Mä rakastan – ja tulen varmasti aina rakastamaan – kauneudenhoitoasioita. Musta olisi vaikea kuvitella, ettei mulla olisi kestolakat kynsissä. Mä nautin niin henkisesti kuin fyysisestikin kasvohoidoista ja hieronnoista. Minusta on ihana levittää hyväntuoksuisia voiteita iholle ja testata erilaisia seerumeita.
Meikistä tuli kuitenkin mulle vuosien saatossa ikään kuin taakkaa. Tai siis ainakin sellaisesta meikistä, jonka mä olin siihen asti tottunut tekemään. Kaksosarki ei juuri kannusta puunaamaan itseään aamuisin kylppärissä. Ja koronan vuoksi laittautumisen tarve väheni. Ensin vähensin meikkaamista ja sitten tajusin, että minulle kävi, kuten minulle usein asioiden kanssa käy – hurahdin! Pienessä ajassa meikkaamattomuudesta tai vähämeikkisyydestä tuli minulle ikään kuin haaste. Aloin kilvoitella itseni kanssa, kuinka kauan voisin olla laittamatta rajauksia silmiin tai minne voisinkaan mennä ilman meikinhiventäkään.
Nykyisin suhtaudun meikkiin tai meikkaamattomuuteen rennommin kuin alkuhurahdukseni aikaan. Meikkaan nykyisin juhliin ja aika usein myös some-kuvauksiin. Joskus arkisin sipaisen ripsaria, tosi usein laitan peitevoidetta nenänpieliin ja kiinnitän kulmakarvat värittömällä geelillä. Se, missä ekana ”meikkaamattomana” vuonna suhtauduin asiaan vakavasti, nykyisin meikkaan, jos sille tuntuu. Tosi harvoin tuntuu. Ainakaan sillä tavalla – vahvasti – kuin ennen.
Noh. Kun oltiin tällä viikolla menossa lääkäriin, tajusin taas yhden asian siinä, miksi meikkaamattomuus normina on hyvä juttu. Listasin tähän mun plussalistan:
- Kontrastit ei ole niin suuria. Ennen, kun joutui lähtemään vaikkapa juuri kipeänä lääkäriin, auton peilistä katsoi ihan kumma – liian “tyhjälle” näyttävä — naama. Nyt kun arkenakaan ei juuri meikkaa, ei kontrasti ole niin suuri. Eikä samalla olotila omasta itsestä muutu sen mukaan, millainen naamapäivä on. Koin ennen, että näytän ilman meikkiä kipeälle. Siis myös terveenä. Nyt minun mielestä naamasta ei näy sairastaminen, vaikka olisinkin sairas. Hassua.
- Nopeus. Rakastan sitä, ettei juhliinkaan tarvitse – jos ei siis halua (sekin on välillä ihanaa!) – laittautua tuntitolkulla. Kun arkena laittautuu minimisti, tulee juhla-look ihan jo pelkästä huulipunasta tai ripsarista. Oikeastaan minusta on aika ihanaa saada juhlalook pelkkien vaatteiden ja tukan avulla.
- Iltapesut. Vitsi mä inhoan pestä silmämeikkiä, ja joka kerta, kun silmiä ei tarvitse hinkata waterproof-meikeistä iltaisin, kiitän, etten aamulla meikannut.
- Kasvojen hoito. Kun meikkaamiseen ja kasvojen pesuun ei mene niin paljon aikaa, on aikaa hoitaa ihoa. Siksi lotraan nykyisin aamuin illoin lukuisilla BD Medicalin tuotteilla. Jos se tuo hehkua ja laittautumisen tunnelmaa. Kaiken lisäksi ihonhoito tuntuu pitkän tähtäimen panostukselle. Meikkihän on usein vain hetken huumaa. (Tosin onneksi nykyisin monissa meikeissäkin on hoitavia osasia!)
- Itsetunto. En ole koskaan kokenut, että meikkaisin huonon itsetunnon vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että itsetuntoni olisi ollut jatkuvasti aivan huipussaan, mutta meikillä ei ole ollut mielestäni kuitenkaan mitään erityistä merkitystä sisäiselle minulleni. Nyt kuitenkin, kun katson itseäni useimmiten peilistä ilman teko-osia ja värejä, olen alkanut pitää itsestäni vähän enemmän kuin ennen. En enää koe niin vahvasti, että minusta puuttuisi jotain, vaikken mitään ekstraeffortia naamani suhteen tekisikään. Ja toisaalta – Silloin kun laitan meikkiä, iloitsen siitä, mutta en enää niin vahvasti ajattele, että vain sellainen kauneus olisi kauneutta.
Millainen suhde sulla on meikkeihin? Aloitko myös vähentää meikkiä koronavuosien aikana?
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
Kommentit (8)
Meikkaamattomuus. Mitä se sitten on ja mitä sillä tarkoitetaan 🤔
Sitä, ettei kasvoille aamulla levitä ylimääräistä kemiaa?
Sitä, että aamulla jää laittamatta luomiväri, meikkivoiden, puuteri tai ripsiväri?
Ehostamattomuutta?
Sitä, että kasvot ja ilme saavat olla luonnollisia, siis sellaisia kuin oikeasti ovat, ilman täyteaineita, kestovärejä, lisättyjä irtokarvoja tai poistettuja karvoja?
Riippuu vähän toi meikkaaminen. Aikoinaan duunissa kosmetiikkamaahantuojalla meikkiä TODELLAKIN oli.
Nyt kun olen yli 60 ja tukkani on (pohjaväri edelleen näkyvissä – mustanruskea) raidoittunut harmaalla niin ulos vaikka kauppaan lähtiessä piirrän kulmakarvat – silmät tummanruskeat – ja vetäisen joko tummahkoa tai kirkkaampaa huulipunaa, niin ok, teen ensin rajauksen. Se riittää. Huulipuna sumuttaa eniten!
Ihoa en hoida muuten kuin pesemällä saippualla ja lätkäisen jotain Niveaa kosteuttamaan.
Kumma juttu, mutta kun ostin misellivettä ja piti alkaa puhdistaa sillä, niin iho meni huonoon kuntoon. Lopetin ja iho kirkastui.
Tilanteen mukaan siis. Aikoinaan käytin esim. Estée Lauderia ja YSL:ää, mutta eläke on niin pieni että menen Lidlin kosmetiikalla nyt. Pakko pärjätä ja pärjäänkin.
Mä en meikkaa ollenkaan. Se on mulle täysin luonnollista kuten se etten aja edes karvoja herkältä iholtani. Jos on juhlat(hyvin harvoin on. Pieni sukuja ja viihdymme perheen kanssa kolmistaan)laitan ripsaria ja huulikiiltoa ja hajuvettä. Työssäni keittiössä ei voi olla edes meikit naamalla. Muistan,kun ystäväni meni naimisiin ja näin vessan peilistä miten meikkivoide valui naamalla,kun oli todella kuuma. Näytin aivan hirveältä! Tyttäreni on 14v ja hän on aivan yhtä kiinnostunut tällä hetkellä meikkaamisesta kuin äitinsä. Mieheni pitää luonnollisesta lookistani.
Nykyisin tulee meikattua kotonakin omaksi iloksi koska syöpähoidon myötä kaikki hiukset läksi pois. Tähän asti hiukset on olleet todella tärkeä osa omaa identiteettiä joten kai sitä meikkaamalla kompensoi tätä hiusten puutetta.
En ole meikannut oikeastaan koskaan arkisin. En vain pidä meikkituotteista ihollani arkikäytössä. Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästä, olen se vanha koira, joka ei opi uusille tavoille. Kun lapset olivat pieniä, minulla ei ollut edes aikaa meikata arkisin. Nyt kun minulla olisi aikaa aamuisin runsaasti itseni ehostamiseen, en edelleenkään innostu itseäni aamuisin meikkaamaan. Kyllä, kyllä, olen aina meikattu ja viimeisen päälle kammattu kaikkiin juhliin, kutsutilaisuuksiin, edustus-ja työtehtäviin. Voin vaikka keskellä päivää lähteä ammattilaiselle meikattavaksi, jos tiedossa on jokin erityinen tilaisuus. Kaikki merkittävät kuvaukset minusta tietenkin on otettu laitettuna. Mutta arkipäiviini en löydä mitään motivaatiota meikkaamiseen.
Rakastan laittautua. Meikkaaminen on minulle rentoutumista. Etätöissä on jäänyt välillä vähemmälle, mutta joskus laittaudun, vaikka en lähde koko päivänä minnekään ja voi, kun se piristää. Joskus toki ihana olla myös ilman meikkiä, mutta ei päivää, kahta pidempää aikaa. Jos lopettaisin kokonaan laittautumisen, niin minun pitäisi olla todella sairas tai masentunut. En välitä muista laittautuvatko vai ei. Täytyy kyllä tunnustaa, että välillä mietin, miten paljon paremmalta monet ihmiset näyttäisivät, jos laittaisivat vaikka vähän huulipunaa. Mutta itseäni laittautuminen piristää ja en haluaisi elää kokonaan laittautumatta.
Juurikin tämä!
Ihmettelen kovasti meikittömyyden julistamista ihmisiltä, jotka esim pitävät tekoripsiä ja laminoituja kulmakarvoja tai kestovärjäystä ripsissä ja kulmissa…. Tms
Onko kestomeikki eri asia kuin jokapäivä meikki ja naaman pesu iltaisin 🤔
Meikittömyys tarkoittaa minusta juuri meikittömyyttä. Kosmetiikkaa, joka laitetaan aamuisin naamaan ja illalla pestään.
Jos viittasit minuun kommentissasi, minulla ei ole tekoripsiä,laminoituja kulmia tai värjäyksiä. Joskus on kyllä ollut, ja rakastin silloin niitäkin ❤️