläävät likaisilla käsillään maskeja ja laskevat niitä juomisen välissä leualle, nappaavat pari ranskista samoilla sormilla suuhun ja maski takaisin leuan alta kun ollaan syöty.

Itse en ole maskia pitänyt, enkä pidä sillä se on edelleen vain suositus. Maskien oikea käyttö voi ehköistä tartuntaa, mutta kun 90% ihmisistä sitä käyttää väärin, ei maskeista ole hyötyä. Etelä-Euroopassa maskipakko on ollut pian vuoden voimassa ja onko sillä ollut tartuntojen kannalta merkitystä??? Töissä minua uhkaillaan ja haukutaan, koska en maskia pidä. Ymmärrän siis Nordinin vertaukset siitä, että ihmisiä lynkataan ja tuomitaan maskittomuudesta.

Antakaa ihmisten jatkaa elämänsä elämistä ja keskittykää enemmän omaan elämäänne. Jos joku matkustaa, se ei ole sinulta pois. Itse olen kurkkuani myöten täynnä tätä ihmisten syyttelyä ja sormillaosoittelua.

Hieno kannanotto ja hatunnosto, että uskalsit sen kirjoittaa, vaikka ko. bloggaaja suhtautuu hyvin hyökkävästi kritiikkiin, joka kohdistuu häneen. Mun on naisena aina ollut vaikeaa suhtautua muutenkin Dubaihin matkustaviin naisiin, naisten oikeuksien vuoksi en itse Dubaissa koskaan vierailisi. Lisäksi en länsimaisena naisena ikinä aio suostua pukeutumsisääntöihin auringonoton vuoksi, myös matkustusvalinnoillaan voi vaikuttaa.

Maskin käyttö ei ole jokaisen henkilökohtainen asia. Meillä on maskisuositus, suosituksen ovat antaneet viranomaiset, joilla käytettävissään tässä kohtaa paras mahdollinen tieto, taustalla on tutkimusta, tutkimuslaitoksia, kansainvälinen terveysorganisaatio, jne. Tämä on virallista, tutkittua tietoa ja viranomaiset ovat myös vastuussa siitä mitä ohjeistavat, he eivät voi huudella mitä sattuu. Viranomaiset ja poliittiset päättäjät haluavat suojella kansalaisiaan. Se, että asia ei ole paras mahdollinen jonkin yksilön tai asian kannalta, ei määrittele kokonaisuutta. Ketään ei kuitenkaan satuteta tässä ja kunhan suurin osa käyttää maskia oikein, niin se on ok.

Maria Nordinilla ei ole mitään muuta kuin yksittäisen kansalaisen mielipide, joka on ihan yhtä validi kuin sinun tai minun mielipiteeni. Minä voin myöntää etten tiedä, miten kokonaista yhteiskuntaa suojellaan pandemiatilanteessa. Minulla ei ole hallussani siihen liittyvää tietoa. Minä luotan viranomaisiin ja teen miten ajattelen olevan kokonaisuuden kannalta paras mahdollinen, ei suinkaan aukoton, vaihtoehto. En luota populistisen, yhden henkilön, henkilökohtaiseen mielipiteeseen, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että hän on perehtynyt erinäisiin lähteisiin ja hänelle on oma kokemus. Se ei ole luotettavaa tietoa. Maria Nordin ei myöskään kanna minkäänlaista viranomais- tai poliittista vastuuta huutelustaan. Siinä asemassa on helppo huudella.

Ja kyllä, asia on nyt hyvinkin yksinkertainen, me noudatetaan (toistaiseksi) vapaaehtoisesti viranomaisten suoituksia. Kyllä se maskipakkokin sieltä voi tulla, jos emme toimi nyt vastuullisesti.

Ohjeita maskin oikeinkäyttöön löytyy vaikka kuinka. Jokaisen on nyt otettava vastuu omasta toiminnastaan ja siitä, että sitä maskia käyttää oikein. Vai halutaanko me olla vuosikausia tässä tilanteessa ?

Nimenomaan tämä. Itsekin olin aluksi hieman epäileväinen maskien käyttöä kohtaan juurikin siitä syystä, että näkemäni perusteella aika moni käyttää maskia väärin. Mutta ohjeita on annettu riittämiin joka puolella, nyt kyse on niiden ymmärtämisestä. Samoin kuin muidenkin koronaohjeiden ymmärtämisestä.

Amen. Kiitos.

Aivan mahtavaa, että uskallat puhua näin suoraan. Isot respectit ja olet juuri asian ytimessä. Kyse on nimenomaan siitä, että suosituksia ja ohjeita noudattamalla suojaamme riskiryhmään kuuluvia ja estämme sairaaloiden ylikuormittumisen. Näiden mainitsemiesi ihmisten itsekkyys on jotain niin uskomatonta, että olen täysin sanaton sen äärellä. Onko jonkun mielestä oikeasti oma matkailu niin tärkeää, että on valmis uhraamaan sen vuoksi ihmishenkiä? Itse olen saanut molemmat rokotteet, mutta en ikinä voisi olla niin itsekäs, että lähtisin jonnekin reissailemaan tässä tilanteessa ja vastoin kaikkia suosituksia.

Olen lääkäri ja kävin kommentoimassa aiemmin Annan blogiin kuultuani “huhu”puheita, että on lähdössä Dubaihin. Muistutin, että vaikuttajilla on suuri vastuu ja että THL yksiselitteisesti on ohjeistanut välttämään kaikkea turhaa matkustamista. Vaikuttajana hän paitsi yksiselitteisesti rikkoisi ohjeita, myös (haluaa tai ei) vaikuttaa esimerkillään monen muun mielipiteeseen, onko suosituksien noudattaminen “coolia”. Kuulemma kyseessä oli pelkkä ilkeä juoru ja ei ole hänen ongelmansa, että voi vaikuttaa esimerkillään muihin. No, nyt tämä “ilkeä juoruilu” olikin sitten totta. Olen kertakaikkisen sanaton ja voin luvata, etten aio enää ikinä käydä tämän epärehellisen ihmisen blogissaan tai some-kanavilla. Uskomatonta itsekkyyttä.

Luin kommenttisi ja Annan vastauksen silloin, kun ne kirjoitettiin. Sen lisäksi, että olin jälleen äimistynyt hänen hyökkäävästä, ilkeästä ja mitätöivästä vastauksestaan, sain vahvasti sellaisen “viban”, että nyt kalahti ja lujaa. Se selittelyjen määrä! Erityisesti seuraava lause hänen vastauksessaan oli oikea helmi: “Kyllä musta on kummallista, että aikuiset, työssäkäyvät lääkärit terveyskeskuksessa juoruavat tuntemattomasta ihmisestä ikävään sävyyn, joka pohjaa jonkun täysin itse kehittämään juoruiluun tai sitten siihen, että vapaa-aika kuluu jossain erittäin säälittävillä foorumeilla. En voi kuin olettaa, että tämä ”taustatieto” on joltain sellaiselta.” Niin, että hävetkää te “aikuiset, työssäkäyvät lääkärit terveyskeskuksissa” kun keksitte moisia juoruja! Un. Fucking. Believable. Kommenttisi oli täysin asiallinen ja ystävällinen.
Nyt tämän uuden käänteen valossa, on Annan vastaus entistä absurdimpi. Anna itse haukkuu kaikki, jotka hänen mielestään “olettavat” asioita (näinhän se ilmeisesti on, jos hänen kanssaan on eri mieltä), kun samalla syyllistyy moiseen itse oikeastaan joka vastauksessaan luetellen pitkän analyysin kommentoijan persoonasta, kirjoitustyylistä, ajatuksista ja motiivista kommentoida. Todeten tietenkin loppuu, että “tämä keskustelu loppuu minun osaltani tähän” ja jättää julkaisematta kommentoijan viimeisen kommentin.

Kiitos tästä kirjoituksesta. Asun ulkomailla, eikä ole tullut mieleenkään matkustaa Suomeen tai minnekään muualle koko vuonna. Vanhempani eivät ole koskaan tavanneet viime vuonna syntynyttä tytärtäni. Tulee todella masentunut fiilis kun näkee näitä aurinkomatkailijoita somessa, heidän perheen kun vaan on päästävä lomalle.

Kiitos Karoliina rohkeasta tekstistä. Hienoa, että otit kantaa kuumaan aiheeseen, mm. Stella Harasek ja Pupulandian Jenni ovat stooreissaan ottaneet rohkeasti kantaa Marian menetelmiin.

Järkytyin itsekin, kun kuulin, että Maria rinnasti maskiohjeistusta Hitlerin hirveyksiin, käsittämätön vertaus!

Ja joo, tämä aika on kaikille kovaa, mutta jospa jaksamme vielä hetken olla pienissä piireissä. Ei mennä ulkomaille hupiretkille, ei vielä ole sen aika. Kyllä on pöyristyttänyt tajuta, että Suomen “julkkikset” suhaa Dubaihin, Espanjaan tmv. ja sieltä seuraavaksi Lappiin laskettelemaan tai päinvastoin. Eikä minkään sortin karanteeneja pidä, toki testeissä käyvät. Todella huonoa esimerkkiä näyttävät seuraajilleen: koska jos he voivat, miksen minäkin voisi. Niinpä, mutta kun en voi. Ajattelen kokonaisvaltaisemmin. Toivottavasti moni muukin. <3

Kiitos, Karoliina! Tällaista on oikea vaikuttaminen, arvostan sinua suuresti.

Itse olin jo viime keväänä äärimmäisen pettynyt ja ärsyyntynyt Annan asenteeseen koronan suhteen ja siihen kuinka korona esiintyi varsinkin hänen instagram storyn julkaisuissaan. Lopetin monen vuoden jälkeen seuraamisen kun mitta täyttyi kun koronaa vain vähäteltiin ja verrattiin flunssaan ja jossain kohtaa oli storyssä osio johon ihmiset saivat laittaa hölmöimpiä näkemiään koronarajoituksia ja -ohjeita. Ja siinä sitten valitettiin kun lapsi ei saa viedä omaa leluaan päivähoitoon ja vaatteet pitää vaihtaa kotoa tullessa hoitoon yms. Toki jotkut rajoitukset eivät ole täysin perusteltuja mutta ihme valitus meininki oli ihan kokoajan. Välillä myös itse teki mieli hakata päätä seinään niitä julkaisuja lukiessa. Nytkin kun kävin Annan Instagram sivullaan niin kommenttiosiohan on rajoitettu ja siellähän julkaisussa sanotaan että ”kateelliset” voivat lopettaa seuraamisen. Kuinka muiden yläpuolella ihminen voi itsensä nähdä jos leimaa kaikki negatiivisesti reissaamiseen suhtautuvat kateellisiksi eikä itse ymmärrä toimintaa törkeäksi ja itsekkääksi… Ja en siis jaksanut kommentoida Instagram julkaisuusi asiaa sillä en ole ihminen joka jaksaa riidellä ihmisten kanssa mielipiteistä kommenttiosiossa ja tuhlata siihen omaa aikaa ja energiaa!

Kiitos. Näin terveydenhuollon ammattilaisena olen seurannut kauhulla Maria Nordinin puoskarointia. Ja Anna Pastakin koronakäyttäytyminen on pöyristyttävää, hyvä että tätä kritisoidaan. Kiitos kiitos kiitos Karoliina, minusta tuli kertaheitolla blogisi lukija. Jatka samaan malliin, hienoa kun käytät vaikutusvaltaasi yhteisen hyvän eteen, toisin kuin nämä kaksi edellä mainittua rouvaa.

Karoliina Pentikäinen kirjoittaa asiaa. Kyllä maskia pitää käyttää suosituksen mukaan. THL antaa ohjeistuksia niitä kannattaa noudattaa.

Lämmin kiitos, tämä on tärkeä aihe – ja huolestuttava ilmiö.

Hei Karoliina kiitos kirjoituksestasi! <3
Työskentelen koronapotilaiden kanssa ja meinasin pyörtyä kun näin somessa kyseisen päivityksen. En voinut uskoa että reissuun lähdettiin näillä perusteilla mitä somessa kerrottiin.
Minua itkettää kun näen ihmisten kertovan kommenteissa lomakuumeestaan ja kaipuusta aurinkoon. Tälläiset kuvat ja postaukset varmasti aiheuttavat osalle ihmisistä matalampaa kynnystä lähteä ulkomaille.

Työssäni hoidan koronapotilaita ja oman kokemukseni mukaan lähes 50% ei osaa kertoa tartunnan alkuperää. Suurin osa on elänyt rajoitusten mukaan mutta silti tartunta on jostain tullut. Se että matkalla noudattaa kaikkia ”turvatoimia” ei ole tae että tartuntaa ei saisi. Matkalla joka tapauksessa joudut useampiin ihmiskontakteihin kuin kotona (lennot, hotellit, kyyditykset yms.) tämän vuoksi matkalle lähtö on mielestäni vastuutonta.
Tällähetkellä virus jyllää maailmalla ja painimme muuntoviruksen kanssa ja toivomme kädet ristissä että se ei lisäänny. Muuntovirukset nimenomaan tulevat ulkomailta Suomeen.

Olen kohta vuoden hoitanut koronapotilaita en ole tavannut työni vuoksi omia vanhempiani enkä muita ystäviä. Minulla on kaksi lasta jotka ovat joutuneet tottumaan siihen että äiti on aina ylitöissä ja kun äiti tulee kotiin on hän aina väsynyt . Koen myös suurta pelkoa että tuon viruksen kotiin töistä.

Kohtaan työssäni koronasta hyvin sairaita ihmisiä sekä rauhoittelen sitä pelkääviä ihmisiä . Tälläiset postaukset mitä kyseiset vaikuttajat tekevät saattavat aiheuttaa koronaa pelkäävissä ihmisissä suurta ahdistusta.

Käytän joka päivä raskasta suojavarustusta jonka vuoksi ihoni on useasta kohdasta rikki, pääsen pissalle harvoin ja hikoilen kuumuutta mutta ei ole vaihtoehtoa sillä suojaan sillä itseäni sekä potilasta. Koen ahdistusta vallitsevasta maailmantilanteesta ja siitä että elämäni on yhtä koronaa.

Niin kauan kun ihmiset keksivät ”syitä” matkustaa tai kiertää rajoituksia me jotka työskentelemme pääkallopaikalla pidätämme hengitystä ja pohdimme miten huomisesta selvitään.

Hyvä kirjoitus! Kiitos !
Ensin luulin Pastakin kuvien kertovan menneistä matkoista, MUTTA ihan oikeesti, he olivatkin nyt lähteneet ulkomaille !! Missä järki ja vastuu ??

Arvostan, että kirjoitit tämän tekstin. Täyttä asiaa!
Surullista, että koronan vaarallisuus on joillekin edelleen mielipidekysymys. Luulisi, että uutisten lukeminen meiltä ja maailmalta kertoisi minkälaisen taudin kanssa ollaan tekemisissä, mutta ei. Tämä tahallinen itsensä (ja sitä myöden muiden) riskiin asettaminen ottaa päähän. Sitä meidän yhteistä terveydenhuoltokapasiteettia siinä kuormittaa, jos riskit realisoituu.

Kiitos🙏🏻
Ihan kurkkua kuristaa kun lukee tiettyjen tahojen covid-19 virusta vähätteleviä kommentteja, joita sitten toiset pöljät komppaa! Vähintäänkin jokainen,joka on joskus päässyt näkemään teho-osaston tai vaikkapa akuuttiosaston arkea esim.omaisen roolissa, tietää sen, että jos ne paikat ruuhkautuvat,ollaan todellisessa pulassa! Tämä on tosiasia,joka jokaisen vähättelijänkin olisi syytä pitää mielessään.

Kiitos tästä kirjoituksesta ja olen täysin samaa mieltä kanssasi! On silkkaa tyhmyyttä ja itsekkyyttä lähteä ulkomaille tällaisena aikana. Ja vielä jotkut kehtaavat postata reissukuvia someen, ei pysty ymmärtämään. Tyyliin ****t muista kunhan itsellä on kivaa.

Totta joka sana, hyvä kirjoitus!

Kiitos tästä kirjoituksesta, Karoliina!

Hyvä että otat kantaa tärkeän asian puolesta! Minusta on täysin älytöntä että joku on lähtenyt lomareissulle ulkomaille tähän aikaan! Mielestäni on myös älytöntä että se on edes mahdollista. Itselleni ei tulisi todellakaan mieleen lähteä. Toki aurinkoa ja lämpöä kaipaan itsekin. Mutta se että ottaisin riskin itseni ja perheeni terveydestä viemälle meidät reissun ja lisäksi että toisin ja levittäisin tautia takaisin tullessani, on riski liian suuri. Toivottavasti ihmiset malttaisi vielä pysytellä kotonaan, reissata kerkeää myöhemminkin sitten kun se on taas turvallista.

Hei Karoliina, jäin pohtimaan kehotustasi olla uskomatta “huuhaata”. Mitä on huuhaa? Käsittääkseni viittaat tällä Maria Nordiniin ja hänen kehittämäänsä tietoisuustaitomenetelmään? Oletko perehtynyt siihen huolella? Moni on saanut merkittävää apua sen tai muiden samankaltaisten menetelmien harjoittamisesta, jotka poikkeavat tavalla tai toisella vallalla olevasta länsimaisesta lääketieteestä. Mielestäni on tärkeää todella perehtyä asiaan ennen kuin leimaa mitään julkisesti huuhaaksi. Kiellät myös ottamasta mallia niistä “jotka eivät selvästikään vieläkään tajua millainen tauti covid-19 on”. Tiedätkö sinä tarkalleen millainen korona oikeasti on? Ymmärtääkseni terveydenhuollon ammattilaisillekin taudissa on vielä paljon kysymysmerkkejä. Itse en saanut tartuntaa vaikka söin samassa pöydässä koronapositiivisen henkilön kanssa ja hän oli nykytiedon valossa tartuttavimmillaan juuri ennen oireiden alkua. Käytän kyllä itse maskia suositusten mukaisesti ja pysyn enimmäkseen kotona, mutta jäin vain pohtimaan näitä nostamiasi asioita kun niin helposti tulee ihmisillä ehdottomia mielipiteitä ja on hankala nähdä asia toiselta kannalta. Aurinkoa talveesi!

Ja vielä Kaisa, eihän Karoliina väitä tietävänsä mitä covid-19 on, vaan luottaa viranomaisiin, joilla paras mahdollinen tieto asiasta ja toimii sen mukaan niinkuin on ohjeistettu.

Maria Nordin sen sijaan väittää “tietävänsä” ja “ohjeistaa” oman mielipiteensä mukaisesti. Aika ikävää vai mitä?

Kaisa, Marian menetelmä on uskomushoito ja huuhaata. Se, että joku on siitä saanut avun, ei muuta asiaa. Marian “tieto” pohjautuu siihen, että hän on tavallisena kansalaisena (ihan niinkuin sinä ja minä, oletan ettei sinullakaan ole alan koulutusta) perehtynyt erilaisiin lähteisiin, hänellä on kokemus omasta parantumisesta eli kokemusasiantuntijuutta ja näiden pohjalta hän kertoo MIELIPITEITÄÄN. Se ei ole tietoa, ne ovat mielipiteitä. Maria ei toimi minkään tieteellisen diskurssin kentällä, eikä terveydenhoidon tai esim. mielenterveyden virallisella kentällä. Hän on ns. tavallinen kaduntallaaja, jolla on mielipiteitä asioista. Hän ei myöskään ole vastuussa tekemisistään siten kuin oikeat ammattilaiset ja asiantuntijat. Hänen hoidoistaan et voi kannella yhtään mihinkään. Siinä asemassa on helppo huudella populistisia (edelleen pelkkiä) mielipiteitä. Ja pysähtyisin myös sen äärelle, että miksi tällaiset mielipiteet uppoavat sinuun, ohi ohi tutkitun, virallisen tiedon ja hoidon sijaan? Oletko jäänyt yksin mahdollisten huoliesi kanssa, oletko kokenut ettet ole tullut kuulluksi? Onko sinulla vaikeaa? Esimerkiksi tällaiseen maaperään populistinen pseudohoito menee helpommin sisään.

No siis ilman kynsiä ja hampaita, kyllä Nordinin terveysfilosofia on huuhaata mitä enimmissä määrin. Se, mitä merkitystä sillä sitten on ja ketä se haittaa, on toinen keskustelu. Linkin takana yksi kansantajuinen “opas” huuhaan tunnistamiseen: http://www.tervettaskeptisyytta.net/huuhaan-tunnistusopas/

Mitä on huuhaa?

Tiede vs. huuhaa, mitä eroa?

Tiede

Etenee ja päivittyy
Elää kritiikistä
Asiantuntijuus vaatii vuosi(kymment)en työn
Valvotut oppilaitokset
Täsmälliset termit
Varovaiset väittämät, asiat monimutkaisia
Todistusaineiston kokonaisuus
Inhimillisten virhelähteiden minimointi
Faktat ja logiikka
Väitteet ensin

Huuhaa

Pysyy samana
Kritiikki = vainoa, syrjintää
Kuka tahansa voi ilmoittaa olevansa asiantuntija
Epämääräiset kurssit ja googletus
Epämääräiset termit
Suuret väittämät, helpot ja nopeat ratkaisut
Valikoidut tiedonmurut
Subjektiivisten kokemusten ylikorostus
Tunteet, mutu, pelot, toiveet, luonnollisuus, historia
Tarina ensin

Kysyit mitä on huuhaa.

Mistä tunnistaa huuhaan?
Nämä merkit soittavat hälytyskelloja:
-Ei teoreettista tai tieteellistä koulutusta
-Yksinkertaistavat selitykset monimutkaisista asioista
-Faktojen mielivaltainen sekoittaminen omiin teorioihin, joita nykytiede ei tue
-Viranomaisten puuttuminen virheellisiin terveysväittämiin
-Ei ole valmis keskusteluun, vaan kriittiset ihmiset blokataan ja kriittinen palaute poistetaan
-Vastakkainasettelu ”virallisen totuuden” kanssa ja mustavalkoiset näkemykset siitä miten muiden tulisi elää
-Kulttimainen yhteisö ympärillä
-Epämääräinen retoriikka, jolla vältetään vastuu terveysväitteitä valvovien viranomaisten silmissä (”Uskon, että”)
-Kärkevämpien väitteiden julkaisu IG-stooreissa, jotka katoavat 24h jälkeen
-Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta (”Eroon diabeteksesta, likinäöstä ja rahahuolista pelkkien mielikuvaharjoitteiden avulla!”)
-”Todisteet” jotka eivät todista mitään: se, että joku on ”menetelmän ansiosta” välttynyt sairastumasta on lähinnä tuuria
-Syyllistävä sävy: olet itse aiheuttanut sairautesi ja olet myös vastuussa paranemisestasi
-Vastuuvapauslauseke: jos et parane tai oireet eivät helpota, se johtuu siitä ettet ole valmis siihen
-Kannustaa muuttamaan lääkärin määräämää lääkitystä tai luopumaan siitä (tähän on oikeus vain lääkärillä)
-Kritiikkiä vältetään disclaimereilla, jotka eivät kuitenkaan ole linjassa muun sisällön kanssa (sanotaan yhdessä kohtaa yhtä ja toisessa kohtaa päinvastaista)

Kiva että sulla on käynyt tuuri ettet saanut tartuntaa. Suomessa reilu 50 600 henkilöä ON saanut tartunnan toiselta koronapositiiviselta, puhumattakaan maailmanlaajuisesti. Toivottavasti ymmärrät oman hyvän tuurisi etkä vähättele kokemuksellasi niitä muita, jotka tartunnan on saanut.

Huuhaata on antaa ymmärtää kaikin keinoin, että MN:n toimintamalleilla paranee sairauksista, jotka on tieteellisesti tutkittu ettei niistä voi parantua (disclaimerit jää asiakaskokemusten yms. yksittäisten kertomusten varjoon ja niille annetaan liikaa painoarvoa, kuten sinäkin annat omalle koronatartunnan välttämiselle). Kukaan ei kiistä etteikö nuo metodit voi helpottaa JOITAKIN oireita, mutta on vastuutonta luoda mielikuvia paranemisesta, kannustaa lääkkeettömyyteen yms. ilman lääketieteen koulutusta. Toivottavasti MN:n kursseilla on korvaustakuu, jos metodien kokeilemiaen jälkeen sairastuukin vakavammin esim. lääkkeiden luopumisen seurauksena. Eipä taida olla vaan se on sitten hoitohenkilökunta, joka tekee parhaansa korjatakseen ne vahingot mitä tällaisella mielikuvahuuhaalla saadaan aikaan 🙂

Huuhaata on väittää, että pandemiaa ei ole olemassa tai se ei kosketa meitä. Huuhaata on käyttää argumenttina covidin vaarattomuuden puolesta sitä, että sinä itse et ole sairastunut siihen. Huuhaata on sanoa faktana, että covidin voi välttää tekemällä vain mielikuvaharjoittelua.

On ok käyttää erilaisia vaihtoehtoisia metodeja oman terveytesi parantamiseen. Jos koet, että esim. Marian mielikuvaharjoitteet auttavat sinua voimaan paremmin, niin anna mennä ja tee niitä! Mutta siinä vaiheessa, kun tarkoituksella vältellään toimimista MUIDEN ihmisten hyväksi esim. noudattamalla koronasuosituksia, niin mennään ultimaattisen itsekkyyden puolelle.

Suomessa on asiat juuri nyt covidin suhteen hyvin, ja meistä suurin osa haluaisi pitää tilanteen sellaisena. Sitä tilannetta ei millään tavalla edesauta matkustelu ulkomaille (ellei aio myös jäädä sinne) tai maskien käyttämättä jättäminen sen varjolla, että emme tiedä KAIKKEA covidista tai maskien hyödyllisyydestä. Se ei ole järkevää kriittistä ajattelua, se on ihan puhdasta itsekkyyttä.

En väittänyt kommentissani että covid olisi vaaraton koska en itse siihen sairastunut, ymmärrän että tauti on vakava ja vienyt paljon henkiä. Olen todella kiitollinen ja onnekas että pysyin tuolloin terveenä, en pidä sitä lainkaan itsestäänselvyytenä. Olen pahoillani jos kommenttini pahoitti jonkun mielen tai sai jonkun ajattelemaan että kyseessä on tauti johon ei ole syytä suhtautua vakavasti, se ei ollut tarkoitukseni! Otetaan asioista selvää, perehdytään niihin, kuunnellaan toisiamme jos mahdollista myös oman kuplan ulkopuolelta ja muodostetaan sitten omia mielipiteitä. Ja ennen kaikkea yritetään pitää positiivisuutta yllä ja tukea toinen toisiamme parhaamme mukaan. Voimia kaikille!

Onnea sinulle, kun et saanut tartuntaa! Koronaa tosiaan ei täysin vielä tunneta, mutta juuri sen vuoksi meidän täytyy olla vastuullisia. Mutta tiedämme sen, että se voi aiheuttaa todella vaarallisen taudin tai sitten ei. Se huonompi arpa voi osua perusterveelle ihmiselle ja hän joutuu mahdollisesti tehohoitoon. Mitkä ovat koronan pitkäaikaisvaikutukset terveydelle, sitäkään emme tiedä. Parempi siis käyttäytyä suositusten mukaan ja omalla käyttäytymisellä minimoida riski sairastuttaa ja sairastua.

Ihana kommentti. Puit hienosti sanoiksi omat ajatukseni ❤️

Kiitos tästä tekstistä ja rohkeudesta sanoa se ääneen. Arvostan!

“Mä ajattelen, että ihmisten toimintaa on ohjannut se, ajatteleeko ensin itseään (ja bisneksiään), vai toisia ihmisiä.” Juuri näin, tämä on niiiiin totta. Itsekin lähipiirin ja tuttavien koronavuotta seuranneena olen tehnyt ihan saman huomion. Toiset ovat jatkaneet elämäänsä ihan normaalisti niinkun ennenkin, ja toiset miettivät tosi tarkkaan mitä voi tehdä ja miten omalta osaltaan vaikuttaa asiaan.

Raivostuttavaa, miten jotkut ajattelevat olevansa etuoikeutettuja elämään vastoin ohjeita ja suosituksia, aivankuin yhteiset säännöt eivät heitä koskisi.

Todellakin, osuit asian ytimeen! Kiitos tästä! Silläkin uhalla, että sinua uhataan taas oikeustoimilla.. Tsemppiä! Tästä ja koronasta selvitään!

Hienoa, että käytät näkyvyyttäsi tärkeän asian sanomiseksi! Itse asun ulkomailla töiden vuoksi. Haluaisin Suomeen lomalle saamaan energiaa ja tapaamaan tärkeitä ihmisiä, joiden tapaamisista sitä energiaa saa. Vaan en matkusta. Vaikka en edes ajattelisi ketään muuta, joudun kantamaan päätöksistäni vastuuta pitkällä tähtäimellä myös itselleni. Jokainen, joka jättää maskin kotiin (täällä muuten kauppias saa heittää maskittoman kaupasta pihalle ja siinä ei huudella allergioista tai muista), matkustaa tai muuten ajattelee, ettei olisi riski tai, että rajoitukset ovat turhia, pidentää myös sitä aikaa, jonka näiden rajoitusten kanssa joudumme viettämään. Yksilön oikeidet eivät toden totta poista yksilön vastuuta, eivätkä vastuuta yhteisössä ja kanssaihmisille.

Mahtava teksti, kiitos! ❤️

Kiitos tästä! Uskomatonta toimintaa “vaikuttajilta”.

Juuri näin!!!!
En voi ymmärtää näitä kahta mainittua vaikuttajaa(apua!). Mielestäni törkeän edesvastuutonta käytöstä näinä aikoina. Toivottavasti ihmisillä on ymmärrystä olla seuraamatta heidän esimerkkiään!!! Jos vähänkin järkeä löytyy, niin on…

Kiitos että uskalsit kirjoittaa tämän <3

Kiitos, että kirjoitit tästä! Tärkeä aihe.
On ollut todella pöyristyttävää seurata, että ihmisillä on täysin eri sääntöjä, mitä tulee koronatartuntojen minimoimiseen. Näillä säännöillä ei ole mitään tekemistä eduskunnan antamien suositusten kanssa. Meille suomalaisille ”hyvinvointi”- ja saliohjelmia myyvät julkkikset käyvät perhelomilla Espanjassa ja lentävät sieltä Keravan kodin kautta Leville lomailemaan, koska miksi ei? Postaavat sieltä instastooriin ”ei ollut laskettelurinteissä ruuhkia” ikään kuin tehdäkseen itselleen paremman mielen. No helvetti, seuraavalla viikolla ne ruuhkat on siellä, koska päälle 100k instaseuraajaanne ajatteli myös, että lähdenpä Lapin lomalle, koska se näyttää olevan ihan ok.
Kaikista eniten syö, että toiset tekevät kaikkensa välttääkseen Koronan ja suojellakseen näin omia läheisiään ja muita riskiryhmäläisiä saattaen silti saada tartunnan Prisman reissulta, kun joku vastuuttomampi tuo Koronan Dubaista sinne Prismaan.

Niin hyvä teksti ja hyvä kun kirjotit aiheesta!

Kiitos, kun kirjoitit tämän. Mahtavaa, että joku vaikuttaja sanoo tämän ääneen! Tuntuu niin turhauttavalta itse tinkiä kaikesta omista tekemisistä ja menoista, kun toiset matkustelevat, juhlivat ja elävät niin kuin koskaan ei olisi koronasta kuultukkaan.

Loistava ja rohkea kirjoitus!

Kiitos Karoliina. Tämä on rohkeutta.

Suosittelen kaikkia kuuntelemaan Takaisin Pasilaan podcastin ”Korona: ainutlaatuista materiaalia koronaosaston ytimestä” -jakson. Jaksossa Taysin koronaosastolla työskentelevä hoitaja kertoo työstään ja pyytää ihmisiä huolehtimaan itsestään ja muista noudattamalla rajoituksia. Kyseinen hoitaja on vapaaehtoisesti lähtenyt työskentelemään kätilön työstään koronaosastolle meidän jokaisen hyväksi. Ehkä meidän muidenkin olisi syytä tehdä osamme. Korona menee kyllä ohi, mutta nyt ei voi antaa periksi.

Ihan samaa mieltä tästä kirjoituksesta! Mutta voisin kuitenkin kirjoittaa lähes täysin samoin myös sinusta liittyen ilmastonmuutokseen, koska tätä usein pohdin. Vaikutat kivalta tyypiltä ja sulla on toisinaan ajatuksia joihin itsekin samaistun. Mutta kuitenkin vähintään yhtä usein olen surullinen ja vihainen siitä, että kannustat somessa kovin materiakeskeiseen elämään, mikä ei varmasti kenenkään ajattelevan ihmisen mielestä enää tässä tilanteessa ole ok. Oletko koskaan ajatellut tätä puolta, mikä vaikutus sillä on, että hankit ja esittelet lähes päivittäin uusia tavaroita ja vaatteita? Yhtä lailla sinullakin on ainakin jonkin verran sitä vastuuta, mitä peräänkuulutat näiltä toisilta, ja ajattelen, että tässä on täsmälleen sama kuvio mistä kirjoitat, mittakaava vaan on eri. Voisitko käyttää näkyvyyttä myös hyvien asioiden eli tässä tapauksessa ilmastotietoisuuden edistämiseen? Tämä varmasti on aihe, joka kiinnostaa (tai ainakin olisi syytä kiinnostaa) lapsiperheitä!

👍

Tiedemaailma myös näkee seurausyhteyden ilmastonmuutoksen ja viruspandemioiden välillä. Tää perustuu eläinten elintilan pienenemiseen. Ilmastonmuutoksen eteneminen => lisää viruksia ja pandemioita (joista osa vaarallisempia, osa vähemmän). Siksi ilmastonmuutoksenkin pitäis kiinnostaa kaikkia, joita kiinnostaa esim. nää terveysasiat.

Aamen! Itse juuri koronan sairastaneena, en toivo kenellekkään ikinä ikinä ikinä tätä tautia! Koko korona-ajan olen ollut suhteellisen tarkka, mutta nyt moninkertaistan turvatoimet, ettei kukaan muu sairastu, vaikka itsellä onkin immuniteetti.

Tsemppiä ja jaksamista teidän perheelle ja kaikille muillekkin korona-aikaan!<3

Ei koronaan tule immuniteettia

Tutkimuksissa on todettu, että suurimmalla osalla koronavirustartunnan saaneista muodostuu vasta-aineita ja soluvälitteistä immuniteettia, joka myös säilyy ainakin puolen vuoden ajan.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronaviruksen-covid-19-laboratoriotutkimukset

Näin thl kertoo.

Näin on , itse sairastin koronan huhtikuussa tehon kautta. Thl:n kautta tuli syksyllä ilmoitus käydä verikokeessa ja jonkun ajan päästä ilmoitettiin että vasta-aineet löytyy. Ja suurimmalla osaa testatuista löytyi.
Koronaa ei kannata vähätellä!!

Hyvä, että uskalsit kirjoittaa. En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä.

Kiitos. Arvostan <3

Kiitos erittäin hyvästä postauksesta. Joidenkin itsekkyys on järkyttävää, etenkin kun seuraajia on paljon, näiden esimerkin rohkaisemana taas jotkut maijameikäläiset oikeuttaa omia toimiaan :/ Tässä vaadittaisiin nyt kaikilta tinkimistä omista oikeuksista ja haluista. Onneksi on paljon asioita joista voi silti nauttia, vaikka ottaisikin rajoitukset huomioon! Aurinkoista kevättalvea sinne!

Kiitos paljon tekstistäsi! Puutut juuri oikein asioihin. Kaikkia ei rajoitukset, kehoitukset tai muutkaan ilmeisesti koske. Jonkun mielestä koko korona on huuhaata ja siitä ehkä paranee ajattelemalla positiivisesti. Toisen mielestä ei ehkä voi sairastua, jos on hyvä syy lähteä ulkomaille.
Mutta aivan varmasti nämä molemmat huutelevat apua, kun se korona tekeekin pahempaa jälkeä itsessä tai sukulaisessa.

Muiden ajattelematon toiminta on niin surullista. Rajoituksilla pyritään normalisoimaan tilanne niin, että esim. päiväkodin hoitajan Ei tarvitsisi käyttää maskia työssään. Minäkin haluan, että lapseni näkevät päivänsä aikana kasvoja. Valitetaan, mutta omilla tekemisillä kannustetaan toimintaan, joka johtaa vääjäämättä kovempiin rajoitustoimiin. Ja nyt, kun ollaan niin lähellä maalia.

Sen lisäks on mietityttänyt se, että näillä ihmisillä ei taida olla lähipiirissään hoitohenkilökuntaa, kun sokeus koko tilannetta kohtaan on tätä luokkaa. Ei näe läheisen tekemää työtä ja sen tuomaa uupumusta sekä epätoivoa. Tai vanhuksia, joita ei pääse koronan takia tapaamaan, koska rajoituksia ei noudateta ja tauti leviää palvelutaloissa.

Maskin käytön rinnastaminen Hitlerin aikaisiin toimiin puolestaan on puhdasta sivistämättömyyttä ja saa kertojansa näyttämään typerältä. Ei espanjantaudin aikaiset toimet sysänneet meitä diktatuuriin – maskikulttuuri, käsienpesu ja kontaktien välttäminen oli silloinkin arkipäivää ja siitä selvittiin.

Mut jos vallitsevassa vastakulttuurin propagandassa pitäisi nähdä edes jotain positiivista, niin meillä on tosiaan on asiat hyvin Suomessa, jos suositukset on valtakunnassamme se suurin synti ja epäkohta, jota vastaan pitää taistella. Käyttäkää tuo energianne johonkin kestävämpään – kutokaa vaikka villasukkia asunnottomille, siellä on kylmä.

Kiitos kun otit asian esille.

Juuri näin! Kiitos tästä tekstistä. Rohkea kannanotto, mutta näitä tarvitaan. Arvostus sinua kohtaan nousi ihan uusille leveleille tän postauksen johdosta.

Just tänään luin oman alueeni koronaraporttia. Puolet tartunnoista oli ulkomailta. Mietin että mitä hittoa ihmiset oikein miettii?? Miksi on pakko lähteä mihinkään nyt??

Mahtava teksti Karoliina❤️ Sulla on munaa sanoa asiat, arvostan!

Kiitos!!! Nämä kaksi…..mitä totaalisen vastuutonta tuubaa!!!?? Nordin oikeasti osin hengenvaarallistakin, milloin hänet saadaan lopettamaan kun edes satojen tuhansien uhkasakko ei tehoa?

Kiitos tästä tekstistä.

Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa. Kiitos siitä. Olen itsekin niin pöyristynyt kun mungoannat, sofiat, Martinat ja Maisat senkun reissaa Dubaissa niinku mitään koronaa ei olisikaan. En voi ymmärtää tätä itsekkyyttä ja minimimä asennetta!!! Rohkea teko sinulta ottaa julkisesti kantaa asiaan. Maria Nordin olikin mennyt aivan ohi, uskomattomalta kuulostaa tämäkin.

Ihan justiinsa näin! Voi että miten surulliseksi voi tulla ihmisten välinpitämättömyydestä. Hienoa, että nostat asian esiin.

Siis just näin! En voi ymmärtää että jotkut voi mielestään toimia miten huvittaa kun muut rajoittavat elämäänsä koko yhteiskunnan vuoksi.

Joo, olen kyllä tietyissä pienissä jutuissa itsekin ja joskus nähnyt ystäviä mutta ei tulisi mieleenkään esimerkiksi lähteä etelään! Eikä kyllä Pastak näyttänyt mitään karanteenia pitävän nyt ainakaan tällä hetkellä…. huhhuh!

KIITOS tästä kirjoituksesta. Nordinin julistautuminen terveysguruksi on todella pelottavaa, koska hänellä on niin suuri fanilauma, joka nielee kaiken pureksimatta. Lisäksi he yrittävät oppiäitinsä tavoin vaientaa kaikki kriittiset äänet – ilmestyvät varmasti kohta tähänkin. Pastakin reissu on jotain täysin käsittämätöntä. UAE on brittien (ainakin) punaisella listalla, sinne ei enää lennetä ja palaajat joutuvat pakolla hotellikaranteeniin, joka maksaa parituhatta euroa. Toivoisin, että meilläkin ruvettaisiin antamaan sakkoja vastuuttomasta käytöksestä.

Upeaa Karoliina!!
Kiitos, että kirjoitit ääneen sen, mitä monet meistä ajattelee.
Aivan käsittämättömän ajattelematonta porukkaa sitä onkin. Heidän toimiaan on hyvin vaikeaa ymmärtää. Etenkin, kun itse on joka aamu onnensa kukkuloilla, kun pääsee opena töihin kouluun etäkoulun sijaan.

Olen täysin samaa mieltä. Kiitos kun kirjoitit tämän postauksen!!

Kiitos Karoliina!!!

Kiitos rohkeudesta kirjoittaa tää, mitä mä uskon, että suurin osa meistä taviksista ajattelee. Aika harva meistä toimii varmaankaan täysin täydellisesti tän koronahomman kanssa, mutta saatana sentään, tämmöset maskittomuuteen kannustamiset ja “meidän perheelle on tärkeää päästä nyt aurinkoon” jutut on jo täydellistä pilkkaa niitä pandemian leviämistä ehkäiseviä toimia vastaan. Uskomattoman itsekästä touhua.

Kiitos Karoliina! Olet oikeassa. 👍

Kiitos kun sanoit ääneen, ja nimillä, mitä monet ajattelevat! Ja kiitos kun toimit vastuullisesti.

Mahtavaa että otit kantaa! Oikeassa olet

Erittäin hyvä kannanotto, hienoa että sanoit tämän ääneen. Täysin samaa mieltä kanssasi. Suoraan sanoen näiden ihmisten käytös on aivan oksettavaa.

Kiitos, että otit kantaa tähän. Toivottavasti myös muut vaikuttajat uskaltaisivat ottaa tähän kantaa ja käyttää vaikutusvaltaansa esimerkillisesti. Matkustaminen tällä hetkellä on vain ja ainoastaan itsekästä, tällä hetkellä ei ole vastuullista tapaa matkustaa vaikka mitä tekisi.
Käsittämätöntä käytöstä.

Muista että matkustaminen on ilmastonmuutoksen takia AINA itsekästä. Älä luulekkaan että koronan jälkeen saat hyvällä omalla tunnolla matkustaa. Yksilöiden syyllistäminen tulee olemaan suomalaisten lempiharrastus, näin hyvin harjoittellaan sitä tässä korona aikana. Minä ainakin jatkan ihmisten syyllistämistä siitä mitä he vapaudellaan ja oikeuksillaan tekevät (tai sitten tämä on sarkasmia)

Sitten muuttuu mieli kun läheinen makaa teholla, kelpaa maskit omaisille ! Kyllä etelän lämpöön tekisi mieli, mutta kannetaan jokainen vastuumme , ollaan kotona .
Kiitos hienosta kirjoituksesta!

Katselen päivittäin vierestä mieheni ponnistelujabtyönsä puolesta. Kun yritetään saada toimitettua ja asennettua isoja tuotantokoneita toiselle puolelle maapalloa. Ja korona sotkee koko ajan. Ihmiset ei edes pääse maahan tekemään työtään kovien rajoitteiden vuoksi, merikontit on loppu, etäyhteyksien kautta yritetään asentaa, mitä pystytään. Kyseessä on monen miljoonan koneet, suomalainen työn ja talouden ylläpitäminen. Mut toisten on niin helvetin vikea pitää maskia kaupassa vartti. Kun jotku on niin saatanan lyhytnäköisiä.

Aivan mahtavaa, että kirjoitit tämän tekstin. Oot niin oikeassa tekstisi kanssa. Hyvä Karoliina!

Aivan täyttä asiaa, kiitos tästä tekstistä ja kun sanot tämän ääneen! Hämilläni olen seurannut, miten jotkut elävät kuten ennen koronaa ja itse lähinnä etäilen kotona, nähden välillä paria hyvää ystävää. Omia riskiryhmään kuuluvia vanhempiani en ole tavannut sisätiloissa vuoteen. Että joo.. tuntuu välillä ihan utopistiselta kaikki Hoplopit, ravintolaillat, hotelliyöt ja kylpylät.

Juuri näin, hyvä teksti!!!

Amen.

Hyvä Karoliina just näin 👍

Kiitos ja aamen! Täysin samaa mieltä. Niin ottaa kupoliin tommoset idiootit. Jumalauta. Oikein nostaa tää esiin!!

Kiitos että kirjoitit tämän tekstin.

Juuri näin! Kiitos Karoliina, että nostit tämän asian esille ja otat kantaa.

Hiljaiseksi vetää, miten osa ihmisistä käyttäytyy ihan kuin koronassa olisi kyse ideologiasta tai identiteettikysymyksestä, vaikka rajoitusten ja suositusten taustalla on tiede ja tutkimus.

Valitettavasti sokean ja pelkoprogandan peloitteleman henkilön kirjoitus. Kannattaa lukea tieteellisiä tutkimuksia mm. maailman vanhempiin avostetuimpiin lääketieteen julkaisijoihin kuuluvaa Lancettia, jonne julkaistavat kirjoitukset vertaisarvioidaan. Vähän avartaa katsomusta eikä vaan seurata Hesarin, Ylen, iltalehtien jne tarinoita.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X