Itkuja on tullut eilisaamun jälkeen tirauteltua useammankin kerran, kuten varmasti nyt monessa kodissa tällä viikolla. Olo on epäuskoinen. Toisaalta haluaisi sulkea kaiken sota-infon omista kanavistaan pois. Toisaalta en voi lakata katsomasta videoita sodan kourista. Varsinkaan sellaisia videoita, joissa on perheitä ja lapsia. Se on liikaa. Liian lähellä.
Jotenkin on vaikea olla myös kirjoittamatta tai puhumatta aiheesta, vaikka toisaalta tuntuu siltä, että tarvitsen surun ja pelon vierelle valoa, iloa ja tavallista. Jotain ihan hömppää. Katsottiin illalla miehen kanssa loppuun kaikki nähtävillä olevat Love is Blind -jaksot ja mies alkoi etsiä Netflixistä jotain uutta realityä hakusanalla “rakkaus”. Mä naurahdin, että ihanaa, että hän katsoo mun kanssa jotain tämmöistä. “Tässä saa laittaa aivot narikkaan ja yleensä näissä on onnellinen loppu”, vastasi mies. Niinpä niin – sitä tässä juuri kaipaa.
Koska maailma on näin arvaamaton, en voi varmaksi sanoa, ettenkö tästä tilanteesta jotain kirjoittaisi jatkossa. Nyt tuntuu kuitenkin sille, että mä haluaisin pitää omat kanavani tällä hetkellä aiheen ulkopuolella. Huomaan, että mut pitää selvillä vesillä se, jos saan välillä miettiä jotain muutakin. Jos saan kirjoittaa muuta, puhua muuta, lukea muuta. Huomaan, että etsin niitä vaikuttajia, naistenlehtiä ja pinterest-sivuja, joissa pääsen pakoon kurjia ajatuksia.
Yksi syy, miksi tämä henkilökohtaisesti niin koville, on se, että juuri kun olen tehnyt 15 vuotta töitä sen eteen, etten ajattelisi asioista aina pahimman kauhuskenaarion mukaan, on viime vuosina sattunut liikaa asioita, joita en olisi voinut osata edes pelätä. Olen vähätellyt montaa uhkaa ja pitänyt niistä puhuvia negatiivisuuden lietsojina…on kurja todeta, että he olivat ihan oikeassa.
Nyt ei kai voi muuta kuin odottaa. Keskittyä hyvään, pistää kädet ristiin ja lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Voimia ❤️
-Karoliina-
Kommentit (4)
Tärkeää että annoit kuitenkin hetken. Tuntuu oudolta jos sitä ei mitenkään toisi esiin.
Tässä ajassa on erilaista se, että mieheni on eri tavalla miettliäämpi ja haluaa tietää missä mennään (ymmärrän toki onhan hän sotilas iässä oleva mies), kuin esim korona aikana. Tuntuu että mies on mietteliäämpi ja hän haluaa keskustella harvinaisen paljon.
2-vuotta sitten maailma muuttui ja oli myös kaunis aurinkoinen sää, aika voimakkaasti tulee se aika mieleen, kun oli epävarmuutta ja pelkoa. Huokailtiin että pärjätään kun ei ole kuitenkaan sota……..
Pakko on suojella itseä. Minun pelkoni ei auta ketään. Aloin poistaa tapetteja miten ihana terapeuttista pieni remontti.
Siunaa ja varjele meitä…..
Ei se ole väärin sulkea osittain silmänsä tuolta sodalta. Herkän ihmisen pitää suojella itseään. Tämän opin 2004 tsunamin uutisoinnista. Ja Norjan Breivikin tempauksesta. Omat poikani olivat tuolloin 15- ja 17-vuotiaita ja sattui katsoa videoita sieltä, joten en enää katsonut.
Ei kaikkea tarvii kohdata silmästä silmään.
Mä katson aamulla otsikot, en paneudu syvästi asiaan. Illalla katson yhdet uutiset. Jos tuntuu pahalta, katson muualle. Mä paan pääni pensaaseen siis!
Kun esikoinen syntyi, lehdissä kerrottiin 2-vuotiaasta lapsesta, joka oli eksynyt metsään. Hän löytyi seuraavana aamuna. Mä itkin ja itkin ja muistan vieläkin tämän asian. Esikoinen täyttää 27.
Suojele ittees ihminen, kun tiedät kuinka meihin herkkiin sattuu.
Lähettäisin itse rahaa Ukrainaan, jos sitä olisi. En ole välinpitämätön.
Hienoa kuitenkin, että kirjoitit aiheesta lyhyesti, vaikka se tuntuisi epämiellyttävältä. Sota järkyttää meitä monia ja tuntuu, että tästä on vaikea jatkaa. Itse haluan myös työntää sodan ja sodan uhan pois mielestä, mutta on se myös kohdattava eikä voi vain ummistaa silmiä. Hienoa, että uskallat tuoda sotatilanteen esiin myös blogissa ja et anna mielikuvaa, että tämän asian voi jättää huomioimatta. Kiitos.
Minusta oli tosi ok kirjoittaa aiheesta ja olisi ollut tosi ok olla kirjoittamatta. Kommentistasi heräsi uteliaisuus – oletko kokenut jotenkin vääräksi sen, ettei täällä ole käsitelty esim. Syyrian sotaa?