kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.02.2021

Kritiikki ei ole automaattisesti kiusaamista

Teksti
Karoliina Pentikäinen
50 kommenttia

Arvatenkin mun tämän viikon postaukset on aiheuttanut aikamoisen kommenttiryöpyn. Lopetin laskemisen 1900 inbox-viestin haminoissa. Joskus some-kohut on ahdistanut. Nyt pidän hyvänä sitä, että aihe puhuttaa. Voin sanoa, että rehellisesti ekan kerran elämässäni olen iloinen myös iltapäivälehtien nostoista: Vaikka toki lehtien tyyli on raflaava, jopa ihan hassu, on asian ydin kuitenkin tärkeä.

Mä olen pahoillani, etten ole enää pystynyt vastaamaan edes sitä perinteistä sydäntä kaikkiin niihin viesteihin, joita olen saanut. Voin vaan todeta, että Suomi on täynnä ihania, fiksuja, empaattisia ja myös kovia kokeneita ihmisiä ja perheitä. Parasta palautetta on ollut se, kun ihmiset, jotka ovat väsyneet jo koronarajoituksiin ovat kirjoittaneet, että postaukseni saivat heidät taas valppaiksi. Vielä ei ole aika väsyä. 

Olen saanut kritiikkiä siitä, että nostin koronapostauksessani esille vaikuttajanaiset heidän omilla nimillään. Moni toivoi, että asiaan olisi otettu kantaa ilman nimiä. Ymmärrän tämän kannan myös. Nyt perustelen, miksi toimin, kuten toimin. (Nostin kyllä aihetta esille IG Storyssä aikaisemmin nimettömänä ja myös tässä postauksessa, mutta kuten arvata saattoi, ne tuskin vaikuttivat kenenkään toimintaan sen enempää.)

Kuten jo varsinaisessa postauksessani kerroin, pidän kyseisten naisten toiminnan siitä syystä raskauttavana, että he tietävät olevansa seurattuja ja ihailtuja vaikuttajia, joiden toimilla — todellisesti — on vaikutusta muiden ihmisten käyttäytymiseen. He myyvät naamallaan saippuaa, oppaita, keittiöitä ja lastenvaatteita. Joten yhtä lailla heidän suhtautumisensa koronasuosituksiin on “myyvää”. Omilla toimillaan he antavat mallia, jonka ihmiset omaksuvat tiedostaen tai tiedostamatta. 

Koska toinen vaikuttaja matkusti julkisesti THL:n suosituksista huolimatta, ja toinen vaikuttaja on kyseenalaistanut valtiomme koronaohjeistukset myös omalla naamallaan ja äänellään, koin, että kritiikin voi myös antaa myös suoraan. He tekivät itse valinnan toimia  julkisesti korona-ohjeiden ja -suositusten vastaisesti. Miksi keskustelu aiheesta olisi pitänyt tehdä ei-julkisesti?

Molemmat heistä ovat pitkän linjan blogiuranuurtajia, jotka varmasti ymmärtävät, että ne asiat, jotka päättää tuoda julkisiksi — itse, omalla valinnallaan — ovat myös julkisia. Tilanne olisi ollut täysin toinen, jos olisin esimerkiksi kuullut vaikuttajan matkasta kiertoreittejä ilman hänen itse ottamiaan palmukuvia ja kertomuksia lentokentältä. Silloin — itsekin some-työläisenä — olisin kunnioittanut vaikuttajan yksityisyyttä ja kohdentanut kritiikkini yleisesti. Silloin asia ei olisi ollut julkinen, eikä julkiseen puintiin soveltuva. 

Matkalle lähtenyt vaikuttaja kerto somessaani, että hänen matkansa syyt johtuvat hänen lapsensa terveydentilasta, josta ei halua kertoa enempää. Se on myös hyvin ymmärrettävää ja sympatiat siitä. Tiedän itsekin, että joskus on todella vaikea sumplia julkisen ja yksityisen välimaastossa. Olen itsekin saanut vuosien saatossa kuraa niskaan, koska ihmiset ovat olettaneet asioita (väärin). Kun niitä ei ole oman tai perheen yksityisyyden suojan vuoksi voinut oikoa, on joutunut itse myrskyn silmään. Se on tämän työn kova hinta. 

Jokainen meistä pyrkii tekemään varmasti omat elämänvalinnat omalle perheelle — varsinkin lapsille — parhaalla mahdollisella tavalla. Jos matka ulkomaille on oman lapsen terveyden kannalta välttämätön, se voi olla perheelle paras ratkaisu. Enkä voi tietenkään kritisoida sitä, koska en tunne tilannetta.  Kyse ei ole mielestäni edes siitä, etteikö yksityinen perhe voisi matkustaa, jos on aivan pakko lapsen terveyden vuoksi. Vaan siitä, että suosittu ja seurattu vaikuttaja päättää tehdä matkasta julkisen. Päättää postata someen kuvia uima-altaista, jotka näkee sadattuhannet ihmiset, vaikka Suomen valtion matkustussuositukset ovat selkeät. Tämä saa pohtimaan, olisiko matkan voinut tehdä ilman julkista aspektia? Niin, ettei se loisi ympärille matkustuspositiivista tunnelmaa. Niin, ettei se kirvoittaisi muita ihailemaan ja kadehtimaan. Havittelemaan samaa. Koko some-vaikuttaminen perustuu ihailuun ja inspiraatioon. Kuten Emmi Nuorgam tänään Ig Storyssä osuvasti sanoi: “Vaikuttaja ei voi valita, että on tässä hetkessä vaikuttaja ja toisessa ei.”

Se, että olen kuullut matkalla olevan vaikuttajan saaneen tappouhkauksia, on täysin pöyristyttää ja täysin tuomittavaa. Olen pahoillani, että näin on käynyt. 

Olen saanut myös syytöksiä, joiden mukaan kaikki nämä vaikuttajan saamat uhkaukset ovat minun syytäni. Tiedän, että nettikirjoittelu kirvoittaa myös epäasiallisuuksiin. On valitettavaa, että näin on käynyt. En voi kuitenkaan toimia vaikuttajana niin, etten ilmaise omaa mielipidettäni koskaan, mistään, jottei mielipiteeni herättelisi nettikiusaajia liikkeelle. Kuten kaikki tietävät, kiusaajat kiusaavat, vaikkei olisi edes syytä. Se, että some hiljenisi ja kukaan vaikuttaja ei sanoisi mitään, ei estäisi kiusaajia.  Otan täyden vastuun siitä, mitä itse kirjoitan ja on totta, että haluan kirjoituksillani kannustaa koronasääntöjen noudattamiseen. En ole kuitenkaan koskaan yllyttänyt ketään epäasiallisuuksiin. Tuomisten sellaisen toiminnan täysin.

Vaikka olenkin eri mieltä korona-ajan toiminnasta kun vaikuttajat, joista kirjoitin, koen ala-arvoiseksi, että jotkut ovat linkkailleet minunkin someeni näiden naisten yhteistyökumppaneita ja kehottaa heitä lopettamaan yhteistyön näiden bloggaajien kanssa. Tämä on nykyisin yleinen, mutta aika ala-arvoinen, ilmiö somessa. En halua vaikeuttaa näiden vaikuttajien työntekoa tai kumppanuuksia. Haluan ainoastaan vaikuttaa siihen, miten he toimivat esimerkkinä korona-aikana.  Yritysten markkinointi on onneksi hyvin valveutunutta porukkaa. He varmasti osaavat valita itse sen, kenen kanssa toimivat ja kenen eivät. Sekin on muistettava, että bloggaaja on muutakin kuin yksi kohu tai yksi vääräksi tuomittu liike. Jokainen meistä tekee joskus virheitä. 

Niille, joiden mielestä postaukseni oli kiusaamista, haluan vielä sanoa tämän. Asiallinen kritiikki ei ole nettikiusaamista tai maalittamista. Kritiikin ja eriävien mielipiteiden esittäminen on keskustelua, yhteiskunnalista toimintaa.  Mä koen, että meillä vaikuttajilla on vastuu. Vastuu siitä, mitä näyttää, kertoo ja millaista esimerkkiä antaa.

Nyt koronatilanteessa mun oikeudentaju pakotti mut puututtumaan tähän asiaan. Koin siitä vastuun. Mun tarkoitusperät on vilipittömästi hyvät: En halua, että kukaan joutuu kokemaan sitä, mitä meidän perhe koki. Joskus hyvääkin tarkoittavat asiat on kuitenkin otettava napakasti esille. Kuten sanoin: Ketään ei kiinnostanut mun koronakritiikki ennen kuin annoin siihen konkreettiset esimerkit. 

Kivaa iltaa! Voikaa hyvin! Toivon kaikkea hyvää matkustaneille ja koto-Suomessa oleville. 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (50)

Toisten matkustaminen ei ole keneltäkään teiltä pois. Vastuullisella matkustajalla on vakuutukset kunnossa eikä rasita teidän tehohoitopaikkojanne. Matkustavat henkilöthän nimenomaan ovat poissa Suomesta. Olkaa siitä ennemminkin iloisia.

Matkustamisessa ei myöskään ole mitään erityistä tartuntariskiä. Kontaktien määrä ja niiden välttely on myös ulkomailla tehokas keino. Kaiken lisäksi Emiraateissa on huomattavasti tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa.

Kiitos että otat kantaa – minullakin on läheisiä sairastunut vakavasti, ja influensserin julkinen ulkomaanmatka tuntuu hirveän vastuuttomalta teolta.

Nyt piti tarkistaa kahteen kertaan, että luinko oikein; joku raahaa jo valmiiksi sairaan lapsensa ulkomaille, kun riski saada korona moninkertaistuu sillä tavalla? Onhan se toki ikävää olla kotona, kun ei uloskaan voi mennä, mutta eikö pelota, että se sairas lapsi saa muiden terveysongelmien lisäksi vielä koronan? Siis eikö lapsi kuulu riskiryhmään koronan suhteen? 🤯

Ja toisekseen, matkakohteen valinta on todella outo varsinkin, kun Dubain ihmisoikeusrikkomukset ovat tällä hetkellä tapetilla mm. prinsessa Latifan vuoksi.

Sanoi stooreissaan, ettei ole perehtynyt Latifan tapaukseen. Sanoi myös ettei ole perehtynyt UAE:n “kulttuuriin ja uskontoon” (vaikka on käynyt siellä 8 kertaa). Eikä halua siksi ottaa ihmisoikeuskysymyksiin kantaa. Eli on pääteltävissä, ettei teema kauheasti kiinnostakaan. Nämä olivat siis ihan julkisia kirjoituksia stooreissa.

Täysi tuki ja arvostus täältä sinulle näiden kirjoitusten ja mielipiteiden vuoksi! Tsemppiä – suuri yleisö kyllä ymmärtää sen, mitä tässä haluat viestiä. <3
Kollegasi toiminnasta tulee mieleen lähinnä ääretön julkisuuden kaipuu – ja tällaisilla tempauksillahan sitä julkisuutta saa. Surullista ja vastuutonta. :'(

Postauksesi oli ihan tärkeästä aiheesta. Kuitenkin ehkä asian saamat mittasuhteet ihmetyttävät itseäni. Luen paljon blogeja ja tykkään seurata ihmisten postauksia instassa, mutta en missään määrin tee päätöksiä oman elämäni suhteen sen perusteella miten joku blogissaan/IGssä itse toimii. Mielipiteitä asioihin on yhtä monia kuin ihmisiäkin ja jokainen älyissään oleva henkilö mielestäni pystyy tekemään itse järkeviäkin ratkaisuja vaikka joku toinen ns. “somevaikuttaja” ei ihan viisaimpia ratkaisuja tekisikään. Jos joku matkustaa esimerkiksi ulkomaille, niin en missään määrin koe, että se olisi yleisesti hyväksyttävää. Samoin en myöskään tee itse mitään ostopäätöksiä sen perusteella, mitä joku bloggaaja shoppailee. Nämä “somevaikuttajat” ovat kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä, eivätkä sinällään ohjaa ainakaan minun päätöksieni suuntaa milläänlailla. Korona on vaarallinen tauti ja tulee olla erittäin varovainen sen kanssa, mutta en usko jonkun someilijan lomamatkan aiheuttavan mitään erityistä ryntäystä ulkomaille. En ainakaan itse koe olevani mietenkään erityisesti ammattisomettajien vietävissä vaan kykenen pohjaaman tekemäni ratkaisut ihan rationaalisesti omiin tietoihin ja taitoihin.

Vaikka s i n ä et tee päätöksiä vaikuttajan vaikuttamana, aika moni muu tekee, valitettavasti. Miksi ihmeessä muutoin heille maksettaisiin melkoisen hyvin markkinointikasvoina olemisesta. Eihän heidän roolissaan olisi mieltä. Ongelma onkin kritiikittömät, (so)medialukutaidottomat.

Mielestäni kirjoituksesi oli ihan asiallinen. Itse kirjoitan matkablogia, mutta en kuitenkaan just nyt aio matkustaa tai halua kannustaa muita matkustamaan nyt. Ajattelen muita, en halua muiden sairastuvan. Kotimaassa olen kyllä jonkun verran matkustanut. Nythän on kehitteillä supertehokas rokote toisten rokotteiden lisäksi, niin mielestäni sitä kannattaa odottaa ja sitten vasta lähteä. Koko matkailualalle tulee suuret tappiot koronan seurauksena, mutta ehkä tilanne helpottaa.

Ottamatta lainkaan kantaa itse Annan matkustamiseen, haluaisin nostaa esille hänen toimintansa ennen matkaa. Kovasti kyseli seuraajiltaan mielipiteitä, millä lailla matkustuksesta tulisi viestiä ja lopputulema oli että vastuullisesti. No mitä tekee hän. Ravaa viimeiset viikot Visit Tampereen yhteistyönä sisäleikkipuistot, ravintolat ym. läpi, ja vielä viimeisinä päivinä ennen matkaa kaverit kävivät yökylässä. Sitten tukeutuu siihen että heillä ei ole koronaa koska ovat käyneet testeissä. Jos häntä ihan oikeasti kiinnostaisi vastuullinen viestintä ja matkustus, olisivat pitäneet omaehtoisen karanteenin alle. Olen kysynyt annan blogissa, miksi hän ei katsonut karanteenia aiheelliseksi ja onko tämä sitä vastuullista viestintää, mutta tuskin julkaisee kommentin.

Mua vähän ärsyttää se, miten Anna Pastak vetää omissa medioissaan huomiota siihen, että häntä on maalitettu ja kohdeltu iltapäivälehtien taholta väärin. Voi olla, mutta se ei liity mitenkään alkuperäiseen aiheeseen eli siihen, että hän lähti vastoin kansainvälisiä ohjeistuksia vasten ulkomaille lomalle pandemian aikana. Se, että lehdet nyt kirjoittavat hänestä ilkeitä juttuja ei tee hänen valinnoistaan yhtään parempia tai hyväksyttävämpiä. Olen itse lukenut Annan omista kanavista hänen matkastaan niinkuin hän itse on siitä päättänyt kertoa ja tuon tiedon perusteella oli silti ihan selvää että ko toiminta ei ole moraalisesti oikein nykytilanteessa. Eli ei se iltapäivälehtien vääristely ja liioittelu muuta asiaa siitä mihinkään.

Sinä olet kirjoittanut erittäin asiallisesti! Kiitos rohkeudestasi aloittaa keskustelua aiheesta. Komppaan yhtä ylläolevista kommentoijista, todellakin ikävää ja varsin erikoista, ettei osa ihmisistä kertakaikkiaan osaa ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan ilman uhriutumista. Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi <3

Sydämeni pohjasta kiitos, että olet jaksanut nostaa tämän tärkeän aiheen esille! Aiheellinen kritiikki.

Hei, kiitos kun tuot järkeä ja näkyvyyttä asian tähän puoleen. Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Anna ilmeisesti blogissaan julkaisee vain häntä ylistävät kommentit ja sinua parjaavat sellaiset. Mikäli hänelle osoittaa asiallisen, kritiikkiä sisältävän kommentin, ei sitä julkaista.

Hän on itse päättänyt kirjoittaa blogia omasta elämästään, mikä on hänen oma ratkaisunsa. Mikäli itsekkäästi aikoo matkustaa tarpeettomalle reissulle ajankohtana, jolloin matkustusta ei suositella, lienee ymmärrettävää että ihmiset siihen reagoivat. Hän silloin vaikuttajana ilmaisee tuhansille ihmisille, että hänen perheensä tarpeet ovat erityiset ja tärkeämmät kuin muiden ihmisten. Tuhannet ihmiset kärvistelevät ties minkälaisten koronan tuomien seuraamusten ja pelon kanssa. On niin paljon ihmisiä, jotka noudattavat oikeasti suosituksia ja tekevät parhaansa, vaikka se ei ole helppoa tai mukavaa.

Vaikka suosisit “turvallista” matkustamista, niin se on silti turhaa. Vaikka pesisit käsiä koko ajan, käytät maskia ja pidät turvaväliä ulkomaillakin, se on silti turhaa ja itsekästä matkustamista. Kukaan, EI KUKAAN ole näiden suositusten yläpuolella, ja voi napsia sieltä suosituksia ja toimintaohjeita sen mukaan, mikä omaan elämäntilanteeseen tuntuu sopivalle, ja pokerinaamalla väittää että noudattaa suosituksia.

Ei ole mitään sellaista lastensairautta, jonka hoito olisi välitön singahdus palmujen alle. T. Lääkäri

Tämä.

Sinähän olet Hanne vain yksi lääkäri muiden joukossa, kaikki lääkäritkään eivät edusta tätä sinun mielipidettäsi. Matkustamiseen ei tarvitse lääkärin lupaa tai konsultointia, on perusoikeus lähteä maasta ja palata kotimaahansa.

Olisi aika outoa, jos yksikään lääkäri (ammattilaisena, toki yksityishenkilönä voi olla eri mielipide) suosittelisi matkustamista tässä tilanteessa. Ensinnäkin tämä maailmanlaajuinen epidemia ja toisekseen lapsen (osittain selvittämätön?) sairaus. Jos lapsen tilanne pahenisi matkan aikana ja joutuisi lääkäriin / sairaalaan, niin (matka)vakuutus tuskin korvaisi kuluja, koska tilanne on ollut tiedossa jo ennen matkalle lähtemistä. Lääkäreillä itsellään on varmasti jonkinlainen käsitys, mitä erilaiset tutkimukset tai hoidot ”oikeasti” maksavat, jos yksilö joutuu ne omasta pussistaan pulittamaan ja oman kokemukseni mukaan kyllä osaavat potilasta varoittaa tästä, jos matkaa harkitsee.

Ainakin blogissaan Anna kertoo, että heillä on laajat matkavakuutukset, jotka kattavat myös terveydenhoidon (myös koronan hoidon). Jos oikein ymmärsin, käyvät myös lisätutkimuksissa ulkomailla.

Osaatko linkata yhdenkin tieteellisen artikkelin väitteesi tueksi? Rohkenen väittää, että konsensus lääkäreillä tästä asiasta on kaikilla sama.

On toki sairauksia, joiden oireet helpottavat lämpimässä ilmastossa, esimerkiksi astma, hankala atopia tai kylmäsormisuus. Ymmärrän, että vanhempana sitä haluaa tehdä lapsensa hyväksi kaikkensa, ja “normaalitilanteessa” matkalle lähtö lapsen oireiden helpottamiseksi olisi ollut mielekästä. Lämpimään matkustaminen ei kuitenkaan ole näiden tai miuden sairauksien _ainut_ tai välttämätön hoito, eikä tässä pandemiatilanteessa missään nimessä järkevää. Muuntovirukset leviävät kulovalkean tavoin (matkailuhan nekin ympäri maailmaa levitti), ja Uusimaa on varmaan pian taas säpissä. Vaikka lapsen terveydentilanne olisikin yksi syy matkalle lähtöön, on vähän hölmöä antaa vaikutelma, että kyseessä olisi joku mystinen sairaus, jolle ei ole mitään muuta hoitoa kuin lämpimään lähteminen.

Minulle tuli lukijana mieleen hätävale oman nahkansa pelastamiseksi, jos jälkikäteen kerrotaan erittäin salaperäisesti lapsen terveydentilan olkeen syynä reissaamiselle. Jos asia olisi näin oikeasti ollut olisi siitä varmasti jo aluksi kerrottu ensimmäisessä julkaisussa miten ovat joutuneet perheenjäsenen terveydentilan takia poistumaan maasta. Yleisesti ottaen normaaliin ja normaalia pahempaan astmaankin löytyy lääkitys. Ainoastaan vakavista keuhkosairauksista kärsivät eivät kestä kylmyyttä lääkkeistä huolimatta ja eivät voi tällöin ulkoilla pakkasilla Suomessa. Sisätiloissa hekin voivat oleskella. Tuskin on keuhkosairaudesra kyse, jolloin Koronakin olisi suurempi riski ja matkustus todella vastuutonta.

Hienoa, että olet rohkeasti aloittanut keskustelun aiheesta. Lääkärinä olen sitä mieltä, ettei ole olemassa sellaista sairautta, joka pakottaisi matkustamaan ulkomaille tällaisena aikana. Valitettavaa on se, etteivät jotkut somevaikuttajat osaa ottaa lainkaan kritiikkiä vastaan.

Paljon, PALJON voimia, olit todella esimerkillinen kun nostit asian esille. E T maalittanut yhtään ketään tms. vaan ilmaisit tuhansien ja tuhansien ihmisten mietteet ja mielipiteet. Teit äärettömän rohkeasti myös siksi kun tiesit ja tunsit mainitsemasi vaikuttajat, sen ettei asioiden oikea laita tai todistetut faktat tule estämään vastahyökkäysten asiattomuuksia. Niinhän siinä sitten myös kävi. Olet ajatuksissa, niin monien että uskon ja toivon sen voimaanuttavan Sinua. <3

Ja kun Annan peruste matkustaa oli lapsen terveys ja pakkaset, sekä niiden vuoksi sisällä oleminen jopa 2-3 kuukautta, niin tämähän ei ihan pidä paikkaansa. Milloin Suomessa viimeisen 10-20 vuoden sisällä pakkaset ovat kestäneet yhtä putkeen 2-3kk? Nyt on pakkasjakso, mikä näyttää päättyvän jo ensi viikolla. Tampereelle on luvattu jopa + kelejä. Todella harvoin ikinä maaliskuussa on päivisin enää kovia pakkasia, on useita talvia jolloin maaliskuussa sulaa jo lumet.
Nythän Annan perhe joutuu olemaan palatessaan kaksi viikkoa sisällä, ihan joka ikinen eli loppujen lopuksi olisiko he olleet nyt kaksi viikkoa sisällä vai sitten, niin ei ole ajallisesti eroa.

Käsittääkseni perhe asiu omakotitalossa, jonka omalle pihalle voi mennä karanteenin aikana, kun pakkaset hellittäväy. Uskon, että tähän matkaan on konsultoitu omalääkäriä, koska lapsen sairauden ollessa kyseessä on varmistettava matkustamisen turvallisuus (oli pandemia tai ei). Pediatrina ymmärrän, miksi vanhemmat ovat tähän ratkaisuun päätyneet.

Usko pois että Anna kaikista ihmisistä olisi tikkukirjaimin kertonut mikäli yksikin lääkäri olisi heidän ratkaisuaan ymmärtänyt saati tukenut! Sellaista ei tullut.

Karoliina, täällä ollaan ja tuetaan! Nyt erityisesti: hän on vajonnut uusiin syvyyksiin, yrittää vaientaa muut kuin oman äänensä, niin järjettömillä kommenteilla kuin että Nova-esiintymisesi olisi maalittamista. Mieletöntä. Mitä tuollaisella käytöksellä raukka luulee voittavansa? Tekee itsensä lopullisen naurunalaiseksi. Taitaa ollakin juuri se ettei pysty hallitsemaan nousseita enemmän kuin aiheellisia vastalauseita ja kyseenalaistuksia. Hänen pahin painajaisensa ja nyt ei kykene ollenkaan hillitsemään itseään.

Aikamoiseen myrskyn silmään jouduit. Olen itse terveydenhuollon ammattilaisena äärettömän kiitollinen näistä sun postauksista liittyen koronaan. Millään en voi ymmärtää että kukaan lääkäri tänä aikana kehoittaisi menemään lomamatkalle koska lapsen terveys sen vaatisi. En ole koskaan kuullutkaan tällaisista ohjeista. Tai sitten on ohi lauseen otettu sanoja ohjeiksi. Esim astmaatikolle toki pakkanen vaikeuttaa hengitystä mutta astamaatikot ovat tällä hetkellä riskiryhmäläisiä eikä missään nimessä suositeltavaa lähteä riskiryhmäläisenä ulkomaille lomamatkalle. Ei todellakaan voi ajatella olevansa ”turvassa” koronalta jos matkustaa lentokoneella. Hotellissako he syövät kaikki ruokansa? Tuskin omassa huoneessa. Ravintoloissa syöminen sairaan lapsen kanssa on aina riski. Toivon todella että Annan matka sujuu ilman tartuntaa ja tulevat terveinä takaisin.

Samaa mieltä. Kuulun itse riskiryhmään lääkitykseni puolesta, ja joudun olemaan tarkkana siitä, missä kuljen. Minunkin perussairauteni voisi huomattavasti paremmin lämmössä ja auringossa, ja käynkin talvisin reissussa sen takia. Paitsi tänä talvena, koska se ei ole ok.

Haluaisin myös muistuttaa ihmisiä siitä, että nämä rajoitukset ovat terveydenhuollon kantokyvyn suojelemiseksi. Se tarkoittaa suomeksi sitä, että meidän terveydenhuollon ei pitäisi kuormittua koronan takia niin, että hoitoa ei riitä sairastuneille. On muistettava, että viime keväänä muiden sairauksien hoidot jouduttiin keskeyttämään, että koronapotilaille saatiin hoitoa. Meillä on myös muita sairauksia kuin korona!!! Ja on epäreilua, että ihmisten välinpitämättömyyden takia moni joutuu hoitotauolle perussairautensa takia. On selvää, että korona voi tarttua, vaikka olisi varovainen. Sellaista elämä on, eikä siitä voi ketään syyttää, mutta tahallaan viranomaisten suosituksien uhmaaminen on myös välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Tehtävänämme on suojella myös muita, vaikka itseä ei niin kiinnostaisikaan koko korona.

Hei,
Miksi puutut toisten elämiseen?
Voit hyvin käydä katsomassa Kalevan prisman asiakkaiden määrää ja laskea monella maskit/turvavälit kunnossa. Olen pahoillani että isäsi on joutunut teholle koronan takia, mutta et voi heittäytyä uhriksi toisten ihmisten elämisen päätöksiin. Ei lähimmäisesi tartunta ole Annan vika. Jokainen meistä tekee omat päätökset elämisen suhteen. Olisiko Annan pitänyt valehdella matkalle lähdöstään, EI.

Hei, tässä olisi nyt tärkeätä huomata ero ihmisten välillä. Toisia (ja heidän käytöstään) seuraavat tuhannet ihmiset. Se, kuinka julkisuudessa (esim. Instagram) käyttäytyy, välittyy toisilla useammille kuin toisille. Esim. Sanna Marin sanoi Efter Nio -ohjelmassa, että hänen täytyy miettiä omaa käytöstään siten, että tietää sitä seurattavan eri tavoin kuin monien muiden. Ehkä hänkin haluaisi tehdä jotain toisin, mutta julkisuuden henkilönä hänellä on vastuu antamastaan esimerkistä. Jos sinulla on ~25 000 seuraajaa Instagramissa, pitäisi miettiä, millaista viestiä omalla käytöksellään haluaa itse tuoda julkiseksi. Se ei ole sama asia kuin ”tavalliset” ihmiset kauppakeskuksessa ilman maskia tai liian pienillä turvaväleillä.

Aika kovaa settiä verrata pääministerin ja blogaajaa vastuuta keskenään. Taitaa olla melkoisiin mittasuhteisiin paisunut tämä myrsky. Mutta hienoa jos sinun mielestäsi kaikki muut vaikuttajat, myös ne, joilla on 25k seuraajan sijaan vaikkapa miljoonia seuraajia, toimivat vastuullisesti ja oikein kaikessa. Anna on rakentanut itselleen tietynlaisen imagon, ja häntä voi seurata, jos sen tyylinen elämä ja arvot kiinnostavat. Nyt kun lähdit tälle hyvälle esimerkkilinjalle, niin itse en esimerkiksi seuraa Donald Trumpia, koska pidän hänen mielipiteitään typerinä ja vaarallisina, ja niin vaan hänellä on 25 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Tällä samalla logiikalla Karoliina voisi tehdä Trumpistakin blogijutun, niin ne 25 miljoonaa seuraajaa ja kaikki yritysyhteistyöt varmasti lähtisivät häneltäkin. Huoh.

Kovaa settiä..🤦‍♀️ Anna ITSE rakastaa puhua itsestään vaikuttajana, jossa roolissa hänellä ON iso vastuu eikä siitä vain voi poimia kivoja puolia ja osin perseillä menemään kun huvittaa. Yksinkertaista mutta totta. Koska tahansa hän voisi somessa lopettaa, muttei niin tee, joten vastuu pysyy.

Mielettömän hyvät nämä kirjoituksesi aihetta koskien. Minulta meni aivan maku Pastakiin, etenkin kuinka ala-arvoisesti hän hyökkäsi sinua vastaan kirjoituksesi jälkeen ja ilmeisesti nyt tehtailee rikosilmoitusta. Todella, todella lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Paljon voimia sinulle tähän myrskynsilmään.

Sadat julkkikset ovat korona aikana matkustaneet Lappiin suosituksista huolimatta ja postanneet kuvia instagramiin. Miksi et kritisoi heitä?
Onko lämpöön koronatestien ja karanteenien kautta matkustava muka isompi uhka kuin ilman näitä Lappiin matkustavat?
Jos Anna sanoo matkustavansa terveyssyistä laittaen lapsensa etusijalle niin ei voi muuta kun ylistää häntä vanhempana. Helpompi olisi jäädä Suomeen kärsimään kuin ottaa vastaan tätä julkista morkkaamista jonka sinä panit aluille.
Ainiin, missä olit kun mummoni kuoli influenssaan niinkuin monta sataa ihmistä esim talvella 2018? Laitoitko elämäsi tauolle heidän takiaan? Influenssan voi sairastaa ja tartuttaa myös oireettomana, muista tämä. Jos luot syyllistämiskulttuuria niin se tulee jonain päivänä kääntymään sinuakin vastaan. Sitä saa mitä tilaa.

Influenssaa ja koronaa ei voi verrata keskenään. Influenssaa vastaan on joka syksy ennen influenssakauden alkua saatavilla rokote, jolla saadaan suojattua osa riskiryhmästä. Riskiryhmäläisten suojaamiseksi muutkin voivat ottaa influenssarokotteen (ja näin on syytä tehdäkin), omaa elämää ei tarvitse sen vuoksi laittaa tauolle. Esimerkiksi hoitohenkilökunnalle jokavuotinen influenssarokote on pakollinen, tämän vuoksi meillä ei ole sairaaloissa henkilökunnalla normaalisti jatkuvaa maskipakkoa kuten nyt korona-aikaa . Koronan kanssa valitettavasti vielä kestää, ennen kuin rokotteen avulla saavutetaan laumaimmuniteetti. Ja vaikka suomalaiset saataisiinkin rokotettua nopealla aikataululla, ei täysin voida huokaista helpotuksesta sittenkään. Niin kauan kuin maailmassa on alueita, joilla rokotekattavuus on huono, voi virusmuunnoksia kehittyä. Ja tehoaako rokote kaikkiin näihin, sitä voidaan vain arvailla.
Terveisin sairaanhoitaja

Jos mietitään sairauksien vaikutuksia laajemmin, niin influenssaa ja koronaa ei oikein voi verrata keskenään. Toki kumpikin voi viedä hengen, mutta influenssalla ei ole samanlaisia vaikutuksia myös muiden kun sairastuneiden elämään kuten koronalla on. Eiköhän tässä vuoden aikana olleet rajoitukset, sairaalatoimintojen ajasajot jne ole vaikuttaneet hyvin monen ihmisen elämään, ei pelkästään koronaan sairastuneiden.

Oletko lukenut Annan blogia pitkään? Ilmeisimmin et. Hän sanoo ihan mikä milloinkin parhaiten mahdollistaa hänen haluamansa asiat, olivat ne realismia tai eivät. Todellisuus tai faktojentarkistus tai edes omien aiempien kirjoitusten tsekkaus ei ole koskaan tullut hänen mielipiteidensä tielle. Siltä pohjalta hänen kirjoituksiaan kannattaa tulkita.

Kyllä merkittävä osa tartunnoista edelleen tulee ulkomailta. Ei rajoituksia muuten olisi.
Muilta osin en kommentoi, kummallista vastuunpakoilua perustella, että kun noikin tekee niin ja näin.
Asiaton uhkailu ja muu asiaton kommentointi on ilman muuta tuomittavaa, mutta ei siitäkään vastuuta voi syyttää muille. Juridisesti tai moraalisestikaan silloin, kun sinänsä asiallinen kirjoitus on triggeröinyt epäasiallista reagointia.

Samaa mieltä. Turhaa matkustamista pitäisi välttää. Eniten hämmästelin miss Helsinki Kelly Kalonjin mielipiteitä. Hänelle tiedoksi että myös Suomessa on monia turismista ja matkailijoista eläviä yrityksiä ja nyt varsinkin ihan kuin muulloinkin heitä pitäisi tukea oman väen voimin. Ei tarvitse kantaa vähiä rahojaan Dubaihin. Monet taiteilijat ovat taloudellisessa ahdingossa, joten nämä matkailijat voisivat vaikka kotiinsa tilata yksityiskeikan, ihan vaan perheelleen. Ja eiköhän jokainen suomalainen ole tietoinen, että täällä on talvella pimeää, lunta ja pakkasta. Eikä sellaisia asioita lähdetä “pakoon” , sotaa lähdetään. Itse en onneksi kuulu minkäänlaisiin somekanaviin, enkä näitä julkaisuja näe muualta kun iltapäivälehdistä. Vastuu kuuluu jokaiselle.

Voin myös paljon vaikuttajamarkkinointia tekevän firman markkinointipäällikkönä kertoa, että sinun kirjoituksesi eivät vie yhteistyökuvioita näiltä vaikuttajilta, vaan heidän tekemänsä valinnat tekevät sen. Se, mitä kautta asia nousee julkisuuteen on toisarvoista – ja kuten itsekin tuot esiin, nämä vaikuttajat ovat itse etunenässä julkaisseet tiedot matkailustaan. Ensisijaista on se, että mikäli vaikuttaja ei toimi yhteiskunnan normien mukaan ja saattaa sillä tavoin vaarantaa muiden terveyden, ei se oikein sovi useimpien vastuullisten brändien arvomaailmaan. Samalla meidän yhteistyötä tekevien yritysten edustajien tulee myös pitää huolta omien brändiriskien minimoinnista, ja selvää tilastojen valossa on, että riskit huvimatkailijoiden kohdalla ovat monella tapaa selkeästi kotikonnuilla pysyviä vaikuttajia korkeammat.

Samaa mieltä olen myös siitä, että työn tuloksiin, tekemisen tapoihin tai viranomaisten suositusten noudattamattajättämiseen kohdistuva kritiikki ei ole kiusaamista. Kuka tahansa työntekijäkin saisi palautetta toimiessaan työssään vastuuttomasti. Kritiikistä ei toki tarvitse olla samaa mieltä, ja erityisesti yrittäjätaustaisella vaikuttajalla on mahdollisuus valita omat työtään ohjaavat arvonsa vapaasti. Siinä missä esim. tuotebrändejäkin julkisesti kritisoidaan vastuuttomista valinnoista, sama voinee koskea myös henkilöbrändejä ilman, että kyse on kiusaamisesta. Sen sijaan uhkailu tai muu asiaton kielenkäyttö taas selkeästi on eri asia – silloinhan kyse ei ole asiaan kohdistuvasta kritiikistä vaan henkilöön kohdistuvasta, asiaan liittymättömästä huonosta tai jopa laittomasta käytöksestä.

Näin juuri Karoliina. Ja turhaan Anna sinua syyttää, jo ennen sinun blogiasi esim. Ylilaudalla ja vauvapalstalla kritisoitiin tämän vaikuttajan tulevaa matkaa. Vauvan ketju on jo poistettu. Vähän ihmettelen tuota sormien paleltumista kun visittampereen kustantamalla koiravaljakko ajelulla ym kuitenkin tyytyväisenä käytiin…

Vastuuttomuus on ensimmäinen sana jolla pitäisi luonnehtia noita matkustelemisia korona-aikaan. Maahan on saatu erilaisia peruskoronaa vaikeampia erityismuotoja jo varsin paljon. Nämä ovat tulleet matkustajien kautta Suomeen. Minä ensin edellä, ei nyt pitäisi kenekään täysjärkisen mennä varsin tarpeellisia koronarajoituksia rikkomaan. Hienossa maassa, kuten Suomessa saamme paljon yhteiskunnalta (toisilta veronmaksajilta) mutta kun vastavuoroisuutta voisi odottaa toimitaan vain ja ainosataan oman edun ja oman viihtyvyyden kannustamana siitäkin livetään. Koroliinan kirjoitus osoittaa sitä suoraselkäisyyttä mitä kaikkien pitäisi harrastaa vaikeissa elämäntilanteissa. Itse kokemiin ja yhteisiinkiin vääryyksiin pitää uskaltaa puutua, se ei ole kiusaamista vaan yhteisen hyvän eteen tehtyä työtä. Maalaisjärki näyttää unohtuneen monelta matkaajalta vai ovatko he jo sairastaneet koronan ja eivät välitä muista tippaakaan.

Kiitos kirjoituksestasi! Täällä Dubaissa on tilanne se että monet koulut ovat joutuneet taas laittamaan lapset etäopiskeluun koska liikaa tapauksia. Sairaalapaikoista on ollut pulaa sekä hoitajia teholle palkataan kiireellisesti. Isot lukion kokeet ovat vaakalaudalla koronatapausten takia. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Miksi tänne sitten tullaan ympäri maailmaa, en ymmärrä.. matkustelu riskeeraa lähtömaan ja Arabiemiraattien asukkaat. Joulun ja uudenvuoden jälkeen tapaukset nousivat ja se vaikutti kaikkien elämään täällä. Täälläkin asuu oikeasti ihmisiä jotka työskentelevät täällä ja lapset ovat koulussa. Tämä ei ole vain turistirysä. Mutta tottakai niin kauan kun tänne pääsee niin ihmiset tulevat. Ne ketkä eivät ajattele muita. Kiitos kirjoituksestasi, voimia koko perheelle. Korona ei ole pelleilyn asia vaikka valitettavasti some saa sen näyttämään siltä, kiitos tietynlaisten ” vaikuttajien ”.

Samaa mieltä kanssasi. Ja itse ajattelen myös niin, että koska elämme yhteisessä maailmassa ja yhteiskunnassa, se mikä on mahdollista yhdelle, pitää sitten olla mahdollista kaikille. Eli oman matkalle lähdön perustelu, että tämä oli tärkeää minun perheelleni ja lapselleni, ei nyt vaan tässä tilanteessa ole validi.

Mitä yhdelle, sitä kaikille. Ja sen portin periaatteellisesti avaat, kun oman valintasi teet.

Ja toivokaamme solidaarisuutta ja ymmärrystä noudattaa yhteisiä ohjeita. Jotka eivät ole täydelliset, mutta parhaat mahdolliset sillä tietämyksellä mitä nyt on.

Hei!
Kiitos Karoliina rohkeudestasi,
se luultavasti säästää ihmishenkiä.
Terv. Lääkäri

Hei, teitä on perheenä kohdannut se kauhein, mitä korona-aikaan saattaa, onneksi se näyttää päättyvän onnellisesti ❤
Asiallinen kritiikki ei todellakaan ole maalittamista, keskustelua tarvitaan ja asioista tulee voida keskustella moniäänisesti.
Itse mietin, että missä menee raja esim kotimaan matkailun ja ravintoloinnin suhteen? Niitäkään ei ole viranomaistaholta suositelteltu. Silti niitä on myös tässä blogissa näkynyt. Mitä ajattelet niistä nyt? Sekin on rohkeaa sanoa, että ajatteli ennen jostakin asiasta toisin, mutta nyt näkemys on muuttunut.
Voimia!

Mua kiinnostaa yks juttu. Jos sä ja Atte nyt seurustelisitte ja olisitte eri maissa, olisitko ollut vuoden näkemättä Attea? Olisko se susta pakottava syy matkustaa?

Haluaisin myös kuulla tähän vastauksen.

Kirjoituksesi oli hyvä ja toivottavasti monet ottavat nyt rajoitukset tosissaan.
Olisi kiva kuulla kantasi kotimaan matkailuun. Todella monet vaikuttajat näyttävät olleen reissulla Lapissa. Siellä varmasti myös sairaalapaikkoja huomattavasti vähemmän kuin Etelä-Suomessa.
Toisaalta matkailuyrittäjät Pohjoisessa ovat ilmeisesti konkurssin partaalla moni ilman ulkomaalaisia matkailijoita.

Koronan itämisaika on käsittääkseni noin kaksi viikkoa, eli henkilö voi hyvinkin saada oireita ja hakeutua hoitoon vasta matkalta palattuaan. Matkavakuutuksen turvin pääsee toki Suomessakin yksityiselle, mutta tehohoitopaikat ovat kyllä julkisella. Eli kyllä se joidenkin matkustaminen voi hyvinkin olla muilta pois, kun päätyvät kuormittamaan hoitopaikkoja Suomessa. Kiitos Karoliina kun otit tärkeän aiheen esille!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X