kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.03.2022

Lomamorkkis - miten ollaan tässä tilanteessa taas?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
22 kommenttia

Marssin eilen töihin, kuten niin monena muunakin maanantaina ennen eilistä. Päivä alkoi ihan normaalisti päiväkotirundilla ja aamupalan ostolla ja läppärin avaamisella. Vasta, kun aloin lähetellä sähköposteja, tajusin, että oltiin menty miehen kanssa TAAS siihen halpaan, mihin jo kerran päätettiin, ettei mennä. 

Tilanne alkoi valjeta siinä vaiheessa, kun olin pistänyt viitisen sähköpostia maailmalle ja aloin odotella niihin vastausta. Yleensä maanantaiaamun viesteihin vastataan nopealla tahdilla, mutta nyt kävin pari kertaa varmistamassa, oliko nettiyhteyteni ylipäätään päällä, kun postilootaani ei kilahtanut yhtä ainoaa vastausta. Vasta, kun sain kympin aikoihin viestin, jossa luki ”olen lomalla”, muistin että nythän on tosiaan talvilomaviikko. Ei ihme, ettei kukaan vastannut. 

Me päätettiin jo viime kesänä miehen kanssa, että tästä eteenpäin aletaan lomailla ”kuten muutkin”, mutta kuten alkuviikon tapahtumat osoittivat, aihe tuntuu olevan meille edelleen haastava. Ei muistettu viettää syyslomaa, joululoma sentään. Kyse ei ole siitä, että tehtäisiin töitä, joista ei saisi lomaa. Että oltaisiin korvaamattomia, että meitä ei päästettäisi lomalle. Me myös varmasti molemmat halutaan ja tarvitaankin lomaa, mutta jostain syystä ei olla vaan jotenkin ymmärretty tätä lomailukulttuuria. Unohdetaan se kerta toisensa jälkeen. 

Kun olin opettaja, lomat oli ennalta määrätty. Kun olin kokopäiväinen yrittäjä, en itse joko ehtinyt tai taloudellisesti raaskinut lomailla. Mies taas tuli perinteiseen työelämään vasta mun yrittäjäaikaan, joten ei olla luotu yhdessä sellaista kulttuuria, jossa lomia rakennettaisiin tai suunniteltaisiin aktiivisesti. 

Mulla on pieni morkkis tästä viikosta. Esikoinen lomailee mummolassa, mutta pienet vetelee ihan normaalisti päiväkodissa mun ja miehen ollessa töissä. Koen, että remonttia edeltävä hässäkkä ja muuttohommat vei niin paljon energiaa, että en osannut jotenkin varautua tai suunnitella lomaa sen tarkemmin. 

Tehtiin nyt sitten tällainen viime hetken peliliike, että mä otan päivän lomaa ja matkaan pienten kanssa Keski-Suomeen torstaina. Maalle meno rentouttaa aina takuuvarmasti ja saapa pienetkin jotain vähän erilaista puuhaa mummon ja papan luona. Ihanaa saada myös lomapäiviä esikoisen kanssa! 

Nyt toivoisinkin vinkkejä meille jatkoa ajatellen: 

Missä vaiheessa vuotta päätätte, koska ja kuinka kauan lomailette perheen kanssa?

Koska teette lomasuunnitelmat?

Mistä ja mitä keksitte loma-aktiviteetit?

Onko talvi-,kesä-,syys- ja joululoma ns. ”vakiosetti”, vai onko jotain muuta muistettavaa?

-Karoliina- 

Kuva: Pixabay

 

Kommentit (22)

Onpa täällä kummallisia kommentteja, kun vinkkejä kysytään miten voisi paremmin suunnitella lomia ja vastauksina toistuu, että no itse suunnittelen hyvin, mutta ne vinkit puuttuu. 😂

Minä samaistun ja en pidä päiväkotien tai koulujen lisäksi työyhteisöjen muodostamasta pakosta suunnitella loma-ajankohdat ajoissa. Ainakin meillä töissä, samoin monen muun, kesälomatoiveet tulee ilmoittaa ennen pääsiäistä ja samanlaisia aikatauluja liittyy myös muihin vuodenaikoihin. Työt myös suunnitellaan aina n. 2kk etukäteen, eli viikon extemporelomat eivät onnistu. Tämän ajattelu on vaatinut meidän perheessä paljon, koska niihin ajankohtiin liittyy niin monta muuta asiaa. Emme juuri lomaile kotona, joten ensimmäinen kysymys usein on: mitä tehdään lomalla, jolloin kokonaisuutta pystyy vasta alkaa hahmottamaan. Lisäksi jo suhteemme alkuajoista mieheni on opetellut, että lennot ja majoitus on tiettyihin paikkoihin paljon kalliimpaa viime hetkellä. Alkuaikoina hän maksoi kerran lennot, koska hän pimitti suunnittelua ja lennot ehtivät kallistua aika paljon ja halusi silti lähteä. 😇

Nyt laitan aina yhteiseen kalenteriin heti tiedot, jos jossain on loma-ajankohta. Lisäksi laitan ns. lomien ilmoittamisen dediksen omalta osaltani (vähän jo etukäteen). Vaikka se olisi haastavaa, istumme ajoissa alas ja käymme läpi lomia ja suunnittelemme. Viime hetken muutokset ovat toki mahdollisia myös, mutta joku suunnitelma on luotava. Erityisesti olemme viime vuosina kiinnittäneet huomiota siihen, että oma lepo ei unohdu: haluan lomailla ympäri vuoden, en neljää viikkoa kesällä ja yhtä talvella. Palamme loppuun, jos tulee esim. 6kk pätkä ilman mitään edes pientä lomaa.

Haluaisin ymmärtää niitä lapsiperheitä, jotka kokevat, että tulojen vuoksi on mahdotonta aikuisten lomailla samaan aikaan, kun lapset ovat koulussa. Minun on vaikeaa ymmärtää silti, eikö kahden ihmisen tuloista jää mitään säästöön niin, että yhdessä mahdollistettaisiin edes kahden viikon yhteinen kesäloma perheelle? Mietin, että meneekö tuloista liian iso osa esim. asuntoon ja autoon? Kahden viikon tulojen säästäminen etukäteen kahden aikuisen voimin voi toki olla jossain todella vähävaraisissa oloissa mahdotonta. Ehkä silti vaikeaa tuota hahmottaa itse kaikenlaisilla tuloilla elämää luovasti miettineenä.

Hämmennyin, että heti päiväkotitaipaleen alusta meidän perhe ”pakotettiin” koulujen loma-aikoihin. Päiväkoti on kiinni, joten edessä olisi varahoitoyksikkö, joka ei tunnu oikein pienelle sopivalta ajatukselta. Päiväkotiin pitää ilmoittaa monta kuukautta ennen, joten tiedossa oli, että lapsi ainakin lomailee.

Vakiosetti: kesäloma-talviloma. Ei kai tuollaisia kesäloma-syysloma-joululoma-talviloma settejä ole ylipäätään muilla kuin opettajilla.
Yleensä viime vuosina on talvilomaa pidetty joulun tienoilla ja kesäloma sitten kesällä.
Kesäloman tarkka ajankohta lyödään lukkoon yleensä kesäkuun alussa. Joskus joutuu töiden mukaan siirtämään loman alkua…
nimimerkillä anonyymi valittaja 😀

Mä mietin kesäloman, syysloman, joululoman, hiihtoloman ja pääsiäisen.
Meillä uusioperhe, ja tiedän hyvissä ajoin mitkä lomat vietämme koko perhe yhdessä ja mitkä vain pienten lasten kanssa.

Tällä hetkellä vietämme perheenä (7hlö) hiihtolomaa, mutta tein jo ensi joululomalle mökkivarauksen, koska isolla sakilla mökit hyvällä hinta-laatusuhteella menee hurjan nopeasti.

Mutta pääsääntöisesti teen lomasuunnitelmat pari-kolme kuukautta etukäteen, jättäen myös ”tyhjiä päiviä” jolloin teinit saa tehdä omia suunnitelmiaan fiiliksen mukaan.

Lomien sisällössä pitää olla kotoa pois lähtö (koska teen kotona töitä ja lomalla haluan pois), kylpylä toimii niin pikkuisille kuin teineille ja yleensä osa lomasta ollaan joidenkin isovanhempien kanssa (joita on paljon).

Aika monella käsittääkseni kuten itsellänikin on töistä vuoden aikana 5 viikkoa lomaa. Oletuksena että 4 viikkoa kesällä (itselläni koko työyhteisö käytännössä lomailee heinäkuun) ja viikko muuna ajankohtana, esim. helmikuussa. Näin ollen syyslomalle ei riitä lomapäiviä, jos vaikka helmikuussa on viikon pois. Plussatunteja voi toki käyttää, jos niitä on kertynyt. Eli kyllä lapset (alakoululaisia) joutuvat lomailemaan aika paljon keskenään, koska isovanhempia meillä ei ole, tai sitten ovat olleet erilaisilla päiväleireillä esim. osan kesälomasta.

Koska lasten isovanhemmat ovat joko kuolleet tai asuvat eri maassa, lomia suunnitellaan kesän ja joulunajalle, kun päiväkodit on kiinni tai siellä on loma-ajan henkilökunta. Esikoinen on tokaluokkalainen ja päätin viime viikon hiihtoloman aikana et jatkossa oon syys ja hiihtolomat myös itse lomilla. Lomapäiviä on 30 ja vaihdan vaikka lomarahoista loput, niin järjestyy. Mulla olis ollut siihen ihan hyvin aikaa nytkin, mut en oo vielä jotenkin oppinut näihin koululaisten lomiin. Mut ajattelin, että nyt on vielä useampi vuosi, kun lapset todella nauttii siitä, että ollaan yhtä aikaa lomalla.

Eli vastaus: en ole osannut ennen suunnitella (muita kuin kesät ja joulut, ja silloinkin ollaan miehen kanssa usein ainakin puolet lomistamme eri aikaan, jotta saadaan lapsille pitkä loma). Mut viime viikolla suunnittelin kaikki tulevat lomat vuosiksi eteenpäin. 😂

Eikö teidän työpaikassa ole kulttuuria että lomat anotaan puoli vuotta etukäteen esimieheltä? Meillä Henkilöstöpäällikkö kyselee lomailmoituksia puolen vuoden välein, vaikka ollaan tosi itsenäisessä työajattomassa työpaikassa. Eikä kukaan siis tarkista että pidetäänkö ne lomat mitä ilmoitettiin, mutta työnantajapuolelta muistutellaan asiasta.

Edelliseen vielä lisäisin vielä että pyrin pitämään joka vuosi pitkän kesäloman ja talvella ja syksyllä vähän lyhempiä lomia. Ja koska kaikki lapset ovat vielä alakouluikäisiä tai päiväkodissa pyrimme pitämään koko perheenlomaa ja osittain ja vähintään ainakin paripäivää miehen kanssa kaksitaan lomaa. Ja joskus on ihanaa myös lomailla ihan yksin tai kavereiden kanssa. Tyttökavereiden loma ulkomailla tai ihan missä vaan (ehkä taas joskus kun oma arki maailman tilanne ja oma mieli sen taas sallivat).

Heh, mä olen yleensä aina ollut se joka miettii lomaa, siinä missä muut työkaverit on jo suunnitellut lomatoiveensa ottaen huomioon kaikki ylimääräiset pyhät ja miten ne voi ottaa huomioon maksimoimalla lomaputuuden. Se on järkevää! Ja omen oppinut itsekkin siihen.

Lasten tullessa elämään päiväkoti ikäisinä oli kiva kun lomat pystyi suunnitella ihan oman toiveen mukaan eikä lomalla tarvinnut olla koululomien kanssa yhtäaikaa (silloin esim. matkahinnatkin hieman halvempia ja vähemmän ruuhkaa, jos lomalle suuntaa johonkin yleiseen lomapaikkaan kylpylä, laiva, loma-matka).

Kun lapset ovat olleet pieniä koululaisia ollaan pyritty siihen, että kumpikin tai jompi kumpi vanhempi on ollut myös lomalla osan ajasta tai koko ajan. Ja siihen muistamiseen omatkin lomat osaa suunnitella kun tietää milloin koulut on lomalla (pyritään siihen, että lomailevat vain yleisillä lomilla. Omaa vähän pidempää lomaa vietimme kerran kun oli mahka olla vähän pidenpään ulkomailla). Ja meillä myös päiväkodissa hyvissä ajoin tiedustellaan laman tarvetta yleisien (on koulujen loma-ajat) onko minkälainen hoidon tarve koska osaavat määrittää omat lomansa ja siinä sitten havahtuu itsekkin, että niin mites sitä haluaakaan lomailla. Meillä myös töissä hyvissä ajoin kysytään lomatoiveita ja yritetään järkkää niin, että jokaisen toive toteutuu mahdollisimman hyvin. Siinäkin sitten taas havahtuu miettimään, että ainiin mites sitä halusikaan lomailla. Tietty sitten jos itsellä on mielessä joku matka tai vastaava muu projekti niin yleensä lomatoive syntyy sen mukaan.

Lomat on koululaisten vanhempana tosi helppo päättää. Eli yrittää saada lomaa ainakin muutamia päiviä niin syys,joulu kuin hiihtolomaan. Samoin tuntikertymiä niissä usein tulee pois pidettyä. Tukiverkot ei meillä kanna niin, että voisin ajatella jonkun muun viikon tai pidempään vastaavaan lapsista. Onneksi meitä on kaksi aikuista, joten kesällä koululaiset eivät ole kuin parisen viikkoa keskenään kun puolison kanssa pidetään lomat niin että pari viikkoa samaan aikaan ja pari viikkoa kumpikin lasten kanssa.
Loma-aikana tehdään usein jotain pieniä reissuja tai sitten kotikaupungissa vaan muuten jotain kivoja lomajuttuja. Viime vuodet ollaan hiihtolomalla pyritty pääsemään pohjoiseen joka kivasti katkaisee pitkää kevättä. Tekemisen keksiminen ei ole vaikeaa kun meillä lapset nauttii oikeastaan kaikesta arjesta poikkeavasta tekemisestä.

Lasten ollessa alakouluikäisiä lomamme määräytyivät paljolti koulujen loma-ajan mukaan. Ihan jokaiseen koulun lomaan eivät tietenkään omat lomapäivät riittäneet, niin sitten puolitettiin ne miehen kanssa ( meillä ei ollut yleensä mahdollisuutta ulkopuolisiin hoitajiin) . Kesälomat samalla lailla eli toinen aloitti aiemmin ja toinen myöhemmin, mutta niin ,että koko perheen yhteistä loma-aikaakin jäi. Lasten ollessa isompia, mutta vielä kuitenkin niin ”pieniä”, että pärjäsivät kotona ( esim kesäkuun alussa koulun lomien alettua ) hetkittäin ilman vanhempia, käytettiin hyväksi leirejä, isompia serkkuja tms. Juhannukselta yleensä pääsi jompikumpi vanhempi jo lomalle.
Työskentelen itse päiväkodissa ja peräänkuulutan ehdottomasti myös päiväkoti-ikäisten lomailua. Pienet lapset kuormittuvat yhtä lailla kuin me vanhemmatkin töissä tai koululaiset koulussa.
Meillä lomakyselyt ( siis työn puolesta ) lähtevät perheille ajoissa, joten he tietävät varautua näihin tilanteisiin kyllä hyvissä ajoin. Yleensä koulujen loma-ajat kulkevat aikalailla käsi kädessä varhaiskasvatuksen kanssa tietenkin niin, että kaikki päiväkodit eivät sulje oviaan esim talvilomaviikolla.
Täällä meillä loma on ensi viikolla ja voin kyllä kertoa, että ainakin eskarilaisten puheissa on lomasta puhuttu jo muutama viikko. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lomailla koko viikkoa, mutta esim pitempi viikonloppukin on jo jotain!

Mun vastaus on varmaankin melko turha koska harrastan ja rakastan lomien suunnittelua! 😀 Me asutaan ulkomailla niin sita kautta tulee Suomi-lomat ns. automaattisesti suunniteltua kaksi kertaa vuodessa, kerran kesalla ja sitten joululoman aikaan talvella. Suomen reissujen paivamaarat lyodaan lukkoon n. 6kk etukateen. Meilla on myos vakiovaraus yhteen mokkiin Skotlannissa, joka on sama viikko joka kesa niin sita ei tarvitse sen enempaa suunnitella, sen ymparille suunnitellaan vaan kaikki muu. Ja sitten paasiaisena yleensa myos on kaveriporukan reissu, josta aletaan whatsappissa puhua marraskuun ja tammikuun valilla ja varataan joku paikka myos silloin. Eli ehka tallainen etta joka vuosi suurinpiirtein samoihin aikoihin lomaillaan niin siit tulee osa arkea etta niita lomia sitten muutama kk ennen suunnitellaan? Ja etta se on ns itsestaanselvaa etta nama lomat pidetaan. Lisaksi meilla on (tai oli, ennen koronaa) myos muita ns. ex tempore reissuja tai reissu per vuosi, esim. tana vuonna varattu matka Italiaan toukokuussa. Ja naiden ”ylimaaraisten” lomien suunnittelu ja sumpliminen on se mun harrastus erityisesti! Tama matka varattiin jo lokakuussa mutta niin etta majoituksen voi perua ilman lisamaksuja (koronan ja pitkan aikavalin takia erityisesti). Meilla perheessa kaksi palkkatoissa olevaa vanhempaa ja yksi taapero.

Halusin lisata viela vastaukseeni, etta odotan kauhulla sita kun lapsi alottaa koulun ja hanen loma-aikansa on sitten ennaltamaaratty ja meidan vanhempien (joiden lomapaivat ei riita koululomia kattaamaan) pitaa sumplia etta missa ja miten ja kuka lasta hoitaa lomien aikana (mihin taalla moni onkin jo viitannut). Silloin aletaan varmaan suunnittelemaan asiaa heti kesalla koko seuraavan kouluvuoden ajaksi ja jaa kylla Italian reissut valiin kun pitaisi menna kalleimpaan koulujen loma-aikaan 🙂

Lomat voivat olla oikein mukavia, vaikka vanhemmat lomailisivat keskenään eri aikaan. Se on nautinto sille työssäkäyvällekin, kun tietää, että lapsella / lapsilla ja toisella vanhemmalla on mukavaa loma-aikaa keskenään, jälkikasvu on turvassa ja kotona saattaa olla jopa ruokakin valmiina, kun tulet töistä.

Lomat pidetään tietenkin koulun lomien aikaan. En ymmärrä miksi et tätä muka itse tajua? Sinulla oli nytkin tiedossa että on lomaviikko koska lähetit esikosesi jälleen mummolaan lomalle.

Järjestimme omat lomamme koulun lomaviikkojen mukaan jo silloin kun lapsia oli päiväkoti-ikäisenä koska lomaviikolla myös päiväkodeissa on erityisjärjestelyjä, ryhmien yhdistelyä ja sijaisia.

Itse en oikein ymmärrä, miksei kommentteja voi kirjoittaa ystävälliseen sävyyn. Olen vuosia toivonut, että joku tämmöisten kommenttien kirjoittajista valottaisi tätä mulle, mutta ikinä en taida saada tähän vastausta 🙁

Kun lapset aloittivat koulun, rytmitti koululaisten loma luontaisesti myös meidän vanhempien lomat. Meillä ei tietysti ollut käytettävissä yhtä montaa lomapäivää, mutta jaettiin niitä sitten niin, että toinen oli aina lasten kanssa kotona ja toimen töissä. Harvoin riitti perheelle yhteisiä lomapäiviä, mutta lapsilla oli aina turvallinen aikuinen seurana kuitenkin.

Myös päiväkotilaisilla on oikeus lomaan. Kun perheessä ei vielä ollut yhtään koululaista, käytettiin enemmän hyödyksi niitä edullisempia loma-aikoja, eikä lähdetty talvilomalle juuri koulujen hiihtoloman tai syysloman aikana. Vaikka toisinaan silloinkin, jos päiväkodissa oli erityisratkaisuja, varahoitoja tai muita sellaisia.

Mutta käytännössä lasten lomat merkataan perheen kalenteriin syksyllä, kun koulujen loma-ajat on vahvistettu. Sen jälkeen katsotaan, kumpi vanhemmista hoitaa minkäkin loman. Loman ohjelmasta vastaa se vanhempi, kuka milloknkin onkaan lomalla lasten kanssa. Useimmiten ollaan ihan kotona. Käydään retkellä, uimahallissa, mäkkärissä tai jotain muuta ihan tavallista.

Meillä yritetään lomailla aina kun nykyinen tokaluokkalainen lomailee, edes osa hänen lomastaan. Myös päiväkotilaisen ryhmästä alkaa kyselyt hyvissä ajoin, että onko lapsella hoidontarve silloin. Ja vielä kun itsekkin työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana, aloitan tämän saman kyselyn omalla työpaikallani. Meillä on lomasuunnitelmat aina selvät, hyvissä ajoin. Mutta minun lomani varmistuvat aina vain 2 viikkoa ennen loman alkua(kvtes ja ovtes sen sallivat), sillä ensin odotetaan tietoa hoidossa olevien lasten määrästä, jotta tiedetään kuinka monen työntekijän on edes mahdollista lomailla. Siinä sitten hyvin lyhyellä varoitusajalla yritämme saada vielä lomasuunnitelmat toteutettua, ja maksetaan kalleinta hintaa majoituksista yms.

Lomat suunnitellaan oikeastaan heti, kun aiempi lomakausi on ollut. Kesälomat on pitkiä, joten ne suunniteltiin jo ennen talvilomia, joululoman jälkeen. Lapsen hoitaja on aina heinäkuun lomalla, joten se toki määrittää kesän lomia. Ensi kesän lomat on olleet kalenterissa jo kuukauden verran. Haluan pitää viisi viikkoa putkeen, joten se toki pitää jo töidenkin takia suunnitella. Ollaan miehen ja muksun kanssa viikko yhtä aikaa kesällä, muutoin vuorotellen miehen kanssa siten, että molemmat saa olla myös ”yksin” lomalla, kun muksu on hoidossa.

Koska lapsi ei ole vielä koulussa, muut lomat sitten fiiliksellä ja hoitajan lomien mukaan. Mutta todella hyvissä ajoin kalenteriin. Kun kesälomalta tullaan, syksyn lomat kalenteriin jne. Teillähän on hyvä, jos sun esikoisen voi pukata mummolaan koulujen loma-ajoiksi. Tuo joustoa.

Aktiviteetit ihan samoja kuin arkena ja viikonloppuisin. Ehkä käydään jossain (mummolassa, kamujen luona naapurikaupungissa), ulkoillaan, käydään HopLopissa, kaupungilla, rannalla jne. Eipä sitä mitään ihmeellistä tarvi 🙂 Ihana vaan olla ilman aikatauluja, ottaa itsekin päikkärit kun muksu ottaa jne.

Lomat on pahimpia vanhemmuuden stressinaiheita (jo ennen koronaa ja muuta maailmankriisiä), kun lapset on koululaisia. Tukiverkkoja ei ole paikkaamaan koulun lomakausia, koululaisten leirit on olleet osin jäissä koronan takia ja molempien työnantajat kontrolloi lomien suunnittelua. Etätyömahdollisuutta ei ole. Lomapäiviä vuodessa n. 28, joten niillä ei pitkälle pötkitä. Molempien töissä on ollut resurssipulan vuoksi myös saldovapaa- kieltoja suosituilla lomajaksoilla, eli jouluna ja kesällä.
Pyritään sitkuttamaan esim.hiihtoloma niin, että toinen on alussa 1-2 päivää kotona, välissä lapset 1-2 päivää keskenään ja sitten toinen vanhempi loppuviikosta lomalla. Yhteistä lomaa ei ole ollut vuosiin, koska on tosiaan pärjättävä tällä ”vuorovedoin” systeemillä. Joskus kun olen töissä tai tuttavien kesken valitellut tätä taakkaa, niin aina tulee samoja ehdotuksia: palkkaa joku kotiin tai kehitä naapurien kanssa joku systeemi. Noh- mulla ei pienituloisena ole mitään mahdollisuutta palkata mitään yksityistä hoitajaa eikä ole sellaisia naapureita, joille todellakaan kehtaisi mitään hoitokuvioita esittää. Ainoa, mikä auttaa, on aika! Lapset kasvaa, ja joku päivä heitä ei haittaa olla lomalla, kun vanhemmat on töissä.
Koska toinen on töissä ja toinen lomalla, mitään isoja tavoitteita ei aseteta- kotona oleva tekee lasten kanssa rauhassa juttuja kiinnostuksen mukaan (kirjastoreissua, ulkoilua tms.) Lapset on välillä pettyneitä, jos ei ole mitään aivan spesiaalia ohjelmaa, mutta siitä yritän olla kehittämättä liikaa paineita.
Jos vielä palaisin joskus päiväkotivuosien keskelle, niin pitäisin pari lomapäivää siten, että lapset olisivat hoidossa. Rohkeuden puute/ moraalisten hyökkäysten pelko estivät aikanaan sen.

Korona-aika ja meidän pienten sairastelut on vaikuttanut niin, että suunnitelmat tehdään viime tingassa tyyliin nyt mennään. Esim. ollaan varattu huomisesta alkaen kylpyläloma ja nyt näyttäis et päästään sinne🙂Ei todellakaan makseta mitään etukäteen. Viimeksi on oltu lomalla viime kesänä ja nyt tämä vko talvilomaa. Kesälomaa pidetään toukokuussa vko ja silloin oli tarkoitus ottaa äkkilähtö johonkin jos terveys/maailmantilanne sallii(meillä on myös koululaiset ja tuo vko haettu varulta vapaaksi) Lomat suunnitellaan aika ajoissa, esim tämä talviloma päätetty viime kesänä ja tuo toukokuu joulun aikaan. Kesän muutkin lomat on jo sovittu.

Talvilomaviikko on aina sama. Koululaisten lomat tietää muutenkin aina etukäteen. Siinäpä selvä lomasuunnitelma 😊

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X