kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.03.2022

Poissa silmistä, poissa mielestä -taktiikka. Remppaviikko nro 3.

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Olen saavuttanut tässä lyhyessä remppahistoriassani jo sen pisteen, että olen jättänyt kodin käytännössä Herr…eikun siis Vainionmäen ja Keittiömaailman haltuun. Luulisi, että kun asutaan parin sadan metrin päästä kotoa, käytäisiin katsomassa remppatilannetta, mutta todellisuudessa olen käynyt kotona viimeksi 11 päivää sitten. 

Mun on tosi vaikea kestää -ylipäätään – keskeneräisyyttä. Siksi tykkään tehdä asioita mahdollisimman paljon itse, kun tiedän koko ajan, missä vaiheessa lopputulosta ollaan menossa. (En siis remppaa itse – joku roti – vaan siis niitä asioita elämässä, jotka osaan tehdä itse). Jos edessä on kuitenkin jokin abstraktimpi tavoite, tai en voi itse vaikuttaa etenemisvauhtiin, on tilanne mulle tosi hankala. 

Ja remonttihan on…aika pitkään ennen lopputulosta juurikin sitä sekavaa keskeneräisyystilaa. Ymmärrän tosi hyvin, että meidän kuukauden mittainen remppajakso on äärimmäisen lyhyt, mutta silti ymmärrän, että tässä menee kyllä mun (vapaaehtoisen) kantokyvyn rajat aika hyvin. Maailman pitäisi muuttua aika radikaalisti, että koskaan esimerkiksi lähtisin rakentamaan taloa tai saneeraamaan isommin kotia.

Totta kai itsensä ulosliputtamista auttaa se, että meillä häärii raksalla jengi, johon luotan. Toisekseen sisusturarkkitehti on heihin yhteydessä monta kertaa viikossa ja käy tsekkaamassa tasaisin väliajoin tilannetta. Mä olenkin huomannut, että pystyn paremmin käsittelemään tätä remonttiaikaa, kun ikään kuin unohdan koko remontin hetkeksi. 

Perjantaina mä menen nyt parin viikon tauon jälkeen lopulta käymään kotiin. Pidetään vielä “viimesilauksen palaveri”, jossa katsotaan jo ihan kaikki yksityiskohdat sängynpäädystä lamppujen ripustuksiin. Me ollaan siis tilattu varsinaisen rempan jälkeen myös se, että Vainionmäki tekee loppusiivouksen ja kasaa mahdolliset huonekalutkin, jotta päästäisiin oikeasti aika valmiiseen kotiin takaisin heti huhtikuun alussa. 

Kun kuitenkin haluatte tietää, mitä raksalla on tehty, niin ainakin keittiö on tasoja ja laattoja vaille valmis. Seiniä on ilmeisesti tapetoitu, kokolattiamattoa asennettu ja ovia laitettu paikalleen. Kylppärissä on uudet kalusteet. Arvostan valtavasti sitä, että jotta aikataulussa pysytään, tulee yksi henkilö raksalle töihin myös tulevana viikonloppuna. 

 

-Karoliina-

Kommentit (1)

Oletko kuullut Emilia Kujalan kirjasta ”Suorittajan mieli”? Kuvaa oivallisesti monen (ehkä usein naisen) inhimillistä ja arkista kamppailua elämän eri osa- alueiden ristipaineessa. Kun on korkea moraali, tahtoa tehdä asiat hyvin ja oikein, tunnollisuutta ja vaikuttamisen halua. Sinnikkyyden ja pystyvyyden kääntöpuoli on vahva kontrolli-joka myös kuormittaa.
On jalo ajatus, että voisi laskea asioita toisten ja isompien voimien haltuun. Hyvät ihmissuhteet ja selkeä arvomaailma auttavat toki siinä- tukeutumisessa, yhteistyön tekemisessä, vastavuoroisuudessa. Silti osa meistä ihmisistä on evolutiivisesti taipuvaisempia ennakoimaan, suunnittelemaan, analysoimaan- pidemmällle ja laajemmin, kuin edes haluaisi. Ja myös murehtimaan- pyrkimään ajattelemalla saamaan maailmaa haltuun.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X