Tätä en meinaa uskoa itsekään. Meillä pienten tyttöjen nukutusrumba on ollut usein hyvin tuskainen. Puolesta tunnista joskus puolteentoista tuntiin vieressä nököttämistä, sekoilua ja pyyntöjä syliin.
Nukutus on ollut koko mun 11-vuotisen äitihistorian ehdoton inhokkiosalue ja viime viikolla mulla paloi lopulta täysin pinna. Yhden horrori-nukutuksen jälkeen tein päätöksen: Meillä ei enää nukuteta lapsia!
Niinpä tuumasta toimeen. Mies ehdotti tuolimenetelmää, mutta sanoin, että mun hermo ei kestäisi sitäkään. Kerralla laastari pois.
Näin edettiin: Vein tyttöjen huoneesta “nukutuspenkin” kokonaan pois ja kun oli eka nukukseton ilta koitti, pohjustin tyttöjä tulevaan kertomalla, että “tänään äiti menee olohuoneeseen ja te jäätte nukkumaan kaksin”. Iltarukousten jälkeen annettiin suukot ja halit ja kerroin tytöille, että he ova turvassa ja äiti ihan lähellä. Mitä siitä seurasi? AIVAN KAUHEA HUUTO JA ITKU! “Äiti mukaan. Äiti tänne. Tuu tänne äiti.” Sydäntä raastoi tyttöjen huuto, mutta olin päättänyt, että olen aina kaksi minuuttia pois, annan suukot ja silitän hetken ja poistun uudelleen huoneesta. Tällä taktiilakka jatkoin 12 minuutin kohdalle, kunnes huoneesta kuului “apua, papelia”. Menin katsomaan ja Mesi on huutanut niin kovaa, että oli oksentanut vuoteeseen. Tässä vaiheessa paskaäitipisteet oli niin korkealla, että oksennukset siivottua jäin silittelemään tytöt uneen. En mitenkään raaskinut jättää sinne yksin. Tosin kun tulin huoneeseen, tytöt nukahti varmasti alle kahdessa minuutissa.
En kuitenkaan lannistunut tästä vaan jatkoin samalla taktiikalla seuraavat päiväunet ja illat. Ja voitteko kuvitella? Yhden horrori-illan jälkeen meillä on mennyt superhyvin. Seuraavat pari kertaa tytöt itkeskelivät kevyesti ehkä parin “jakson” verran, mutta rauhoittuivat heti, kun menin antamaan kahden minuutin välein suukot. Nyt viimeiset neljä päivää tytöt ei ole itkenyt lainkaan. He laulelevat iloisena ja nukahtavat sitten itsekseen – kahden minuutin pistäytymistä ei ole tarvinnut edes tehdä.
Merkillepantavaa tässä on ollut tyttöjen nukahtamisajan lyheneminen. Ennen, hyvänäkin nukutuksena, unensaantiin on mennyt ainakin 30-40 minuuttia. Nyt tytöt nukahtavat alle 15 minuutin. Ehkä, kun yleisöä ei ole, ei tarvitse kekkuloida.
Mä niin toivon, että tämä on pysyvää!! Mua vähän jännittää se, että tultiin tänään mun vanhemmille. Aion jatkaa täällä samaa taktiikkaa ja toivon, ettei uusi ympäristö pilaa hyvin alkanutta hommaa.
Meidän kesän seuraavat etapit onkin yksin nukkuminen koko yön (olen siirtynyt jo heidän lattialta sohvalle) ja tutista luopuminen ennen päikyn alkua. Huoh! Omppu itse asiassa on nukkunut monta yötä jo ilman itkuja ja kekkulointeja. Mesi välillä parahtelee. Mietin, voiko tämä johtua siitä, että Mesin rauta-arvot on alhaisemmat kuin Ompun. (Tytöt on nyt rautakuurilla, koska hemoglobiini on ollut alhainen. Ferritiini ok.)
-Karoliina-
Kommentit (37)
Hienoa, että nukahtamisasiat ovat menneet näin teillä. Onnittelut isosta etapista! <3 Vaikka flunssia sun muita vaiheita tulee, jotka hetkellisesti vaikuttavat uniin, on tosi rohkaisevaa muistaa silloin tämä onnistuminen ja tietää, että huonompienkin vaiheiden jälkeen on mahdollista palata tähän. 🙂
Mahtavaa, toivotaan että jatkuu, eikä tule mitään flunssia ym pilaamaan. Pöyristyttäviä kommentteja. Itselläni 5 lasta, kaikki ollut ihan erilaisia nukkujia. Pari helposti nukahtavaa, pari hankalampaa ja yksi tosi hankala. Enkä pystyisi todellakaan neuvomaan muita. Ja vielä kaksoset tuo lisähaastetta. Tsemppiä!
Hei ihan mahtavaa!! Oon niin onnellinen teidän puolesta!! Jee!! ♥️♥️♥️
Huikea kuulla Karoliina, että teillä nukahdetaan nyt helpommin. Tää kommentointi on kyllä ollut niin jäätävää luettavaa, että huh huh. Sääli että joudut vielä tällaista lukemaan. Lapset ovat niin yksilöitä, ei se sama muotti sovi kaikille. Mutta toki aina hauska päästä pätemään,varsinkin jos siinä voi samalla haukkua toisen lyttyyn.
Oma pikkuinen esim rupesi nukkumaan täysiä öitä puolivuotiaasta lähtien, syö kaiken mitä lautaselle laittaa jne. mutta en tule silti täällä päätä aukomaan että on huonoa vanhemmuutta jos muilla ei sama onnistu. Sama kaveri on kovin herkkä toisissa asioissa, enkä ajattele hetkeäkään, että pompottaa vanhempiaan kun kaikki ei onnistu itsenäisesti ilman itkuja tms.
Siis mitä ihmeen kommentteja? Luuleeko joku oikeasti, että kaikki lapset on samasta muotista? Meidän kolme lasta ovat kaikki nukahtaneet eri tavalla. Ja nyt järkytän varmasti joitain teitä täydellisiä äitejä, mutta myös kaksosemme nukahtivat ja nukkuivat eri tavalla.
Vinkkejä voi antaa, JOS NIITÄ PYYDETÄÄN, mutta se että kerrot kuinka päin persettä SINUN MIELESTÄSI joku oman hommansa hoitaa, ei auta ketään. Ja vaikka luulet sillä kommentillasi olevasi tosi fiksu, olet narttu. Niin kuin Ellinoora laulaa, ilkeet tytöt on ilkeitä aina.
Jos joku kirjoittaa onnistumisesta, niin eikö siitä voisi iloita eikä arvostella sitä miten siihen päädyttiin? Ja muistiin, kahden nukuttaminen on vaikeampaa kuin yhden ja vaikka tylsältä kuulostaa, sen tietää vain se joka niitä kahta nukuttaa. Ja
Ihanaa että oitte löytänyt tavan joka teillä toimii, toivottovasti jatkuu noin!
On ihan normaalia, että taapero tarvitsee vielä apua nukahtamisessa. Herkemmät lapset haluavat vanhemman turvaksi nukahtamiseen vielä leikki- ja kouluikäisenäkin eikä siinä ole mitään huonoa, jos vanhempi sen kokee hyvänä.
Ei kaikki ole valmiita itsenäistymään nukkumisasioissa alle 1v eikä sitä prosessia pitäisi kiirehtiä. Lapset oppii nukahtamaan itsenöisesti eri tahtiin, samoin kuin puhumaan ja kävelemään.
T. Kasvatus- ja sosiaalialan ammattilainen
Mahtava kuulla👏 Tästä inspiroituneena taidan minäkin poistaa nukutustuolin 1,5 vuotiaan luota ja pistäytyä. Meillä jo lähes 10- vuotiasta nukutettiin aivan liian pitkään ja olen vannonut etten toisen lapsen kohdalla toimi samoin, eli nyt on aika muuttaa rutiinia ja tämä toimi tsemppinä mulle.
Muuten kyllä on ikävä huomata, että blogin kommenttikenttä näyttää usealle olevan paikka missä omaa kilpeään voi kiillotella sen sijaan kun jakaisi vertaistukea tai iloitsisi toisen onnistumisesta. Ehkäpä se kertoo siitä, että haluaa edes jossain kokea olevansa hyvä ja onnistunut tai jotenkin parempi vanhempi kun tunnettu ja menestynyt bloggaaja. Siltikin. Kaikki te äidit vedätte mun mielestä hyvin kun tsemppaatte lapsianne, ootte tukena, rakastatte-kukin tavallanne
Halauksia, Karoliina! Hienoa kuulla, että teillä alkaa jo helpottamaan ja myös pikkuset ovat saaneet onnistumisen kokemuksia itsekseen nukahtamisesta 🙏
Kyllä voi ihmiset olla sitten ilkeitä toisilleen…
Voin tässä järkyttää kaikkia kertomalla, että 7-vuotiaani nukahtaa ja myös nukkuu yöt vieressäni. Isoveli, 11-vee siirtyi vasta kuukausi sitten yläsänkyyn ja oli kyllä nukkunut siihen asti yöt vieressämme.
Tämä järjestely on meidän perheessämme parhain ratkaisu. Kaikki rauhoittuvat nukkumaan, nukahtavat ja nukkuvat koko yön hyvät unet ja mielestäni tämä tukee meidän perheen hyvinvointia.
Meilläkään ei ole kumpaakaan lasta koskaan varsinaisesti nukutettu, sillä en halunnut siihen ryhtyä. Tietysti vauvana nukahtivat usein syliin.
Mutta minusta on järjetöntä arvostella toisten käytänteitä. Ihanaa, että olette huomanneet, että pitkä nukutus ei oikeastaan auta ketään ja mahtavaa, että nukahtaminen on helpottunut ja yksi stressinaihe vähemmän <3
Hienoa jos joillakin lapset nukahtavat helposti jo alle 1v ja nukkuvat koko yön. On kuitenkin hyvä huomata että tällaiset kommentit eivät suoraan liity blogitekstin aiheeseen. Varsinkin jos tavoitteena on jollain tavalla tuoda esille omaa paremmuuttaan. Monet vanhemmat nukuttavat lapsiaan koska haluavat ja lapsi selkeästi kaipaa läheisyyttä eikä halua nukahtaa yksin. Olen halunnut olla lapsen vierellä nukahtamisen hetkellä, ensi n imetin ja lopulta vain istuin vieressä. Nyt 1v7kk kun lapsi nukahtaa nopeasti ja itsenäisesti päiväunille koen että minua ei tarvita enää myöskään yöunille mentäessä. Eli toimin aikalailla samoin kuin Karoliina ja tulos oli hyvä. Hienoa Karoliina että nukkumaanmeno sujuu teillä nyt helpommin ❤
Meillä ei myöskään istuta ”nukuttamassa”. Hyvin ja mukisematta menevät nukkumaan 3v ja 1,5v.
Ihana kuulla että teillä parempaan päin!
Onpas täällä todella asiattomia kommentteja taas joiltain sankareilta. Miten te kehtaatte kommentoida tuollaista. Ette mahda olla kovin mukavia ihmisiä. 😔 Lasten nukuttaminen ei ole aina yksinkertaista ja musta on hienoa kuinka rehellisesti siitä kirjoitat. Tsemppiä teille uuteen vaiheeseen ja toivottavasti homma jatkuu yhtä hyvänä! ❤️
Jee, mahtavaa kuulla ja toivotaan et jatkuu noin 🙂
Olen kyllä pöyristynyt näistä kommenteista. Itsekin olen mielestäni johdonmukainen ja pidän melko hyvin kiinni rutiineista, mutta meilläkin nukutusrumba on ollut ihan järkyttävää välillä. Uskallan väittää, että kaksosten nukuttamista ei voi verrata yhden lapsen nukuttamiseen. Itse menin töihin kaksosten ollessa 1v. (ja esikoinen 3v.) ja olin ihan kuollut ensimmäisen puolen vuoden ajan, kun kaksosten nukuttaminen oli haastavaa ja yöheräily säännöllistä. Joululomalla oli pakko tehdä jotain ja yhden yön olin samassa huoneessa lasten huutaessa vuorotellen pinnasängyissään. En reagoinut huutoihin mitenkään, vaikka se oli itselle vaikeaa. Yksi yö auttoi ja siitä lähtien lapset nukkuivat hyvin läpi yön. Uudet haasteet tulivat eteen siinä vaiheessa, kun siirryttiin tavallisiin sänkyihin ja iltahulinat alkoivat uudelleen. Ovat kuitenkin onneksi nukkuneet yöt hyvin. Nyt tulevien koululaisten on tarkoitus siirtyä vihdoinkin kerrossänkyyn ja uskon sen rauhoittavan iltoja entisestään (olisi pitänyt tehdä siirto jo pari vuotta sitten).
Tsemppiä Karoliina!
Voi luoja, mitä kommentteja! Karoliina, kiva teille, että löytyi (toivottavasti pysyvä) ratkaisu <3
Terveisiä teille täydellisille vanhemmille, joiden tarvitsee pönkittää omaa egoa muita lyttäämällä: mä silittelen lähes 5-vuotiaan kuopuksen uneen, samoin olen toiminut vanhempien lasten kanssa, kunnes eivät ole enää pyytäneet, OMG. Kylläpä olen paska äiti. Jännä, ettei musta itsestä tunnu siltä. Jopa 10-vuotias saattaa välillä pyytää minua hetkeksi jäämään hänen viereensä tankkaamaan läheisyyttä, mikä on saattanut päivällä jäädä vähemmälle. Mun mielestä on kiva antaa lapsille turvaa silloin, kun he sitä tarvitsevat. Hienoa teille, jos teidän lapset ovat pärjänneet itsekseen! Miksi se silti olisi sen parempi tapa kuin omani? Miksi koette olevanne oikeutettuja arvostelemaan toisen vanhemmuutta tietämättä koko tarinaa? Luulisi jokaisen vanhemman tietävän, kuinka haastavaa vanhemmuus on. Vähän empatiaa ja tilanteen lukutaitoa, ihmiset!
Hah, meillä tuleva ekaluokkalainen nukkuu meidän välissä, on nukkunut aina!!! Joka ilta ”nukutetaan” eli iltasadun jälkeen hytkytetään tai silitellään uneen. Ja tämä on aivan ihanaa! Miksi lapsen (varsinkaan jos ei sisaruksia…) tarvitsisi nukkua yksin? Eihän aikuisetkaan tee niin 🙂 Ja kuten moni onkin jo todennut, että kukin perhe tekee just niinku parhaalle tuntuu. Ja villisti veikkaan myös, että vanha kliseekin pitää paikkansa: ei ne enää teininä siinä vieressä ole tai niitä tarvitsisi nukuttaa…
Ihanalta kuulostaa!
Itsekin mieluusti illalla vietän laatuaikaa lapsen kanssa päivän parhaista hetkistä sängyssä keskustellen ja odotan sen jälkeen vieressä kun 4v nukahtaa.
Itsekin sain nukahtaa vanhempien viereen vielä 7v ja ihan kelpo kansalainen minusta kasvoi
Ei jeesus mitä kommentteja. Taputtakaa itseänne olkapäille, nyt saitte 100 äitipistettä, kun teidän lapset nukkahtavat yksin omaan huoneeseen. Samalla paljastitte olevanne ivallisia mulkkuja, hieno piirre ihmisessä. 👍
Ja Karoliinalle, tsempit nukutukseen. Toivottavasti homma lähtee rullaamaan ❤️ Itse olen ollut todella huono nukkumaan ihan lapsesta asti. Jo alle kouluikäisenä muistan, kuinka nukkumaan meno ahdisti. Monesti alkoi kikkailu kympin uutisten jälkeen, kun tuli paniikki, että koko muu perhe on kohta nukkumassa ja itse valvoo.
Meillä neiti nyt 2v 4 kk ja nukahtanut itsekseen vasta ton 4 kk.
Vauvana jouduttu nukkumaan sylikkäin vauva olkapäällä suolisto ongelmien takia 6kk, ne loppuivat tuolloin. Neuvolassa neuvottiin että hellästi siirrytään pois pystyasennosta. Sen jälkeen nukutettu sitteriin hiukan yli 1 vee asti. Sitten kun piti siirtyä pinnikseen niin neiti alkoi itse temppuilemaan, oksentelemaan ym… Siirryttiin nukuttamaan tohon 2 vee asti.
Me vanhemmat oltiin valmiita uuteen yritykseen vasta tuolloin 2 vee. Vajaan viikon se vei ja monta itkua, mutta onnistuttiin.
Jokainen tavallaan. Jokainen vanhempi tekee omat ratkaisut. Mekin saimme paljon kritiikkiä ja se tuntui pahalta sekä turhautti enemmän. Koen että emme olisi aiemmin onnistuneet.
Antakaa tilaa erilaisille vanhemmille olla vanhempia.
Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen tekee ja kokee nukutuksen just niinku parhaaksi näkee. Me siirrettiin 1,5v jo 7kk ikäisenä omaan huoneeseen ja muutaman itkuisen illan jälkeen on nukkunut täysiä öitä ja nukahtaa aivan itekseen sänkyyn.
Mikä ihme on nukutuspenkki ja mihin sitä tarvitaan?!
Komppaan nimimerkin Vanhemmuudesta kommenttia. Tämä uusi käytäntö nukkumaan mennessä kuulostaa siltä, mitä nukkumaan menon olisi pitänyt olla koko ajan. Aiempi meno on ollut, no, melko järjetöntä. Ei ihme, että lapset eivät nuku jos vanhemmat ohjaavat toiminnallaan seurusteluun eivätkä nukkumiseen. Samalla herää kysymys mikä kaikki muu blogissa raportoitu kuormitus, kaaos ja härdelli on samalla tavalla itse aiheutettua ja puutteellisista arjen taidoista johtuvia? Ei ihme, että ratkaisuna on usein ulkoistaa lasten hoito muiden vastuulle ja itse ”karata” hotelliin tai milloin nyt minnekin.
Todella surullinen kommentti varhaiskasvatuksen opettajan näkökulmasta. Tämmöiset kommentoijat olisi kiva käyttää päiväkodin nukkumahuoneessa vierailulla. Ei ole vanhemmista kiinni se, että osa nukahtaa hetkessä ja osa tykkää kekkuloida tai kiljua nukkariaikana.
Karoliinalle ja perheelle onnea! Kiitos myös rehellisistä teksteistä ja rohkeudesta.
Älä kommentoi jos ei ole mitään positiivista sanottavaa.
Olen tekemisissä kymmenien lapsiperheiden kanssa ja ”valitettavasti” suurimmassa osassa perheistä (joissa on useampi kuin yksi pieni lapsi) pyörii jotakuinkin aivan samanlainen härdelli kuin karoliinan storyissa näkyy. Vaikka itse olisi kuinka johdonmukainen, lapsi ei toimi niinkuin saduissa ja oppikirjoissa, eikä niin ole tarkoituskaan. Lapsia ei tarvi alistaa tiettyihin raameihin vauvasta lähtien ja lasten erilaiset temperamentit ei anna tähän edes mahdollisuutta. (Toisinsanoen lapsi vasta opettelee asioita, eikä hänen kuulukkaan käyttäytyä kuin viisikymppinen.)
Huomaan myös sen, että kun nuorin lapsi on n. 4 vuotias, vauva- ja -taaperoajan uskomattomat taistelut joka saralla on selätetty ja arki alkaa jotenkin jo toimia, muistikuva aijemmasta sekasorrosta hämärtyy tai jopa unohtuu.
Minusta on ollut ihana seurata, kun joku näyttää aitoa elämää kaiken täydellisyyden keskellä. Some on niin täynnä jo feikattua täydellisyyttä, että tämä jos mikä on vertaistukea ja laskee äitien (ja muidenkin) rimaa, ja kertoo että voi antautua elämän vietäväksi, eikä jatkuvasti tarvi pyristellä vastaan. Ja yksi huomio kommentoinnista, että selvästi nämä negatiivisuuden multihuipentumat eivät osaa hyviä asioita nähdäkkään, sillä suurimmaksi osaksi mm. näissä styoryissa näkyy nainen, joka väsymyksestä huolimatta nauraa paljon ja on onnellinen, myös niistä lapsista.
Väsymys ei parane sillä että toiset käskee ryhdistäytyä.
Ihanaa että nukahtaminen on helpottanut, toivottavasti jää tavaksi!
kaikkea hyvää sinne, jatka samaa rataa!! ❤
Samalla herää kysymys onko sinulla kenties kokemusta kaksosista? Ja kommentoitko aina näin ilkeästi kun ihmiset kertoo elämästään? Herää kysymys kasvatatko juuri sinä esimerkilläsi kenties seuraavaa koulukiusaajaa. Koska mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä!
Kyllä nyt verenpaine nousi tuosta ”vanhemmuudesta” kommentista. Jos et halua loukata, niin jätä sanomatta. Vauvat ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin, kaikki tyylit ei toimi kaikille ja kaikki ”pomputtelu” ei suinkaan ole valtataistelua vaan saattaa olla ihan oikeaa hätääkin. Se että lapsen hätään ei vastata on paljon haitallisempaa kuin se, että vastaisi vahingossa ei-oikeaan-hätään (josta ei taatusti ole mitään haittaa). Varmasti puolitoistavuotias ja nuorempikin on kykenevä oppimaan nukahtamaan turvallisesti yksinään, mutta joskus elämä on, vauvoja on kaksi tai asiat on jostain miljoonasta muusta syystä niin, että niin ei vain tapahdu. Vähän ymmärrystä ja empatiaa ja kaikilla on kivempaa!
Lapsilla voi olla myös esim. jotain erityisyyttä joka vaikuttaa nukahtamiseen. Myös kivut ja allergiat vaikuttaa. Kaikki lapset on erilaisia ja onneksi suurin osa vanhemmista ymmärtää sen. Tosi ihanaa että olette saanet lapset nukahtamaan itse, mutta kaikilla se ei onnistu vaikka tekisi mitä ja sekin on ok.
Rauta asiaa! Suosittelen koko sydämestäni liittymään Facessa lasten raudanpuute ryhmään. Täällä taistellan myös vauvan unien kanssa jonka rauta-arvot ovat liian matalat. Itku silmässä luin ryhmästä kymmeniä ja kymmeniä kokemuksia samanlaisista unitaistelutapauksista kuin omamme.. Alhainen rauta vaikuttaa nukahtamiseen, unen herkkyystasoon, rauhoittumiseen. Oli ihana löytää syy tälle vuoden jatkuneelle taistelulle, joten jos teillä on arvoissa ollut heittoa niin todella suosittelen ryhmää! Suomessa valitettavasti on raudanpuutokseen perehtyneet lääkärit harvassa, sitä pidetään täällä valitettavasti muotihömpötyksenä, ja esim Jenkeissä ja Ruotsissa alle 30 on aivan liian matala ferritiini, Suomessa sitä pidetään hyvänä lukuna. Tuli pitkä paatos, mutta asia on niin lähellä omassa elämässä että tekee mieli siitä kaikille paasata kun vihdoin löytyi syy vaikeisiin uniin ja tuntien kestäviin nukutuksiin.
En halua loukata, mutta miten puolitoistavuotiaat vielä tarvitsevat nukuttamista? Kuvaamasi järjetön nukuttamisrumba kyllä herättää kysymyksiä vanhemmuuden toimimisesta. Eihän lapset saa pompotella vanhempiaan missään oloissa, ei edes nukkumaan menossa. Lapset laitetaan nukkumaan omiin sänkyihinsä ilman mitään tuntikausia kestävää päänsilittelyä tai heijaamista. Lapsen on jo puolitoistavuotiaana kyettävä nukahtamaan itsenäisesti. Koska käytänteet nukuttamisessanne ovat järjettömiä, ei ole mikään ihme, että lapset heräilevät monta kertaa yössä. Jos antaa vallan lapselle, terve lapsi sen myös ottaa. Rajat ovat suurinta rakkautta, mitä vanhempi voi lapselleen antaa. Rajat ovat rakkautta. Jos lapsi on sairas, vaaditaan erityisosaamista asettaa rajoja, koska lapsi tarvitsee hoitoa ja hoivaa sairautensa takia.
Onpa täällä uskomattomia kommentteja.
1,5 -vuotias on tosi pieni, miksi ajatellaan että sen ikäisen pitäisi pystyä itse rauhoittumaan ja nukahtamaan?
Hienoa toki jos nukahtaa itse. Lapset on kuitenkin yksilöitä.
Meillä on kolme lasta ja on myös kolme ihan erilaista nukkujaa. Ja olen itse ollut enempi pehmeän linjan ihminen näissä asioissa.
Koska mun järkeen ei vain käy, että vuoden ikäisen tarttis vielä olla itsenäinen.
Jokainen oppii kyllä nukkumaan, toiset aiemmin ja toiset myöhemmin.
Lapsen kannalta tärkeintä on, että saa rakkautta ja läheisyyttä, kokee olevansa turvassa.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat väsyy, on tietysti hyvä etsiä ratkaisuja. Ja johdonmukaisuus on varmasti ainoa keino löytää pysyvä ratkaisu. Sen nyt varmaan jokainen tietää, itsestäänselvät neuvot on vähän outoja. Kun elämä vaan ei aina mene niinkun oppikirjassa sanotaan.
Mutta vanhempien syyttely on ikävää. Lähtökohtaisesti jokainen vanhempi tekee kyllä parhaansa. Eikä jokaisen perheen tarvitse toimia samalla kaavalla.
Juuri näin. En ylipäätään ymmärrä nukuttamisen konseptia. Iltarutiinit, lapsi sänkyyn ja hyvät yöt. Jos lapsi itkee, voi käydä katsomassa tilanteen mutta todella harvoin itkee. Ei tarvitse vierottamista nukuttamisesta, kun sellaista ei koskaan ole edes ollut. Meillä 2v6kk nukahtanut itse omaan huoneeseen jo 8 kk lähtien. Ei olis pää kestäny muuta.
Hyvä esimerkki siitä että lasten ongelmat ovat vanhempien käyttäytymisestä johtuvia. Kun vanhempi korjaa toimintansa,heijastuu se positiivisesti lapsiinkin.
Tää kommentoihan on täyttä sontaa. Aikuiset voi tiettyyn rajaan asti vaikuttaa lasten asioihin ja käytökseen, mutta on tuhansia asioita, joissa lasten ongelmat ei ole selätetty yhtä helposti.
Minä olen myös pöyristynyt näistä kommenteista. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi haluat blogia pitää, kun olet selkeästikin tosi väsynyt. Ja sitten saa niskaansa vielä tällaista.
Missä on ihmisten empatiakyky?
t. Blogin säännöllinen lukija, 8-vuotiaiden kaksosten äiti
Paskaäitipisteitä ei kannata kerätä itselleen ollenkaan.
Juuri tällä viikolla olen puhunut vanhemmille näistä vauvojen/ taaperoiden eri vaiheista perheterapeutin kanssa ( työn puolesta mahdollisuus työparina oloon hänen kanssaan) eli juurikin se, että vanhempi päättää ja myös pysyy päätöksessään on se juttu. Jos vanhempi ei ole tarpeeksi päättäväinen ja varma omasta toiminnastaan, ei se pieni lapsikaan ole. Hän tai teidän tapauksessa he aistivat kyllä vanhempien tunnetilan ihan varmasti niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt vaan kannattaa pysyä ”tiukkana” hyväksi havaitulla linjalla eli päättäväisesti, mutta rauhallisesti jatkaa illasta toiseen näin. Sairastelut ym voivat tietenkin sotkea ajoittain kuvioita, mutta tilanteen normalisoitua on varmasti helpompi palata taas rutiiniin.
Tutin kanssa sama linja: kun päätetään siitä luopua, niin sitten kanssa luovutaan. Kyllä ne lapset siitäkin selviävät, kun näkevät vanhempiensakin selviävävän 🙂
Mukavaa mummola viikonloppua!
Ne on ehkä vaistonneet sun inhokkiasian ja siks homma menny plörinäks.
Mä olin yh, kaksi pientä poikaa. Meillä oli aina sama rutiini. Tää oli kyllä 20 vuotta sitten, kun ei vielä oltu niin tolkuttoman hektisiä kaikessa eikä multitaskattu.
Ekana suihku tai kylpy iltapuuron jälkeen. Ei mitään tuntitolkulla plutaamista. Pyjamat päälle. Mun sängylle ja satukirja kouraan. Luin 1-2 sopivan mittaista satua. Tietty laatu vaihteli, mutta luin mielelläni, vaihtelin vähän äänenpainoja ja muuta. Usein jompikumpi nukahti jo siihen ja kannoin sänkyynsä. Jos ei, niin pojat oli peitelty ja lauloin heidät uneen, taas mielelläni. Suosikki oli Tuuti lasta, tuuti pientä (vähän kalevalainen yksioikoinen nuotti, muistaakseni Merja Ikkelän). Oli myös Bellmanin Levon hetki jo lyö. Joskus sain vaihtaa, mutta ei mitää tupakkarullia yök. Joulun aikaan Jouluyö juhlayö. Pojat joko nukahtivat melkein heti tai ei. Kysyivät ehkä jotain. Siilitin poskia ja annoin hyvänyönsuukot. Lähdin alakertaan. Kun itse menin nukkumaan, monena yönä toinen tai kumpikin vilisti mun sänkyyn. Muutama kerta meni niin, että menin itse heidän kerrossänkyynsä vaikka en mahtunutkaan kunnolla ja pojat jäi nukkumaan mun sänkyyn. Kaikki hyvin! Ne tiesi ilta-ohjelman, josta en poikennut. Ei meillä karjuttu. Olen itsekin hyväuninen.
Moikka!
Mahtavaa!! Olen onnellinen teidän puolesta, unihommien parantuminen on ihan parasta! Hyvä, että olit sinnikäs alkuvaikeuksista huolimatta❤️