Kesällä kaikki on toisin

Vaikka mä rakastan rutiineja ja arkea, ja oikein odottamalla aina odotan syksyllä sitä hetkeä, kun kesän riekkumiset on takana ja elämässä on joku roti, niin onhan tämä alkava kesä huumaava. Aina. 

Mä mietin tänään lenkillä, miten erilaisia keväitä mä olen elämässäni kokenutkaan. Ja samalla tyytyväisenä totesin, että vaikka 37 vuoteen on mahtunut toukokuita jos jonkinmoisia, on keväät kohdelleet pääsääntöisesti hyvin. 

Opettajan toukokuun viimeiset viikot kertoivat tuhottoman pitkän kesäloman alusta. Koulussa on aina tähän aikaan aivan erityinen, väsymyksen ja riemun täytteinen, tunnelma, ja se on yksi asia, jota kaipaan koulumaailmasta erityisen paljon. Sitä, että siirtymät vuoden sisällä tuntuvat luissa ja ytimissä.

Aika usein kevääseen on mahtunut erityisellä tavalla rakkautta ja jännitystä. Kun odotin meidän pieniä tyttöjä, juuri toukokuussa hypermeesi alkoi (lääkkeiden avulla) helpottaa, ja tuntui, kuin olisin taas ollut ihan uudella tavalla elossa. Pari kertaa olen eronnut kevään korvilla ja yhtä monta kertaa olen aloittanut kesän sinkkuelämän alkuhuumassa ajatuksella “kaikki on mahdollista”. Toukokuussa viisi vuotta sitten aloitin ensimmäistä kesääni tamperelaisena ja neljä vuotta sitten me menimme naimisiin. Ja herran jestas, mun kautta aikojen yksi suurimmista elämänmuutoksista tapahtui myös toukokuussa, kun muutin 20-vuotiaana Helsinkiin vain yksi jääkiekkokassillinen kampetta mukanani. Mun piti olla Helsingissä vain kesä…mutta sille tielle jäi pitkäksi aikaa. 

Mulle – kuten nyt varmasti aika monelle muullekin – kesä on lämmön ja auringon vuoksi siksi niin ihmeellistä aikaa, että totuttuja tapoja tulee kesäisin aina jostain syystä ravisteltua. Minä, joka kahdeksan kuukautta vuodessa töröttää yöpuku päällä jo kello 19.30, voi kesällä ihan hyvin keksiä vaikka mitä vierailuja ja kotiprojekteja siihen aikaan, kun pitäisi mennä jo unille. Tästä syystä viime kesät onkin ollut osin käsijarrulla menoa, kun Omppu ja Mesi ovat olleet vielä niin pieniä, että kovin lennokkaisiin extempore-hommiin ole voinut ryhtyä tuosa vain. Ja valehtelisin, jos sanoisin, ettei sellainen “kaikki tuttipullot, vaippakassit ja itkuhälyttimet latingissä -meno” olisi vähän verottanut kesäfiilistä. Kaksosryhmissä on paljon puhuttu siitä, että kahden vauvan (ja kyllä taaperonkin) kanssa moni kokee surua siitä, että jotta arki sujuisi, ei sitä voi ottaa go with the flow -tyylillä. Mä tunnistan tuon ajatuksen täysin! Mulle organisointi on luontevaa, ja sillä tapaa musta lasten kanssa ARJESSA pärjää parhaiten, mutta olisi ihanaa joskus – edes kesällä – mennä ja tulla vähän miten sattuu. 

Nyt mulla onkin jo odotuksia tämän kesän suhteen, koska vaikka tyttöjen sairastelut on kuluttanut tänä keväänä omia henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Moni asia heidän kanssaan on kuitenkin jo todella helppoa. He ovat energisiä, taitavia ja kohtalaisen tottelevaisia. Heidän kanssaan voi puhua monista asioista, ja he osaavat itse pukea, pestä kädet, käydä potalla, syödä jne. Itse asiassa heidän kanssaan on nykyisin ihan superhauskaa ja aika usein (kun eivät riitele keskenään tai ei tarvitse nukuttaa) myös aika rentoa. Joskus jopa tulee samanlainen fiilis, mitä esikoisen kanssa on ollut jo pitkään – on hetkiä, milloin talsimme lasten kanssa rinnakkain, eikä äitiä ja iskää tarvitakaan ihan jokaiseen asiaan avuksi. 

Kesältä odotan eniten terveyttä. Sitten hupsuttelua. Kirjoittelen tätä postausta muuten arki-iltana yhdentoista aikaan. Ei siksi, että olisi pakko, Vaan siksi, että huvitti. Eikä edes pelota kuudelta soiva kello. Niin ihmeellinen tämä kevät on. Hupsu. 

-Karoliina-