Me käytiin tällä viikolla Keittiömaailmassa (tuleva yhteistyö IG:n puolella) suunnittelemassa meidän ensi vuonna remontoitavaa keittiötä vähän taas askeleen eteenpäin. Tätä käyntiä ennen sekä Keittiömaailman keittiösuunnittelija, että meidän sisustussuunnittelija Petra-Miisa, oli käynyt jo katsomassa ja mittaamassa tilan, mutta nyt tällä rundilla sovitettiin ideat yhteen. Ja voi juku pekka, miten innoissaan yhdestä keittiöstä voi olla! Mies ihan nauroi minulle illalla, kun hihkuin ja kihisin onnesta. Mulle koti, sen kauneus ja toimivuus on vaan niin iso osa, että tällainen materiarakkaus saa intoprosentit korkealle.
Meidän keittiö on perinteinen “umpikeittiö”, eli se ei ole avokeittiönä yhteydessä olkkariin. Neliöitä siinä on 12,5, joten viisihenkisen perheen toimintojen sijoittaminen huoneeseen, jota halkoo kaksi ovea ja ikkuna on vähintäänkin haastavaa. Mulla on kuitenkin kova luotto siihen, että kun tätä tehdään ammattilaisten kanssa, asiat kyllä ratkeaa.
Keittiötä ja sen toimintoja suunnitellessa tultiin taas sen aiheen äärelle, mihin olen törmännyt pienessä kodissa monen monta kertaa aikaisemminkin. Nimittäin kirjoitusmaailmasta tuttuun ilmiöön nimeltä “kill your darlings”. Kirjoittaessa se tarkoittaa sitä, että usein lopulta – kokonaisuutta katsoessa – täytyy deletoida se tekstin osa, joka aluksi oli kirjoittaessa oli se omasta mielestä paras osa. Sama pätee pienen kodin kanssa: Aluksi on joku loistoidea tai “pakottava” tarve, mutta kun kokonaisuuden pilkkoo osiin ja rakentaa huoneen ikään kuin uudelleen, tajuaa, ettei mikään must have lopulta olekaan olennainen kokonaisuuden kannalta. Ja sitten sitä vedetäänkin jo punainen rasti toisen ison jääkaapin päälle.
Olen ajatellut, että pienessä kodissa asuminen vaatii unelmista luopumista eri tavalla kuin isommassa kodissa asuminen ehkä vaatisi. Se, että on priorisoinut muita asioita kuin neliöitä, tekee sen, ettei kaikkea – todellakaan – voi saada. Meillä prioriteetti ykkönen on ollut kodin sijainti ja toisen seikkana on tullut kodin raamit, eli vanhan talon tunnelma ja seinät. Tästä syystä ollaan jouduttu luopumaan monistakin asumisen unelmista. Mä olen lapsesta asti haaveillut omasta kylpyammeesta, enkä sellaista ole koskaan omistanut. Miehellä oli amme Saksan kodissa ja mehän lotrattiin siellä esikoisen kanssa peräjälkeen ja ostettin kymppitolkulla kylpypommeja. Nyt, vaikka meidän kylppäriä kääntelisi miten päin tahansa, ammetta sinne ei enää mahdu. Toisekseen meille ei mahdu kodinhoitohuonetta, vaikka se olisi näin ison sakin ja varsinkin urheilupäivien jälkeen aivan ehdoton.
Olen kokenut, että pienessä kodissa tulee olla valmis ajattelemaan asioita aika luovasti. Ei voi runtata sillä ajatuksella, että haluaa kauheasti kaikkea, vaan täytyy joustaa ja päättää tarkasti ne asiat, jotka on itsellä ehdottomasti tärkeitä ja sitten hyväksyä se, että moni kiva asia jää saamatta.
Muistan, kun siinä yhdessä sisustusohjelmassa, jonka nimeä en sijaa muista, kotia etsivät ihmiset saivat valita kolme pääkriteeriä kodilleen. Tässä systeemissä noudatettiin nimenomaa sitä ajatusta, että kaikkea ei voi saada. Taisin joskus kirjoittaa tästä aikaisemminkin, mutta unohdin jo, mitä silloin painotin. Silloin taisin asua vanhassa kodissamme.
Tällä hetkellä mun kodin kolme top-asiaa olisi jo toteutuneet:
- Sijainti
- Vanhan kodin tunnelma
- Kolme makuuhuonetta
Mitä sun top3:stä löytyy? Mistä asioista olet kodissasi joutunut luopumaan ja mitä taas painotat yli muiden?
-Karoliina-
Kommentit (16)
1. Sijainti pk-seutu junan ja bussin varrella max 30min keskustaan julkisilla
2. Kiinteistö (ei As Oy!!)
3. Kodinhoitohuone erillään kylpytiloista (harrastavat lapset)
Mut joo luovuttu on esim meren rannalla asumisesta, neliöistä ja isosta tontista…..
1. Sjainti: kilometrin sisällä juna-asema, kauppakeskus, koulut ym. Lähin bussipysäkki alle 100m päässä. Luonto lähellä ja turvallista lapsiperheelle. Monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet kävelymatkan päässä.
2. Kohtuuhintainen omiin tuloihin nähden
3. Kotoisa tunnelma, riittävästi tilaa muttei yhtään hukkaneliöitä. Tilojen monikäyttöisyys
1. sijainti keskustassa
2. min. 100 neliötä ja kaikille omat huoneet (4 kpl)
3. hyvä hinta-laatu-suhde
Eteinen ei ole keskellä asuntoa. Hiekka ei kulkeudu joka huoneeseen.
Valoisuus. Liian tunkkainen tunnelma ja pienet ikkunat ahdistavat.
Tarpeeksi kaappitilaa. Aina tarvitsisi enemmän, mutta karsittava osa tavarasta pois (^_-)
1. Sijainti (Kodin tontti rajoittuu metsikköön, mutta kaikki tarvittavat palvelut on kohtalaisen lähellä)
2. Perheen yhteiset tilat on avarat ja valoisat
3. Energiatehokkuus (Kohtuulliset asumiskustannukset)
1. toimivuus ja käytännöllisyys (sisältää sen että asioille ja henkilöille on oma paikkansa)
2. sijainti (koulut + julkiset kulkuvälineet, luonto, töihin ja kauppaan omalla autolla joten ei ole tarvetta keskustan palveluille)
3. talous (ei halua käyttää koko ansiotuloa asumismenoihin)
1. Talous. Kodin pitää olla sellainen, ettei sen hankinta (esim. lainanhoitokulut) ja ylläpito (esim. yhtiövastike) koidu arjessa kohtuuttomaksi stressiksi
2. Toimiva pohjaratkaisu. Vaikka rahat eivät aina riittäisikään prameisiin neliöihin, toimiva pohja pelastaa paljon. Ehdottomasti erillinen keittiö, jonne mahtuu ruokapöytä. Saunaan taas en kalliita neliöitä kaipaa. Kodinhoitohuonetta en ole omistanut milloinkaan tähänkään mennessä, joten pärjään ilman jatkossakin. Jne.
3. Taloyhtiön turva. En halua enää koskaan omakotitaloa, josta olla yksin vastuussa. En halua valvoa vuotavan katon takia tai murehtia öljypannun vaihtoa. En järjestää ulkomaalaustalkoita tai tavoitella putkimiestä. Haluan taloyhtiön, huoltoyhtiön ja mitä näitä nyt on.
1.sijainti (kaupungin palvelut niin, että lapsiperhe pärjää ilman autoa).
2. Kaikille omat makuuhuoneet (siis vanhemmille yks, ja sit lisäks kahdelle lapselle).
3. Vierashuone.
Lisäksi miehelle oli tärkeää saada paremmat pyörät sisälle turvaan 😅 Koska 1. kohta on tärkein, meidän kompromissi oli se, että vierashuoneen seinillä on taulujen sijasta meidän pyörät. Kuulemma ihan kiva niitä on katsella sen yhden tai kaksi yötä meillä nukkuessa.
Ja toki monesta muustakin ollaan joustettu, jotta ollaan yllä sanottu saatu Helsingissä ratikan varrella.
Ollaan juuri ostettu koti kolmen vuoden etsimisen jälkeen! Tässä kolme tärkeintä:
1. Sijainti ”oikealla” puolella kaupunkia, lähellä hyvää ala- ja yläkoulua.
2. Lapsille omat huoneet.
3. Oma piha ja rauha
1. Sijainti (korkeintaan 2 km torista)
2. ”Lapsellinen” pihapiiri = lapsilla aina kavereita, mallia Melukylä
3. Sopivasti neliöitä, ennemmin vähän liian vähän kun liikaa. Aika usein kodeissa ei ole käytetty kaikkea niiden potentiaalia hyödyksi. Esim säilytystilaa ja tilajakoja, täytyy uskaltaa ajatella vähän laatikon ulkopuoleltakin.
Top 3
1. Lapsille omat huoneet (ovat isompia lapsia)
2. Luonnonmateriaalit
3. Piha
Tietyn sijainnin vuoksi olemme joutuneet luopumaan työhuoneesta. Meillä on miehen kanssa työpöydät makuuhuoneessa. (Mies ei kuitenkaan työskentele kotoa, eli olen päivisin yksin kotona..) Joskus kuitenkin haaveilen siitä, että olisi täysin oma huone itselle. Meidän budjetilla tämä tarkoittaisi kuitenkin muuttamista nykyiseen verrattuna erilaiselle sijainnille…
1. Sijainti
2. Kaksi vessaa
3. Iso jääkaappi
Sanomattakin selvää että asutaan nelihenkinen perhe kaupungissa kompaktisti. Siksikin seuraan sun blogia erityisellä innolla. 🙂
1. Iso tontti (ei näy naapureita)
2. Sisä- ja ulkosauna
3. Vesistön äärellä
1. Ei naapureita lähellä
2. Vanha talo
3. Iso piha
1. Avara, yhtenäinen tila eli lähes koko alakerta on oleskelutilaa- avokeittiö on osa sitä.
2. Luonto tulee ikkunoista sisään- ihanaa!
3. Kylpyamme..
1. Tila
Tarkoittaa jokaiselle perheenjäsenelle omaa tilavaa huonetta. Toki nukutaan miehen kanssa samassa makkarissa mutta näin yksi huone jää vierashuoneeksi. Tai sitten omaksi rauhoittumishuoneeksi. Jokaiseen huoneeseen pitää mahtua iso sänky, säilytystilaa ja oleskelutilaa.
Lisäksi iso kuraeteinen, keittiö johon mahtuu monta kokkia (yhdessä ruoanlaitto on ihanaa), tilava kodinhoitohuone ja oma sauna. Mikään ei oo parempaa kuin jumpan jälkeen tunnin saunavuoro YKSIN <3
2. Tärkeät palvelut lähellä, kaikkialle hyvä kulkuyhteys
Peruspalvelut (kauppa, posti, apteekki, kosmari) parin minuutin matkan päässä. Muualle sitten 15-20 min matka.
3. Hiljaisuus ja oma rauha
Kivestä tehty omakotitalo ja oma aidattu piha. Ihanaa! Sisälle ei kuulu käytännössä mitään ja pihallakin saa olla aivan rauhassa.