kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.04.2022

Terkkuja lentokentältä

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Heippa hei! Kirjoittelen postausta täältä Wienin lentokentältä. Lähdin keskiviikkona Helsinkiin ja sieltä torstaiaamuna Xiaomin reissulle Wieniin. (IG:ssä tästä yhteistyö, tämä blogipostaus ei.)

Sillä välin, kun mä olin reissussa, kotona tehtiin viime hetken fiilaukset. Vielä eilen illalla tuli viestejä remppatiimiltä. Tekivät kyllä pitkän päivän, mutta niin vaan pysyttiin aikataulussa. Mä olen Suomessa tänään kolmen maissa, mutta mun vanhemmat ja esikoinen menee jo kahden haminoissa järkkäämään esikoisen huonetta. En tiedä, maltanko olla menemättä illalla katsomaan kotia (ja laittamaan joitakin kamoja jo paikalleen), mutta varsinainen muuttopäivä on huomenna. Meille tulee lapsille hoitaja, ja tarkoitus olisi, että saadaan A:n kanssa,mun vanhempien avustuksella, koko koti kuntoon lauantain aikana. Aika kunnianhimoinen haave, mutta ehkä seKIN toteutuu, kuten koko remonttikin aika miniajassa.

Mua aluksi jännitti tämä viikko vähän, koska ohjelmaa oli niin paljon ympätty samalle viikolle. Mietin, oliko järkeä lähteä Wieniin lainkaan, mutta nyt on pakko sanoa, että IHANAA, että lähdin. Vaikka kyseessä oli työmatka, oli reissussa silti rentoa yhdessäoloa ja hengähdyshetkiäkin. Sain jopa katsottua Bridgertoniakin huoneessa, joten kaikin puolin wörtti matka, vaikka silmä toki vähän painaakin.

Mulle tekee muutenkin hyvää äitinä käydä haukkaamassa vähän happea kodin ja lasten luota pois. Huomaan, että kun on hetken pois, tulee kauhea ikävä, ja ikävä taas tuo mulle voimia kestää arjen toistuvia rutiineja ja vääntöjä paremmin. En missään nimessä voisi olla työssä, jossa matkustettaisiin koko ajan ja jonka vuoksi missaisi arkeke tai vaikka lasten kevätjuhla, mutta harvakseltaan poissaolo tekee selvästi hyvää mulle.

Jos sulla on lapsia, mikä on sulle sopiva sykli yhdessäoloa ja omia menoja (työ- tai vapaa-ajanmenoja)?

-Karoliina-

Asu lainassa veloituksetta Ihana Dreams

 

 

 

Kommentit (1)

Oma aika olisi tarpeen, samoin kuin kahdenkeskinen aika miehen kanssa, mutta koska mies tekee pitkiä päiviä töissä eikä vauvalle ole hoitajaa, haaveeksi jää. Tokikaan vielä en voisi kauaa olla vauvasta erossakaan. Arjen pyöritys vie kaiken ajan, ei ole esim. harrastuksiakaan tällä hetkellä.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X