Kolmistaan 15.02.2022

Täytyykö ystävyydessä olla some-kelvollinen? Ystävänpäiväviikko, osa 2.

Teksti

Karoliina Pentikäinen

Jatkan maanantaina aloittamiin ystävyyskysymyksiin vastaamista.

Kuka on sun paras ystävä?

Mulla on muutama bestis, ja sen lisäksi useita tosi läheisiä ystäviä. En voi millään laittaa heitä mihinkään järjestykseen, ja onneksi ei tarvitsekaan. Koska mulla on tosi erilaisia ystäviä, eri aikoina tulleita, on mulla jokaisen ystäväni kanssa omat juttuni. Yhden kanssa puhutaan tosi paljon töistä, toisen kanssa perhe-elämästä jne. Ajattelen, että mun mies ja siskot on myös mun ystäviä.

Miten noi vertaissomettajat, ketkä on sun kamuja niistä?

Mun lähin ystäväpiiri koostuu pääosin muista kuin somettajista, mutta varmasti moni jo tietää, että Näppilän Noora on yksi mun bestiksistä ja esimerkiksi meidän Mesin kummitäti. Ja kyllä – ollaan tavattu some-töissä, kun pyysin Nooraa mun kuvaajaksi 2017.

Tampereella olen tutustunut myös mm. Pajusen Piian. Piian kanssa ei nähdä usein, mutta silti musta tuntuu, että meillä on syvä luottamus. Ollaan vierailtu usein livenäkin ja lapset on leikkinyt keskenään ja Piia on mm. ollut yksi syy siihen, miksi esikoinen alkoi harrasta cheeriä. Tunnen myös muutamia muita vaikuttajia, mutta heihin olen tutustunut muuten kuin somen kautta.

Muuten en henkilökohtaisesti tunne somettajia. Johtuen ehkä just tästä mun luonteesta – en ole koskaan käynyt missään some-tapahtumissa tai kokkareilla, joissa varsinkin joskus 2015 oli kova pöhinä. Piirit on kuitenkin tällä alalla tosi pieniä, ja koska olen aloittanut somettamisen jo 11 vuotta sitten, koen “tuntevani” täältä monta tyyppiä. Ja välillä itselläni on sellainen olo, että “everybody knows the monkey but the monkey knows no one”. Mä kyllä viestittelen joka viikko instassa lukuisten vaikuttajien kanssa, vaikkapa Hannen (Valeäiti) ja Hanna G:n kanssa. Itse asiassa kun selasin tätä kysymystä varten mun somea, kyllä mä “tunnen” joka ikisen somettajan, ikähaitarilla 20-45, joita seuraan somessa. Mutta en voi sanoa jokaista heistä tietenkään mun ystäviksi. Aika vahvaa solidaarisuutta koen kuitenkin monen samassa ammatissa toimivan naisen kanssa.

Uskon, että monilla somettajilla on paljon muitakin ystäviä kuin vaikuttajakavereita, mutta tilanne näyttää usein sille, että somettajat vaan hengaavat keskenään, koska itse ainakin koen, että somettajien kanssa on helpompi myös itse somettaa. Mä kuvaan vaikkapa Nooraa paljon enemmän mun someen kun muita kavereita, koska tiedän, että se on hälle aina ok. Muilta tulee kyseltyä paljon aremmin ja paljon useammin, onko ok kuvata ja mitä voi kuvata ja saako tägätä jne. En halua, että ne, ketkä ei someen halua, ei joudu sinne vastoin omaa tahtoaan.

Some on muuttunut vuosien saatossa koko ajan vaan brutaalimmaksi paikaksi, ja siksi on tärkeää, että saa vertaistukea muilta, jotka samalla alalla toimivat.

Onko sulla jäänyt jotain nuoruuden ystäviä tähän päivään?

Inarin, yhden mun bestiksistä, olen tuntenut alle alakouluikäisestä asti, koska hän vieraili lapsena Hankasalmella mummolassaan paljon. Ei oltu koskaan koulukavereita, mutta meidän vanhemmat tunsi toisensa ja ylipäätään Hanksulla nyt kaikki tuntee toisensa. Välissä oli vuosia, ettei edes nähty ja ei me lapsenakaan oltu niin läheisiä, kuin ollaan nyt. Mutta ennen kolmekybäisyyttä alettiin hengata ikään kuin vahingossa taas yhdessä ja tässä sitä ollaan. Inari oli yksi mun kaasoista ja hän on puolestaan Ompun pakanakummi.

Muutaman mun Jyväskylän ystävistä olen tuntenut 19-vuotiaasta asti, kun tapasimme toisemme yliopistolla. Näemme tosi harvoin, mutta he ovat silti mun sydänkäpyjä.

Eron jälkeen ystävyys ns yhteisten ystävien kanssa

Mulla ei ole ennen A:ta ollut ystäviä, jotka olisi yhtä vahvasti olleet mun ja sen aikaisten poikaystävien yhteisiä. Totta kai on ollut yhteisiä kaveriporukoita, mutta ei sellaisia ihmisiä, jotka olisi ollut yhtä lähellä henkisesti kumpaankin osapuolta. Eli kun olen historiassani eronnut, on ollut aina selvää, että kumman “puolelle” kukakin ystävä menee.

Tiedän kuitenkin, että yleisesti tämä on tosi vaikea aihe. Jos me vaikka erottaisiin A:n kanssa nyt, en edes halua miettiä, että väkisinkin myös osa ystävyyssuhteista muuttaisi muotoaan, vaikkei varsinaisia puolia kenenkään tarvitsisikaan valita.

Onko ystävyys asia, jossa pitää myös olla some-kelvollinen?

Olipa vaikea kysymys. Huomaan itse ainakin välillä tekeväni päätelmiä ihmisten sosiaalisista suhteista sen perusteella, mitä näen somessa. Saatan ajatella: ”onpa sillä iso kaveriporukka” tai ”onkohan hän yksinäinen, kun en koskaan näe hänen somessa ketään”, vaikka todellisuudessa tiedänkin, ettei some kerro mitään.

Uskon, että ihmiset kokevat some-paineita ystävyydestä samaan tapaan kuin koetaan paineita siitä, miltä parisuhde tai oma koti näyttää some-linssien läpi. Toiset kokevat paineita, toiset eivät niinkään.

Voin arvata, että jos omissa ihmissuhteissa on haasteita, tai jos on vastoin omaa tahtoaan yksinäinen, ystävyyshehkutusten lukeminen ja näkeminen voi olla todella raskasta.

Viitaten tuohon mun edelliseen vastaukseen, on muistettava kuitenkin se, että myöskään ystävyyden saralta kaikki ei ole aina somessa siltä, miltä sen annetaan näyttää. Tiedän lukuisia ihmisiä, jotka esimerkiksi postaavat someen todella paljon tosi tuttavallista ystävyydeksi tulkittavaa sisältöä ilman, että nuo ihmiset varsinaisesti ovat ystäviä keskenään. Monet haluavat brändätä itseään tiettyyn suuntaan myös ”ystävien” avulla. Se on tosi surullista monessa eri mielessä. Kyse on minusta samasta ilmiöstä kuin siitä, että ostetaan osamaksulla omaan budjettiin ihan liian kallis merkkilaukku.

Millainen olet ystävänä?

Itseään on ihan mahdoton arvioida objektiivisesti oikein minkään suhteen. Siksi mä pyysin kahta mun ystäviä kuvailemaan mua. Tytöt pistivät parastaan: Toinen kirjoitti useamman kappaleen mittaisen tekstin ja toisen kanssa juteltiin meidän väleistä ääniviestein aiheesta varmaan yli puoli tuntia. Tässä kuitenkin referaattia:

Ystis 1: ”Karoliina tupsahti elämääni vasta aikuisiällä ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että tuo hyväsydäminen, aikaansaava ja päättäväinen nainen oli tullut elämääni jäädäkseen. – – – empaattinen, sarkastisella huumorintajulla varustettu tyyppihän osoittautui todelliseksi sielunsiskokseni! Karo on ystävä, joka kysyy joka kerta nähdessämme ”mitä kuuluu?” ja kuuntelee tarkkaavaisesti mitä vastaan. Kannustaa silloin, kun tsemppiä kaivataan ja lähettää sydänemojin aina oikealla hetkellä. Toisinaan ollaan vaan hiljaa ja hengaillaan. Ystävät ovat Karoliinalle perhettä ja sen huomaa kaikesta siitä lämmöstä, läsnäolosta ja tuesta, jota ystävänä häneltä saa. Ja ääniviesteistä, jotka kutsuvat pulkkamäkeen, aamukahville tai muihin yhteisiin seikkailuihin!”

Ystis 2: Mun ystävä sanoi olevansa varma siitä, että jos hänelle tai hänen perheelleen tapahtuisi jotain – mitä tahansa – mä auttaisin aina. Ja jos en itse pääsisi fyysisesti paikalle, mä järjestäisin asiat jotenkin niin, että hän saisi silti apua. Tämä ystävä totesi, että vaikka me ollaan aivan erilaisia, me voidaan olla toistemme seurassa omia itsejämme. Meillä on osin erilaiset arvot, jopa osin erilaiset moraalikäsitykset, mutta silti se ei tule meidän väliin, koska kumpikaan ei tuomitse toista. ”Sä olet aina siellä, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka mä tekisin mitä, sä et välttämättä hyväksyisi sitä, mutta mä tiedän, että voin luottaa suhun ihan aina”.

Ystis 2 painotti sitä asiaa, joka me jo tiedettiin: Meitä yhdistävä tekijä on suoruus ja se on myös piirre, jota me arvostetaan ihmisisissä. ”Jos mä vaikka sanon, että ”mua vituttaa nyt, että anna mun olla hetki”, sä annat. Eikä se ole mikään iso juttu. Mä en loukkaannu sun sanomisista, joista jonkun toisen sanomana loukkaantuisin. Mä tiedän sen tavan jolla sä aina sanot. Että vaikka lauot sun mielipiteet, sä et tuomitse mua, vaikka olisin eri mieltä. Annat mun tehdä mun päätökset, vaikka ne olisi erilaisia kun sun omat.”

Mulle tuli muuten ihan kauhean hyvä mieli näistä kommenteista! Tuli sellainen olo, että saanpa mä kasvaa ihmisenä hyvässä seurassa <3

-Karoliina-

Kuva: Pixabay